Kuninkaalliset hääpuvut -näyttely – Kuningatar Silvia

Kuninkaanlinnassa Tukholmassa on ollut lokakuusta lähtien esillä monen kuninkaallisia seuraavan unelmanäyttely, sillä linnassa on päässyt kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian 40-vuotishääpäivän kunniaksi tutustumaan kuningattaren, sekä kruununprinsessa Victorian, prinsessa Madeleinen, prinsessa Sofian ja prinsessa Lilianin hääpukuihin. Hovikirjeenvaihtaja pääsi paikanpäälle vihdoin viikonloppuna ja poistui kolme tuntia ja yli seitsemänsataa valokuvaa myöhemmin hyvin onnellisena. Upea näyttely, upeat puvut ja upea fiilis! Etukäteen toivottiin erityisesti kuvia pukujen ja asusteiden yksityiskohdista ja niiden lisäksi painoin näyttelyssä mieleen huomioita, joita syntyi pukuja livenä ja kuvissa vertaillessa. Koska materiaalia on paljon, jaan kuvat useampaan postaukseen ja toivon, että jaksatte olla näistä edes suunnilleen yhtä kiinnostuneita, kuin minäkin! Ensimmäisenä vuorossa on kuningatar Silvian hääpuku ja sen jälkeen käsitellään prinsessat yksitellen, sekä morsiuspukujen lomassa muita esillä olleita esineitä ja pukuja.

kuninkaalliset hääpuvut, kuninkaallinen hääpukunäyttely, Kungliga brudklänningar, Tukholma

Kuninkaanlinnan valtaistuinsaliin rakennettu Kungliga brudklänningar 1976 – 2015 -näyttely on hienosti toteutettu. Kukin puku seisoi omalla korokkeellaan kauniin katoksen alla ja pukujen seurana on myös kenkiä ja muita asusteita, sekä muutamia muita pukuja. Tiaroita emme tälläkään kertaa pääse näkemään, mutta myös hunnut olivat esillä omassa vitriinissään. Niiden asettelu ei ollut kovin kaunis, eikä välttämättä informatiivinenkaan, mutta itse hääpukujen kohdalla ei ole sijaa moitteille. Puvut oli korotettu sen verran ylemmäs, että ne näkyivät hyvin, mutta mittasuhteet olivat kuitenkin vielä hyvin arvioitavissa. Jokaista koroketta pääsi vapaasti kiertämään ja tarkastelemaan pukuja kaikista kulmista ja puvut olivat niin lähellä, että halutessaan niihin olisi voinut helposti koskea. Ja kylläpä olisinkin halunnut! Ihan sai töitä tehdä, ettei käsi ojentunut tunnustelemaan materiaaleja.

Hääpukujen ja huntujen lisäksi esillä olivat prinsessa Madeleinen ja prinsessa Sofian ns. kakkospuvut, kruununprinsessa Victorian ja prinsessa Madeleinen upeat Elie Saab -iltapuvut häitä edeltävältä illalta, sekä kutsuja, ruokalistoja ja vähän tietoa pukujen suunnittelusta ja suunnittelijoista, sekä morsiuskimpuista. Näyttelyvieraat saivat mukaansa pienet laitteet, joista saattoi kuunnella ruotsiksi tai englanniksi oppaan selostusta eri kohteista. Näyttelyyn oli äärimmäisen helppoa ja miellyttävää tutustua ja se oli kyllä ainakin minulle ehdottomasti matkan arvoinen kokemus. Näyttely on avoinna huhtikuun 23. päivään saakka (aukioloa on pidennetty, kiitos tiedosta Millapeu!), joten vielä ehtii mainiosti. Kannattaa kuitenkin tarkistaa linnan ja näyttelyn poikkeusaukioloajat ennenkuin varaa matkaa. Linkki löytyy blogin sivupaneelista. Lipun sai helposti ostettua netistä, mutta ainakaan aamulla ei vielä ollut pitkää jonoa varsinaiselle tiskillekään. Muistakaa myös poiketa linnanpuodissa, josta saa ostettua näyttelyyn liittyvää kirjasta 50 kruunun hintaan. Jos ei itse pääse paikanpäälle, kannattaa suunnata Hovikirjeenvaihtajan Facebookiin, jossa arvotaan yksi kappale kyseistä teosta tämän postaussarjan aikana!

kuninkaalliset hääpuvut, kuninkaallinen hääpukunäyttely, Kungliga brudklänningar, Tukholma

