Prinssi Philip auto-onnettomuudessa (Päivitetty lisätietoa ja -pohdintaa)

Postauksen lopussa lisätietoja ja lisää hämmästyksen aiheita keskustelemistamme asioista, päivitetty 19.1. 10.15

Prinssi Philip, Edinburghin herttua, on ollut eilen iltapäivällä Norfolkissa osallisena autokolarissa. Buckinghamin palatsin mukaan 97-vuotias prinssi ei loukkaantunut, eikä onneksi toisessa autossa matkustaneille kahdelle naiselle ja vauvalle myöskään tullut vakavia vammoja. Kuvaukset kolarista, jossa prinssin auto ilmeisesti pyörähti katon kautta ympäri, ovat kuitenkin aika hurjia. Osapuolten syyllisyydestä ei vielä ole tietoa, mutta prinssi itse on kertonut auringon häikäisseen ja yleisesti tieosuuden tiedetään olevan onnettomuusaltis. Huolimatta siitä, kuka loppujen lopuksi syyn kantaa, on kuitenkin luonnollisesti herännyt kysymyksiä ikääntyneen prinssin avokyvystä ylipäätään ja hiukan hämmästyttää myös se, missä turvamiehet olivat tapahtuma-aikaan.

Buckinghamin palatsi on siis ilmoittanut, että prinssi Philipillä ei ole vammoja. Prinssi tapasi lääkärin Sandringhamin kartanossa, eikä tarvinnut sairaalahoitoa. Luonnollisesti prinssin tilaa kuitenkin tarkkaillaan muutaman päivän ajan. Kuningatar Elisabet on niin ikään edelleen Sandringhamissa, jossa pariskunta yleensä viettää joululomaansa aina helmikuun alkupäiville saakka.

Kuten aina onnettomuustapauksissa, tietoja saadaan julkisuuteen tipotellen, eikä median tietoihin voi välttämättä aina luottaa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että onnettomuus tapahtui prinssi Philipin ollessa liittymässä Land Rover -maastoautollaan pienemmältä tieltä A149:lle, yhdellä alueen pääväylistä, jolla nopeusrajoitus on 60 mailia eli 90 kilometriä tunnissa. Kyseessä on T-risteys ja prinssi oli ilmeisesti kääntymässä oikealle kohti etelää ja risteyksessä hänen autonsa vasempaan kylkeen törmäsi samaan suuntaan matkalla ollut Kia-merkkinen henkilöauto. The Sunin haastatteleman silminnäkijän mukaan prinssin auto olisi jopa pyörähtänyt ympäri useampia kertoja ja kuvissa näkyy auton matkustajanpuoleisessa kyljessä suurehko jälki, sekä mm. hajonnut tuulilasi. Toisaalta joidenkin raporttien mukaan Kiaa ohjannut kuljettaja olisi saanut ohjattua oman autonsa ojaan.

Toisessa autossa matkustaneet kaksi naista ja yhdeksän kuukauden ikäinen vauva vietiin paikalliseen sairaalaan hoidettaviksi. Vauva on ilmeisesti selvinnyt tilanteesta vammoitta ja aikuisista matkustajalla todettiin murtunut  ranne ja kuljettajalla haavaumia polven alueella. The Sunin otsikko kirkuu tänä aamuna ”My legs, my legs” prinssi Philipin sanomana, mutta silminnäkijän haastattelun mukaan otsikko vaikuttaa olevan jälleen pahasti suurenneltu. Paikalle ensimmäisenä saapunut 75-vuotias Roy Warne kertoo tarkistaneensa ensin Kian, josta nousi savua ja auttaneensa vauvan ulos ja sen jälkeen tarkistaneensa Land Roverin matkustajan tilanteen. Warnen mukaan prinssi oli tajuissaan, mutta toki hiukan sekava ja siirsi pyydettäessä jalkojaan niin, että Warne sai vedettyä hänet ulos auton ison kattoikkunan kautta. Hän on lisäksi maininnut lehdille nähneensä käsissään verta, mikä on tietenkin hienoisessa ristiriidassa palatsin lausunnon kanssa.

Paikalle saapui useita ambulansseja ja poliisin yksiköistä ja ajoneuvot kuljetettiin pian onnettomuuden jälkeen pois onnettomuusalueelta. Molemmille kuljettajille suoritettiin poliisin mukaan rutiininomainen puhallustesti ja molempien tulos oli puhdas. Prinssi Philip on kuitenkin lehtitietojen mukaan kertonut poliisille auringon häikäisseen häntä. Onnettomuus tapahtui juuri ennen kello kolmea ja aurinko oli jo siihen aikaan matalalla, sillä se laski eilen alueella noin vartin yli neljä. Tarkkaa tietoa onnettomuuden aiheuttajasta ei siis vielä ole, vaikka näyttääkin toki aika selvältä, että prinssi on auringon häikäisemänä ajanut toisen ajoneuvon eteen joko kääntyäkseen isommalle tielle tai mahdollisesti jopa huomaamatta, että oli jo saapunut risteysalueelle. Kian ajonopeudesta ei ole niin ikään tietoa, mutta se on ollut jo nopeusrajoituksesta päätellen aika kova. Mahdollisen ylinopeuden poliisi selvittää luonnollisesti tutkinnassaan. Useimmissa tämänkaltaisissa onnettomuuksissa loppujen lopuksi syylliseksi yleensä todetaan väistämisvelvollinen eli pienemmältä tieltä suuremmalle liittymässä ollut kuljettaja.

