Kuninkaalliset hääpuvut -näyttely – Prinsessa Sofia

Kungliga brudklänningar -näyttelyn sato jatkuu ja voidaan ehkä sanoa, että nyt aletaan vihdoin päästä asiaan. Niin kauniita, kuin kuningatar Silvian ja prinsessa Lilianin puvut omalla tavallaan ovatkin, loistavat prinsessojen 2010-luvun luomukset toki kirkkaammin. Ensimmäisenä nuorempien morsianten asuista käsitellään prinsessa Sofian hääpuku, joka osoittautui livenä paljon kauniimmaksi, kuin osasin ikinä odottaa!

Ruotsin prinsessa Sofian hääpuku, kuninkaalliset hääpuvut, kuninkaallinen hääpukunäyttely, Kungliga brudklänningar, Tukholma

Prinsessa Sofia luotti hääpukunsa suunnittelun jo itselleen tutun ruotsalaisen Ida Sjöstedtin käsiin ja asteli alttarille kesäkuussa 2015 pitkähihaisessa ja klassisen mallisessa hääpuvussa, jota koristi pitsi. Itse puku on valmistettu crepe-silkistä ja puvun päällä on kerros italialaista silkkiorganzaa. Puvun pitsikoristelut yläosassa, sekä helmassa ovat José María Ruizin käsialaa ja pitsi on käsinleikattua, sekä sen jälkeen käsin pukuun ommeltua. Hääpuku koostuu olkaimettomasta, lähes empirevyötäröisestä hameosasta ja sen päälle yläosaan ommellusta pitsistä, joka muodostaa myös täyspitkät hihat. Puvun helma muodostaa noin kolmimetrisen laahuksen.

Täytyy myöntää, että prinsessa Sofian puku ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta hääpäivänä Tukholmassa, eikä oikeastaan myöhemmin myöskään kuvissa. Puku oli käsitykseni mukaan ihan peruskaunis, mutta jotenkin ehkä hiukan amatöörimäinen suunnittelultaan ja siitä tuntui puuttuvan kokonaan vau-efekti, jota kuninkaallisilta hääpuvuilta on totuttu odottamaan. Lähietäisyydeltä pukua tarkastellessa oli kuitenkin helppo huomata, että kyllä puvussa sittenkin oli sitä jotakin. Puvun seistessä paikallaan sen helman kaunis A-linja korostui ja hyvin selkeästi erottuivat myös helman pitsikoristeet. Niiden sijoittelu ei tuntunut enää yhtä tylsältä, vaan varsinkin puvun takaosassa pitsipalkit muodostivat luontevan kokonaisuuden. Myös laahus näytti livenä paljon upeammalta ja yksinkertaisesti pidemmältä, mikä muuten yllätti jokaisen puvun kohdalla.

(Gallerioiden kuvat voi klikata suuremmiksi ja niitä voi selata nuolinäppäimillä)

Ehdottomasti merkittävin ero kuvien ja livetarkastelun välillä oli kuitenkin puvun materiaali. Monissa hääpäivänä otetuissa kuvissa prinsessa Sofian hääpuku näyttää hyvin tasavalkoiselta ja jopa siltä, kuin se olisi valmistettu tavallisesta lakanakankaasta. Puvun päällimmäinen kerros on kuitenkin äärimmäisen kaunista silkkiorganzaa ja se liikkuu vapaasti puvun etuosan päällä. Organza saa puvun pinnan elämään ja se on utuisen kaunis, paikoin kuin veden pinta. Laahuksessa organza on ommeltu sivuista kiinni, mutta mitä ilmeisimmin muuten lepää vapaasti alussilkin päällä.

Prinsessa Sofian huntu valmistettiin niin ikään Ida Sjöstedtin ateljeessa Tukholmassa ja se on ohutta morsiustylliä, sekä pitsiä.

Prinsessa Sofian morsiuskengät ovat Charlotte Olympian käsialaa ja kuten huomaatte, prinsessalla on pieni jalka, vain kokoa 36. Myöskään pituutta ei ihan hurjasti ole, joten kenkien pohja on melkoisesti koholla ja korkean koron vaikutustakin se tietysti hiukan helpottaa. Kauniina yksityiskohtana päkiä kengissä on sydämenmuotoinen ja sen verran pahasti naarmuilla, että näillä kengillä on tosiaan taidettu juhlia! Kenkien värisävy on hienoinen yllätys, sillä ne olivat selkeästi kermansävyiset ja paljon tummemmat, kuin itse puku.

Prinsessa Sofia vaihtoi jossakin vaihteessa iltaa asua ja jatkoi juhlia merkittävästi helpommassa ja kevyessä mekossa. Tämäkin kaunotar on Ida Sjöstedtin suunnittelema ja toteuttama. Ilmiselvästi prinsessarooli on jätetty syrjään toista pukua valitessa ja tämä onkin selvästi modernimpi ja nuorekkaampi, kuin prinsessan varsinainen hääpuku. Itseasiassa tämän puvun voi helposti kuvitella monen tavallisenkin morsiamen ylle. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kakkospuku oli todella kaunis ja tykkäsin siitä paljon enemmän, kuin esimerkiksi prinsessa Madeleinen kakkospuvusta, vaikka se tietysti omalla tavallaan onkin aikamoinen ilmestys. Tätä pukua katsellessa salakuuntelin myös hiukan suomalaisten nuorten naisten keskustelua ja selvästi paikalla oltiin ottamassa vaikutteita omiin tuleviin häihin.