Sitten pukuihin. Kuningatar Silvian morsiuspuku oli tietenkin juhlan aiheen huomioon ottaen, sekä kuningattaren aseman vuoksi aseteltu salin etuosaan. Diorin Marc Bohanin suunnittelema puku on valmistettu norsunluunvalkoisesta duchesse-satiinista ja puvussa on noin kolmen ja puolen metrin mittainen laahus. Kuningatar yhdisti tunnetusti pukuunsa perintöhunnun, jota olivat käyttäneet kuninkaan sisarista prinsessat Désirée ja Margaretha ennen häntä. Hieman harvemmin toistettua tietoa oli puolestaan se, että myös puvun laahus oli kierrätetty prinsessa Birgitan ja prinsessa Désiréen hääpuvusta (siskokset käyttivät samaa pukua). Puvun valmistusprosessi Pariisissa oli suuri salaisuus ja tuleva kuningatar piipahtikin paikalla hyvin matalalla profiililla. Suurimmaksi osaksi puvun istuvuutta kokeiltiin samankokoisen mallin yllä ja jos joku kysyi, mikä puku oli kyseessä, suunnittelija Bohan kertoi asun olevan tulossa tekeillä olevaan elokuvaan.

Embed from Getty Images

Äärimmäisen yksinkertainen puku on näyttänyt kuvissa aina kauniilta, mutta kovasti aikansa tuotteelta, eikä mielikuva muuttunut pukua livenä tarkastellessa. Kangas oli säilynyt kauniina, mutta puvun yksinkertaiset linjat veivät katsojan suoraan 1970-luvulle. Aivan yhtä tasapaksulta puku ei tosin nuken yllä näyttänyt, vaan vyötärökin erottui ja lisäksi huomio kiinnittyi helman kauniisen muotoon. Laahuksen alle jäävä puvun oma helma oli kuin nurinpäin käännetty kalla-lilja ja puvun sivuprofiili siten todella kaunis. Lisäksi viittamainen laahus oli istutettu kauniisti puvun selkäosaan ja se olikin oikeastaan paljon kauniimpi osa pukua, kuin etupuoli. Läheltä tarkastellessa huomasi hyvin myös puvun kauniit saumat, jotka puvun yläosassa olivat hyvin näkyviä.

Gallerioiden kuvat voi klikata suuremmiksi ja selata niitä erillisessä näkymässä. Pahoittelen kuvien hieman vaihtelevia värisävyjä ja heijastuksia, kuvausolosuhteet olivat paikoin aika hankalat.

Pukujen lisäksi myös morsiushunnut olivat esillä, mutta ne oli siis aseteltu lasivitriiniin. Huntujen pitsikuviot olivat kauniisti esillä, mutta ryppyiset ja jotenkin nuhjuiset oranssit taustat eivät muuten luoneet niille kovin kaunista kehystä. 1800-luvulta peräisin olevaa perintöhuntua, jota sekä kuningatar Silvia, että kruununprinsessa Victoria käyttivät, on toki tarpeellistakin suojella. Samoin on hyvin ymmärrettävää, etteivät tiarat olleet näytillä, vaikka toki niitä kaikki taisivat toivoa. Vitriinissä alunperin kuningatar Sofialle kuuluneen hunnun kaunista pitsiä rusetteineen ja kukkineen oli helppo tutkia ja erityisesti huomion kiinnittikin kuvion monimutkaisuus, sillä etäältä katsottuna pitsi usein helposti sotkeutuu vain yhdeksi massaksi.

Kuningatar Silvian morsiuslasten puvuista esillä oli kaksi tyttöjen mekkoa, jotka toistivat kuningattaren puvun yksinkertaista tyyliä. Puvut on valmistettu kauniista, hieman kiiltäväpintaisesta kankaasta ja ne ovat kauttaaltaan pienten palluroiden peitossa. Pukujen seurana oli muovikukista valmistettu kopio poikien kantamasta kukkasauvasta.

Mainokset

19 kommenttia artikkelissa “Kuninkaalliset hääpuvut -näyttely – Kuningatar Silvia

  1. Mahtavaa, että olet viimein päässyt näyttelyyn! Minkälainen oli ihan ensivaikutelma? Itse olin kuin lapsi karkkikaupassa, ei millään meinannut kyetä pysähtymään yhden luo vaan piti heti nähdä kaikki! Vietitkö muuten tuon koko kolme tuntia pelkästään siellä hääpukujen parissa, se on jo aika paljon! Kyllä minullakin siellä varmaan vajaan tunnin verran meni ja useampi sata kuvaa tuli munkin räpsittyä (mutta tosiaan vain räpsittyä). Sitten oli pakko miehen mieliksi jo lähteä, vaikka kyllä miehenkin mielestä oli hieno näyttely vaikkei muuten oikein ymmärrä mun kuninkaallishöpötyksiä.

    Näyttely muuten jatkuu 23.4. asti (alunperin oli 12.3. asti), ovat siis jatkaneet aikaa eli todella hyvin ehtii vielä!