Riippumatta siitä, kuka onnettomuuden aiheutti, on välittömästi syntynyt runsaasti keskustelua siitä, pitäisikö kesällä 98 vuotta täyttävän prinssi Philipin ylipäätään enää ajaa autoa, saati liikkua julkisilla teillä. Britanniassa ajolupa on voimassa 70 ikävuoteen saakka, jonka jälkeen sille voi anoa jatkoa kolmen vuoden pätkissä. On helppo uskoa, että maan hallitsijan puolisolle tuo uusiminen on läpihuutojuttu. Keskustelu on mielestäni hyvin aiheellista, sillä vaikka omin silmin jatkuvasti voimme todeta prinssin ikäänsä nähden rautaisen kunnon, on kuitenkin täysin kiistatonta, että näillä ikävuosilla reaktiokyky ja monet muut ajamisessa tarvittavat ominaisuudet ovat väkisinkin jo heikenneet. Ajokortista luopuminen on suuri asia monelle ikääntyneelle, sillä se vääjäämättä heikentää mahdollisuutta itsenäiseen elämään, ja etenkin kuninkaallisilla auton ajamisella itse saattaa olla yllättävänkin suuri merkitys elämässä, jossa kokoajan joku omalla tavallaan holhoaa, vahtii ja auttaa. Toisaalta prinssi Philipin kohdalla ei voida missään tapauksessa pitää kuitenkaan riskinä, että ilman ajokorttia seniorikansalainen jäisi jotenkin koti(e)nsa vangiksi, vaan täysin normaali elämä oli mahdollista autonkuljettajien avustuksella.

Toinen kysymys, joka keskustelussa on välittömästi herännyt, koskee juuri henkilökuntaa. Missä oli prinssin turvamies? Kuninkaallisethan eivät käytännössä koskaan liiku ilman Scotland Yardiin kuuluvia henkilökohtaisia poliisejaan ja yleisen käsityksen mukaan näin on myös yksityisalueella eli esimerkiksi Sandringhamin kartanon mailla. Nyt silminnäkijäkuvauksissa kuitenkin prinssi oli yksin ja samoin paikallispoliisin tiedotteessa puhutaan vain yhdestä mieshenkilöstä Land Roverissa. Auttamistöihin joutui niin ikään sivullinen, eikä paikalla tunnu olleen tilannetta valvomassa välittömästä prinssin henkilökuntaa, joten he eivät myöskään seuranneet toisessa autossa suojeltavansa perässä. Daily Mailin artikkelissa mainitaan, että prinssin henkivartija ei loukkaantunut, mutta on vaikea sanoa, onko lause mukana vain ns. automaattisena täytteenä, kun loukkaantumisesta ei puhuttu ja yleensä turvamies mukana seuraa. Mielenkiintoista onkin kuulla varmistus sille, liikkuuko prinssi Philip kartanon mailla ja mitä ilmeisimmin myös tilan ulkopuolella täysin yksin, vai pitikö palatsi omana tietonaan turvamiehen mahdollisen loukkaantumisen, mikä selittäisi sivullisen tarpeen prinssin ”pelastajana”.

Kolmas asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota tapauksen ympärillä on lehtikirjoittelu – jälleen kerran. Prinssi Philip on Britanniassa suuresti arvostettu ja rakastettu, mikä on luonut hänelle erikoisen roolin maan virallisena symppiskiukuttelijana. Monet rasistiset heitot on hyväksytty silmää räpäyttämättä vitseinä ja muutenkin kuva ”rautaherttuasta” elää vahvana. Nytkin uutisen kärki tuntuu olevan tiukasti siinä, kuinka lähes satavuotias prinssi selvisi kolarista ilman vammoja ja helposti syntyy kuva, että tämä on jotenkin yliluonnollisesti prinssin omaa ansiota. On kuitenkin hyvä muistaa, että prinssiä suojeli suuri maastoauto, kun taas onnettomuuden muut osapuolet matkustivat merkittävästi heppoisemmassa Kiassa ja vieläpä vauva takapenkillä. On turha maalailla piruja seinille tai heitellä syytöksiä puolelta toiselle, mutta realiteetti kuitenkin on, että hyvin mahdollisesti prinssi Philip aiheutti eilen vakavan vaaratilanteen, joka olisi voinut olla kohtalokas paitsi hänelle itselleen, myös kolmelle muulle ihmiselle. Erehtyminen on inhimillistä ja tällainen tapaus voi toki sattua kenelle tahansa, mutta silti johtopäätöksiä on hyvä tehdä ja ehkä uudelleenarvioida aiempia toimintatapoja. Prinssi Charles on ilmaissut huolensa isänsä ajamisesta jo muutamia vuosia sitten ja saanee nyt mielipiteelleen uutta tukea. Lisäksi hovin olisi hyvä hiukan tarkastella omaa tiedotustaan, joka ainakin alunperin keskittyi tyystin prinssi Philipiin ja jätti kokonaan mainitsematta miten toisen auton matkustajille kävi.

Embed from Getty Images

Jos tapauksesta saadaan uutta merkittävää tietoa päivitän sen tähän postaukseen ja huomautan siitä postauksen yläreunassa.

Klo 14.45: Buckinghamin palatsista ei ole kuulunut pihaustakaan alkuperäisen lyhyen tiedotteen jälkeen. Tänä aamuna prinsessa Anne perui säähän vedoten päivän ensimmäisen vierailunsa, mikä herätti hieman ihmetystä, sillä varsinaisesti heikkoa säätä ei ollut huomattavissa. Myöhemmin prinsessa vieraili yliopistossa Lancashiressa ja vastasi saapuessaan lyhyesti toimittajan esittämään kysymykseen. Annemaiseen tapaan vastaus tosin oli melkoisen tympeä, vaikka ehkä olikin tarkoitettu huumoriksi. Mielestäni kuninkaallisen perheen kannalta ei kuitenkaan ole eduksi suhtautua median ja sen kautta myös yleisön huoleen prinssi Philipin voinnista alentuvasti. Muutama sana vaikkapa siitä, kuinka valitettava tapaus oli, mutta on kuitenkin hienoa, ettei kukaan osallisista loukkaantunut pahemmin, olisi ollut paikallaan. On myös huomattava, että tällaiset ovensuukysymykset ovat Britanniassa aina ennalta sovittuja, joten prinsessa kyllä tiesi, että kysymys on tulossa.

”I’ve no idea. You know where I am? The same place as you.”

