Kuninkaallisten ihaillun tyylin takana usein jättimäinen lasku

Kuninkaallisten naisten pukeutuminen on varsinkin kuninkaallisia seuraavien ja harrastavien keskuudessa yleensä puheenaihe numero yksi. Asuja ihaillaan, kritisoidaan, metsästetään ympäri nettiä ja muistellaan vielä vuosien kuluttuakin. Naisten pukeutuminen on osa diplomatiaa, osa myynnin edistämistä ja tietenkin PR:ää ja edustamista. Toisaalta varsinkin katsojien näkökulmasta se tuntuu olevan ensisijaisesti viihdettä. Ihailtu tyyli ei kuitenkaan synny ilmaiseksi, joten puhutaan välillä vähän siitä, mitä tämä kaikki oikein maksaa.

Embed from Getty Images

Myönnän heti alkuunsa, että tämä postaus syntyy nyt närkästyksestä. Itsekin nautin kuninkaallisten pukeutumisen seuraamisesta ja kirjoitan siitä blogissa. Toisaalta samaan aikaan olen jo pidempään kyseenalaistanut tähtitieteelliset hinnat, nimekkäiden suunnittelijoiden käytön arkisissa tilaisuuksissa ja peräänkuuluttanut asujen käyttämistä uudelleen ja uudelleen. Kamelin selän katkaisi tällä kertaa Cambridgen herttuatar Catherinen fanittamiseen keskittyvän What Would Kate Do -blogin artikkeli, jossa on yritetty selvittää, kuinka paljon herttuatar on kuluttanut rahaa vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana uusiin vaatteisiin, asusteisiin ja koruihin.

Sinänsä ansiokas laskelma on syntynyt blogin pitäjien tarpeesta selvittää, pitävätkö tabloidien julkaisemat kauhistelujutut herttuattaren puvuston hinnoista paikkansa. Matkaan on mitä ilmeisimmin lähdetty sillä ajatuksella, että lehdissä liioitellaan, mutta ainakin ensimmäisen laskelman mukaan tänä vuonna ylitetään jopa viime vuoden kokonaisluku, joka siis oli kirjoittajien huomion kiinnittänyt. Luonnollisesti laskelma ei ole sataprosenttisesti faktaa. Osa herttuattaren asuista on erikseen hänelle teetettyjä, vaatteiden ostoaikaa ei tiedetä, vaan joudutaan arvailemaan onko ne ostettu täydellä hinnalla vai myöhemmin alennuksesta ja tietenkin mukana voi olla sopimuksia ja alennuksia juuri kuninkaalliselle perheelle, vaikka sinänsä ne eivät olekaan aivan sallittuja. Koska blogin pitäjien agenda on vahvasti positiivisesti herttuattareen suhtautuva, voitaneen olettaa, ettei häntä ole ainakaan epäreilusti artikkelissa kohdeltu ja siten luku lienee aika hyvin tarkastelua kestävä.

Ja tuo luku on siis 57 347 puntaa eli lähes 67 000 euroa. Miettikääpä sitä hetki.

Tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana herttuatar Catherine on esiintynyt julkisuudessa asuissa, joiden UUDET elementit ovat maksaneet yhteensä melkein 70 000 euroa. Paljonko tienaatte vuodessa? Näiden kolmen kuukauden aikana herttuatar on työskennellyt kolmenatoista päivänä, mikä tarkoittaa, että keskimäärin ovesta ulos astuminen on maksanut 5100 euroa (joskus tosin jaettuna pariin eri asuun). Jos ollaan reiluja ja jätetään pois korut, joita voimme ainakin toivoa näkevämme vuosien saatossa useampaan kertaan, kokonaissumma on ”vain” 48 400 euroa eli 3700 euroa per työpäivä.

Embed from Getty Images Embed from Getty Images

Korostan tässä välissä, että vaikka esimerkkinä joutuu nyt toimimaan herttuatar Catherine, kaikki tämän postauksen kritiikki kohdistuu tasan jokaikiseen kuningattareen, prinsessaan, ruhtinattareen, herttuattareen, kreivittäreen tai muuhun kruunupäähän, joka samaan syyllistyy. Herttuatar vaan sattuu olemaan hyvässä ja pahassa se, josta eniten kirjoitetaan ja josta nämä luvut helpoimmin löytyvät.

Tarkastellaanpa hieman lieventäviä asianhaaroja. Ensinnäkin kuninkaallisten työ on edustamista ja se vaatii ehdottomasti edustuspuvuston. Kun työ on lähinnä olla näkyvissä, se miltä näyttää on äärimmäisen tärkeää. Asujen täytyy olla laadukkaita, ajanmukaisia ja mielenkiintoisia, jotta ne täyttävät tehtävänsä ja pääasiassa tällaiset vaatteet maksavat keskimääräistä enemmän. Kuninkaallisten rooli myös edellyttää, että he näyttävät rikkailta, vaikka se kuulostaakin melko brutaalilta. Jos kansasta tuntuu, että heitä edustaa naapurin tyttö, aika äkkiä moni alkaa ihmetellä, mitä erityistä hänessä on. Toisaalta kymppitonnin korvakorut eivät välttämättä ihan puolusta paikkaansa, ellei niitä erota pukukoruista.

Embed from Getty Images Embed from Getty Images

Toisekseen vaatteita käytetään useampaan kertaan. Jostakin ihmeellisestä syystä se, että henkilö pukeutuu toistamiseen kalliiseen, kauniiseen ja uudenveroiseen vaatteeseen ylittää varsinkin Britanniassa aina uutiskynnyksen, mutta ihan todella tätäkin ihmettä pääsemme silloin tällöin todistamaan. Eroja kuninkaallisten naisten välillä tosin esiintyy runsaasti. Herttuatar Catherine, jota asiasta eniten ylistetään, ei valitettavasti todisteiden valossa hypeä ansaitse, vaan oikeasti varsinkin parin viime vuoden aikana olemme nähneet uutta merkittävästi enemmän, kuin vanhaa. Esimerkiksi tämän vuoden aikana olemme nähneet vain muutamaan kertaan vaatteen, jota herttuatar on käyttänyt aiemmin (yhtä kolme kertaa, muita yhden kerran) ja kaikki muu on ollut uutta. Esimerkiksi Espanjan kuningatar Letizia on siinä mielessä toista maata, että vaikka hänelläkin näemme jatkuvasti uutta, hän myös käyttää asujaan oikeasti uudelleen. Parhaimmillaan olemme nähneet samoja kotelomekkoja jopa lähes kymmenen kertaa. Samoin pohjoismaiset kruununprinsessat yhdistelevät tasaiseen tahtiin vaatekomerostaan jo nähtyjä vaatekappaleita uudelleen.