    Kävin puodissa näyttelyn jälkeen, mutta jotenkin missasin tuollaisen kirjan täysin, hitsit. Ehkä kaiken huomioni vei noin 10 karaatin ”timantti”avaimenperä, joka mun oli ”aivan pakko” saada; yksi kuninkaallisissa mua kiehtova asia kun on heidän jalokivensä! 😀

    Tykkää

    • Olin ajatellut, että säntään heti kuvaamaan kaikkea, ennenkuin paikka tulee pullolleen väkeä, joten menin alkuun ihan putkinäön kanssa. 😀 Puvulta puvulle siis, mutta koko ajan takaraivossa takoi, että katso nyt rauhassa, katso sitä ja sitä ja sitä ja sitä!! Olin sopinut perheen kanssa, että saan olla ihan rauhassa (mistä iso kiitos puolisolle!) ja onneksi sitten onnistuinkin hiukan rauhoittumaan ja katselemaan myös ajan kanssa. Mun suosikki jo mennessä oli Madden puku ja kyllä huomasi, että vaikka yritin katsoa järjestyksessä, se veti mua puoleensa, kuin magneetti. Ja samanlaisena jatkuikin, kävin varmaan joka toisena pukuna katsomassa aina sitä. Livenä uskomattoman upea! Ja tosiaan se kolme tuntia meni ihan näyttelyssä. 😀 En tiedä, mihin se aika oikein upposi, mutta jotenkin vaan kului. Mikä puvuista oli sun suosikki livenä?

      Mahtavaa, olin missannut tuon pidennyksen! Täytyy korjata se heti postaukseen, kiitos!

      En ole varma, oliko kirjaa ihan alunperin myynnissä. Ainakin hovin instagramissa huomasin kuvan vasta tämän vuoden puolella. Samalla pöydällä olivat ainakin nyt, kuin nuo avaimenperät. Osuivat kyllä minunkin silmääni… 😉 Facebookissa tosiaan on nyt yksi arvottavana, menes heti osallistumaan!

      Tykkää

      • Minuakin kiehtoi se Madden puku eniten. Luulen sen johtuneen siitä, että se oli jotenkin niin erilainen ja erilaista kangasta kuin olin sen kuvitellut kuvien ja videoiden perusteella olevan. Ennen näyttelyä en oikeastaan kovin paljon siitä pitänyt, mutta sen upeus ehkä valkeni vasta kun sen näki livenä.

        Osallistuttu on!

        Tykkää

        • Mä en tykännyt Madden puvusta häiden aikaan kovinkaan paljon. Jotenkin se oli liian erilainen siihen nähden, mitä kuninkaallisilta hääpuvuilta oli tottunut odottamaan. Mutta sittemmin siitä on muodostunut suosikki, kun opin arvostamaan sen boheemia kesämekkotyyliä. Ja livenä se tosiaan oli vielä erilainen, muhkeampi ja vielä boheemimpi. Aikamoinen taidonnäyte suunnittelijalta ja ompelijoilta!

          Tykkää

  2. Kyllä näyttää todella upealta näyttelyltä kuvien perusteella, todellakin postaussarja siis kiinnostaa! Tosi kiva, että näyttelyn kestoa on pidennetty, varmasti on ollut suosittu siis!

    Silvian puku näyttää paremmalle noissa sinun kuvissa kuin varsinaisissa hääkuvissa, ei yhtä muodottomalle. Kaunis puku, mutta ehkä liiankin pelkistetty. Toisaalta tuo upea huntu ja kameetiara olisivat ehkä liikaa jos mekko olisi kovin yksityiskohtainen. Harmi kyllä ettei tiaroita ole nähtävillä, kamee on varmasti todella kaunis läheltä nähtynä ja Sofian tiaraa olisi myös mielellään nähnyt tarkemmin.

    Tykkää

    • Ajattelin ensin vaatimattomasti, että yksi postaus vaan. Mutta kun en pystynyt valitsemaan kuvia, pääsi vähän paisumaan. 😀 Yritän saada sunnuntaihin asti joka päivä yhden osan käsiteltyä.

      Näyttelyssä oli esillä myös suunnittelijoiden piirustuksia puvuista ja Silvian kuvassa ei oikeastaan mitään muuta näykään, kuin huntua. Se on siis selvästi ollut yksi tärkeimmistä seikoista, että on haluttu upealle hunnulle vaatimattomampi kehys. Puku on kyllä tosi tosi yksinkertainen ja vaikka onkin toki aikansa tuote, jopa silti minustakin vähän liikaa. Tai en olisi kaivannut koristuksia, mutta kun kaula-aukko on niin tiukka, hihat suorat ja muotokin aika tasapaksu, tulee niin kauhean puritaani vaikutelma. Leikkauksilla olisi voinut tuoda mielenkiintoa hieman enemmän mukaan.