19.1. klo 10.15: Buckinghamin palatsi antoi perjantaina onnettomuudesta uuden tiedotteen, jossa kerrottiin, että prinssi Philip oli sittenkin lääkärin ohjeesta käynyt vielä aamulla tarkastuksessa paikallisessa sairaalassa. Aiempi ”ei vammoja” oli tiedotteessa muuttunut muotoon ”ei huolestuttavia vammoja”. Tämä ei toki ole mitenkään erikoista, sillä suuri ihme olisi, jos tuollaisessa rytäkässä ei minkäänlaisia kolhuja tulisi ja monet kivut voivat ensin jäädä shokin varjoon. On myös hyvä, että hovi tiedotti asiasta, sillä aivan liian usein media jätetään arvailemaan prinssi Philipin ja kuningatar Elisabetin terveystilannetta. Samassa tiedotteessa kerrottiin, että prinssi on yksityisesti ollut yhteydessä Kian matkustajiin ja osapuolet ovat ”toivottaneet toisilleen kaikkea hyvää”.

Hieman lisätietoa on saatu postauksen kirjoittamisen jälkeen myös muutamista pohtimistamme seikoista. Ensinnäkin poliisi on jälleen tiedottanut, että asia tutkitaan kuten muutkin vammoja aiheuttaneet kolarit ja lehtitietojen mukaan Britanniassa olisi mahdollista selvitä mahdollisesta syytteestä luopumalla ajokortista. Tämä toki on vielä ennen aikaista spekulointia ja toivottavasti avoimesti myös yleisölle tiedotetaan, kun sen aika on.

Pohdimme myös turvamiesten puuttumista ja nyt prinssi Philipin autosta vetänyt Roy Warne on erikseen todennut, ettei prinssin mukana tosiaan ollut henkivartijaa tai ketään muutakaan. Päätellen siitä, että Warne vaimoineen, sekä muut paikalle saapuneet henkilöt aloittivat pelastustustyöt, mitä ilmeisimmin RPO:t eli Royal Protection Officerit eivät olleet myöskään missään lähietäisyydellä seuraavassa autossa. Monet keskustelijat ovat sosiaalisessa mediassa muistelleet lukeneensa aiemmin, että prinssi Philip saattaa yksinkertaisesti lähteä omille teilleen ja jättää henkilökunnan seuraamaan parhaan taitonsa mukaan. Myös esimerkiksi prinssi Williamista ja prinssi Harrystä on kerrottu, että he ovat ainakin nuorempana moottoripyörällä liikkuessaan huvikseen karistaneet turvamiehet kannoiltaan tarkoituksella. On vaikea kuvitella, kuinka omalla tavallaan ahdistavaa jatkuva henkilökunnan läsnäolo on, mutta pidän silti äärimmäisen riskialttiina ja ammattilaisten työtä halventavana ja haittaavana tällaista toimintaa. Vastuu on toki nytkin prinssillä itsellään, jos tällaisesta on kyse, mutta voi vain kuvitella, millaisia palavereja hänen turvehenkilöstönsä on onnettomuuden jälkeen pitänyt.

Koko kolarissa on alusta alkaen ollut kaksi puolta. Ensimmäinen on tietenkin helpotus siitä, ettei kenellekään kummassakaan autossa käynyt pahasti ja ylipäätään onnettomuus itse. Toinen on onnettomuuden paljastama tilanne: 97-vuotias prinssi ajelemassa itse autolla yleisillä teillä, ilman henkilökuntaa. Kuten CT:n aiemmin linkkaamasta artikkelista näkyy, toimitettiin perjantaina heti Sandringhamiin uusi Land Rover. Ainakaan minkäänlaisia välittömiä päätöksiä ajamise lopettamisesta ei siis ole tehty. Hovin kannalta on erittäin negatiivista, että tästä tilanteesta on jopa kuvia, ja siten yleisölle välittyi erikoinen kuva vastuunkannosta. Vielä pahempia kuvia näemme tämän päivän Daily Mailissa, joka on saanut käsiinsä valokuvia kuningatar Elisabetista ajelemassa itse yleisillä teillä Sandringhamin ympäristössä vain noin vuorokausi prinssi Philipin onnettomuuden jälkeen ja kaiken lisäksi ilman turvavyötä. Mainittakoon, että Britanniassa laki vaatii turvavyön käyttöä, mutta kuningatarta hallitsijana lain rikkomisesta ei voida rangaista.

Puuttumaan jäävää sakkoa merkittävästi suurempi ongelma on kuitenkin jälleen se, miltä asiat näyttävät. Tässä keskusteluilmapiirissä noin suurinpiirtein viimeinen asia, joka saa päästä julkisuuteen, on pian 93 vuotta täyttävä kuningatar itse ajelemassa yleisillä teillä liikenteen joukossa ja vielä ilman turvavyötä. Välinpitämättömyys, itsepäisyys ja etuoikeuksien pitäminen luonnonlakina lyövät yleisön silmille juuri niin kovin, kuin olemme brittihovista ja sanotaan nyt suoraan, että usein suoraan myös kuninkaalliselta perheeltä, oppineet odottamaan. Miten tämä voi aina olla yhtä vaikeaa?

Mainokset

42 kommenttia artikkelissa “Prinssi Philip auto-onnettomuudessa (Päivitetty lisätietoa ja -pohdintaa)

  1. Tämäpä olikin, huh huh. Tietysti, sanon kärkeen, traagista ja pelottavaa!

    …mutta olemme kaikki nähneet, kuinka jäykkää prinssin liikkuminen on. Ei hänellä vaan voi auton ratissa pää pyöriä kuin pöllöllä eivätkä reaktiot voi olla tarvittavan nopeita ja aina oikeita.

    Jään odottamaan tietoa naisten tilannenopeudesta, mutta toistaiseksi pidän selvänä, että prinssi on liittynyt vaarallisesti toisen auton eteen. Ainoa oikea ratkaisu olisi nyt oma-aloitteisesti luopua ajo-oikeudesta ja myöntää moka.

    Twitterissä käymääni keskusteluun liittyen – muistaako teistä kukaan, että Philipin luopuessa julkisista tehtävistään olisi ollut mitään puhetta mahdollisesta muistisairaudesta? Mä en muista mitään sellaista – toki siis aina joku spekuloi, mutta niin kuin yhtään vakavammin.