Kolmas hyöty puvustoissa on niiden tuoma mainosarvo. Suuri osa kuninkaallisista naisista suosii vahvasti myös kotimaista tuotantoa ja ovat luonnollisesti hyvin näkyviä mainoksia kotimaisten suunnittelijoiden tuotteille. Esimerkiksi herttuatar Catherine edusti viime kuun lopulla Pariisissa paitsi ranskalaisissa, myös useissa brittiläisissä asuissa ja kyseessä oli puhdas myynninedistäminen, mikä tällaiseen matkaan elimellisenä osana kuuluukin. Ja vaikka kuuluisaa ”Kate effectiä” eli vaikutusta, joka väitetysti loppuunmyy kaiken, mitä herttuatar käyttää, ei todellakaan tule uskoa kritiikittömästi, vaikuttaa se varmasti positiivisesti maan vaateteollisuuteen. Kotimaisia tai lähimaiden tuotteita suosivat runsaasti myös Belgian kuningatar Mathilde ja Alankomaiden kuningatar Maxima, joiden luottovaatettaja on belgialainen Natan, sekä pohjoismaiset prinsessat, jotka käyttävät ristiin erityisesti tanskalaisia ja ruotsalaisia merkkejä. Kruununprinsessa Victoria on suosinut kotimaista vaatejättiä H&M-ketjua jopa niin korkean profiilin tilaisuuksissa, kuin veljensä häissä. Toisaalta Norjan kruununprinsessa Mette-Marit tuntuu kantavan suurimman osan rahoistaan suurille italialaisille muotitaloille, mikä on herättänyt runsaasti ihmetystä kotimaassa. Norjalainen vaateteollisuus ei tosin taida olla sieltä suurimmasta päästä, mutta Valentinot, Gianbattista Vallit ja Emilio Puccit ovat silti yliedustettuina etenkin kruununprinsessan korkeamman profiilin pukeutumisessa.

Embed from Getty Images Embed from Getty Images

Kuka tämän kaiken sitten oikein maksaa? Kuninkaallinen vaatebudjetti on asia, jota ei ole yksikään hovi tainnut ikinä julkistaa, joten se, mitä maksaa ja kuka maksaa jää aina lähinnä valistuneiden arvausten varaan. Koska kyseessä on työ, on kuitenkin selvää, etteivät pennoset tule henkilökohtaisesta lompakosta, vaan kuuluvat edustuskuluihin. Esimerkiksi Tanskassa kuningatar Margareeta sai vuonna 2015 valtiolta noin 11 miljoonaa euroa, kruununprinssi Frederik noin 2,6 miljoonaa euroa ja prinssi Joachim vajaat 500 000 euroa. Omasta summastaan kruununprinssi Frederik antoi vaimolleen noin 250 000 euroa. Nämä viralliset rahat on tarkoitettu kattamaan kaikki työkulut, joten niistä maksetaan henkilökunnan palkat, tilojen ylläpito, matkustuskuluja jne. Ruotsissa virallisella rahalla pyöritetään kuninkaan, kuningattaren ja kruununprinsessan toimistoja, mutta kuningas vastaa harkintansa mukaan myös prinssi Carl Philipin ja prinsessa Madeleinen työkuluista.

Britanniassa rahat jaetaan hieman toisin ja herttuatar Catherinen kulut maksaa periaatteessa Walesin prinssi Charles. Hänen tulonsa tulevat kuitenkin Cornwallin herttuakunnasta eli käytännössä julkisista varoista ja siten myös vaatekuluista vastaa loppujen lopuksi valtion yhteinen kukkaro. Britanniassa homma toimii myös niin, että kun ulkoministeriö pyytää kuninkaallista perhettä suorittamaan ulkomaanvierailun, se ottaa harteilleen myös kustannukset ja maksaa siten myös matkan vaatekulut. Jos isäntämaalla sattuu olemaan sama valtionpäämies, kuin Isolla-Britannialla, se ottaa harteilleen osan kuluista ja siten esimerkiksi Kanada maksoi puolet herttuattaren vaatekuluista viime syksynä. Mielenkiintoinen sivujuonne rahakysymyksissä on muuten sekin, että kuninkaalliset voivat yleensä käyttää yhteisin varoin ostettuja vaatteita myös yksityiselämässään, mikä entisestään sotkee asiaa.

Kymmeniä tuhansia euroja yhteistä rahaa työvaatteisiin alle kahden viikon työpanoksella. En pääse tästä yli enkä ympäri niin, ettenkö olisi pöyristynyt. Asiaa ei auta tippakaan, vaikka kuinka Monacon ruhtinatar Charlene kuluttaisi enemmän vähemmällä työmäärällä. Hävetköön hänkin. Vaikka kuninkaallisten työtä arvostaisi kuinka, ovat ulkonäkökeskeisyys ja yhteisin varoin ylläpidettyjen henkilöiden elintaso tällaisten numeroiden valossa yksinkertaisesti täysin epätasapainossa, jos toisessa vaakakupissa pidetään vaikkapa kohtuullisuutta. Kuninkaallisten tehtävä on olla myös hyvä esimerkki, symboli, mielipidejohtaja ja kaikenlaisen hyvyyden ruumillistuma. Kerskakulutus ei oikein istu tuohon listaan ja sitä toivoisi, että tälläkin saralla kuninkaalliset voisivat toimia edelläkävijöinä. Sillä vaikka kuinka homma olisi edustaa, sen luulisi onnistuvan ilman 200 000 dollarin laukkukokoelmaa tai kahta lähes identtistä tweedpukua samalta suunnitelijalta, maksoi ne sitten ihan kuka tahansa.

Embed from Getty Images Embed from Getty Images

Mainokset

47 kommenttia artikkelissa “Kuninkaallisten ihaillun tyylin takana usein jättimäinen lasku

  1. Lyhyt kommentti näin alkuun. Ihmetyttää se, ettei jotain iltapukua voisi käyttää useammin tai miksi iltapuvuvusta ei tehdä sellaista kokonaisuutta, että se olisi helposti muokattavissa. Saati sitten joku päiväasu, miksi niitä ei käytetä riittävän monta kertaa? Sehän vain lisäisi kansan arvostusta? Ja toinen kysymys, miksi ylipäätään nämä huippusuunnittelijoiden vaatteet ovat niin kalliita? Kankaan tekeminen kuitenkin maksaa suunnilleen saman.

    Tykkää

    • Mietin tuota, että lisäisikö uudelleen käyttäminen kansan arvostusta. Minun ehdottomasti ja varmasti monen täällä blogissa, mutta toisaalta tuntuu, että kun Kate pukeutuu samaan asuun kuin joskus aiemmin, Twitterissä kaikuu kollektiivinen pettymyksen huokaus. Ainakin faniporukassa on runsaasti niitä, joille vaatteet ovat se yksi ja ainoa kiinnostuksenaihe ja kaiken pitää olla uutta ja ennennäkemätöntä. Mutta ehkä isommassa mittakaavassa yleisö oikeasti sitä arvostaisi kuitenkin. Ja ainakaan siitä ei taatusti saisi samalla tavalla kritiikkiä niskaansa, kuin tällaisista summista!

