Hovikirjeenvaihtajan viikon valinnat, vko 27

Kesä on kauneimmillaan ja suuri osa kuninkaallisistakin alkaa olla lomatunnelmissa. Alankomaiden ja Belgian kuningasperheet ovat jo virallisestikin lomalle vetäytyneet ja samalla he ovat poseeranneet perinteisiä kesäkuvia varten. Britanniassa ja Espanjassa kuninkaalliset perheet ovat kuitenkin vielä työntouhussa ja Espanjan kuningaspari saapuukin alkavalla viikolla odotetulle valtiovierailulle Lontooseen.

Hovikirjeenvaihtajan viikon valinnat, vko 21

Viime viikolla lanseerasin blogiin uuden osion, jota kutsuin viikon valinnoiksi. Tarkoituksena on, että näissä postauksissa voin nostaa esiin pienempiä ajankohtaisia juttuja ja pääsemme keskustelemaan myös niistä. Vastaanotto tuntui olevan positiivinen, joten jatketaan kokeilua. Tällä kertaa valitsin mukaan pari aihetta, joista olemme aiemminkin puhuneet, eli brittikuninkaallisten reaktiot terrori-iskuihin, sekä presidentti Donald Trumpin astumisen Euroopan maaperälle ja kuninkaallisten vieraaksi. Lisäksi mukana on kiva haastatteluvinkki Ruotsista.

Lue loppuun

Suuri kuninkaallinen partakysely – tuloksia!

Olette nyt muutaman päivän äänestelleet partoja ja suurin osa äänestyksistä näyttää olevan hyvin selviä tapauksia, joten vedetäänpä niitä nopeasti hiukan yhteen. Tällä hetkellä kruununprinssi Haakonin partaa kannattaa yli 90 prosenttia vastanneista, mikä ei ole kovin kummoinen yllätys, ja hyvin lähelle samoja lukemia yltää myös Kentin prinssi Michael.

 

Prinssi Carl Philip ja perintösuurherttua Guillaume puolestaan nauttivat karvoituksineen noin 70 prosentin kannatusta.

 

Jännittävin tilanne on prinssi Harryn ja kuningas Felipen kohdalla, sillä molemmille olette äänestäneet lähes tasan parrallisuutta ja parrattomuutta. Juuri nyt kuningas Felipellä parta johtaa vaihtoehdoissa vajaan 52 prosentin osuudella ja prinssi Harryllä hieman alle 51 prosentilla. Jos tässä päädytään johonkin tasapeliin, allekirjoittanut blogin omistajan ominaisuudessa ratkaisee äänestyksen ja se on sitten muuten parta molemmille!

 

Hieman mielipiteet jakautuivat myös kuningas Philippen ja kruununprinssi Frederikin kohdalla. Kuningas Philippe oli ainut, jolle toivoitte sitä ei-vakiintunutta vaihtoehtoa, sillä reilut 67 prosenttia toivoisi kuninkaan kokeilevan uudelleen vuonna 2010 nähtyä partaa. Kruununprinssi Frederikin kohdalla poikamainen siloposkisuus on voitolla, mutta ei aivan murskalukemin, sillä 30 prosenttia olisi halukas näkemään jälleen parran.

 

Jos parrat olivat selvä valinta osalle kuninkaallisista miehistä, myös parrattomuus oli vahva toive useiden kohdalla. Prinssi Charlesin kohdalla kannatus on lähes 90 prosenttia ja prinssi Williamin, prinssi Andrewn ja kuningas Juan Carlosinkin yli 80 prosenttia. Porukalla on keskenään hiukan ikäeroa, mutta näyttää siltä, että päälaen vähäkarvaisuus johtaa toiveeseen myös kasvojen vähäkarvaisuudesta.

 

 

Otetaan lopuksi vielä yksi uusi äänestys, sillä epäpätevä bloggaaja unohti yhden (ja ehkä jonkun muunkin) partaa kokeilleen prinssin… Kiitos Saara muistutuksesta Facebookissa! Mielipiteitä otetaan siis vastaan myös Tanskan prinssi Henrikin kasvokarvoituksesta. Yleensähän olemme hänet tottuneet näkemään silein poskin ja se tilanne lienee tälläkin hetkellä, mutta viime kesänä prinssi kokeili myös siistiä kesäpartaa, josta muista kuninkaallisista poiketen oli jätetty poskiparta kokonaan pois.

Hovikirjeenvaihtaja äänestää: Parta takaisin, sillä se sopii prinssille oikein hyvin.

