Prinsessa Eugenien hääpuku

Jälleen kerran kuninkaallisten häiden odotetuin elementti oli morsiamen asu ja ehkä tällä kertaa mukana oli hieman ylimääräistä jännitystä prinsessa Eugenien kirjavan tyylihistorian vuoksi. Puku ja koko morsiusasu olivat kuitenkin aivan täysi kymppi ja prinsessa kyllä hiljensi kaikki kriitikot kertaheitolla. Peter Pilotton ja Christopher De Vosin yhtäaikaa hyvin yksinkertainen ja toistaalta rikkaasti koristeltu puku leveine laahuksineen, holvien kätköistä kaivettu tiara ja tietenkin hehkuva morsian, sekä rohkea yksityiskohta puvussa tekevät lookista ikimuistoisen.

Embed from Getty Images

Prinsessa Eugenie kertoi etukäteen Voguen haastattelussa, että hän tiesi alusta saakka, mitä hääpuvultaan halusi. Me olimme arvailuinemme hiukan enemmän pimennossa, mutta yllätyksenä ei tullut, että puvussa oli laaja helma, tiukasti kauniin kapeaa uumaa korostava vyötärö, sekä varsinkin etupuolella ehkä hiukan menneiden vuosikymmentenkin tuntua. Syksyinen ajankohta oli asettanut omat vaatimuksensa, joihin oli vastattu paksuhkolla kankaalla ja pitkillä hihoilla. Huntua asuun ei oltu haluttu lisätä, mikä olikin onni hääpäivän hurjassa tuulessa.

Embed from Getty Images Embed from Getty Images

Sen lisäksi, että prinsessa Eugenie tiesi alusta alkaen, millaisen hääpuvun hän halusi, oli mielessä myös suunnittelija. Suurella yleisölle ehkä hieman tuntemattomampi kaksikko Peter Pilotto ja Christopher De Vos perustivat edellä mainitun nimeä kantavan Peter Pilotto -vaatemerkin Lontoossa vuonna 2007 ja ovat tunnettuja erityisesti pukujen naisellisesta siluetista ja innovatiivisesta kankaiden suunnittelusta. Prinsessa Eugenie tapasi suunnittelijat ensimmäistä kertaa, kun hän oli mukana järjestämässä naistaiteilijoita juhlistavaa tilaisuutta ja on sittemmin käyttänyt usein heidän vaatteitaan. Hovin mukaan prinsessa on työskennellyt tiiviisti yhteistyössä suunnittelijoiden kanssa ja puvun siluettia valitessaan miehet kävivät läpi aiempia kuninkaallisia hääpukuja. Morsiuspuvun mittasuhteet ja malli imartelivat keskimittaisen prinsessan upeaa tiimalasivartaloa.

Embed from Getty Images

Puvun tyköistuva, kapea vyötärö laajeni leveäksi A-helmaksi ja jatkui takana useamman metrin laahuksena. Hovin mukaan pukua työstettiin kerros kerrokselta rakentaen sitä korsetin ja monimutkaisen alushameen päälle. Kauniin pitkät laskokset muotoilivat helmaa edestä ja selän leikkaus oli mielenkiintoisesti viistetty jatkuen runsaana helmana. Pitkiä hihoja kevensi laaja taitettu pääntie, joka on selkäpuolella uurrettu hyvin syvään paljastaen prinsessa Eugenielle 12-vuotiaana tehdyn skolioosileikkauksen pitkän arven. Tämä yksityiskohta oli prinsessan oma erityinen toive ja minusta aivan uskomattoman rohkea teko. On helppoa kuvitella sen merkitsevän paljon monelle lapselle (ja aikuisellekin), joka kantaa kehossaan arpia.

”I think you can change the way beauty is, and you can show people your scars
and I think it’s really special to stand up for that.”

