Kirja-arvio ja arvonta: The Crown – Todellinen tarina

Hovikirjeenvaihtajan edellinen kirja-arvostelu oli valitettavasti melkoisen kriittinen, mutta tällä kertaa on vuorossa teos, jota voin varauksetta kehua. Otavan julkaisema Robert Laceyn The Crown – Todellinen tarina on asiantuntemuksella kirjoitettu mielenkiintoinen kirja, joka sukeltaa Netflixin huippusuositun tv-sarjan tarinoihin syvemmin. Sarjan ensimmäiseen kauteen paneutuva teos antaa runsaasti viitteitä myös siitä, millaisia vapauksia tosielämän siirtäminen televisioruuduille vaatii. Kirja on niin mainio, että olen iloinen voidessani myös arpoa teille siitä yhden kappaleen! Ohjeet löytyvät postauksen lopusta, jossa vilkaistaan samalla myös hiukan itse The Crownin tulevaisuuteen eli kolmanteen kauteen, joka päästään näkemään ensi vuoden puolella.

Robert Lacey: The Crown – Todellinen tarina
Otava 2017

– Kirja on saatu kustantajalta arviota varten –

Peter Morganin luoma The Crown, joka kuvaa kuningatar Elisabetin ja kuninkaallisen perheen elämää kuningattaren valtaannoususta eteenpäin ja peilaa sitä samalla Ison-Britannian yhteiskunnalliseen kehitykseen tuoden päähenkilöiksi myös valtakunnan pääministerit, on ollut kahden ensimmäisen kautensa osalta huippusuosittu. Kolmatta kautta odotamme julkaistavaksi jossakin vaiheessa ensi vuotta – toivottavasti jo kevään puolella, sillä kuvaukset ovat alkaneet kesän aikana. Yhdeksi maailman kalleimmista tv-sarjoista arvioitu The Crown on suoratoistopalvelu Netflixin suursatsaus ja paineet sen menestykselle ovat kovat. Runsaasti keskustelua sarjan ympärillä onkin herännyt siitä, kuinka totta se on. Ovatko skandaalinkäryiset juonikuviot tosia vai värittääkö käsikirjoittaja oikeaa elämää hiukan dramaattisemmaksi viihteen vuoksi?The Crown - Todellinen tarina -kirja, Otava, Netflix, Robert Lacey, arvio Hovikirjeenvaihtaja, kuninkaalliset

Kuten teoksen suomenkielisestä alaotsikosta voi päätellä, kirjan, joka muuten on sarjan virallinen liitännäinen, tarkoitus on tarttua juuri tähän kysymykseen. Mitään luetteloa yksittäisistä juonenkäänteistä tai lavastuksen yksityiskohdista ei kannata odottaa, mutta paikoitellen Robert Lacey kirjoittaa aivan avoimesti, missä Peter Morgan on siirtynyt fiktion puolelle. Ystävällisesti hän myös muistuttaa lukijaa, että tämä katsoo historiallista draamaa, ei historiadokumenttia ja määrittelee sarjan luovaksi fiktioksi, joka saa innoituksensa todellisista tapahtumista ja niiden hengestä. Lacey toteaa kuitenkin myös, että The Crown perustuu huolelliseen historialliseen tutkimukseen ja samaa voidaan sanoa myös The Crown – Todellinen tarina -kirjasta, joka on aiheestaan huolimatta myös asiaa täynnä oleva historiallinen tietokirja, eikä niinkään kuvaus sarjan tekemisestä. Robert Laceyn aiemmasta tuotannosta löytyy runsaasti arvostettuja teoksia kuninkaallisesta aihepiiristä.