Prinsessa Sofian morsiusneidot, prinsessa Estelle, Tiara Larsson sekä kaksoset Chloé ja Anaïs Sommerlath puettiin juhlaan niin ikään Ida Sjöstedtin suunnittelemiin asuihin. Puvut ovat hääpuvun tapaan silkkiä ja silkkiorganzaa, sekä pitsiä.

Näyttelyssä oli esillä myös suunnittelijoiden luonnoksia hääpuista. Kuningatar Silvian pukua lukuunottamattahan nämä ovat toki tuttuja, mutta on silti hauskaa vertailla, miten luonnos ja varsinainen puku vastaavat toisiaan. Lisäksi näkee, että Valentinolla ollaan tottuneempia luomaan upea versio myös luonnoksesta, kun taas kruununprinsessa Victorian puvun alkuperäisversion Pär Engsheden oli tainnut piirrellä suoraan kaavapaperille. Kuningatar Silvian piirroksesta muuten huomaa, että asun pääosaan oli taidettu alunperinkin suunnitella juuri upeaa perintöhuntua, ei niinkään itse morsiuspukua.

Mainokset

14 kommenttia artikkelissa “Kuninkaalliset hääpuvut -näyttely – Prinsessa Sofia

  1. Sofian puku kyllä pääsee oikeuksiinsa näissä kuvissa, esimerkiksi nuo helman pitsit eivät erottuneet häälähetyksessä juuri ollenkaan. Puvun takaosa ja laahus on myös tosi kaunis. Huh nuo kengät, itse en varmaan pysyisi edes pystyssä noin korkeilla koroilla! 😀 Morsiusneitojen puvut ovat myös tosi söpöt. Kiva nähdä myös noita luonnoksia, tuo Madeleinen on upea, sopisi vaikka tauluksi!

    Tykkää

    • Yksityiskohtia oli tosiaan paljon enemmän, kuin mitä telkkarista tai kuvista aiemmin näkyi. Ja olivat jotenkin enemmän kokonaisuus. Aiemmin ajattelin, että puku oli vähän sellainen, että laitetaan nyt tuohon jotain ja tuohon jotain, mutta johtoajatus puuttui.

      Madeleinen puvun luonnos oli hurjan kaunis. Ja samoin muuten Victorian Elie Saabin, siinä oli jopa glitteriä. Sääli, etten tainnut saada siitä yhtään kunnollista kuvaa.

      Tykkää

    • Anteeksi, en ollut huomannut kommenttiasi! Nuo Sofian kengät ovatkin sellaiset, että niitä voisi hyvinkin käyttää myös muiden vaatteiden kanssa ja erityisesti juuri värin takia. Jotenkin kuvittelen, että ideana on ollut yhdistää kenkien väri jotenkin kukkakimppuun, kun kermaa ja oranssia ym. oli siinäkin. Ei välttämättä ratkaisu, jonka olisin itse tehnyt.

      Tykkää

    • Onpa muuten hyvä kysymys! 😀 En kyllä saa silmiini vetoketjua mistään kohtaa pukua. Eikä se varmasti joustakaan, koska on silkkiä. Olisiko Sofia sitten vaan niin hoikka, että puku menee pään yli sujauttamalla? Vaikka kyllä silti luulisi, että ainakin hartiat on mahdotonta saada menemään tuosta kapeasta vyötäröstä…

      Tykkää

    • Kiva, että tykkäsit. 🙂 Otin vähän videokuvaakin, mutta se on kyllä sellaista heiluvaa ja huojuvaa – tosi amatöörimäistä. Jos saan ne joskus käsiteltyä yhteen, linkkaan sitten somessa. Informatiivisimpia ovat kyllä silti varmaan lähikuvat. Olin iloinen, että tuo Sofian mekon pinta toteutui ainakin jotenkuten näissä kuvissa.

      Tykkää

  2. Mielestäni kaunein materiaali on Sofian hääpuvussa. Kiitos facebook-kuvista! Olen miettinyt, että onko toisella sivulla erittäin piiloon osattu ommella vetoketju?

    Tykkää

    • Kyttäsin nyt läpi joka ikisen kuvan, jonka Sofian puvusta otin ja sanoisin, että puvussa on vetoketju vasemmassa kyljessä.

      Facebookissa on vähän enemmän kuvia, kuin postauksissa. Laitoin sinne kaikki ne, jotka käsittelin, vaikka ihan kaikki eivät mahtuneetkaan mukaan postauksiin. Löytyvät sieltä sitten helposti, jos joku haluaa myöhemmin katsella. Lisäksi linkit noihin postauksiin löytyy tuosta yläpalkista ’Menneet merkkihetket’ kohdan alta.

      Tykkää

  3. Olen samaa mieltä muiden kanssa siitä, että Sofian puku näyttää paljon paremmalta näin läheltä nähtynä kuin häiden aikaan television kautta. Kaikki yksityiskohdat, varsinkin kauniit pitstikuviot helmassa ja laahuksessa, tulevat hienosti esille. Kengät ovat hieman erikoisen väriset puvun kanssa, mutta pohjien sydänmuoto on ihana. Sofian illaksi vaihtama puku on todella kaunis ja pidän siitä oikeastaan enemmän kuin itse hääpuvusta.
    Luonnokset olivat myös hienoja ja varsinkin juuri Madeleinen pukuluonnos on oikea taideteos itsessään.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s