Embed from Getty Images Embed from Getty Images

Embed from Getty Images Embed from Getty Images

Erityisesti juuri tekstiilisuunnittelusta tunnetut Pilotto ja De Vos suunnittelivat hääpuvun kankaan erityisesti tätä pukua varten ateljeessaan Itä-Lontoossa. Silkkiä, puuvillaa ja viskoosia yhdistelevässä jacquardkankaassa eli ns. kuovioonkudotussa kankaassa on monimutkaisia koristeluja, jotka liittyvät hääparin elämään. Varsinainen kudontatyö, jossa kuviot kudottiin suoraan kankaaseen, suoritettiin Italiassa Comon alueella. Köynnöksiksi yhdisteltyjen symbolien joukossa on hääparin rakkautta Balmoralia kohtaan kuvaavia Skotlannin ohdakkeita, prinsessan äidin perhettä Fergusoneja kuvaavia Irlannin apiloita, sekä Yorkin ruusuja ja murattia, joka viittaa pariskunnan kotiin Ivy Cottageen Kensingtonin palatsissa. Kuvioinnit tuovat mieleen herttuatar Sarahin hääpuvun, johon oli myös aikanaan upotettu runsaasti symboliikkaa. Morsiamen korkokengät olivat satiiniset peep toet Charlotte Olympialta.

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images Embed from Getty Images

Muista kuninkaallisista morsiamista poiketen prinsessa Eugenie oli päättänyt olla lisäämättä hääasuunsa huntua, joka olisikin peittänyt turhaan puvun kauniin takaosan. Sen sijaan hiuksia koristi vain todella kaunis tiara, joka jälleen kerran oli suuri yllätys yleisölle. Yleisesti odotettiin prinsessa Eugenien kantavan päässään äitinsä Sarahin, Yorkin herttuattaren omana hääpäivänään kuningattarelta ja prinssi Philipiltä lahjaksi saamaa tiaraa, mutta sen sijaan holvien kätköistä olikin kaivettu upea smaragditiara. Kyseessä on hovin mukaan Greville Emerald Kokoshnik Tiara, joka on lainassa kuningatar Elisabetilta. Boucheronin vuonna 1919 rouva Grevillellä valmistama tiara kuuluu koruihin, jotka rouva jätti perinnöksi kuningatar Elisabetille, kuningataräidille. Tätä venäläistä kokoshnik-päähinettä muodoltaan muistuttavaa timantti- ja smaragditiaraa ei ole kuitenkaan aiemmin nähty kuninkaallisen perheen jäsenten käytössä. Tiaran platinarunkoon on istutettu briljantti- ja ruusuhiottuja timantteja, sekä kolmetoista smaragdia, joista keskimmäinen on painoltaan yli yhdeksänkymmentä karaattia. Tiaran seuraksi morsian oli laittanut korviinsa kauniit timantti- ja smaragdikorvakorut, jotka olivat lahja sulhaselta Jack Brooksbankilta. Prinsessan vihkisormus puolestaan on valmistettu perinteen mukaan kuningatar Elisabetin lahjoittamasta walesilaisesta kullasta.

Morsiamen löysähköstä nutturakampauksesta vastasi Lontoon Chelseassa sijaitsevan Hari’s -kampaamon Sonny-Jo MacFarlane ja luonnollisesta meikistä Bobbi Brownin Hannah Martin. Prinsessa Eugenie oli ehdottomasti niitä morsiamia, jotka ovat hääpäivänään aivan kauneimmillaan.

Embed from Getty Images Embed from Getty Images

Morsiamen keskikokoinen hääkimppu koostui lähes pelkästään valkoisista kukkaista. Sen oli suunnitellut kirkon kukkakoristuksista vastanneen Rob Van Heldenin sisar Patrice Van Helden Oakes. Kimpussa oli kieloja, tuoksuköynnöstä, aivan vaalensinisiä ohdakkeita, valkoisia ruusuja ja murattiköynnöstä. Lisäksi kimpussa oli perinteiseen tapaan myrttiä, jota kasvaa Osbourne Housen puutarhassa. Alunperin pensaan istutti kuningatar Victoria, joka sai sen alun miehensä prinssi Albertin isoäidiltä. Ensimmäisenä myrttiä kantoi morsiuskimpussaan kuningatar Victorian vanhin tytär prinsessa Victoria vuonna 1858 ja sittemmin perinnettä on jatkettu kuningasperheen morsianten kimpuissa.

Embed from Getty Images

48 kommenttia artikkelissa “Prinsessa Eugenien hääpuku

      • Arvauksessani hääpuvusta taisin mainita jotain Sarahin hääpuvusta, että Eugenien puku voisi olla jotenkin samankaltainen, mutta vähän muunneltuna, ilman sitä isoa rusettia. No, jotain rusetin tapaista tässä puvussa sitten kuitenkin oli (jos oli), mutta tällä kertaa se ei ollut liian suuri vaan sulautui mukavasti siihen puvun laahukseen.