Rakenteeltaan kirja noudattaa sarjan runkoa ja sen luvut on nimetty suoraan sarjan jaksojen mukaan. Jokaisessa luvussa käsitellään siis yksittäinen jakso ja lisäksi joukkoon on lisätty erillisiä, lyhyempiä kappaleita sarjan henkilöistä, sekä muista kiinnostavista teemoista. Laceyn teksti on sujuvaa ja nautittavaa ja käännös laadukas, minkä lisäksi runsas kuvitus ja hyvä taitto lisäävät lukunautintoa. Erillisille kuvasivuille on koottu mielenkiintoisesti kuvia rinnakkain tv-sarjasta ja aitoja tilannekuvia samoista hetkistä. Se, missä The Crown – Todellinen tarina erityisesti loistaa, on Robert Laceyn kyky rikastaa sarjaa entisestään tuomalla runsaasti lisää lihaa sarjan tarinoiden ympärille ja taustoittamalla niitä asiantuntevasti, sekä kertomalla erilaisia pikkutarinoita, joita ainakin itse rakastan. Huomasin lukiessani sarjan jaksojen rullaavan kuin filminauhana päässäni ja välillä taas mielikuvissa seikkailivat oikeat kuninkaalliset, mikä syvensi hienosti tv-sarjan jättämää tunnelmaa.The Crown - Todellinen tarina -kirja, Otava, Netflix, Robert Lacey, arvio Hovikirjeenvaihtaja, kuninkaalliset

Suosittelen siis ehdottomasti jokaiselle The Crown -fanille tutustumista myös kirjaan seuraavaa kautta odotellessa. Aikaa on kuitenkin useita kuukausia, joten reippaimmat ehtivät vaikka katsoa ensimmäisen ja toisen kauden uudelleen ja erityisen mielenkiintoista voisi olla katsoa ensimmäinen kausi uudelleen kaukosäädin pause-nappeineen toisessa ja The Crown – Todellinen tarina toisessa kädessä. Molemmat kaudet löytyvät kokonaisuudessaan Netflixistä ja ensimmäinen kausi on julkaistu myös DVD:llä ja Blu-rayllä. Kakkoskautta suomenkielisillä teksteillä voi odottaa ilmestyväksi loppuvuoden aikana.

Sarjan kolmannen kauden kuvaukset ovat siis alkaneet heinäkuun aikana ja ensimmäisiä tunnelmakuvia on jo tipahdellut esim. sarjan viralliselle Twitter-tilille. Vuosiin 1964-1976 sijoittuvalla kolmoskaudella on luvassa runsaasti muutoksia, sillä koko näyttelijäjoukko vaihdetaan seuraavaksi kahdeksi kaudeksi uusiin henkilöhahmojen ikääntymisen myötä. Ylistetty Claire Foy antaa tietä kuningattarena Olivia Colmanille, Matt Smith luovuttaa prinssi Philipin Tobias Menziesin huomaan ja prinsessa Margaretin rooliin asettuu Vanessa Kirbyn jälkeen aina yhtä ihana Helena Bonham Carter. Muissa rooleissa nähdään mm. Ben Daniels Snowdonin jaarlina, Marion Bailey kuningataräitinä, Josh O’Connor prinssi Charlesina ja Erin Doherty prinsessa Annena, sekä Jason Watkins pääministeri Harold Wilsonina. Myös Camilla Parker-Bowles, josta tuli paljon paljon myöhemmin Cornwallin herttuatar Camilla, tekee tällä kaudella debyyttinsä, mutta prinsessa Dianaa joudumme odottamaan vielä seuraavaan kauteen saakka.

