Brittikuninkaallisten työsaldot vuodelta 2017

Alkaa näyttää siltä, että Hovikirjeenvaihtajan vuodenvaihteeseen kuuluu kolme vakio-osaa: vuosikooste, Tanskan kuninkaallisen perheen uudenvuoden tiarat ja brittikuninkaallisten päättyneen vuoden työmäärät. Kaksi ensimmäistä on saatu alta pois, joten käydäänpä kolmannen kimppuun ja eiköhän näistä luvuista taas keskustelua synny… Kärkipaikkojen ja peränpitäjien joukossa ei nimittäin ole paljon muutoksia tapahtunut.

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Mainokset

Jälleen vaihtuu vuosi – kuninkaalliset vuonna 2017 ja mitä tuleman pitää 2018

Aika se kuluu nopeasti ja taas on yksi vuosi päätöksessä. Vuorossa on siis jo perinteeksi muodostunut Hovikirjeenvaihtajan vuosikooste, neljäs järjestyksessään. Kuluva vuosi ei viime vuonna samaan aikaan vaikuttanut kovin mielenkiintoiselta, mutta niinpä vain tämäkin vuosi toi mukanaan yllätyksiä ja muotoutui oikein mielenkiintoiseksi. Ensi vuosi pistää toki vielä paremmaksi, sillä vauvojen lisäksi on vihdoin ohjelmassa myös oikein isot kuninkaalliset häät! Postauksen lopussa kysyn jälleen mitkä olivat teille vuoden kohokohtia, joten miettikääpä sitä jo valmiiksi lukiessanne. (Linkit johtavat postauksiin aiheesta.)Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuninkaalliset Suomessa, Suomi100, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja

Lue loppuun

100-vuotias Suomen kuningaskunta

Pieni ja sisukas Suomi, pohjoismainen hyvinvointivaltio ja lähestulkoon kaikilla mittareilla kansainväliseen kärkeen kuuluva itsenäinen tasavaltamme juhlii tänään 100-vuotissyntymäpäiväänsä. Jos 99 vuotta sitten asiat olisivat menneet toisin, saattaisi tällä paikalla kuitenkin sijaita Suomen kuningaskunta, jota johtaisi saksalaisperäinen kuningassuku. Millainen kuningaskunta Suomi olisi? Lähdetään juhlapäivän kunniaksi mielikuvitusmatkalle.Suomen Kuningas Fredrik Kaarle I, Suomen kuningatar Margareta, kuninkaalliset, hovikirjeenvaihtaja, Suomi100

Lue loppuun

Prinssi William huomenna Suomeen (päivitetty)

Huom! Päivitys 29.11. Tänään mediassa on ollut prinssin vierailusta hieman tarkempaa tietoa. Prinssi saapuu lehtitietojen mukaan Presidentinlinnaan noin kello kahdelta ja Iceheartsin toimintaan hän tutustuu Salmisaaren jäähallissa. Iltasanomien mukaan vierailu kestää 40min ja jäävarausten mukaan näyttäisi sijoittuvan kello kolmen ja neljän välille. Torstaina prinssi vierailee Lauttasaaren ala-asteen koulussa.

Pakko myöntää, että eilisten uutisten valossa huomenna Suomeen saapuu Britannian prinssiveljeksistä se meidän kannaltamme hiukan lyhyempi korsi, mutta koitetaan nyt kuitenkin tästäkin innostua! Onhan prinssi William toki ehdottomasti yksi ainakin julkisuuden suhteen merkittävimmistä kuninkaallisista, joka viime aikoina on maassamme vieraillut ja tietysti sitä vieraaksi kovasti toivottua nuorempaa sukupolvea. Vierailun luonnetta on annettujen tietojen valossa hiukan vaikeaa arvioida, sillä se tasapainoilee jossakin virallisen ja epävirallisen välimaastossa, mutta yritetään nyt silti hiukan arvailla, missä ja miten prinssiä kannattaisi käydä bongailemassa. Jos jollakin on sisäpiiritietoa tai muuten vain infoa keskiviikkoon ja torstaihin liittyen, kuulen siitä enemmän, kuin mielelläni!

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Brittikuninkaallisten Brexit-kampanja ulottuu Suomeen saakka

Kun taannoin kirjoitin kuninkaallisten bongaamisesta ja syksyn kuninkaallisvieraiksi listasin Kentin prinssi Michaelin, Ruotsin kruununprinsessa Victorian, sekä prinssi Danielin, en osannut odottaa, että ennen vuodenvaihdetta näkisimme Suomessa niinkin harvinaisen vieraan, kuin prinssi Williamin. Tällaisen yllätysuutisen tasavallan presidentin kanslia kuitenkin taannoin kertoi ja kun hiukan miettii Britannian kuninkaallisen perheen jäsenten tämänvuotisia matkoja eri puolille Eurooppaa, ei prinssin saapuminen tänne pohjolan perukoille ehkä olekaan niin suuri yllätys. Kuninkaalliset ovat maidensa merkittäviä edustajia, eräänlaisen pehmeän diplomatian suurimpia valttikortteja ja Ison-Britannian kärvistellessä Brexitin ja sen heikentäminen ulkosuhteiden kourissa kruunupäät on selvästi marssitettu töihin.

Embed from Getty Images

Lue loppuun