        Liked by 1 henkilö

  1. Tämä kokonaisuus on aivan henkeäsalpaavan upea ja morsiankin aivan sädehtivän kaunis. Puku todellakin imartelee Eugenien vartaloa ja oli hieno teko näyttää skolioosiarpi! Huntua tämä kokonaisuus ei kaivannut, totta puhuen en osaa edes kuvitella millainen huntu tuohon pukuun olisi sopinut? Kampaus oli myös aivan ihana – ja tuo tiara. Miten upealta se näyttääkään noissa lähikuvissa! Smaragdit sopivat täydellisesti Eugenien hiuksiin ja silmiin. Vaikka tyylillisesti tämä puku oli aika kaukana omasta tyylistä (Meghanin yksinkertainen oli lähempänä sitä) niin parempaa pukua en voisi Eugenielle kuvitella. Mielenkiinnolla odotan mitä tulevissa iltajuhlissa nähdään!

    Tykkää

    • Ei tähän kokonaisuuteen olisi tainnut mikään huntu sopiakaan, olisi ollut liikaa. Nyt näyttävä puku oli tasapainossa kokonaisuudessaan. Itse asiassa mietin tätä katsellessa, että Katenkin olisi kannattanut ehkä jättää huntu pois kokonaan. Siinäkin puvussa, vaikka siitä tykkäsinkin, oli kuitenkin aika paljon kaikkea.

      Tykkää

  2. Mikä upea, upea, UPEA morsian! Tämä häälook humpsahti saman tien kauneimpien kuninkaallisten hääpukujen listani kärkisijoille, Tanskan Maryn puvun jälkeen. Veistoksellinen, moderni ja samalla kuitenkin perinteitä kunnioittava puku. Ja tuo tiara! Odotin, että Eugenie olisi käyttänyt äitinsä tiaraa, mutta tämän nähtyäni on vaikea kuvitella Eugeniella mitään muuta. Mietin, voisiko olla, että äiti ja tyttäret olisivat sopineet, että Yorkin tiara kuuluisi Beatricelle esikoistyttären ominaisuudessa? En usko, että sitä olisi myyty. Mutta Eugenien valinta on todella kaunis tiara, ja nuo korvakorut kruunaavat kokonaisuuden. Pointsit siitä, että Eugenie ei käyttänyt huntua, vaan kaunis puku ja kampaus pääsivät oikeuksiinsa.

    Oih ♥ Työpäivä häiritsi häiden seuraamista, mutta nyt alan uppoutua häähumuun. Seuraavaksi taidan alkaa tutkia vieraiden asuja, ainakin herttuatar Catherinen puku näytti olevan todella kauniin värinen. Ja kuningatar pukeutui sinisen sävyyn, eli eilinen veikkaukseni osui oikeaan (osittain, sillä olin nähnyt mielessäni kuningattarella vähän tummemman sinisen sävyn).

    Tykkää

    • Mulla meni myös tämä kokonaisuus ehdottomasti yhdeksi suosikeista! Jotenkin erityisesti tuo kangas hurmasi, kun se oli samaan aikaan tosi poikkeuksellinen, mutta kuitenkin omalla tavallaan yksinkertainen. Kuvioitu kangas on tosi poikkeuksellista hääpuvuissa.

      Voi olla, että Sarahin tiara on Beatricelle ajateltu, mutta olisin silti kuvitellut, että häissä sitä olisi voinut Eugeniekin käyttää. Ei ole kummallakaan liiemmin tiaratilaisuuksia tulevaisuudessa. Toisaalta tämä on kyllä niin upea, että sanoisin Eugenien vetäneen pidemmän korren, jos tällainen jako on tehty. 😀

      Tykkää

  3. Tuo tiara on todella upea! Tuntuu niin uskomattomalta, että tällaisia aarteita on holvien kätköissä eikä niitä ikinä käytetä. Vai mitä luulette, kun Eugenie, Beatrice ja Zara menivät käymään mummolassa, niin pääsivätköhän he sovittelemaan mummin tiaroita. Ihan noin niin kuin prinsessaleikkinä? Tämä tiara ainakin vaikuttaa siltä, että sopivin on valittu. Tai jos parempi vielä löytyy, niin wau!