Kirjoitin aikanaan The Crownin ensimmäisen jakson nähtyäni, että sarjan teknisen toteutuksen laadukkuus vakuuttaa, mutta en ollut vielä aivan yhtä hurmioitunut koko kokonaisuudesta. Kahden kauden ja kahdenkymmenen jakson jälkeen en edelleenkään ole sitä mieltä, että The Crown olisi maailmanhistorian paras tv-sarja, mutta ehdottoman viihdyttävä se on ja alkukankeuden jälkeen on myös päässyt eteenpäin museomaisesta tunnelmastaan tarjoten nyt todella nautittavaa historiallista viihdettä. Erityisen mielenkiintoista on nähdä, miten uusi kausi uusine näyttelijöineen lähtee käyntiin ja samalla nähdä myös entisestään laajeneva hahmogalleria. Kukaan ei voine kieltää, etteikö luvassa olisi seuraaville kausille myös mielenkiintoisia tapahtumia ja käänteitä. Osallistuaksesi Otavan ystävällisesti lahjoittaman The Crown – Todellinen tarina -teoksen arvontaan kerro minulle kommenttiosiossa minkä henkilön tai tapahtuman/juonikuvion – jo nähdyiltä tai vasta tulevilta kausilta – toteutus sinua tv-sarjassa eniten kiinnostaa. Mainitse kommentissasi myös, jos seuraat Hovikirjeenvaihtajaa sosiaalisessa mediassa, sillä se ansaitsee sinulle toisen arvontalipukkeen ja kolmannen saa jakamalla arvontaa eteenpäin omille seuraajilleen. Muistakaa myös jättää sähköpostiosoitteenne sille varattuun kenttään, (josta se ei tule julkisesti näkyville), jotta saan voittajaan yhteyden arvonnan jälkeen. Vastausaikaa on viikko eli perjantain 17.8. iltaan saakka. Onnea arvontaan!

– Kirja on saatu kustantajalta arviota varten ja Otava toimittaa myös palkinnon arvonnan voittajalle –

The Crown - Todellinen tarina -kirja, Otava, Netflix, Robert Lacey, arvio Hovikirjeenvaihtaja, kuninkaalliset

48 kommenttia artikkelissa “Kirja-arvio ja arvonta: The Crown – Todellinen tarina

  1. Minusta mielenkiintoinen oli tämä Philipin poikamiesreissu jonka hän teki ja josta sitten taisi seurata jopa jonkinlainen aviokriisi. Seuraan hovikirjeenvaihtajaa fb:ssä, sieltä klikkaan aina uusimman postauksen!

    Tykkää

  2. Kirja kuulostaa erinomaiselta ja olisi huippua voittaa se! Seuraan Hovikirjeenvaihtajaa sekä facessa että twitterissä.

    Odotan kyllä Camillan liittymistä sarjaan ja toivon, että hänestä ei tehdä yksiulotteista pahista alusta asti eikä sitten myöhemmilläkään kausilla. Ihmisparat ja aidot tunteet kun kuitenkin jäivät toiseksi vanhentuneiden soveliaisuus käsitysten jalkoihin.

    Tykkää

  3. Voi Meganin ja Harry tulevaisuudessa olisi sarjassa mukava seurata. Olen lukenut blogia alusta asti aina 👍 aina todella perusteelliset jutut, niistä pidän!

    Tykkää

  4. Klikkasin itseni just fb-seuraajaksi, että näen sit uusimmat jutut. Camillan liittymistä sarjaan ootan minäkin, hän niin kiinnostava hahmo. Mukana.

    Tykkää

  5. Se, mikä kirjassa oli yllä mainittujen seikkojen vuoksi mahtavaa, oli harvinaisempien kuvien käyttö esimerkiksi prinssi Philipistä ja prinsessa Annesta. Oli mukavaa nähdä itselle aivan uusia kuvia, kun niin monissa kirjoissa ja lehdissä käytetään aina niitä samoja.
    Lisäksi minusta oli virkistävää, että Lacey todellakin kertoi suoraan, milloin sarjan juoni selvästi eroaa todellisuudesta. Suosittelen kirjaa omastanikin puolesta! 🙂

    Liked by 1 henkilö

  6. Olen aivan koulussa The Crown -sarjaan ja olenkin jo katsonut kahteen kertaan molemmat kaudet Netflixistä 🙂 Tämä kirja on itseasiassa ollut jo jonkin aikaa ostoslistallani, joten olisi aivan mahtavaa jos arpaonni suosii!

    Odotan tulevilta kausilta prinsessa Dianan ajan jaksoja. Todella mielenkiintoista nähdä miten nämä kuvataan ja kuka nähdään iki-ihanan Dianan roolissa. Odotan myös millaisena kuningatar Elisabetin ja Dianan suhde esitetään näissä jaksoissa.