    Tykkää

    • Kurkkasin keskustelusi ja tosiaan, mulla ei myöskään ole minkäänlaista mielikuvaa muistisairaudesta Philipin kohdalla. Toki aina joku heittää dementian syyksi ja olisihan se tuon ikäisellä oikein hyvin mahdollista, mutta en kyllä millään muista, että sellaista olisi spekuloitu sen enempää, saati vuodettu mistään päin julkisuuteen. Muistaako kukaan muu? Googlasinkin nopeasti, eikä oikein mitään osumia tullut. Olisikohan tässä mennyt henkilöllä, joka omien saojensa mukaan ei seuraa kuningashuoneita, prinssit sekaisin?

      Tykkää

      • En muista minäkään, että olisi kirjoitettu missään dementiasta, enkä ihan helposti usko että sellaista on. Ikä on tietysti tehnyt tehtävänsä, mutta luulen että Dementia näkyisi kyllä enemmän.

        Tykkää

      • Mä veikkaan kanssa, ja yritin tosi hienovaraisesti tuoda Henrikin esiin. En kuitenkaan halunnut lähteä väittämään vastaan, kun mulla ei ole mitään todisteita. Kiitos tukilausumasta!

        Tykkää

        • Sä olitkin hienovarainen, mä en osaa! 😀 Joten aika suoraan se nyt tuli, mutta en kyllä tykkää siitä, että kovin heppoisin perustein ”leimataan” ja levitetään juttua eteenpäin. Varsinkin, kun tässäkin ihan oikeassa (=julkisessa, muustahan emme tiedä) tiedossa pitäytyminen riittäää samaan johtopäätökseen, eli siihen, että Philipin olisi aika antaa avaimet pois.

          Tykkää

  2. Tää on kyllä käsittämätön tapaus. Ihmeellistä, ettei kukaan loukkaantunut vakavasti tuommoisessa vauhdissa!

    Musta on ok jos omilla mailla haluaa ajella hevosilla tai autolla, mutta ainakaan oikeaan liikenteeseen ei olisi tuon ikäisillä mitään asiaa. Tajusin myös, etten edes tiennyt hänen vielä tekevän sitä. Harvemmin sitä tulee mietittyä moista, ja yleensä otsikoissa on kuvia juuri jostain hevosajeluista Windsorissa. Eikä tässä tarvitse vihaista lynkkausta tehdä, mutta ei kyllä mitään sankarin viittaakaan kuulu asetella vakavan vaarantilanteen aiheuttajalle.

    Tykkää

    • On todella ollut onni mukana molemmissa autoissa! En tiedä Kian tarkkaa tyyppiä, mutta en kyllä haluaisi sellaisella törmätä Land Roveriin yhtään kovemmassa vauhdissa. Ja tietysti tuo, että Philipin auto vähintään kaatui, ellei jopa mennyt ympäri, on ollut aikamoista rytinää.

      Omilla maillakin on mun mielestä hiukan niin ja näin, kun nämä on kuitenkin toimivia maatiloja ja niiden mailla asuu runsaasti muutakin väkeä, jotka siellä liikkuvat ympäriinsä. Lapsia tietysti myös. Että kyllä siinäkin aikamoista harkintaa käyttäisin, että millä metsäteillä voi ajaa vs. talojen lähistö ja pihapiirit. Harmillistahan se tiestysti on, mutta sellaista ikä teettää, asioista pitää luopua. Tässä myös helposti tulee jälleen esiin se kuninkaallisten etuoikeuksien perustavaa laatua oleva luonne, että oikein erikseen perustelemme, miksi Philipin pitäisi luopua, kun ihan sama on edessä muillakin hänen ikäisillään.

      Tykkää

  3. Hyvä, että teit postauksen tästä. Olikohan viime kesänä Royal Ascotin aikaan kuvia Philipin ajamassa autoa ja silloin olin kyllä aika hämmästynyt, että prinssi ajaa vielä autoa ja ajattelin, että sitä tapahtuisi vain yksityisillä mailla.

    Väistämättä tulee mieleen, että jos mukana ei ollut turvamiehiä, että tarkoitus oli ajaa vain Sandringhamin mailla ja sitten hetken mielijohteesta päättänyt lähteä isolle tielle. Joka tapauksessa onnettomuus mun mielestä on huono juttu hoville.

    Reaktiokyky, alhaalta paistava aurinko ja muutenkin ikä jo tekee sen, että ei varmaan nähnyt ja ehtinyt tehdä mitään.

    En voi olla pohtimatta sitä, että entä jos olisi tapahtunut vakavampaa? Kuka olisi lopulta vastuussa siitä, että Philip sai ajaa vielä autolla? Eiköhän Elisabet tomerana vaimona sano, että ajot taisi olla tässä?

    Tykkää

    • Windsor Horse Showssa Philip ainakin tuntuu ajelevan joka vuosi ja kun miettii, kuinka paljon siellä on väkeä ja pieniä lapsiakin, joiden joukossa ajellaan, niin tarkkana kyllä pitää olla. Toki myös nopeudet hitaita, mutta silti.

      Mietin tässä, vaikken tuohon kirjoittanut postaukseen, että kyllä olisi varmaan Elisabetinkin aika lopettaa autoilu. Ihan sama pätee häneen, että ikä tekee kehossa tehtävänsä. Ainakin viime vuosien ajalta on kuitenkin kuvia hänestäkin vielä ratissa, vaikkei ehkä missään pääteillä ajelekaan enää.

      Se olisikin todella hurja juttu, jos toisessa autossa matkustaneille olisi sattunut jotain, ihan kenen syystä tahansa. Ja jos se vielä olisi ollut Philipin syy, nyt voisi olla tulossa syyte kuolemantuottamuksesta tms. Inhimllinen kärsimys olisi tietysti suunnaton, mutta myös isku hoville todella paha. Mun mielestä tämä oikeastaan liittyy siihen keskusteluun, jota käytiin kesällä Elisabetin suhteen. Milloin pitäisi lopettaa, jotta lopettaa ns. ajoissa ja voi vielä tehdä se arvokkaasti?