    Tykkää

    • Aivan uskomatonta, että tämä on ollut vuosikymmenet holvissa, eikä edes kuningataräiti tai Elisabet itse ole käyttäneet. Todella ihmeellistä! Hienoa toisaalta, että tällalailla voidaan saada uutta ihan omista varastoista. Melkein kuin olisi käynyt ilmaiseksi kaupassa. 😀 Kunnostusta tosin lienee vaatinut.

      Tykkää

  4. Olisittepa kuulleet minut kun näin Eugenien autossa ja tajusin ettei hänellä ole äitinsä tiaraa – ja sitten kun tajusin etten heti tunnistanut tiaraa!! Todella upea tiara ja sopii kantajalleen todella hienosti.

    Puvussa oli se paksu kangas, leikillisyys ja veistoksellisuus mitä olin ajatellut. Kankaaseen oli upeasti saatu mielenkiintoa kutomalla kuvio kirjailujen sijaan ja toki poikkeuksellisen avoin selkä oli sitä erilaista mitä toivoin! Eikä Eugeniella ollut huntua peittämässä pukua eikä kirkkoon mennessä kasvoja. Minusta puku hipoi täydellisyyttä!!

    Tykkää

    • Tässä oli paljon sitä, mitä toivottiin. Ja sekin toteutui, kun sanoin, että etukäteen vähän vaikea kuvitella, mutta kun puvun näkee, ajattelee, että just tällainen tietenkin. Ehdottomasti aivan upea puku! Mukavaa myös, että suunnittelijat olivat vähän vieraampia.

      Tykkää

  5. Eugenie oli todella kaunis, puku täydellinen ja vaikka ensi reaktioni oli, että miksi Sarah on mennyt Yorkin tiaran myymään, niin kyllähän tuo nyt on kauneimpia smaragditiaroita ikinä! Seuraava ajatukseni olikin, että olisiko jossain listaa, mitä kaikkea muuta kuningataräiti mrs Grevilleltä perikään…

    Tykkää

      • Order on the Splendor blogissa oli tuosta tiarasta ja siinä linkki johonkin vanhempaan postaukseen jossa oli tuosta kokoelmasta. Camilla Greville -tiara on se mikä sieltä mulle esiin pisti, samoiteb yksi rubiinikaulakoru joka taisi kerran olla Catherinella jossakin illallisella. Mutta ei siinä esim. tämä Eugenien häätiaraa ollut ollenkaan mainittu että varmaan paljon on sellaisia jonka olemassaolosta ei edes tiedetä kun niitä ei käytetä.

        Tykkää

          • Äläpä. Mä niin toivon että tää nuorempi sukupolvi alkaa kaivella näitä aarteita esiin, tai Camilla viimestään sitten kun kokoelma on hänen hallussaan.

            Tykkää

            • Tästäpä muistin, että mulla oli postausidea tiaroihin ja Camillan ”valtakauteen” liittyen, pitääpä ottaa sekin listalle taas, kun tästä nämä kiireellisemmät hellittää taas jossain vaiheessa. Toivon todella, että Camilla ottaa uudenlaisen otteen holvien hyödyntämiseen!

              Tykkää

  6. Kiitos taas mukavasta postauksesta ja kauniista kuvista!

    Minunkin täytyy sanoa, että prinsessa Eugenien hääpuku oli aivan ylivoimaisen upea kauniine yksityiskohtineen. Tiarakin sopi hänellle ja hänen kampaukseensa niin hyvin, että paremmin ei varmaankaan voisi sopia. Ja Sarahin vihreä asukokonaisuus sopi sekin tiaran smaragdien väreihin. Hienoa, että Kuningatar *lainaa’ näitä piilossa olleita tiara-aarteitaan.

    Eugenie näyttää kuvissa niin iloiselta ja onnelliselta, että taisi lopultakin tuntea itsensä ihan prinsessaksi. Myös Jack näyttää iloiselta ja onnelliselta, vaikka hän taisikin jännittää hyvin paljon.

    En muuten ollenkaan huomannut, että oliko se Jackin isoäiti kirkossa. Huomasiko Hovikirjeenvaihtaja? Muuta valittamista en häistä keksi, paitsi tietysti sen, että Youtube lähetykset pätkivät aika pahasti.

    Tykkää

    • Sarahin ja minusta myös Beatricen asut olivat tosi kauniita. On kiva nähdä sitten virallisissa kuvissa, miten ne sointuvat yhteen, kun myös Louise oli pukeutunut siniseen ja sävyt löytyivät morsiuslasten vöistä myös.