    Tähän astisissa tuotantokausissa on ollut mielenkiintoista seurata Philipin kuvioita.

    Seuraan Hovikirjeenvaihtajaa Facebookissa.

    Tykkää

  7. Pidin Crown-sarjasta enkä malta odottaa uusia jaksoja. Minua jäi kuitenkin hieman vaivaamaan se miten Charlesin koulun käyntiä kuvattiin. Oliko se todella noin rankkaa? Jos se oli totta niin prinssi Charles on joutunut kestämään nuorella iällä todella kovaa kohtelua. Mieleen on jäänyt myös kohtaukset, joissa Kuningatar Elisabeth katselee ikkunasta kun lapset leikkivät ulkona. Miksei hän ikinä mennyt mukaan? Oliko hän niin kiireinen, ettei ehtinyt leikkiä lastensa kanssa?
    Vaikuttava kohtaus oli mielestäni kun vanha kuningatar Mary niiaa uudelle kuningattarelle. Vaikuttaa siltä, että Elisabeth on tästä yllättynyt ja liikuttunut.

    Tykkää

  8. Seuraam sinua kyllä.

    Olisin toivonut prinsessa Margarethille enemmän ruutuaikaa. Kokonaisuutena pudän sarjasta.
    Tulevaisuuden tarnoista kiinnostaa Dianan mukaan tulo ja miten suhde Camillaan selitetään.

    Tykkää

  9. Minä seurailen vain tätä blogia, mutta jännityksellä odotan tarinaa Charlesista ja Camillasta. Ja siitä, että kuka lienee vienee palkinnon! 🙂

    Tykkää

  10. Olen katsonut Netflixistä molemmat kaudet ja arvostan suuresti tapaa jolla sarja on tehty. Aivan nappivalinnat näyttelijöiksi.Philipin osa on kuvattu yllättävän rohkeasti, ei ole ollut helppoa hänellä. Nuori, kiivas mies ja ikivanhat perinteet, ei ole helppo yhtälö millään tavalla.
    Innolla odotan kuinka Kuningatar, Camilla, Charles ja aikanaan Diana -nelikon suhde esitetään.
    Toivottavasti onni suosii arvonnassa, seuraan sekä blogia että FB-sivuasi. Kirja meni suoraan ostoslistalle jos arpaonni ei suosi.

    Tykkää

  11. Tämä on yksi suosikkisarjoistani ja olen tämän kirjan lukenut, tosin lainasin kirjastosta. Jos saisin kirjan, toteuttaisin juuri sen, että katsoisin jaksot kirja kädessä.

    On todella monta asiaa, joiden käsittelyä odotan. Camilla tietysti kiinnostaa ja myöskin Dianan ja Elisabethin välit. Mutta miten käsitellään Margareth Thatcher? Eikö ainakin huhuttu etteivät välit kuningattaren kanssa olleet kovin hyvät. Jo käsitellyistä asioista Lontoo sumu jäi mieleeni ja mielenkiinnolla luin kirjasta sen taustoista.

    Seuraan sinua niin Facebookissa kuin Twitterin puolella 😄

    Tykkää

  12. Seuraan twitterissä ja facebookissa.
    En ole yhtä puolikasta jaksoa lukuunottamatta katsonut sarjaa kirja kyllä kiinnostaa, luen mieluumin. Ehkä mä joskus, nyt ei olla edes maksettu Netflixiä.

    Tykkää

  13. The Crown on vakuuttanut alusta asti, mutta kyllä mä eniten odotan Charlesin ja Dianan häitä sarjasssa. Uudella kaudella tietysti mielenkiintoista nähdä kun Camilla liittyy mukaan. Seuraan Hovikirjeenvaihtajaa facebookissa, kumpa arpaonni suosisi. Tosin lukulistalle tämä menee jokatapauksessa 🙂

    Tykkää

  14. Kaikki odottavat Dianaa, mutta minua kiinnostaa Sarah! 😀 Nähtäväksi jää, miten paljon käsitellään skandaaleja, mutta onhan hän muutenkin poikkeuksellinen ”hahmo”. Kahdella arpalipulla mukana kisassa.