      Tykkää

  2. Itse suhtaudun tähän melko ristiriitaisesti: pidän kuninkaallisten vaatteiden ja tyylien seuraamisesta, mutta samalla nuo summat todella kauhistuttavat! Toivoisin, että kuninkaalliset suosisivat vaatteiden uudelleenkäyttöä ja tarvittaessa muokkaamista uudenlaiseksi entistä enemmän ja vähemmän juuri tuosta kerskakulutusta. Ainakaan minua vanhojen vaatteiden käyttö ei häiritse tai ”pilaa” tyyliseurannan iloa. Silläkin voisi olla viihdearvoa kun pohditaan missä kaikissa tilaisuuksissa vaatetta on aikaisemmin käytetty. 🙂

    Minua jäi mietityttämään kuninkaallisten muu rahan käyttö. Miespuoliset kuninkaat eivät välttämättä käytä yhtä paljon rahaa vaatteisiin kuin naiset (vai käyttävätkö?), mutta kestääkö heidän rahankäyttönsä päivänvaloa? Mielestäni kaikilta kuninkaallisilta pitäisi vaatia maltillisuutta rahankäytössä, varsinkin jos on kyse ns. yhteisistä varoista. Oli se kohde sitten käsilaukut tai urheiluautot.

    Tykkää

    • Minusta ainakin on suorastaan hauskaa nähdä, miten joku vaate on uudemmalla käyttökerralla asustettu tai muihin yhdistetty. Ja erityisen mielenkiintoista tietysti on, jos vaatetta on muokattukin, kuten esim. joitain Maryn iltapukuja. Kate tuota ei tunnu paljonkaan suosivan, joten en kyllä usko, että näitä vaatteita jotenkin yhtäkkiä aletaan tulevinakaan vuosina uudelleen muotoilemaan. Ja kuten sanottua, vaatteiden käyttäminen moneen kertaan on normaalia. En tajua, miten se on yhtäkkiä muuttunut asiaksi, joka on kuin pyörän keksiminen uudelleen.

      Miesten rahankäyttö on ehdottomasti aivan yhtä tärkeä aihe ja tietenkin koko rahajuttu yleisellä tasolla, sillä kyllä sitä naisiltakin uppoaa muuhunkin, kuin vaatteisiin. Miesten pukeutumista vaan ei kukaan niin tarkkaan taida seurata, että nämä asiat tulisivat esiin. Mutta tottahan on, että esim. kenkiin, mittatilauspukuihin, kelloihin ja vaikka kalvosinnappeihin saa halutessaan upotettua omaisuuksia. Ja sama koskee minusta niitäkin, eli on oltava edustavia ja laadukkaita, mutta joku raja sentään. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia summia miespuoliset kuninkaalliset ulkomuotoonsa kuluttavat.

      Tykkää

  3. Aika järkyttävää tuo rahankäyttö kyllä on! Catherinella asiaa pahentaa entisestään tuo vähäinen työmäärä sekä se, että hänen asunsa eivät ole kovinkaan monikäyttöisiä! Ei takkimekkoja, joita hän mielestäni suosii turhankin paljon, voi käyttää niin monella eri tavalla kuin esimerkiksi Maryn ja Victorian käyttämiä housuja, hameita, puseroita, jakkuja… Eikä Catherinen vaatteet edes ole niin hienoja, että niistä tuon verran maksaisi. Vaikka vaatteissakin jokaisella on makunsa, esimerkiksi tuo Chanelin asu Pariisissa oli aika epäimarteleva. Ja lisäksi ne ylihinnoitellut korut, joita myös näämme aivan liian usein. Eikö Elisabetin holvista löytäisi koruja lainattavaksi niin paljon, ettei tarvitsisi ostella 10 vuoden sisällä vanhentuvia koruja?

    Tykkää

    • Tuo on aivan totta, että kun monella muulla kuninkaallisella asut koostuvat normaaliin tapaan housuista, paidoista, hameista, jakuista jne. niin ne ovat merkittävästi helpommin uudelleen yhdisteltävissä, kuin Katen suosimat kokonaisuudet. Hänellä on usein mekkoja tai tosiaan noita takkimekkoja, jotka varsinkin ovat sellaisia, etteivät paljon muutu, vaikka niihin korkkarit tai käsilaukun vaihtaakin. Eilisiä kuvia ja tonnin uutta mekkoa katsellessani mietin myös sitä, että se on jälleen midi-mittainen. Se minusta nätisti Katelle sopii, mutta parin vuoden päästä, kun tyyli on taas out, ei tuotakaan hametta enää nähdä.

      Korut ovat kyllä asia, jota todella usein Katen asuissa ihmettelen (ehkä muillakin kuninkaallisilla on samaa, mutta hintoja ei niin usein näe). Kun kuningattarella on holvi pullollaan koruja, miksi ostaa 5000-10000 euron koruja? Varsinkin sellaisia, joissa kivetkin ovat vain puolijalokiviä? Kuten sanoit, jokainen makunsa mukaan, mutta en kyllä ymmärrä.

      Tykkää

  4. Herää myös kysymys, miten nuo muotitalot tuotteensa hinnoittelevat? Onko siinä mitään kohtuullisuutta. Väilillisestihän tällä logiikalla Britannian veronmaksajat kustantavat muotitalojen omistajien hulppean elämäntyylin. En usko että ompelijat ja silittäjät saavat niin kovaa palkkaa, että asun hinta sen vuoksi nousee pilviin.

    Tykkää

    • Noo pohti tuossa ylempänä tätä samaa, enkä kyllä ainakaan minä osaa vastata. Onko täällä ketään, joka olisi oikeasti tutustunut lähemmin tuohon huippumuodin maailmaan ja sen tuottamiseen? Tietysti nuo vaatteet tehdään yleensä laadukkaista materiaaleista ja ajan kanssa, sekä taitavien ompelijoiden toimesta. Mutta kuten sanoit, epäilenpä, etteivät hinnat kyllä toistu henkilökunnan palkoissa. Kai sillä hinnalla pidetään osin yllä sitä erityisyyttäkin. Vaikka mekko olisi miten ruma, jos hintalapussa seisoo 9500e, ei sitä voi tavallinen pulliainen ostaa ja sen kantaja puolestaan heti osoittaa, että rahaa löytyy. Rahalla ostetaan luokkaero.

      Tykkää

  5. Minustakin tämä on vähän kaksijakoinen juttu – pidän monien kuninkaallisten, Katenkin, pukeutumisesta usein ja seuraan heidän tyylejään aktiivisesti, mutta ovathan nuo summat järkyttävän suuria! Henkilökohtaisesti pidin Pariisin Chanel-mekosta erittäin paljon, lähikuvissa näki, että kangas oli todella huolella valmistettu ja kauniisti värjätty, ja rakastuin hihoihinkin, mutta se mekko ja sen kanssa nähdyt laukku (myöskin kyllä kaunis) ja Cartierin korut maksoivat yhteensä muistaakseni lähemmäs tai ylikin 20 000 euroa – jos ne olisivat jääneet ostamatta, olisi yhteissumma ollut roimasti pienempi. Vaikka kyllähän sitä Chanelia Katelle monessa paikassa toivottiin, oli hinta tähtitieteellinen!
    Kate ei tosiaankaan ole ainoa, joka käyttää vaatteisiin runsaasti rahaa, mutta työmääräerot oikeuttaisivat muita kuninkaallisia kyllä käyttämään vaatteisiin enemmän rahaa. En ihmettele, jos veronmaksajia kismittää! Emme tietysti voi aina tietää, kuka vaatteiden ostopäätöksen tekee tai tietävätkö kuninkaalliset hankintojensa todelliset hinnat. Vähän kuitenkin järkeä heillekin kehiin, kiitos! 🙂 😅
    Tämä viimeinen juttu liittyy aika löyhästi aiheeseen, mutta kuulin väitteen, jonka mukaan Kate, ”niin turhamainen” ostaisi aina liian pieniä kenkiä saadakseen jalkansa näyttämään pieneltä – perusteluna niinkin varma havainto kuin varpaiden kaareva, rullalla oleva muoto… Aika absurdia, minullakin on koko elämäni ollut kyseisen muotoisen varpaat, enkä ole liian pieniä kenkiä miltei koskaan käyttänyt. 😂