      Tykkää

      • Luulisi, että tuohon ikään ehtinyt voisi arvokkaasti lopettaa ajot ja varsinkin kun ei ole edes varallisuudesta kiinni, että voiko käyttää kuljettajaa vai ei. Samoin kyllä ajattelen Elisabetin ajamisesta. Molemmat ovat saavuttaneet korkean iän ja nyt olisi oiva hetki päästää irti. Minusta ei esimerkiksi paavi Johannes Paavalin viimeiset kuukaudet olleet kovin miellyttäviä seurata, media kuitenkin on kiinnostunut kaikesta.

        Liked by 1 henkilö

  4. Lisäsin postaukseen vielä pienen huomion siitä, että hovikin voisi vähän tarkastella omaa tiedotustaan. Alkuperäinen tiedote mainitsi, että Philip oli ollut kolarissa toisen auton kanssa ja heti perään vakuutti prinssin olevan kunnossa, mutta ei maininnut sanaakaan toisesta osapuolesta. Tietysti he eivät voi puhua yksityisten ihmisten terveydentilasta julkisesti, mutta hovista kannattaisi nyt kyllä jo olla julkisestikin vähän huolestunut myös muista, kuin prinssistä.

    Lisäksi nyt lehdet kirjoittavat, että Philip puhui jo paikanpäällä toisen auton matkustajien kanssa ja oli huolestunut heidän voinnistaan, kuten nyt tietysti odottaa saattaakin.

    Tykkää

    • Samaa mieltä olen. Ja kun on onnettomuuden syy löytynyt, täytyisi heidän esittää julkinen pahoittelu. Minä olen sitä mieltä, että moni asia tuossa on enemmän tai vähemmän pielessä.

      Tykkää

  5. Eilen kieltämättä säikähdin kun näin otsikot onnettomuudesta, mutta onneksi ei käynyt kenellekään tuon pahemmin! Kyllä tuollainen onnettomuus pistää miettimään, kun vieläpä pieni vauva ollut toisessa autossa kyydissä… Nyt olisi jo korkea aika Philipin (ja Elisabetinkin) luopua autoilusta, fakta vaan on että noin korkea ikä väistämättä heikentää reaktionopeutta ja liikenteen seuraamista. Monille miehille se ajokortista luopuminen on tosi kova paikka, mutta nyt pitäisi tajuta se, että jos vielä rysähtää, voi seurauksena oikeasti olla oma tai jonkun muun vakava loukkaantuminen tai jopa kuolema. Mutta toki tällainen onnettomuus voi osua kenen tahansa kohdalle iästä riippumatta, muistetaan siis kaikki tarkkaavaisuus ja oikea tilannenopeus liikenteessä!

    Tykkää

    • Yllättävän kauan muuten kesti, ennen kuin media alkoi puhua vauvasta yhtään mitään. Jännä, ettei sitä muka alunperin tiedetty, vaikka silminnäkijät puhuvat vauvasta koko ajan. Onneksi ei tapahtunut kenelläkään tämän pahempaa!

      Erittäin hyvä muistutus! Meillä on Suomessakin aurinko alhaalla (silloin harvoin kun viitsii näyttäytyä) ja tietysti lunta ja jäätä. Autokin pitäisi hyvin puhdistaa aina ennen lähtöä.

      Tykkää

  6. No nyt kyllä alkoi keittää, kun tämän jutun luin. Siis osallisena oli myös pieni vauva ja hovi se vaan tiedottelee, että prinssi Philip on ok! Haloo, valot päälle.

    Juu ja kortti pois prinssiltä. Omia maita riittää, ajelkoon siellä.

    Disclaimerina vielä että prinssi Philip on oma suosikkini brittihovista.

    Tykkää

    • Toivon todella, että jos poliisitutkinta johtaa Philipin syyllisyyteen, hovista osataan hoitaa tilanne paremmin. Kuten todettua, erehtyminen on inhimillistä, eikä kenenkään päätä tarvita vadille, mutta jonkunlaista inhimillisyyttä voisi osoittaa. Se tosin ei ole koskaan ollut brittihovin vahvin puoli.

      Tykkää

  7. Twitterissä on runsaasti keskustelua aiheesta. Yksi mielenkiintoinen näkökulma koski jälleen kuninkaallisen perheen erityisasemaa. Jos kuvittelemme tilanteen toisinpäin, 97-vuotias henkilö olisikin ollut tavallinen ihminen ja toisessa autossa vaikkapa itsekin alueella asuvat prinssi William, herttuatar Catherine ja 8kk ikäinen prinssi Louis, millaista olisi lehtikirjoittelu?

    Tykkää

  8. Aika hurja juttu kyllä. Ensimmäinen reaktio kun uutisen luin, oli tosiaan että vieläkö todella ajelee autolla. Itse työskentelen ikäihmisten parissa, ja hurja kyllä ajatella että kukaan tuntemistani yli 90-v ajaisi autolla! Liikkuminen on todella hidasta ja kankeaa.
    Onni kyllä oli mukana onnettomuudessa, ja aikamoinen kohu ja takaisku olisi kyllä ollut hoville jos tilanteessa olisi käynyt yhtään huonommin.
    Jospa siellä nyt herättäisiin ja jäisi vanhempien kuninkaallisten ajelut nyt tähän

    Tykkää

    • Ajattelin kirjoittaessani enemmän kognitiivista puolta ajamisen estäjänä, mutta se on kyllä varmasti aivan totta (kuten Sanna Kaarinakin mainitsi), että jo pelkästään nämä fyysiset ominaisuudet alkavat olla haitaksi. Vaikka ajatus kulkisi, keho ei ehkä ehdi mukaan ollenkaan samaan tahtiin ja ylipäätään väkisin havainnoiminen ym. täytyy olla jo paljon vaikeampaa.