      En tunnistanut isoäitiä, mikä harmittaa vietävästi! Pitää katsoa uudelleen ja yrittää bongata.

      Tykkää

  7. Juu, upea ja oikein hyvän kokoinen tiarayksilö oli valittu kutreille! Eugenie näytti kauniilta morsiamelta ja prinsessalta. Lookissa oli mun mielestä häivähdys Madeleinea mutta siis toki ihana oma hieno kokonaisuus. Mäkin tykkäsin takalaskoksesta ja kaikista yksityiskohdista. Vierailla näkyi paljon vihreää ja jotenkin kivasti sellaista voimakasta väriä kuten esim. Katen fuksia tai Beatricen sininen.

    Tykkää

    • Mun suosikkeja vieraiden joukossa oli just noi vahvat värit, kuten esim. Katen asussa ja samoin Autumnin vihreä, sekä Beatricen sininen. Ja Sarahin turkoosiko se lähinnä on. Osalla vieraista oli sinänsä nättejä mekkoja, mutta ei kevyet kukkamekot oikein toimi tällaiseen aikaan. Sekin oli Eugenien mekossa hienoa, kuinka se sopi ajankohtaan, mutta toisaalta ei ollut mitään turkiksia tai takkimekkoja, joita joskus näkee.

      Tykkää

      • Catherinella oli mun mielestä yksi parhaista väreistä tänään ja tykkäsin myös Sarahin puvun väristä. Elisabetille olisin toivonut myös paljon vahvempaa väriä tänään, varsinkin kun takin malli on aina sama. Mutta mitä mieltä olette, oliko hänen asentonsa kumarampi kuin kuin ennen?

        Tykkää

  8. Ei voi muuta sanoa kuin WAU! Omaan makuun puku olisi vielä parempi ilman kankaan kuviointeja. Yläosan leikkaus on varsin mielenkiintoinen ja sopii oikein hyvin kantajalleen.

    JA MIKÄ TIARA!! Oi oi oi! Herää vain kysymys, että mitä muuta koskaan käyttämätöntä holveista löytyykään. Toivottavasti tämä ihanuus ei vain tämän käyttökerran jälkeen painu takaisin unholaan. Tiara sopisi varmasti myös Meghanille, jolla tiaran tarvetta on varmasti Eugenieta enemmän, oikein kauniisti. Vielä kerran OOH!

    Tykkää

    • On kyllä todella sääli, jos tiara jää nyt odottamaan Eugenien tiarakäyttöä. Elleivät sitten ala osallistua valtiovierailuillallisille, joissa kyllä näkee kuningattaren serkkujakin ym. Toisaalta niistä saadaan aina niin surkeasti kuvia, ettei siitäkään kauheasti iloa valitettavasti ole. Tässä tiarassa mua ei edes haittaa se, että värilliset kivet määrittelee tulevaisuudessa pukeutumista, kun tää sopii Eugenielle niin täydellisesti.

      Tykkää

  9. Äsken vielä kun katsoin kuvia uudelleen ja oikeastaan etsin kimpusta myrttiä ja mietin, että mahtaako se kukkia enää. Niin huomasin vasta nyt, että Eugeniella oli minun inhoama keskijakaus. Keskijakaus ei ollut nyt niin huomiota herättävä tai huono, että se olisi häirinnyt. Muutenkin Eugenien kampaus oli hieno, sopivan rento, mutta silti huoliteltu.

    Tykkää

    • Mäkään en muuten tajunnut keskijakausta! 😀 Ehkä se oli jotenkin niin lyhyt ja vähän pöyheä, ettei niin haitannut. Sitä katsellessa tajusin myös, että tässä tiarassa on vaarana kyklooppilook, mutta mulle ei kyllä sellaista tunnetta syntynyt.