    Tykkää

  15. Jo nähdyistä jaksoista minusta mielenkiintoisimmat olivat ne jotka kertoivat nuoren Philipin kouluvuosista ja suhteesta omiin vanhempiinsa ja sisaruksiin. Vielä en kirjaa ole päässyt lukemaan, hypistellyt vain kaupassa, mutta innolla odotan kuinka se vie minut syvemmälle sarjaan. Myös kohta jossa kuningas kuolee ja haukka lentää prinsessa Elisabethin luokse Afrikassa. Haluaisin tietää onko sillä todellisuuspohjaa. Vaikka ei olisikaan, niin todella kaunis kohtaus, ikäänkuin kuningas kävisi hyvästelemässä tyttärensä.
    Seuraan blogia Facebookissa, päivän kohokohtia kun uusi postaus on ilmestynyt 😊

    Tykkää

  16. En ole vielä sarjaa katsonut mutta toivottavasti pian. Itseäni tietysti kiinnostaa kuka tulee näyttelemään Dianaa ja miten. Doctor Whosta pitävänä kiinnostaa tietenkin miten Matt Smith näyttelee Prinssi Phillipiä. Olisi ihanaa voittaa!

    Tykkää

  17. Tobias Menzies aiheuttaa minussa negatiivista puistatusta hänen Outlander sarjan hahmon vuoksi, toivon mukaan nuo puistatukset ei tule pilaamaan omaa fiilistä tulevilla crown kausilla.
    Tää kirja ois kyllä varmasti huippu!

    Tykkää

  18. Odotan kaikkea niin kovasti, että en tiedä minkä valitsisin vastaukseksi! Ehkä Camillan tulo sarjaan kiinnostaa ja miten hänet näytetään, samoin prinsessan Annen tarina tulevalla kaudella, hän on aina jäänyt mielestäni vähän varjoon. Jo esiteityistä voisin mainita ekan kauden toisen jakson, jossa kuvattiin kuninkaan kuolema ja tiedon vieminen Elisabethille ja sen seuraukset. Todella hienosti toteutettu jakso ja todella tiivistunnelmainen vaikka tiesikin mitä tapahtuu. Ja seuraan Hovikirjeenvaihtajaa Twitterissä, josta näen kaikki uusimmat postaukset ja muut uutiset! Ja Twitterissä myös jaoin!

    Sen sanon vielä että The Crown on kyllä yksi lempparisarjojani, ihan ajattelin tässä lähiaikoina katsoa uudestaan molemmat kaudet. En malta odottaa kolmatta!

    Tykkää

  19. Olen lukenut kirjan, mutta en ole katsonut sarjaa. Kirja oli mielenkiintoinen ja mielestäni hyvin tehty. Se toimii historiallisena matkana sekä viihteenä, sillä sarjan kuvat olivat tyylikkäitä ja laadukkaan oloisia, todellisia kuvia unohtamatta. En halua osallistua arvontaan, koska olen jo kirjan lukenut. Halusin tulla vain kehumaan, että kirja on hyvä!

    Hovikirjeenvaihtajaan on helppo yhdistää samat adjektiivit kuin kirjaankin 😉

    Liked by 1 henkilö

  20. Katsoin viikonloppuna Netflixistä sekä Windsorin että aloitin uudestaan the Crownia.

    Minusta erityisen kiinnostavaa on se, että sarja tuo Churchillin jotenkin tuoreesta kulmasta. Lithgow tekee hyvän roolin, vaikka hetkeksikään ei silti pääse unohtamaan, että hän on Lithgow näyttelemässä Churchilliä.
    Eniten odotan tulevilta kausilta Margaret Thatcheriä!

    Seuraan Hovikirjeenvaihtajaa Twitterissä ja Facebookissa.