    Tykkää

    • Sanotaanko näin, että jos eivät tiedä hintoja, saisivat hävetä! 😀 Pidän ihan käsittämättömänä, jos kuninkaalliset naiset eivät kiinnittäisi huomiota tällaiseen asiaan, vaan antaisivat henkilökunnan tuhlailla miten sattuu. Ja jos käyttää kansainvälisiä huippumerkkejä, täytyy ymmärtää, että hintalappu on yleensä aikamoinen.

      Chanel-asu oli tosiaan kallein yksittäinen kokonaisuus, vaikka jäikin kyllä noin 15 000 euroon. Toivon todella, että siinä kohtaa Chanel tuli vähän hinnoissa vastaan… Se asu on muuten siinä mielessä hyvä esimerkki, etten tajua, miksi tarvittiin sekä mekko, että laukku, että vyö? Jonkun noistakin olisi voinut pudottaa ja silti olisi saatu logo näkyviin ja nimi lehteen. Cartierin kaulakoru muuten näyttää puuttuvan tuosta laskelmasta kokonaan, joten sen voi vielä lisätä yhteissummaa, mikä sen hinta sitten ikinä olikin.

      Jonna mainitsi myös tuon Katen työmäärän ja olen samoilla linjoilla. Tällaiset summat olisivat liiallisia kenelle tahansa kuninkaalliselle, mutta kun tosiaan työmäärä ei millään tasolla vastaa asemaa, ei voi kyllä silloin kulutustaan vastata. Tosin jos Katen kulutus on tällaista, täytyy toivoa Britannian kansantalouden vuoksi, ettei hän ikinä ryhdy täysipäiväiseksi kuninkaalliseksi! 😀

      Kenkäjuttu kuulostaa ihan älyttömältä! En nyt muista, minkä kokoinen jalka Katellä on, mutta taitaa olla jotain 38-39 paikkeilla. En ymmärrä, miksi kannattaisi sellaista jalkaa väkisin pienentää. Ja kun ajattelee, että tuossa työssä ollaan paljon korkeilla koroilla, en kyllä ikinä usko, että kukaan ehdoin tahdoin saisi jalkansa sellaiseen kuntoon, että tulevina vuosina saisi sitten kulkea lenkkareissa tai vaihtoehtoisesti hampaat irvessä.

      Tykkää

  6. Tänään Kate osallistui Williamin ja Harryn kanssa jumalanpalvelukseen, joka oli järjestetty Westminsterin terrori-iskun uhrien muistoksi. Kuten asiaan kuuluu, Kate ei ollut hankkinut uutta asua (laukkua lukuunottamatta), vaan minimoi huomiota valitsemalla jo aiemmin nähdyn asun. Daily Express koki kuitenkin tämän otsikon parhaaksi… Todella ”säästäväistä” käyttää lähes kolmentonnin takkia uudelleen, eihän se kustannus nyt enää olekaan kuin 1500e per käyttökerta.

    Tykkää

    • Tuossa otsikossahan yhdistyy kaksi kliseetä: kierrätyksen ylimainostaminen ja Kate Middleton-nimen käyttö – en ole nipottaja, mutta kun kuviakin on, miksi ei voi kirjoittaa vaikka Duchess Kate? 😂
      Toivoin todella, että Kate kierrättäisi tänään, pelkäsin kunnon ’backlashia’, mutta onneksi oli tajunnut kaivaa kaapista tuon Missonin takin ja niin ikään ennen nähdyn hatun. Mutta niin kuin sanoit, jos ihminen käyttää samaa takkia kaksi kertaa, sen ei pitäisi olla mikään ihme, enkä usko Katen itsekään pitävän sitä minään ihmeenä! Sitten, jos jonkun kuninkaallisen asu saa vaikka yli viisi julkista käyttökertaa, voidaan jo vähän syystäkin iloita aiheesta.
      Vastauskommenttiisi minulle viitaten, sen verran olen kuitenkin Katen puolella, että uskoisin hänen kierrättävän vaatteita jonkin verran enemmän, jos tekisi enemmän työtehtäviä. Tällä tahdilla taitaa tulla varmaan samankaltainen eli pienehkö määrä kuin viime vuonnakin, mutta kuten olen maininnut, edustustehtävien tasainen jatkumo on ollut nyt parempi, mutta kyllä niitä vaan saisi sinne Royal Diaryyn lisätä. Briteissä kyllä kuninkaallista porukkaa on kuin pipoa, ja yhteisvoimin kuninkaallinen perhe tuntuu kyllä tekevän suhteellisen hyvin töitä, eli monarkia ei – ainakaan vielä! – kaadu yhteen tai pariin ihmiseen! 😄

      Tykkää

      • No se oli enempi olevinaan niinku vitsi. 😉 Toki Kate kierrättäisi enemmän, jos joskus töitä on niin, että siitä tulee rutiinia. Tosin kummallisen moni tuntui hyväksyvän tämän luvun ja selittävän sitä juuri sillä, että työmääräkin on lisääntynyt. Jännä näkökulma, kun tosiaan eivät numerot merkittävästi ole muuttuneet, kuten mainitsitkin. Juuri muuten mietin tätä brittimonarkian työmäärää, kun Kentin herttua kävi vihkimässä käyttöön jonkun teleskoopin. Kun puhutaan Charlesin aikeista pienentää työskentelevien kuninkaallisten määrää, ollaan aina huolissaan siitä, miten jatkossa pystytään hoitamaan samat tehtävät kuin nyt. Kaikki kunnia herttuan työlle, mutta ehkä ihan näitä kaikkia hommia ei ole pakko jatkossa kuninkaallisten käydä suorittamassa…

        Tykkää

  7. En ymmärrä miksi olisi pettymys, jos joku kuninkaallinen käyttää samaa vaatetta useamman kerran. Mutta olenkin tällainen järkevä skandinaavi 😊

    Olen samaa mieltä siitä että uudelleenkäyttäminen ja uudelleen asustaminen itseasiassa aika mielenkiintoista seurattavaa. Saman vaatteen saa näyttämään niin erilaiselta eri tavoin asustettuna. Vastaavasti esimerkiksi Royal Hats -blogin linkitykset saman hatun edellisiin käyttökertoihin ovat aina todella kiinnostavia: Sama hattu toimii todella erilaisissa asukokonaisuuksissa.

    En jotenkaan jaksaisi päivitellä tuota Katea. Huomaan ajattelevani että hän ei itseasiassa edes ole kovinkaan mielenkiintoinen kuninkaallinen.