      Tykkää

  3. Tätä postausta mä olen odottanut koko viikon. Laskeskelin, että tänään se täytyy tulla. 😀 Vielä kun saisi tietokoneen käyttöön, että pääsisi kunnolla katsomaan kuvia.

    Mielenkiintoista tietää, että oliko se nyt laahus on ollut myös kuninkaan sisarilla. Täytyy lukea ja katsoa kuvia myöhemmin paremmin.

    Tykkää

    • Yritin jo tiistaiksi, mutta materiaalia oli liikaa! 😀 Aloin sitten paloitella osiin, jotta sain edes jotain eetteriin. Yritän saada nyt joka päivä postauksen ulos, tänään vuorossa Lilian ja sitten siirrytään noihin oletettavasti hiukan kiinnostavampiin viikonlopun aikana.

      Tykkää

  4. Oli kyllä mainio näyttely ja eipä ihme, että aukioloa on pidennetty. Kiinnostava kuulla, paljonko näyttely kaikkiaan on vetänyt sitten loppujen lopuksi väkeä. Ja ehkäpä tämä toimii pontimena tulevalle – joku näyttely vaikkapa Nobel-juhlien puvuista voisi olla herkullinen myös 😀

    Omat suosikkini näyttelyssä olivat ehkä kuitenkin Victorian hääpuku ja erityisesti se jumalainen Elie Saab. Huh!

    Tykkää

    • Ei tosiaan mikään ihme, tämä on taatusti linnan suosituimpia näyttelyitä ikinä. En muista kuulleeni, että kukaan olisi matkustanut ulkomailta asti katsomaan aiempia, mutta tähän tiedän joidenkin lentäneen esim. Britanniasta. Yhdyn toiveeseesi Nobel-puvuista! Se näyttely olisi kyllä upea ja taitaisi olla risteilyn varaaminen taas edessä 😀

      Tuo Victorian Elie Saab on sitten hauska, kun mähän en tykkää siitä, mutta on ihan kaikkien muiden suosikki! 😀 Mutta kiistatta se oli kyllä aikamoinen taidonnäyte ja luomus livenä nähtynä. Lisää siitä samassa postauksessa, jossa käsittelen Victorian pukua.

      Tykkää

  5. Tänään lähdössä Tukholmaan. Ehdottomasti menossa näyttelyyn joko huomenna tai sunnuntaina. Myös menossa katsomaan Macbethiä. Kiitos postauksesta oli hyvää evästystä näyttelyyn. Ollut kaikissa kolmen lapsen häissä. Katsotaan mistä hääpuvusta tulee suosikki näyttelyn jälkeen. Victorian häät oli ensimmäisenä ja ehkä siksi jotenkin suosikkini.
    Mielenkiintoista viikonloppua odotan Tukholmassa♡♡♡♡

    Tykkää

    • Mahtavaa, hauskaa reissua! Jos vielä ehdit lukea vinkin, kannattaa varmaan mennä heti aamusta. Tunti aukeamisen jälkeen oli jo selvästi enemmän väkeä, kuin aluksi. Tulethan kertomaan, mitä tykkäsit? 🙂

      Ja siis olet ollut paikalla kaikissa häissä, vau!! Jos joskus viitsit, kerro ihmeessä kokemuksistasi. Varsinkin Victorian häät kiinnostaisivat, kun väkeä oli niin hurjasti.

      Tykkää

  6. Tosi kiva, että pääsit vihdoin käymään näyttelyssä. 🙂 Itse olen menossa Tukholmaan maaliskuun alussa ja tarkoituksena mennä katsomaan näyttelyä.

    Olet kyllä ottanut upeita kuvia ja odotan innolla, että pääsen itsekin katsomaan pukuja ihan lähietäisyydeltä. En ole aiemmin tajunnutkaan miten hienosti laahus on kiinnitetty Silvian pukuun. Olen samaa mieltä siitä, että selkäpuoli on melkeinpä kauniimpi osa pukua. Puku on kyllä hyvin pelkistetty, mutta huntu ja tiara ovat kyllä tuoneet hienoa lisää siihen.

    Tykkää

    • Vitsi, miten kiva on aina kuulla, kun kerrotte, että ootte menossa! 🙂 Kerrothan sitten, mitä tykkäsit?

      Aika monissa hääpuvuissa tuntuu käyvän niin, että selkäosaan panostetaan, koska se näkyy alttarilla ja kirkossa muutenkin paljon, mutta sitten se kaikki kauneus peittyy huntuun. Vähän sama Victorian puvun selän kanssa ja Madeleinen laahuksen, sekä tosiaan tuon Silvian myös.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s