    (Sellainen pieni sivuhuomautus että Philipinä on toistaiseksi ollut Matt Smith, tekstiin on lipsahtanut toinen sukunimi. :))

    Tykkää

    • Monethan rakastuu vastanäyttelijään kuvauksissa, ehkä mulla on jotain ennakkotietoa? 😀 Kiitos korjauksesta, en tajua, miten en oikolukiessa näe tällaisia virheitä ollenkaan. Kai sitä vaan lukee sitä varsinaista sisältöä ja niitä ajatuksia, että ovatko ne selkeästi esillä ja ”tekninen” puoli jää huonolle huomiolle.

      Kiitos kaikille tähän asti, todella mielenkiintoisia pointteja sarjasta! Kiitos myös kauniista sanoista niitä esittäneille. 🙂 Vielä on hyvin aikaa osallistua ja vinkatkaa ihmeessä, jos tunnette muita sarjan faneja.

      Tykkää

  21. Sarjan kahdella ensimmäisellä tuotankokaudella kiinnostuin erityisesti prinsessa Margaretin hahmosta ja hänen elämästään. Vanessa Kirby todella herätti hahmon eloon. Odotan innolla myös uusia tuotankokausia, koska Helena Bonham Carter sattuu olemaan yksi lempinäyttelijöistäni. Uskon, että hän tekee oikeutta Margeretin hahmolle ja Vanessa Kirbyn aloittamalle työlle.

    PS. Seuraan Hovikirjeenvaihtajaa Facebookissa 😉

    Tykkää

  22. Mulla on vasta ensimmäinen kausi menossa ja sekin on ollut pitkään jäissä, pitäis kyllä ryhdistäytyä. Odotan myös jo mainittua Camilla-Charles-Diana-kuviota ja sitä, miten Dianan ja Charlesin liiton hajoaminen kuvataan, kun mediassa on kuitenkin tehty Charlesista ”pahis” ja Dianasta ”uhri”, vaikkei se tainnut ihan niin yksioikoista olla.

    Hovikirjeenvaihtaja on seurannassa Facebookissa ja Twitterissä.

    Tykkää

  23. Olen kiinnostunut siitä, kuvataanko kirjassa prinssien (William ja Harry) lapsuutta. Myös avioerot ja kuningattaren suhtautuminen kiinnostavat. Seuraan Hovikirjeenvaihtajaa Facebookissa 🙂

    Tykkää

  24. Kuningatar Elisabet on kiehtova hahmo. Ihailen hänen omistautumistaan vaativaan tehtäväänsä samalla kun on saattanut maailmaan neljä lasta ja hyysännyt temperamenttista, äkkiväärää aviomiestä. Kuningattarella on kuulemma kolme oikeutta; oikeus kuunnella, oikeus neuvoa ja oikeus varoittaa. Hänen virkavuosillaan on varmasti kokemusta ja näkemystä tukea päätöksentekijöitä. Kuningattaren persoona julkisen roolin takana on kiinnostava.

    Olen Hovikirjeenvaihtajan fb:n ja blogin seuraaja.

    Tykkää

  25. Eniten on kiehtonut Margarethin (loppu)elämä tämän menetettyä Peter Townsend. Jäikö hän todella niin kyyniseksi loppuelämäkseen ja kuinka viileät sisarusten välit todella olivat? Antoiko Margareth koskaan anteeksi kuningattarelle sitä, ettei hän voinut naida elämänsä rakkautta? Kuinka dramatisoitua se on sarjassa?

    Tulevilta kausilta odotan tietysti sitä kuinka Dianaa ja hänen poikiaan kuvataan sarjassa. Tuleeko uusia näkökulmia Dianan jo paljon avattuun elämään ja kuinka prinssit reagoivat sitten sarjaan (yleensä eivät kommentoi, tapahtuuko muutos)? Ja ketkä heitä ”uskaltavat” roolittaa näin suositussa, mahtipontisessa ja hovia historiallisesti tarkastelevassa draamasarjassa?

    Kirja olis ihan mahtava lukea ja seuraan fb:ssa ja vierailen täällä blogissa usein.