    Kuninkaallisesta kierrätyksestä täytyy erikseen mainita kuningatar Sonja. Hänellä on yhä käytössä iltapukuja, jotka on nähty ensimmäisen kerran 90-luvulla, neljännesvuosisata sitten, ja nuo puvut näyttävät yhä tuoreilta ja raikkailta. Parhaimmillaan laatu (ja hinta) tuovat juurikin ajattomuutta sekä käyttökertoja.

    En ihan itsekään ymmärrä Mette-Maritin viehtymystä hinnakkaiden luksusmerkkien vaatteisiin, kun hän muuten tuntuu olevan niin luonnonläheinen ja ”tavis”. Toisaalta on todettava että hän käyttää esimerkiksi näitä iltapukujaan TODELLA moneen kertaan. Melkein voi jonkun tilaisuuden alla arvuutella minkä vanhoista iltapuvuistaan M-M tällä kertaa laittaa.

    Tykkää

    • Sen vielä sanon (olen tästä maininnut aikaisemminkin) että usein Jenni Haukion pukeutumista pidetään vähän tylsänä ja värittömänä ja näiden kuninkaallisten rinnalla se vain korostuu. Mutta tätä on tasavaltalaisuus: Hän ei saa verorahoista euroakaan ja kaikki pukeutuminen menee omasta kukkarosta (tai presidentin määrärahoista). Tällaiseen kuninkaalliseen kerskakulutukseen verrattuna se tuntuu kivan järkevältä.

      Tykkää

      • En yleensä kummemmin innostu Haukion pukeutumisesta, mutta olen aina ehdottoman tyytyväinen, kun hän ei lähde kilpailemaan kuninkaallisten kanssa koruissa tai puvuissa. Presidentin puolisolle sopii vähän yksinkertaisempi ja uskaltaisinko sanoa jopa että elegantimpi tyyli. Toinen, mistä ehdottomasti tykkään, on se ettei hän ole lähtenyt myöskään luksusmerkkien tielle. Osin toki varmaan rahastakin kiinni, kuten sanoit, mutta uskon, että myös ihan tietoinen valinta. Ainoa, mitä toivoisin, olisi tietty rohkeus ja nuorekkuus tyylissä, välillä menee valitettavasti vähän mummon puolelle.

        Tykkää

    • Musta vähän tuntuu, että varsinkin tää meidän suomalaisten tasavaltalaisuus on ja yleinen järkevyys on vähän sellaista, että aika helposti joudutaan kuninkaallisten suhteen sinne ihmettelijöiden joukkoon. 😀

      Kuningatar Sonja on kyllä todella omaa luokkaansa tässä kierrättämisessä ja kuten sanoit, pääasiassa hänen asunsa toimivat edelleen. Lisäksi toki täytyy sanoa, että aikamoinen saavutus olla aina (ainakin suurinpiirtein) samoissa mitoissa! Toinen samaa kaliiperia, ellei jopa vielä pidemmän aikavälin säästäjä, on prinsessa Anne. Hänellä on myös välillä käytössä kymmeniä vuosia vanhoja asuja. Kaikki eivät tosin ole ihan yhtä onnistuneita, kuin Sonjalla…

      Tykkää

  8. Hyvä aihe!

    Itse olen myöskin ajoittain asiaa miettinyt. Tuntuu järjettömältä, että aina hankitaan uusia asuja, kun varmasti vanhatkin olisivat käyttökelposia (mikään vaatehan ei kerrasta kulu puhki, ainakaan tuossa hintaluokassa). Minusta on sääli, että media ja ihmiset suhtautuvat uudelleen käytettyihin pukuihin ennemminkin negatiivisesti kuin positiivisesti. Lisäksi luulen, että kuninkaallisillakin saattaa olla olo, että uusi vierailukohde ansaitsee uuden asun, eikä vanhaa kierrätettyä, jottei tilaisuuden isännille tule olo ”ei niin arvostetusta” kohteesta, kun kerran vanhoissa rytkyissä(!) ilmestytään paikalle. Ja haluanhan itsekin yleensä uuden juhlamekon uuteen juhlaan, enkä ainakaan pue sitä samaa, jonka jo puolet vieraista on nähnyt edellisissä juhlissa. 😀 Mutta toki omat mekot menee ihan omasta pussista, eikä veronmaksajien ja ovat kyllä ihan eri hintaluokassakin (onneksi).

    Tykkään kun Mary kierrättää vanhoja asuja uudistettuina tai uudelleen yhdisteltyinä kokonaisuuksina. Iso peukku siitä Marylle. Myös Ruotsissa näkee iltapukuja ja asuja mukavasti uudelleen käytettävän ja lisäksi Victoria on kunnostautunut halvempienkin merkkien saralla. Catherine kierrättää kai tavallisempia mekkoja jonkin verran, mutta iltapukuja en kyllä ole tainnut juurikaan nähdä uudelleen pidetyn, ehkä ongelmana on tiarajuhlien puute, jolloin iltapukua ei pelkillä koruilla saada niin helposti ”uudistettua”. Norjan Sonja taas on kyllä kierrätyksen mestari, ehkä jo vähän liikaakin…

    Miellelläni kyllä katselisin onnistuneimpia asuja useampaankin kertaan ilman uudistuksia tai uudelleen yhdistelyitä, kun kerran on hyvä asu, niin miksi muokata turhaan? 🙂

    Tykkää

    • Tuo on ihan totta, että uusi vaate on aina tietysti eräänlainen kunnianosoitus isäntiä kohtaan. Niinhän moni tavallinenkin ihminen tekee ja aina vieraan panostus otetaan ilolla vastaan. Ymmärrän hyvinkin, että tärkeissä tilaisuuksissa onkin painetta valita uutta ja vähän erityistä. Mutta ajattelen kyllä silti, että joka ikisellä kouluvierailulla ei vaan voi ajatella isäntien tunteita. Ja itseasiassa en usko, että sitä monikaan niin kokisi. Lapsille se, että prinsessa tai kuningatar tulee käymään on jo suunnaton asia ja aika monelle aikuisellekin tilanne on varmasti niin erikoinen ja mieleenpainuva, ettei kahta ajatusta tule uhranneeksi vieraan asulle. Juhlamekkojen kanssa en ole oikeastaan ajatellut tuota, että kaikki ovat sen jo nähneet. Siis kuninkaallisten kohdalla, omasta elämästä toki tuttuakin tutumpaa! Uskon, että hekin saattavat miettiä asiaa siltä kantilta, mutta toisaalta moni meidän silmiimme hieno juhla on heille vain arkinen työtilaisuus, eikä niihin tälläytyminen ehkä tuota yhtä suurta iloa, kuin meille taviksille.

      Tuokin on totta, ettei todellakaan aina tarvitse edes muuttaa mitään. Kate on käyttänyt sitä yhtä punaista Luisa Spagnolin pukua nyt muistaakseni neljä kertaa ja ensimmäistä kertaa lukuunottamatta melkein samalla tavalla. Eikä haittaa yhtään, koska se asu itsessään on niin älyttömän kaunis.

