Kolme päivää joulusta – Kuninkaallisia tunnelmia

Toivottavasti kaikilla on ollut oikein mukava ja rentouttava joulu! Hovikirjeenvaihtaja on lomaillut ja nytkin vain piipahdan lyhyen koosteen merkeissä, mutta vuodenvaihteessa tietysti sitten palataan päättyvän vuoden tapahtumiin ja katsellaan hiukan ensi vuottakin. Myös joulukalenterin viimeisestä luukusta löytyy ihania muistoja kuninkaallisista häistä! Kiitos kaikille jo omiaan kertoneille, ja mukaanhan mahtuu ja ehtii vielä oikein hyvin!

View this post on Instagram

Vi önskar er alla en riktigt god jul! 🌲🎅

A post shared by Prinsparet (@prinsparet) on

Lue loppuun

Mainokset

Pukuloistoa ja painavaa asiaa – Nobelit 2018 (PÄIVITETTY loppuun kuvia toisen illan eleganssista, myös lähikuvia tiaroista)

Nobelin rauhanpalkinto luovutettiin tänä vuonna Nadia Muradille ja Denis Mukwegelle tunnustukseksi työstä seksuaalista väkivaltaa kärsineiden sodan uhrien auttamiseksi. Muiden Nobel-palkittujen joukossa oli puolestaan mm. ilmastonmuutoksen ja talouden vuorovaikutusta, sekä uusia syöpähoitoja tutkineita tutkijoita, sekä kaksi naista poikkeuksellisesti fysiikan- ja kemianpalkintojen saajissa. Paikalla molemmissa tilaisuuksissa olivat luonnollisesti kuninkaalliset perheet.

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Kesäkuvatulva Ruotsin kuningasperheestä!

Ruotsin kuningasperhe on tänään hemmotellut meitä yltäkylläisesti kesäisillä valokuvilla. Hovi on julkaissut uusia kauniita perhepotretteja kruununprinsessa Victorian ja prinssi Carl Philipin perheistä, sekä mukavan yhteiskuvan kruununprinsessasta ja prinssi Danielista lapsineen yhdessä kuningasparin kanssa. Lisäksi hovin Instagram-tililtä löytyy mainioita kesäotoksia kruununprinsessaperheestä.

Kuvat ovat usein kuninkaallista perhettä kuvanneen Anna-Lena Ahlströmin käsilaa ja ne on otettu Sollidenissa Öölannissa heinäkuun aikana. Koko suurperheen yhteiskuvaa emme valitettavasti tällä kertaa nähneet, mutta mukavassa yhteiskuvassa kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian kanssa poseeraavat kuitenkin kruununprinsessa Victoria, prinssi Daniel, huomenna esikoulun Tukholmassa aloittava prinsessa Estelle, sekä prinssi Oscar.

Ruotsin kruununprinsessa Victoria, prinssi Daniel, prinsessa Estelle, prinssi Gabriel, kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Ruotsin kuningasperhe, lapset

© Anna-Lena Ahlström – Kungahuset.se

Kruununprinsessaperheen omassa kuvassa mukaan on päässyt myös Victor-poni.

Ruotsin kruununprinsessa Victoria, prinssi Daniel, prinsessa Estelle, prinssi Oscar,

© Anna-Lena Ahlström – Kungahuset.se

On mukavaa, että Ruotsissa myös prinssi Carl Philipin ja prinsessa Madeleinen perheet ovat mukana tällaisessa julkisuudessa. Aivan liian usein vain kruununperillinen perheineen tuntuu olevan tärkeä. Prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian kanssa poseeraavat tietenkin pojat prinssi Alexander ja prinssi Gabriel. Viimeksi mainitusta tämä taitaa olla ihan ensimmäinen kuva, josta todella näkee, miltä pikkuprinssi näyttää.

Ruotsin prinssi Carl Philip, prinsessa Sofia, prinssi Alexander, prinssi Gabriel

© Anna-Lena Ahlström – Kungahuset.se

Prinsessa Madeleinen, Chris O’Neillin, prinsessa Leonoren, prinssi Nicolaksen ja prinsessa Adriennen yhteiskuvan näimme jo aiemmin, mutta koska se on selvästi otettu samalla kertaa, laitetaan se nyt tähän samaan sarjaan. Koska Anna-Lena Ahlström on matkustanut erikseen Öölantiin, voisi kuvitella, että kuvat on otettu samana päivänä ja siihen kyllä viittaisi myös jälleen kerran melkoisen selvä värikoodaus perheenjäsenten asuissa. Pidetään peukkuja, että näkisimme koko porukasta yhteiskuvan vaikkapa uutenavuotena, kuten joskus aiempina vuosina.

Ruotsin prinsessa Madeleine, Chris O'Neill, prinsessa Leonore, prinssi Nicolas ja prinsessa Adrienne

© Anna-Lena Ahlström – Kungahuset.se

Virallisempien potrettien lisäksi hovin Instagramissa julkaistiin mainioita kesäkuvia kruununprinsessa Victoriasta, prinssi Danielista, prinsessa Estellestä ja prinssi Oscarista. Eipä voi jälleen kuin hattua nostaa Ruotsin hovin lehdistö- ja pr-vastaaville – aivan loistavaa toimintaa.