 

Alkuperäiset äänestyksetkin ovat avoinna, joten edelleen voi käydä sanomassa aiheeseen painavan sanansa. Näyttää kuitenkin siltä, että suurin osa tästä kuninkaallisjoukosta on onnistunut valitsemaan myös yleisöä miellyttävän vaihtoehdon. Paitsi kruununprinssi Haakon. Paitsi samperin kruununprinssi Haakon, jonka huumorintaju voidaan selvästikin kyseenalaistaa. Mutta! Hätä ei ole tämännäköinen, Norjasta nimittäin näyttää saapuvan lupaavaa kuvamateriaalia. Tänään kansallispäivän juhlintaan osallistui kruununprinssi, jonka kasvoja varjostaa vielä melko huomaamaton, mutta kuitenkin olemassaoleva parransänki. Ehkei meidän tarvitsekaan odottaa kesälomaan saakka!

 

Kenelle kuninkaallisista sopii parta, kenelle ei – äänestä!

Kruununprinssi Haakon pääsi tiistaina yllättämään kaikki ajamalla partansa pois kesken vanhempiensa syntymäpäiväillallisen. Kruununprinssin tempaus oli kuulemma vitsi, hauska juttu, jonka oli tarkoitus saada vanhemmat nauramaan. Tämä varmaan onnistui, mutta joissakin kotikatsomoissa, kuten esimerkiksi Hovikirjeenvaihtajan sohvalla, tunnelma oli ennemminkin pettymys. Joillekin miehille parta vain sopii ja kruununprinssi Haakon on yksi heistä. Samantien syntyi myös pelko muiden kuninkaallisten partojen puolesta. Eivät kai kuningas Felipe, prinssi Harry tai prinssi Carl Philip mene ottamaan kruununprinssi Haakonista mallia! Toki parrat ovat makukysymys, ja vaikka kuninkaalliset (harmi kyllä) eivät meiltä niistä mielipidettä kysykkään, jokaisella sellainen taitaa olla. Sunnuntai-illan ratoksi kaivelin esiin vanhan postauksen kuninkaallisista parroilla ja ilman, jotta pääsette sanomaan painavan sananne. Tässä siis hieman päivitettyä materiaalia komeista miehistä, vaikkapa kaikkien äitien illan iloksi!

Lue loppuun

Kuningas Haraldin ja kuningatar Sonjan yhteissynttärit isolla kuninkaallisjoukolla – toinen päivä

Kun täyttää kahdensankymmentä ja varsinkin kun päivänsankareitakin on kaksi, ei yksi juhlapäivä tuppaa riittämään. Ainakaan kuninkaallisissa piireissä. Niinpä eilen alkaneet pippalot Oslossa jatkuivat vielä tänään ja vierasjoukkokin oli jopa hieman eilistä mittavampi. Porukasta jättäytyivät pois presidentti Niinistö ja rouva Haukio, sekä Alankomaiden prinssi Constantijn, mutta illaksi mukaan saatiin Espanjan kuningas Juan Carlos ja kuningatar Sofia, sekä Tanskan prinssi Joachim ja prinsessa Marie. Lounaan kuninkaalliset nauttivat Norge-aluksella risteillen ja illalliselle matkattiin Oslon oopperataloon, jossa järjestetty juhla oli hallituksen lahja kuningas Haraldille ja kuningatar Sonjalle.

Lue loppuun

Kuningas Haraldin ja kuningatar Sonjan yhteissynttärit isolla kuninkaallisjoukolla – ensimmäinen päivä

Oslossa juhlittiin eilen kuningas Haraldin ja kuningatar Sonjan yhteisiä 80-vuotispäiviä. Kuningas täytti vuosia jo alkuvuodesta ja kuningattaren vuoro on kesällä, mutta yhteiset juhlat päätettiin järjestään nyt keväällä. Kutsuun on vastannut myöntävästi kolmisenkymmentä eurooppalaista kuninkaallista, joista suurin osa osallistuu molempiin juhlapäiviin. Ensimmäisenä iltana pääsimme ihailemaan heitä kaikessa loistossaan juhlaillallisella!

(Ryhmäkuvan voi klikata suureksi)

Kuningas Haraldin ja kuningatar Sonjan syntymäpäivä, kuninkaalliset vieraat

© Thomas Brun – NTB scanpix

Lue loppuun

Lisää kuninkaallisten joulutunnelmia

Viikko sitten kohotimme joulutunnelmaa katselemalla kuninkaallisten joulutoimia. Aattoon on vielä pari päivää aikaa ja moni kuninkaallinen on jo siirtynyt joululomalle, mutta sitä ennen he ehtivät muun muassa jakaa lahjoja lapsille ja vähän vanhemmillekin, sekä tavata joulupukkia. Tässä siis toinen kooste kuninkaallisten jouluisista tapahtumista.

Lue loppuun