      Tykkää

      • Tuo pukujen kierrätys on vähän kaksijakoinen juttu ainakin Suomessa. Kun tehdään suomalaista käsityötä, toivotaan että talous kohenisi ja linnanjuhliin tulisi paljon uusia suomalaisia asuja ja varsinkin presidentin puolisolle ja Halosen aikana tietenkin hänelle itselleen. Toisaalta taas nuo pukujen ja korujen järjettömät hinnat sekä luontoarvot luulisi kansaa ja lehdistöä enemmän kiinnostavan tässä jälkimmäisessä tarkoitan lähinnä kuninkaallisia.

        Tykkää

        • Luulen, että jos esim. nyt vaikka Kate käyttäisi vähän tuntemattomampia suunnittelijoita vaikkapa iltapuvuissaan, saatettaisiin tosiaan ajatella samoin, kuin meillä linnanjuhlissa. Mutta sitten kun Kate ostaa omansa Alexander McQueeniltä, ei se ole ihan verrannollinen tilanne johonkin Katri Niskaseen tai Mert Otsamoon. Ja tietysti aina sekin painaa, että kenen lompakosta se raha menee. Tietysti joku Katen iltapuku on Britannian vuosibudjetissa totaalisen irrelevantti summa, mutta se viesti, joka kansalle lähetetään, olisi vähän toinen, jos tuhlaus ei olisi tällä tasolla.

          Tykkää

          • Pointtini olikin se, että kun kuninkaalliset hankkivat asuja, niin käyttäisivät mahdollisimman paljon oman maan suunnittelijoita ja muotitaloja. Kyllä minua vähän ihmetytti Madeleinen hääpuku, koska se ei ollut ruotsalainen. Ja vähän tuntemattomamman suunnittelijan puku tai asu kuninkaallisen päällä saisi kyllä suunnittelijalle näkyvyyttä vaikka kuinka.

            Täytyy tässä vielä kertoa, että ystäväni oli eilen bongannut Williamin ja Catherinen poistumassa Westmister Abbeysta. Olen kade.

            Tykkää

            • Esimerkiksi Sofian yhteistyö Ida Sjöstedtin kanssa on varmasti ollut hänelle isoksi eduksi ja minusta se on tosi hienoa. Itsekin vähän ihmettelin Madeleinen valintaa, vaikka ei se suunnaton yllätys ollut. Tosin kun sen puvun on nähnyt, vähän epäilen, ettei Ruotsissa olisi saatu ihan samaa aikaan…

              Hyvä tuuri ystävälläsi!

              Tykkää

  9. Mitä tulee muotitalojen hinnoitteluun, niin en kyllä minäkään usko, että esim. ompelijoiden palkat olisivat luksusmerkeillä taivaissa (vaikka varmasti korkeammat kuin perus vaatetehtaissa), vaan kyllä siinä muotitalojen omistajat vetää välistä. Huippusuunnittelijoillakin varmasti on palkat pilvissä. Ja nimenomaan hintaan vaikuttaa merkki ja sen arvostus, toki myös käsityön hinta ja tuotteen laatu. Hinta on yksi niistä asioista, jotka erottaa tuotteen muista ja tekee merkistä brändin, niin hullulta kuin se tavan pulliaisen korvaan kuulostaa 😀 Luksustuotteista ollaan valmiita maksamaan enemmän juuri sen brändin vuoksi ja nämä yritykset pystyy hinnoittelemaan tuotteensa vapaammin, kun ostajista ei tarvitse ”kilpailla” samalla tavalla kuin perus henkkamaukan tai lindexin.

    Onhan nuo summat ihan järkyttäviä, kyllä vaatteiden uusiokäyttöä pitäisi lisätä hoveissa. Esim. juhlapuvut on niin upeita, että suorastaan synti ettei moniakaan niistä päästä ihailemaan uudelleen! Varmasti myös miehillä menee rutkasti rahaa vaatteisiin, ne muotitalojen mittatilauspuvut on varmaan lähes yhtä tyyriitä kuin naisten puvut… En sitten tiedä, miten paljon kuninkaalliset lahjoittaa/myy vaatteitaan eteenpäin, esim. Dianahan taisi antaa aikanaan hyväntekeväisyyshuutokauppaan?

    Ymmärrän kyllä ”panostamisen” tärkeimmissä tilaisuuksissa, esim. Ruotsissa Nobel-juhlissa, mutta arkena kuninkaalliset voisivat ihan hyvin käyttää myös edullisempien merkkien tuotteita. Siitähän se talous hyötyisi, kun eihän tavan pulliaisilla ole varaa ostaa niitä tuhansien eurojen mekkoja vaan ennemmin just halvempien merkkien tuotteita. Toki jos esimerkiksi Kate alkaisi pukeutua vaan topshoppiin niin saattaisi vähän glamour hiipua, mutta esim. pienten brittiläisten merkkien ja nuorten suunnittelijoiden suosiminen olisi häneltä fiksu veto.

    Tykkää

    • Tuo kierrättäminen olis muuten hyvä postausidea myös, että miten kuninkaalliset naiset ovat uudelleenkäyttäneet ja kenties muokanneet pukuja. Tuosta Sonjasta kiinnostuin, mieleen tuli ainakin heti se keltainen puku Sofian ja Carl Philipin häistä. Tanskassakin nähdään aika ajoin vanhoja pukuja uudenvuoden juhlallisuuksissa. Ruotsissa ainakin Madeleine saisi kierrättää pukujaan ahkerammin, hänellä on perheen naisista vähiten edustustehtäviä ja silti vaatebudjetti paljon suurempi kuin Sofialla.

      Tykkää

      • Mulla on itseasiassa ollut sellainen suunnitteilla jo jonkin aikaa! Siihen vaan on aivan mahdottoman vaikeaa löytää kuvia, joten se on jäänyt vähän puolitiehen. Koitan katsoa, josko saisin järjellisen kokonaisuuden kuitenkin kerättyä kasaan.

        Madden asuista hiukan epäilen, että osa menee kyllä Chrisin/omista rahoista. Iltapuvut Nobeleihin ym. toki ei, mutta noin vähällä työmäärällä haluaisin uskoa, ettei Maddella ole selkeästi erikseen työ- ja siviilivaatteita.

        Tykkää

    • Mette-Marit on ainakin jossain vaiheessa antanut vaatteitaan hyväntekeväisyyteen ja ainakin aina väitetään, että Elisabetin pukuja myydään ajoittain Windsorissa jossain pienessä hyväntekeväisyyskaupassa. Victoria sitten taas on lainannut ja varmaan antanutkin vaatteitaan eteenpäin ystävilleen ja esim. Luxemburgin hovissa vaatteita käytetään tosi paljon ristiin. Eli onneksi jonkun verran kyllä näyttää tapahtuvan kierrätystäkin, ainakin jossain muodossa.