      Yhdyn toiveeseesi heräämisestä, mutta eipä taida toteutua, kun kuningatar heti kuvattiin ratissa yleisillä teillä ilman turvavyötä…

      Tykkää

  9. Vaikuttaa siltä, että Prinssi Philip ei ainakaan vielä tässä vaiheessa ajattele ajamisesta luopumista, koska The Telegraph – lehden ( https://www.telegraph.co.uk/royal-family/2019/01/18/prince-philip-crash-duke-takes-delivery-another-land-rover-will/ ) 18.01.2019 mukaan uusi /toinen/samanlainen Land Rover on jo toimitettu Sandringhamiin tänä aamuna.

    Tälleen äkkiseltään ajateltuna vaikuttaa jotenkin siltä, että syyllinen kolariin olisi yksityistieltä tulleen auton (Land Roverin) kurvaaminen isommalla tiellä ajaneen Kian eteen. Tämä on tietenkin vain omaa pohdintaani, kun tutkintahan se vasta asian sitten jossain vaiheessa ratkaisee. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se , ettei kellekään pahemmin käynyt.

    Vaikka tällainen onnettomuus voi sattua ja tapahtua ihan kelle vaan, niin kyllä minäkin olen sitä mieltä, että 97-vuotiaan prinssi Philipin olisi jo aika asetella ajokorttinsa hyllylle, eli luopua autolla ajamisesta kokonaan.

    Tykkää

    • Aivan käsittämätön tuo autojuttu?! Mikä hätä sillä nyt oli ja vielä niin, että lehdistö sai kuvia. Voi hyvänen aika…

      Niinhän se juuri on, että kenelle tahansa voi sattua. Mutta toki olisi parempi, että kun elämässä alkaa olla siinä pisteessä, että ihan pelkästä tuurista ei ole enää kyse, ymmärtäisi luopua.

      Tykkää

      • Jos Brittimonarkian arvostus on mulla laskussa pitkin syksyä ja nämä nykyiset Philipin ja Elisabetin ajajelut ei ole kyllä nostamassa arvostusta. Just ystävän kanssa juttelin ja ihmeteltiin suljettua tapaa viestinnässä.

        Tykkää

          • Kyllähän se on tämä uutisointi Meghanin ”kiemuroista” ja lähinnä nyt sitä että kaikki jää pelkän arvailun varaan. Ei kai monarkialla pitäisi olla varaa tuollaiseen. Eikö vain voisi laatia tiedotetta.

            Tykkää

            • Mutta mitä hovi siihen tiedotteeseen laittaisi? Eivät riidelleet Katen ja Williamin kanssa silloin ja silloin? Periaate olla koskaan selittämättä mitään on usein aivan ääliömäinen, mutta en oikein tiedä, mitä hovi tässä voisi tehdä, paitsi töitä, töitä ja töitä ja antaa itse positiivista materiaalia. Siitä toki voisi ehkä puhua jotenkin, että kaikki tämä protokollapuhe on roskaa, mutta muuten näihin on aika vaikea tarttua. Sitähän jo kommentoivatkin, ettei henkilökunnan huonosti kohtelemista ole tapahtunut.

              Tykkää

            • Riidelkööt Williamin ja Catherinen kanssa kuinka paljon haluavat jne. Mutta itse olen vähän ihmeissäni hovin työntekijöiden irtisanoutumisista. Ja positiivisuutta kyllä pitäisi enemmän tuoda esiin. Mutta kun tämä Philipin onnettomuus ei ole mikään yksityinen juttu, koska osapuolena oli tavalliset kansalaiset, niin ei sitä näin hoideta.

              Tykkää

            • Hovin henkilökunnan asiat on vähän sellaisia, että niistä on vaikeampi lähteä tiedottamaan. Ensiksikin ovat tietenkin yksityishenkilöiden yksityisasioita ja toisaalta ei voida lähteä sille tielle, että kommentoidaan jokaista irtisanoutumista. Näitähän kuitenkin tapahtuu aivan jatkuvasti, kun henkilökuntaa on todella paljon. Esimerkiksi sekä Katen, että Williamin yksityissihteerit ovat vaihtuneet viimeisen parin vuoden sisään, kun edelliset ovat jatkaneet uraansa jossain muualla. Brittilehdistössä revitään otsikoita Meghanin henkilökunnasta, mutta aika usein siellä jutussa itsessään mainitaan, että esim. yksityissihteeri Samantha Cohen oli alunperinkin vain väliaikaisessa työsuhteessa. Suomalainen roskalehdistö sitten toki unohtaa sen mainita, mutta vaikka se onkin sietämätöntä, ei hovin kannata lähteä sellaiseen reagoimaan.

              Noin yleisesti näistä irtisanoutumisista voi sanoa, että jokainen on ihan luonnollinen. Ed Lane Fox oli lähdössä jo aikaa ennen edes kihlausta, Cohen oli alunperinkin väliaikainen (hänhän irtisanoutui kuningattaren palveluksesta, eikä sitäkään kukaan pitänyt esimiehen mahdottomuutena), tämä uusin henkivartija irtisanoutui koko Scotland Yardista, eikä vain vaihtanut tehtävää, joten ilmiselvästi sai jonkun muun työmahdollisuuden jne. Joukkopaot sun muut on sitä surkeinta roskaa, joka suomalaisista lehdistä kannattaa jättää suoralta kädeltä lukematta.

              Tykkää

  10. Olisikohan niin, että jollain tasolla kuningatar ja prinssi Philip eivät ikäänkuin ”tiedosta” olevansa jo niinkin iäkkäitä kuin ovat. Syy sellaiseen voisi olla esim. elämä palvelijoiden ympäröimänä, jolloin yleensäkin kaikki heidän arkiseen ja juhlavaan elämäänsä kuuluva sujuu suht’ hyvin ongelmitta ja kommelluksitta.

    Kolarissa osallisena ollut Emma Fairweather, 46, väittää, ettei prinssi ole pahoitellut tapahtunutta.
    https://www.iltalehti.fi/kuninkaalliset/a/7a915d33-69a3-42be-8fa2-032ffaad6e9c

    Onpa outoa ja harmillista, jos tieto tuo pitää paikkansa.