      Tykkää

  10. Mun mielestä Eugenien puvussa parasta on se, että se istuu kuin nenä päähän eli täydellisesti. Oon edelleen sitä mieltä, että vaikka kuinka upea herttatar Meghan olikaan, hänen pukunsa näytti paikoin hieman väljältä. Tämä istuu Eugenielle täydellisesti ja korostaa hänen launista vartaloaan. Tykkään avoinaisesta selästä muutenkin ja tuo arven esiin jättäminen on myös hatunnoston arvoista. Huntu olisi mielestäni voinut pilata tämän, se olisi peittänyt upean selkäosan ja muhkean hameosan ja laahuksen kanssa mekko olisi saattanut muistattaa enemmän Sarahin kermakakkua. Muutenkin look on aivan täydellinen, tiara sopii Eugenien värehin ja kampaukseen ja meikki on upea, mutta antaa Eugenien itsensä kuitenkin loistaa. Niin prinsessa Eugenien itsensä näköinen asu ja morsian todellakin oli kauneimmillaan tänään!

    Tykkää

    • Olen samaa mieltä istuvuudesta – tämä istui täydellisesti ja vaikka Meghanin puvussa se väljyys oli ehkä tarkoituksellista (enkä mitään vartaloa nuolevaa olisi halunnutkaan) puku toimii paremmin, kun katsojalle ei tule epäilyksiä sen sopivuudesta. Muutenkin tämä on enemmän omaan henkilökohtaiseen makuuni, vaikka Meghanin puvussa sitten taas uskomattoman upea huntu loi mieliinpainuvan kokonaisuuden.

      Yritin oikein miettiä, mistä en Eugenien puvussa pitäisi. Ainut, mikä ei ole oikein mun juttu, on tuo taitettu kaulus. Edestä se on minusta vähän tätimäinen ja tykkäsin enemmän Victorian versiosta, vaikka ehkä se ei olisi sopinut tähän. Mutta ei tuokaan iso miinus ole, muuten puku on todella kaunis. Erikoisesti tykkään etuosan laskoksista ja vyötärön istuvuudesta, sekä siitä, että laahus on helmaa, eikä erillinen läppä, kuten vaikka juuri Victorian puvussa.

      Tykkää

      • Mietin samaa että muistuttaa Victorian pukua! Ja samaa mieltä, laahuus on mielestäni tässä todella kaunis kun Victorian puvussa se tuntui erillisestä, tässä luonnolliselta osalta pukua.

        Tykkää

        • Luulen, että osittain samasta syystä esim. Madden puku on yksi mun suosikeista. Tykkään runsaasta helmasta ja varsinkin tuollainen takaa valtava helma on jotenkin kuninkaallisissa häissä niin kotonaan. Niiden läppien ideaa en oikein ymmärrä, vaikka tuovatkin tietysti sitä tarvittavaa volyymia.

          Tykkää

          • Mäkin tykkään runsaista helmoista ja tästä Eugenien puvusta huokuu kyllä joku semmonen Disney-prinsessa fiilis, upea tiara tietysti lisänä siihen. Jännä olis nähdä miten Eugenien iltapuku tyyli tästä kehittyisi. Toivon kyllä että vaikka mitä mieltä Briteissä ollaan prinsessa Eugenien asemasta ja työnteosta, että häntä ja Jackia nähtäisiin useammin julkisuudessa, sen verran symppis pari on! Samoin esitän vienon toiveen (jälleen kerran) että Briteissä olisi enemmän tiaratilaisuuksia, että nuorempi sukupolvi osallistuisi niihin aktiivisemmin ja että saataisiiin niistä harvoistakin parempia kuvia 😬 taitaa olla vähäm turha toive mutta toivon silti!

            Tykkää

            • Mä näkisin myös mielelläni Eugenieta ja Jackia enemmän. Jonkun verranhan Eugeniella on nyt ehkä lisääntynyt tuo hyväntekeväisyystyö ja edustaminen, toivotaan, että tahti jatkuu. Hankalaa se tietysti varmaan on, kun kuluja ei kateta, henkivartijoita järjestetä yms. hovin puolesta, mutta toki pienemmässä mittakaavassa onnistuu.

              Pahoin pelkään, että tiaratilaisuuksien määrä on Elisabetin aikana niin sementoitu, ettei se siitä enää muutu. Camilla tuntuu pitävän isoja koruja mielellään, mutta en usko, että Charlesin kanssa kohottaisivat profiilia tältä osin ja William sitä ei taatusti tee. Täytyy todella toivoa, että Pohjoismaissa pidetään vanha runsaampi linja.