    Tykkää

  26. Odotan eniten prinsessa Annea. Hän tuntuu aina jotenkin jäävän paitsioon, joten nyt toivon, että hänen hahmon ajatusmaailmaansa voitaisiin vähän paneutua.

    Tykkää

  27. Sarja on upea ja sain jopa mieheni seuraamaan sitä. Kirjahulluna tuo teos tulisi tietysti ahmittua. Odotan innolla seuraavaa kautta. Twitterissä seuraan sinua.

    Tykkää

  28. Mä oon pitänyt erityisesti siitä kuinka Margaretin elämää on kerrottu sarjassa ja hänen jatkonsa myös kiinnostaa paljon! Myös tuo Camilla-Charles-Diana kuvio kiinnostaa tulevilla kausilla 🙂

    Seuraan sinua sekä facebookissa että Twitterissä! 🙂

    Tykkää

  29. Minä ihastuin The Crown sarjaan jo ensimmäisestä jaksosta ja sarja herätti mielenkiinnon googlailla brittihistoriaa, esimerkiksi Lontoon sumua ja Churchillin elämän viimeisiä vuosia: ekaa kertaa katsoessa kpvasti mietin, oliko se muotokuvan tuhoaminen totta vai draamaa. Sarjan isona mielenkiintoisena teemana Elisabetin sisäinen piina: vaimo/ äiti / kuningatar. Yksityiskohtana mieltä jäi todellakin kaivertelemaa Elisabetin vaatimaton koulutus, kun jo tiedettiin, että hänestä tulee seuraava hallitsija isänsä jälkeen! Ajateltiinko että kuningas elää niin pitkään että isänsä rinnalla tytär ehtii perehtyä rooliinsa. .
    Ja niin paljon kuin olen The Crown sarjasta nauttinutkin, en ole oikein varma, miten monta kautta eteenpäin tarinaa voi viedä. Sitten kun tullaan liian lähelle nykyaikaa keksityt juonen käänteet tuntuvat tirkistelyltä.

    Sain kirjan englanninkielisen painoksen joululahjaksi ja pidin siitä kovasti. Jos arpaonni suosisi, antaisin suomenkielisen äidilleni.

    Tykkää

  30. Mukana arvonnassa! Upea sarja ja upea blogi upeine hengenheimolaisineni 🙂 . Sarjan myötä kiinnostukseni on herännyt itse kuningattaren ja Philipin puoleen. Diana on lapsuuden sankarittareni, joten hänen elämänsä kaikkine käänteineen on jo liiankin tuttua.. 🙂 . Toivoisin tulevilta kausilta enemmän Elizabethin ja Philipin välistä dialogia.

    Ja seuraan niin blogia kuin facebook-sivua.

    Tykkää

  31. Ihastuin The Crowniin ensimmäisistä hetkistä lähtien. Sarja on toteutettu niin taitavasti ja kaikki yksityiskohdatkin on mietitty huolella ja tarkkaan. Olen myös ymmärtänyt että itse kuningatar Elisabeth seuraa sarjaa. Tuntuu että joulukuuhun ja kolmanteen kauteen on vielä ikuisuus aikaa.
    Itse odotan hetkeä jolloin prinsessa Diana tulee mukaan, toki myös Camillaa sillä hän taitaa tulla jo tulevalla kaudella. Toinen mitä odotan kovasti on Margaret Thatcheriä. Kuinka kaksi vahvaa naista kohtaavat toisensa? Oi tule jo joulukuu. 🙂

    Seuraan ja tykkään Hovikirjeenvaihtajasta sekä facebookissa että twitterissä. 🙂

    Tykkää

  32. Ihan koukussa tähän sarjaan. Olen katsonut jo kahdesti. Hienosti toteuttu. Tykkäisin kovasti miten lasten ja vanhempien suhdetta kuvattaisiin kun lapset kasvaa.
    Seuraan sinua fb.

    Tykkää

Jätä kommentti Alithea Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.