Kuvat on otettu siis kesän mittaan (galleriaa voi selata nuolilla) ja järjestyksessä kuvauspaikat ovat: kaksi ensimmäistä kuvaa Hälsingland, kolmas Gotlanti, neljäs ja viides Öölanti ja kuudes on napattu Kalmarsundissa. Viisi ensimmäistä on ottanut kruununprinsessa itse ja viimeisessä kameran takana on seissyt prinssi Daniel. Todellisia yksityisiä perheotoksia siis!

Hovikirjeenvaihtajan valinnat, vko 28

Yleensä tässä vaiheessa kesää hovit ja sitä myöten myös kuninkaallisharrastus ovat jo hiljenemään päin lomien myötä, mutta jotenkin tuntuu, että varsinkin britit ne vain porskuttavat ja kaikenlaista mielenkiintoista tapahtuu. Tämän viikon päätteeksi Hovikirjeenvaihtajan valinnat oli ehdottomasti tarpeen, sillä useampi tapahtuma vaatii mielenkiintoamme.

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Kuninkaalliset ystävät ja kollegat – henkilökohtaiset suhteet merkittävä hyöty etenkin nuoremmalle sukupolvelle

Prinssi William on parhaillaan historialliseksikin kutsutulla vierailullaan Lähi-idässä ja matkan ensimmäisellä etapilla isäntänä toimi Jordanian kruununprinssi Hussein. Hienoisesta ikäerosta ja asemasta kruununperimyksessä huolimatta prinssit kuuluvat samaan sukupolveen ja tulevat istumaan valtaistuimillaan ainakin osin samaan aikaan. Kensingtonin palatsi onkin korostanut prinssien välisten henkilökohtaisten suhteiden luomisen tärkeyttä yhtenä matkan kohokohdista. Euroopan kruununperilliset ovat tätä tärkeää suhdetoimintaa ylläpitäneet jo pidempään, joten on hyvä, että myös prinssi William on viime aikoina pyrkinyt mukaan joukkoon.

Ruotsin, Norjan, Tanskan kruununperilliset perheineen

© Sven Gj. Gjeruldsen – The Royal Court of Norway

Lue loppuun

Prinsessa Adriennen ristiäiskuvat

Ruotsin hovi on juuri julkaissut viralliset kastepotretit prinsessa Adriennen perjantaisista ristiäisistä. Kuvat on ottanut Erika Gerdemark, kuten helposti toki huomaammekin, sillä tyyli on jälleen hyvin valoisa. Tällä kertaa kuvia on vain kolme, sillä vanhempien sisaruksia ei yhteiskuvaan ole nyt koottu tai ainakaan sitä ei julkaistu. Sen sijaan saimme kuvat prinsessa Adriennesta yhdessä vanhempiensa prinsessa Madeleinen ja Christopher O’Neillin kanssa, isovanhempiensa kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian, sekä Eva O’Neillin seurassa ja vielä kolmantena ryhmäkuvan, jossa ovat mukana kaikki kuusi kummia.

Prinsessa Adriennen ristiäiset, kastejuhla, kuvat, kuninkaalliset, Hovikirjeenvaihtaja, prinsessa Madeleine, Chris O'Neill, Ruotsin kuningasperhe

© Erika Gerdemark – Kungahuset.se

Prinsessa Adriennen ristiäiset, kastejuhla, kuvat, kuninkaalliset, Hovikirjeenvaihtaja, prinsessa Madeleine, Chris O'Neill, Ruotsin kuningasperhe

© Erika Gerdemark – Kungahuset.se

Kummit vasemmalta oikealle ovat: Coralie Charriol Paul, Nader Panahpour, Natalie Werner, Anouska d’Abo, Gustav Thott ja Charlotte Kreuger Cederlund.

Prinsessa Adriennen ristiäiset, kastejuhla, kuvat, kuninkaalliset, Hovikirjeenvaihtaja, prinsessa Madeleine, Chris O'Neill, Ruotsin kuningasperhe

© Erika Gerdemark – Kungahuset.se

Lisätään kuvien perään vielä yksittäiskuva prinsessa Madeleinesta, koska se on selvästi napattu samaan aikaan, kuin ryhmäkuvatkin. Tällä tosi kauniilla kuvalla juhlistettiin hovista eilen prinsessan 36-vuotispäivää.

Ruotsin prinsessa Madeleine syntymäpäivä, kuninkaalliset, Hovikirjeenvaihtaja

© Erika Gerdemark – Kungahuset.se

Hovikirjeenvaihtajan valinnat, vko 23

Alkukesä on kuninkaallisille ja etenkin kuninkaallisharrastajille, jotka seuraavat useampia hoveja, hyvin kiireistä aikaa. Tänä vuonna vielä paljon normaalia pahemmin, joten kaivetaan nyt naftaliinista ’Hovikirjeenvaihtajan valinnat’ ruuhkan purkamiseksi. Uusille tuttavuuksille tiedoksi ja jo unohtamaan ehtineille, että näissähän kootaan useampi pikkuaihe yhteen ja varsinkin tällä kertaa pointtina ovat kuvat ja keskustelu. Perjantaina juhlimme Ruotsin prinsessa Adriennen ristiäisiä, mutta Ruotsin kuningasperhe on ollut viimeisen viikon aikana pariin kertaan julkisuudessa mielenkiintoisella tavalla muutenkin ja eilen puolestaan Isossa-Britanniassa juhlittiin kuningattaren virallista syntymäpäivää.

Embed from Getty Images

Lue loppuun