    Tykkää

    • Varsinaisen pahoittelun tai anteeksipyynnön osalta en ihmettele, koska se voitaisiin tulkita myös syyllisyyden myöntämiseksi ja poliisitutkinta on vielä kesken, mutta muuten kyllä hämmästelen tätä, miten Fairweather kertoo hovin toimineen. Todella huonosti nyt sujuu, yleisölle syntyy negatiivisia mielikuvia. Ajattelin ottaa vielä uudessa postauksessa hiukan tätä puolta enemmän esiin.

      Tuokin on mielenkiintoista, että mistä ”kaikkivoipaisuuden” tunne johtuu. Varmasti osansa on juuri tuolla mainitsemallasi arjen helppoudella. Lisäksi ympärillä ei ehkä ole montaakaan, jos yhtäkään, joka voisi toimia kyseenalaistaa. Eduksi ei välttämättä ole sekään, että media on jo vuosikausia ellei -kymmeniä luonut Philipistä kuvaa jonain supersankarina. Se voi osaltaan vaikuttaa jo minäkuvaankin. Tästäkin voitaisiin keskustella lisää ”analyysipostauksessa”.

      Tykkää

      • Vaikka suoraa anteeksipyyntöä tai yhteydenottoa ei saisi sanoa, niin jotain on aina hovin kaltaisen organisaation tehtävä/tehtävissä. Jos Fairweatherin tarinasta puoletkaan on totta, niin huhhuh. Ikävää ajatella, mutta viime vuosien pr-ongelmat ovat tuntuneet pitkään jotenkin lopun alulta, mutta toisaalta mulla ei olekaan vuosikymmenten perspektiiviä takanani kertomassa onko näin oikeasti aina vain ollut. Tulevaisuus ei vaan näytä kovin lupaavalta Kensingtonin palatsin kanssa.

        Omasta kuolevaisuudesta ja erehtyväisyydestä on ihan tervettä saada toisinaan muistutus (ei tosin onnettomuuden merkeissä), ja harmi jos hovissa ei sellaisia henkilöitä ole. Mutta tää turvavyön laiminlyöntikin vaikuttaa niin uskomattoman viileän välinpitämättömältä, varsinkin jos miettii että samaisen suvun jäsen olisi parikymmentä vuotta sitten todennäköisesti selvinnyt hengissä Pariisissa, jos olisi turvavyötä käyttänyt. Olen aina pitänyt kuningattaresta ja Philipistä, ja tosi omituista joutua kritisoimaan heitä näinkin rankalla kädellä tällaisesta ”mielenosoituksellisuudesta”.

        Tykkää

        • Nythän Elisabet on ilmeisesti ottanut lusikan kauniiseen käteen ja ottanut yhteyttä, tosin tietysti taas välikäden kautta. Jotenkin mulla on sellainen olo, ettei tämä kyllä yhtään ole uutta ja kuten sanoit, periytyy näköjään. Yritän ehtiä kirjoittaa aiheesta pian ihan erillisen postauksen, tässä on niin monta mielenkiintoista aspektia!

          Mä arvostan Elisabetia ja Philipiä todella suuresti ja olen myös heistä aina pitänyt. Mutta kuten ystäväni aina välillä toteaa, nyt viime vuosina on huomannut, että se arvostus kohdistuu enemmän rooliin, ja kun pääsemme näkemään vilauksia oikeasta persoonasta, se ei aina samalla tavalla miellytäkään. Alan olla samaa mieltä (disclaimerina tämä kyllä pätee varmaan useampaan kuninkaalliseen, ei vain Elisabetiin ja Philipiin).

          Tykkää

          • Onhan se aina pettymys, kun joku ihailemasi tai kunnioittamasi henkilö tavallaan ”paljastuukin” joksikin ihan muuksi mitä on luullut. Muistan kun katsoin Helen Mirrenin The Queen -elokuvan, ja mietin että onko Elisabet oikeasti noin topakka hapannaama 😀 Elokuva on aina elokuva, mutta välillä juuri näkyy näitä viitteitä siitä, että saattaapa hyvin ollakin!

            Liked by 1 henkilö

  11. Minusta on kyllä todella onnetonta, ettei hovissa ole PR ihmistä, joka olisi ymmärtänyt lähettää isot kukkapuskat ja vaikkapa suklaarasiat onnettomuudessa mukanaolleiden koteihin, sopivalla ympaäripyöreällä hyvänvoinnin toivotuksella! (sen ymmärrän, etteivät päästä prinssi Philipiä itse ottamaan yhteyttä, ties mitä onnetonta vaari töksäyttäisi niin, että juttu vain paisuisi lisää!)
    Hirveä haloo on noussut turvavyön puuttumisesta. Itse en siitä niin pahastu. Jos ovat yksin autossa ilman turvavyötä, niin omahan on ongelmansa, ei vaikuta muihin. Mutta sen sijaan tuo liikenteessä ajaminen tuossa iässä – siihen kyllä pitää puuttua jos aiheuttaa muille vaaraa.

    Tykkää

    • Turvavyö toki on sellainen, että jos kolarin ajaa, pääasiassa vain itse kärsii. Toisaalta, jos olisin prinssin kyydissä tai ajaisin vaikka nokkakolarin, en kyllä haluaisi häntä siinä rytäkässä syliini, vaikka iän myötä lieneekin mennyt vähän kokoon. Mutta kuten Sanna Kaarina tuossa mainitsi, esimerkki olisi tärkeä ihan turvallisuudenkin vuoksi ja tuo lakien noudattaminen nyt tietysti on ihan itsestään selvä. Siihenhän muuten poliisikin kertoo puuttuneensa, kun kuulivat näistä uusista kuvista.

      Lehtien lainaamat lähteet tuntuvat piirtävän kuvaa prinssistä, jolle ei voi sanoa ei tai ylipäätään paljon muutakaan. Tiedä sitten, kuinka totta on, mutta ehkä siellä tosiaan on tilanne, jossa joku PR-henkilö ei paljon pääse puuttumaan. Joka siis tietysti on aivan käsittämätöntä! Monta yhteydenottoa olisi voinut tehdä ja hyvää tekoa ilman, että laitetaan (tai päästetään, kuten osuvasti totesit…) Philip itse asialle.