      Tätä olen itsekin miettinyt, että miten kalliit merkit sitten konkreettisesti hyödyttävät taloutta. Katenkin kohdalla on niin, että kun silloin aluksi, kun joku mekko saattoi maksaa sata puntaa, niitä oikeasti myytiin todella paljon, mutta sitten kun takkimekolla on hintaa 2500 puntaa, lienee aika selvää, ettei sitä osta suurinpiirtein kukaan. Toki merkki saa näkyvyyttä ja ehkä myy sitten jotain muuta, mutta kuitenkin. Ja olen samaa mieltä, että esim. juuri nuorten suunnittelijoiden käyttäminen olisi tosi kivaa. Kukaan ei varmaan oleta, että prinsessat hankkivat vaatteensa halpaketjun aleosastolta, mutta niiden ja kalliiden (usein ulkomaistenkin) merkkien välillä on tosiaan paljon vaihtoehtoja.

      Tykkää

  10. Hyvää pohdintaa täällä kommenttiosiossa kyllä!

    Katellahan on ne yhdet saappaat, joiden esiintymistä vuosien varrella ainakin DailyFail on ansiokkaasti dokumentoinut. Samoin ne jotkut nudet korkkarit ja samoin taitaa olla jotkut suosikkifarkut. Surullista ja huvittavaa, että mulle on jäänyt tällaisia asioita mieleen. Mutta kimurantti juttu kyllä tämä vaateasia.

    Juuri uutisoitiin myös, että Kate effect oli aiheuttanut kihlajaismekkobrändi-Issalle ongelmia, kun kysyntään ei pystyttykään vastaamaan. Hankalaa.

    Itsehän en vaatteista pahemmin välitä, joten mulle menisi läpi kyllä samat vaatteet vaikka kymmeneen kertaan pidettyinä 😀 PAITSI iltapukuihin tulee kyllä kiinnitettyä enemmän huomiota kieltämättä.

    Tykkää

    • Minullakin on muistikuva, että kenkiä Catherine on kyllä kierrättänyt ja käyttänyt toistuvasti uudelleen. Ainakin LK Bennetin korkokengät olivat jossakin vaiheessa melkein puhki pidettyjä ja samoin ne kiilakorkoiset kengät. Voi olla että sopivien kenkien löytäminen on hankalaa ja siksi tulee käytettyä samoja mukaviksi mukautuneita (tai sitten budjetti on alussa ollut pienempi).

      Ylempänä joku mainitsi, että Madeleinen mekot ovat kalliimpia kuin Sofian vaikka tekee töitäkin vähemmän. Ehkäpä Sofialla on vielä käsitys jonkinlaisesta tavallisten ihmisten rahankäytöstä? Voisi kuvitella että näin tavallisena tallaajana vain kauhistuisi, jos ehdotettaisiin jotain useamman tuhannen euron iltapukuja pidettäväksi vaikka kuinka olisikin Nobelit kyseessä….

      Asujen ohella minua kauhistuttaa kuninkaallisilla näkyvät erittäin kalliit pukukorut, joissa mitään arvokiviä ei edes ole käytetty. Etenkin Catherinella näitä näkee, mutta se voi toki johtua siitä, että hänen pukeutumistaan muutenkin syynätään tarkasti.

      Tykkää

      • Kengät ovat tosiaan sellaisia, joita Katellä varsinkin alkuvaiheessa oli tosi vähän ja niitä ei minusta vieläkään hankita mitenkään kengät per asu -idealla. Mutta kun nyt tuli puheeksi nuo LK Bennettin nudet sledget, niin siinä on oikein tyyppiesimerkki siitä, kuinka lehtien kirjoittelu muokkaa mielikuvaa. Tarkoitan siis, että kaikilla on se käsitys, että Kate käyttää aina samoja nudeja korkkareita, vaikka oikeasti niitä ei ole nähty enää muutamaan vuoteen ja esim. vuosi sitten Katen nudejen kenkien kokoelma näytti tältä. Enkä siis tarkoita, että ihmisellä ei saisi olla kuin yhdet vaaleat korkkarit.

        Updated post on Kate's nude pumps – she has added four new pairs just this year (the top row). 1: Kate wore these mystery suede pumps last week to the Queen's Garden Party but they are yet to be identified. 2: LK Bennett 'Floret' Pumps in Trench – $325/£225 3: LK Bennett 'Fern' Pumps in Trench – $282/£195 4: Rupert Sanderson 'Calice' Pumps – $455/£315 5: Jimmy Choo 'Gilbert' Pumps in Beige – $286/£198 6: LK Bennett 'Sledge' Pumps in Light Taupe – $345/£240 7: Russell & Bromley '5th Ave' Pumps 8: Jimmy Choo 'Lovely' Pumps in Powder Pink – $428/£296 9: Prada Pink Satin Pumps 10: LK Bennett 'Harper' Pumps in Light Taupe – $172/£120 11: Russell & Bromley 'Park Ave' Pumps – $238/£165 What is your favourite pump?

        A post shared by Catherine Duchess Of Cambridge (@katemidleton) on

        Näissä varmasti kaikissa on niin, että Kate ei ole ollenkaan yksin syyllinen, mutta kun hänestä kirjoitetaan niin paljon, tulevat paremmin esiin. Kyllä esim. Maryllä on todella kalliita käsilaukkuja vaikka muille jakaa ja esim. sekä hänellä, että Victorialla ja muistaakseni myös Madeleinella on Birkin. Maryn versiolla taisi hintaa olla joku 30 000e. Noita pukukoruja en minäkään todellakaan ymmärrä. Miksi maksaa tuhansia jostakin, joka ei kestä aikaa, eikä ole luultavasti mitenkään edes muokattavissa?

        Mielenkiintoinen muuten tuo pointti siitä, että Sofialla saattaa olla käsitys vielä rahanarvosta. Uskon, että se on ihan totta ja varmasti voi vaikuttaa hankintoihin. Monet ovat ihmetelleet, miksi Katen kulutus on kasvanut viime vuosina niin huimasti, mutta ehkä tuollakin voi olla osansa. Vaikka hänkin tulee varakkaasta perheestä, ei varmaan voi olla vaikuttamatta se, ettei raha mene omasta pussista, eikä rajoja oikein tunnu olevan.

        Tykkää

        • Olen nähnytkin tuon kollaasin, ja onhan noita kenkiä todellakin mielestäni tarpeeksi ellei kyllä jo liikaa, mutta toivottavasti tulevat olemaan käytössä pitkään. Pieniä eroja kuitenkin lähes joka parin välillä!😅
          Lähestulkoon kaikki kuninkaallisen muodin seuraajathan vihaavat noita LK Bennettin Sledgejä, ja ne ovatkin erittäin runsaan käytön jälkeen muutaman vuoden pysyneet visusti vaatekaapin perällä – ovathan nuo muut kengät oikeasti kivemman näköisiä. Viime viikollahan muuten puolestaan Hollannin Máxima oli päättänyt sitten ottaa viestikapulan vastaan ja laittaa Sledget jalkaan… 😄
          Tuo Instagram-tili, KateMidleton, on mun mielestä paras Kate-IG, siellä on aina hurjasti tietoa niin vierailukohteista, vierailun ohjelmasta kuin sitten vaatteistakin, tilin pitäjä Katie on löytänyt hyvän tasapainon Catherinen työn ja tyylin välillä, ja kirjoittaa sellaiseen sävyyn, että tekstiä on mukava lukea – ei liian imelän ihailevasti mutta ei kritisoivastikaan, kumpaakaan ei kaipaa jos tietoja etsii. KateMidletonista on minulle paljon apua elegantroyals-tilini postauksia kirjoitettaessa 🙂

          Tykkää

          • Tulin kyllä uudelleen mietittyäni siihen tulokseen, että on tuossa nyt kyllä muutamat liikaa! Mutta toivotaan että herttuatar nyt näillä pärjää!😉

            Tykkää

            • Onhan niissä tosiaan pieniä eroja, kuten totesit ja toki on tarvetta erilaisille, kun osa on enemmän juhlavia, kuin toiset, on vähän matalampaa ja korkeampaa korkoa ym. Mutta on siinä tosiaan aika monet ja osa ainakin mun silmään sellaisia, ettei ole kyllä montaa kertaa nähty.