              Tykkää

  11. Hei! Minusta Eugenien kampauksessa jakaus oli aavistuksen verran sivulla ainakin edestä, eikä ihan keskellä. Vai näyttääkö vain kuvissa siltä? Itse pidin tätä himpun verran sivussa olevaa jakausta todella hienona ideana, mutta ehkä se olikin sitten vain omassa mielikuvituksessani sellainen. 😀

    Tykkää

    • Kävin nyt oikein uudelleen kyttäämässä kaikki kuvat! 😀 Mun mielestä se on keskellä, mikä lienee melkein ainoa toimiva vaihtoehto tuollaisen symmetrisen tiaran kanssa, mutta se ei ole mitenkään aivan viivasuora, mikä pehmentää vaikutelmaa valtavasti.

      Tykkää

  12. Ensimmäinen ajatus kun näin Eugenien puvun oli, että MIKÄ IHME TÄMÄ TIARA ON ja MIKSEI TÄTÄ OLE ENNEN NÄHTY ja kai tämä nyt päätyy kunnon käyttöön kun kerran on holvista kaivettu eikä jää pitkäisaikaislainaan Eugenielle, jolla ei juurikaan tiaratilaisuuksia ole!!! Prioriteetit ja silleen… 😀

    Tiarajärkytyksestä yli päästyäni pystyin havainnoimaan muutkin asiat puvussa. 🙂 Todella kaunis kokonaisuus ja Eugenie todella hehkuu. Arvelin, että puku tulisi olemaan aika perinteinen, mutta tämä oli ehkä jopa perinteisempi ja jotenkin ”prinsessamaisempi” kuin ajattelin. Minulle täyspitkät hihat ja jokin seikka puvun yläosassa (en osaa tarkemmin määritellä, mikä) tuo sellaisen historiallisen vivahteen pukuun. Oletin ehkä hieman moderninpaa ja graafisempaa otetta, mutta eipä tässä mitään valittamista ole. 🙂 Kokonaisuus on viimeistä yksityiskohtaan myöten harkittu ja sopii kantajalleen erinomaisesti! Selän arven näkyminen oli myös minusta hieno juttu, tykkään että elämän jäljet saa näkyä 🙂 En erityisemmin pidä hunnuista, ja erityisestä tähän asuun hunnuttomuus sopii. Kiva, että vaikka mennään perinteisellä linjalla niin kaikkia perinteitä ei tarvitse automaattisesti noudattaa vaan jotain voi jättää pois oman maun mukaan.

    Tykkää

    • Seuraavan kerran, kun on tiarapostauksen aika, taitaa olla vuorossa kokoshnik-spesiaali… On nää niin upeita!

      Hyvä pointti tuo, että perinteisen ei tarvitse tarkoittaa kokonaisvaltaisesti perinteistä, jossa pitää noudattaa kaikkia vanhoja juttuja. Tässäkin tosiaan malli on aika perinteinen ja siluettekin poimittu muista kuninkaallisista hääpuvuista, on pitkät hihat jne. mutta sitten tuo avoin selkä, kuvioitu kangas ja erityisesti hunnuttomuus on erilaista. Hyvä tasapaino!

      Tykkää

  13. Eugenien puku meni kyllä heti suosikkeihini! Tykkään siitä, miten puku on samaan aikaan ”raskas” mutta kuitenkin myös kevyt. Ja tuo laahus on aivan upea, se sulautuu hyvin pukuun, eikä ole vain perässä oleva lipare.

    Ajattelin jo, ettei brittihovin holveista enää löytyisi yllätystiaroita, mutta väärässä olin (onneksi). Ihme vaan, ettei tätä annettu esim. Margaretin käyttöön. Eugenielle tämä sopii kuin nenä päähän ja hän on syntynyt käyttämään tiaraa! Ehkä syntyperäisillä prinsessoilla on joku geeni, joka saa tiarat näyttämään upeilta näin ensimmäiselläkin kerralla. Nyt haluaisin nähda Eugeniella kaikista suurimmatkin tiarat 😉

    Tykkää

    • Mä aina jauhan siitä, että jotta tiara näyttää hyvältä, sitä pitää haluta kantaa ja ajatella, että sitä kuuluukin kantaa. Jos vähänkin nolostelee tai ei ole oikein kotonaan sen kanssa, lopputulos ei ole kovin kummoinen. Luulen, että juuri siinä syntyperäisillä prinsessoilla on etumatkaa, koska ovat tottuneet siihen, että tiaroita ”kuuluu” käyttää.

      Tykkää

Jätä kommentti Helena Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.