      Tykkää

  12. Mua korpee tää juttu koko ajan enemmän. Tuntuu, että Philip on tieten tahtoen antanut kuvata itsensä ratissa heti onnettomuuden jälkeen, ikään kuin sanoakseen että hänessä ei ollut vikaa ja että hän ei lannistu. Ajatus on voimut olla hyvä, siis sellainen ”älä koskaan anna vaikeuksien voittaa” -tyyppinen, mutta taas ihmettelen viestintästrategiaa. Jos olisin hovin pr:stä vastuussa niin en kehtaisi sitä kyllä laittaa cv:hen.

    Itse paheksun myös turvavyön käyttämättä jättämistä. Tialla tuossa yllä on hyvä pointti, mutta jos kuninkaallisten päärooli nykyään on olla diplomaatti, suunnannäyttäjä ja esimerkki, lakien noudattaminen voisi olla ihan hyvä juttu.

    Mä tykkään tästä pariskunnasta tosi paljon ja siksi mua harmittaa, että uran loppuvaihetta (väkisinkin loppuvaihetta) pitää värittää vielä tällainenkin sotku. Ja mitä on vielä luvassa, jos eivät ymmärrä astua syrjään?

    Tykkää

    • Huomasin ottavani kierroksia jokaikisestä uudesta jutusta koko viikonlopun, joten uutta postausta aiheesta pukkaa toivottavasti piakkoin! Aivan käsittämätöntä typeröintiä taas kautta linjan. Jotakin viestiä tässä on yritetty lähettää ja varmasti ainakin osin juuri tuota ”kunnossa ollaan”, mutta olisi kyllä pitänyt tajuta, mitä muita viestejä samalla julkisuuteen pääsi. Ei ehkä pitäisi aina luulla tietävänsä paremmin, vaan konsultoida ammattilaista, kun niitä lienee hovissakin jonoksi asti odottamassa, että pääsisi auttamaan.

      Tuossa juuri Timanttisalongille lainasin ystäväni ajatusta siitä, että vuosien varrella on huomannut, että oma arvostus ja pitäminen ehkä kuitenkin kohdistuu enemmän siihen viralliseen puoleen ja sitten kun pääsemme näkemään välähdyksiä oikeasta ihmisestä, se ei niin miellytäkään. Ongelma on, että etenkin Elisabet on luonut itsestään kuvan niin neutraalina, että olemme kaikki projisoineet häneen omat toiveemme ja vähitellen ne ovat huomaamattamme muuttuneet ”tiedoksi” hänen persoonastaan.

      Tykkää

  13. No voi hohhoijaa! Tuossa iässä ratissa… Vaikka olisit kuinka teräsvaari ja mitä lie, niin kyllä ne realiteetit esim. reaktiokyvyssä tulee kaikilla vastaan. Minä ajattelin tuosta ”heti takaisin rattiin” -jutusta, että halusivat molemmat näyttää omalla ajamisellaan olevansa työ- ja toimintakykyisiä. Ettei kenellekään vaan pääse muodostumaan kuvaa, että olisivat jotenkin vanhoja hoitamaan tehtäviään :D. Itse en muista Kekkosen viime vuosia, mutta surullista katseltavaa ja luettavaahan se on näin jälkikäteen ollut. Pidetään vanhaa ja sairasta ihmistä valtion keulakuvana ja ylläpidetään kuolematonta ja voittamatonta mielikuvaa.

    Minusta olisi ihan hyvä, jos kuninkaallisetkin näillä eliniänennusteilla pääsisivät eläkkeelle. Ihan onnistuneita vallanvaihdoksia on Euroopan hoveissa nähty viime aikoina eikä ex-hallitsijoita ole tungettu mihinkään piiloon homehtumaan vaan osallistuvat edustamiseen jaksamisensa voimissa. Jotenkin näkisin, että voisivat olla apuna ja tukena lapsilleen jne. Ehkä se on helpompaa maissa, joissa se on jo perinne (kuten Hollannissa). Muistan lukeneeni joskus, kun Victorialta kysyttiin jotain tulevasta kruunamisestaan, että on varmaan silloin kaksijakoiset tunnelmat kun tietää isälleen tapahtuneen jotain. Että jos on ikänsä kasvanut siihen, että valta vaihtuu vasta kuoleman koettaessa, vaikeaa taitaa olla kaikille osapuolille ruveta tätä muuttamaan. Mutta maailma muuttuu ja tavat sen mukana.

    Tykkää

    • Mä uskon vakaasti, että eläköityminen muuttuu täysin normaaliksi kuninkaallisillakin (siis jos ylipäätään monarkiat säilyvät). Kuten sanoit, Alankomaissa, Espanjassa ja Belgiassa vaihto sujui oikein mainiosti ja kokemukset ovat olleet hyviä. Alankomaissa toki vallanvaihto näin on jo perinnekin ja siten helppo. Uskon, että näin valtaan nousseet hallitsijat, siis myös Philippe ja Felipe, todella vakavasti harkitsevat tätä vaihtoehtoa, kun tyttärensä ovat sopivassa iässä ja elämäntilanteessa. Samoin voin uskoa, että Frederik ja Haakon ottavat aikanaan saman askeleen, Victoriakin ehkä, mutta hän tuppaa olemaan yllättävän perinteinen monessa asiassa. Olen aiheesta aiemmin kirjoittanut ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kuten kaikki muutkin, myös kuninkaalliset ansaitsevat eläkkeensä ja usein on myös maalle itselleen eduksi, että vaihto tehdään ajoissa. Esimerkiksi Tanskassa kuningattaren terveystilanteen ja prinssi Henrikin kuoleman huomioon ottaen vallanvaihto olisi oikein hyvä toteuttaa ja Frederik ja Mary olisivat varmasti valmiit ottamaan tehtävän vastaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.