              Tykkää

          • Hänellä on tosi mielenkiintoisia kollaaseja esim. Katen kampauksista ja asuista värin mukaan jne. Todella hyvin koottu kyllä tietoa yhteen.

            Kengät on melkoisen sokea kohta, mutta jopa minä tunnistin heti Maximan Sledget. 😀 Kate käytti ne kyllä totaalisen yli ja ihan aina eivät minusta sopineet asuunkaan. Toisaalta, varmaan aikamoinen shokki jaloille alkaa käyttää korkkareita monta päivää putkeen (siis esim. Kanadan-vierailulla), joten täytyi varmaan olla sellaiset, joilla jaksaa seistä.

            Tykkää

            • Korkkarit on kyllä ihania ja tykkään itsekin niistä, vaikka kylläkään en kovin usein käytä. Silti tulee aina ajateltua kun näkee kuninkaallisilla niitä, että voi jalkaparkoja. Miten jaksavat pitkän päivän olla ne jalassa?

              Tykkää

              • Sitähän on paljon naisia, jotka käyttävät aina korkkareita. Kuulemma jollakin voi korkkarit olla paremmat jalassa, kuin lenkkarit. Akillesjänne siinä ilmeisesti muuttuu niin, ettei se enää jousta ihan suoraksi ja nilkka oikeaan asentoon. Ja tietty heillä on varmasti todella hyvin omaan jalkaan sopivia kenkiä. Mutta onhan se silti koko jalan lihaksistolle todella kova rasitus ja väkisin varpaatkin joutuvat hankalaan asentoon. Toivottavasti käyttävät vapaa-ajalla paljon ergonomisempiakin kenkiä.

                Tykkää

        • Ohhoh! Tuo taitaakin vahvistaa sen, että alkuaikoina budjetti on ollut pienempi ja samoja kenkiä tuli pidettyä useammin, koska silloin alkuaikoina samat kengät olivat kyllä useammin käytössä. Mutta eihän noin monissa nudeissa kengissä ole mitään järkeä! Haloo kuninkaalliset! En taida vielä ensi viikollakaan löytää lattialle asti tipahtanutta leukaani… 🙂

          Nim. kahdet korkokengät ja yhdet kävelykengät omistava

          Tykkää

          • Enkä tiedä, että kehtaanko myöntää, mutta korkokengistä toiset ovat LK Bennetin sledget, jotka on kyllä tilattu Catherinen kuvien perusteella. Tykkään kyllä niiden ulkonäöstä edelleenkin, harmillisesti vain tilaisuuksia niiden käyttöön on aivan liian vähän.
            *ja tähän sellainen nolosteleva hymiö*

            Tykkää

            • Onko ne hyvät jalassa? Niissä vaikuttaisi olevan aika maltillinen korko, kun siellä taitaa olla vähän koroketta päkiän alla ja korkokaan ei ole ihan mikään piikki. Siinä mielessä varmaan tosi monikäyttöiset, kun voi käyttää muuallakin, kuin istuallaan. 😉

              Tykkää

          • Olisi mielenkiintoista nähdä kooste Katen mustista kengistä, mutta ainakaan tuolla Instagram-tilillä ei osunut silmiin. Muistelen, että myös ainakin Maryllä on aikamoinen kokoelma mustia korkkareita. Toki heillä on monenlaisia tilaisuuksia ja yksillä tai kaksilla ei kyllä pärjää, mutta aika usein näkee lähes identtisiä ja se kyllä hämmästyttää.

            Tykkää

            • Skrollasin ihan mielenkiinnosta KateMidletonia niin kauas kuin tammikuuhun -16 ja silloin Katen kokoelmassa oli peräti 11 paria mustia korkkareita, osa kyllä selkeästi kulmikkaampia raskausajan korkokenkiä ja koron muodot sekä pituudet niissäkin jonkin verran onneksi vaihtelevat. Tuohon tuli onneksi vain yksi pari lisää viime vuoden aikana, ne leikkauksin koristellut Pradat. Lisäksi Catherinen kokoelmasta löytyy kolmet mustat keskenään erimalliset wedget ja niin ikään parit mustat sandaletit… 😄

              Tykkää

              • Kiitos, olit ahkerampi kuin minä! 🙂 Yksitoista paria mustia kenkiä ei kuulosta ihan mahdottomalta, vaikka on tietysti sekin paljon. Mutta mustat on kuitenkin aika monikäyttöisiä ja varsinkin iltatilaisuuksiin sopivia. Eniten olen allerginen sille, että kengät ovat lähes identtisiä keskenään. Esim. sitten taas ne Pradat puolustavat kyllä paikkaansa oikein hyvin, koska niissä on niin selkeä oma ulkonäkö.

                Tykkää

    • Musta tuntuu aika usein, että kirjoitan aina postauksen vähän niinkuin pohjaksi ja sitten aletaan keskustella ja vasta käsitellään se asia kunnolla. 😀 Todella mukavaa!

      Luin myös Issasta ja se oli kyllä aika surullinen tarina. Mutta kihlajaismekko on kyllä aika poikkeus ja varsinkin, kun se taisi olla ihan järjellisessä hintaluokassa. Ihan samalla tavalla tuo efekti ei muiden asujen kanssa toimi.

      Iltapuvut ovat varmaankin ne vaikeimmin uudelleen käytettävät, mutta kyllä sekin tuntuu onnistuvan. Mary esim. on muokannut omiaan ja Victorialla taisi olla juuri kolmatta kertaa se vihreä Elie Saab. Tärkeintä on varmaan miettiä, tilaisuuksien tärkeysjärjestystä eli missä voi käyttää vanhaa ja toisaalta varmaan ihan se, että päättää, että vaatteet ovat vain vaatteita. Jopa ne iltapuvut.

      Tykkää

  11. No oli aivan pakko tulla nyt kommentoimaan tähän, Victorialla bongattu äitinsä noin 35 vuotta vanha mekko Japanin vierailulla. Mekko on sinipohjainen ja punapallollinen. Kierrätystä parhaimmillaan. =)

    Tykkää

    • Tämä oli aivan mahtava minusta! Varsinkin, kun reissun teema on kestävä kehitys ja muutenkin, kun lapsillekin on kerran kaikki säästetty ja niitä käytetään uudelleen. Kauniisti muuten sopi Victorialle, vaikka olen aina pitänyt häntä vähän pidempänä ja ehkä vähän harteikkaampana, kuin Silvia.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s