Ruotsin hovi julkaisi tänään uusia kuvia kruununprinsessa Victoriasta, prinssi Danielista, prinsessa Estellestä ja prinssi Oscarista. Kauniin perhekuvan lisäksi julkaistiin mainio otos, jossa lapset piirtelevät lattialla. Prinsessa Estelle näyttäisi muuten olevan oikeakätinen.
Näiden kuvien myötä oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Hovikirjeenvaihtajalle se on erityisen viihdyttävä, sillä suuntaan vihdoin ja viimein Tukholmaan ihailemaan kuninkaallisia hääpukuja! Ensi viikolla siis tarjolla kokemuksia näyttelystä myös blogissa. Jos tulee mieleen jotakin erityistoivetta kuvien suhteen, laittakaa kommenttia. Yritän kyllä taltioida kaikki yksityiskohdat niidenkin iloksi, jotka eivät tällä kertaa pääse paikalle.
Ps. Huomatkaa alla eilinen postaus kuningatar Elisabetin kokemuksesta despoottien ja kaikenmaailman epätoivottujen vieraiden emäntänä.
Hääpuvuthan on nähty, mutta kiinnostaa kengät ja muut yksityiskohdat. Vilauksen näin jossain Victorian kengistä, taisi olla vuoden vaihteessa svt:n ohjelmassa. Siis niistä paljon kuvia. ☺
TykkääTykkää
Laitetaan muistiin!
TykkääTykkää
Erittäin kaunita kuvia jälleen kerran, kuvaaja on onnistunut erittäin hyvin. Prinssi Oscarin ilme on muuten aika hauska tuossa perhekuvassa! 😀
Todella hienoa, että pääset hääpukunäyttelyyn! Pidä hauskaa, toivottavasti tulee mukava reissu! 🙂 Henkilökohtaisesti toivon kuvia erityisesti kengistä. Niistä ei liikaa ole hyviä kuvia ollut tarjolla…
TykkääTykkää
Yritän saada kengistä kuvia! Toivottavasti valaistus riittää, että saa tarkkoja. On kyllä kiva lähteä. Piti mennä jo ennen joulua, mutta ei ehditty ja sitten iski jo kauhu, että jääkö kokonaan näkemättä! Mutta nyt tosiaan reissuun, onneksi. 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Ja muuten, olisi hienoa saada parempia kuvia myös prinsessa Sofian iltamekosta, jota hän käytti hääiltanaan! 🙂
TykkääTykkää
Se minuakin kiinnostaa kovasti, on näyttänyt tosi nätiltä muiden kävijöiden kuvissa.
TykkääTykkää
Mukavaa matkaa ja hyviä hermoja! Oli muutama muukin kävijä paikalla, kun itse näyttelyssä poikkesin 😀
TykkääTykkää
Toivottavasti nyt ei olisi ruuhkaa, haittaa varsinkin kuvaamista! Yritän päästä linnaan niin aikaisin, kuin mahdollista ja suoraan tuonne näyttelyyn. Mutta saa nähdä, siellä taitaa olla joku lomakin juuri parhaillaan. Hermot ei ole mun vahvin puoli kyllä…
TykkääTykkää
Nää on kyllä kivoja kuvia, varsinkin tuo missä Estelle piirtää 🙂 Perhepotretti on aika synkkä sävyiltään. Tykkäsin ehkä enemmän siitä korttina myytävästä kuvasta, missä Vickanilla on raitamekko päällä. Ja photari on taas laulanut kuten tyypillistä 😀 Saadaankohan kohta taas uusia kuvia lapsista, kun sekä Estellen, Leonoren että Oscarin synttärit lähestyy? Ne viimevuotiset Estellen synttärikuvat oli ihania.
Nauti hääpukunäyttelystä! Olisi kyllä ollut mahtava nähdä se itsekin, mutta aikataulut ei oikein natsaa.. Kengistä olisi tosiaan kiva nähdä lähikuvaa. Koruja tai huntuja tuolla ei taida olla näytillä? Se Victorialla ja Silvialla ollut perintöhuntu on upea, siitä olisi ollut kiva nähdä yksityiskohtia.
TykkääTykkää
Photaria on tosiaan käytetty, mutta onneksi myös Danielin silmäpusseihin! En tajua tuota kehysmallia, kun se vaan korostaa ongelmaa. Victorialla on kaunis meikki ja hiukset, asu vähän tätimäinen ja tosiaan kuva sävyltään aika tumma.
Eiköhän sieltä tule jälleen lapsikuvia! Leonoresta on tainnut tulla joka vuosi ja Estellestä tietysti myös. Ja kun Oscar täyttää ensimmäisen vuoden, kuvat lienee aika taattuja.
Tiaroita tai muita koruja ei tosiaan ole esillä (vaikka pitäisi kyllä olla!!!) mutta hunnut on. Kuvien perusteella kyllä aika rumasti sellaisissa vitriineissä, mutta kuitenkin. Näkee ainakin pitsin kuviot. Toivottavasti niistä saa fiksusti kuvia, eikä tule pahasti heijastuksia.
TykkääTykkää
Ihania kuvia on kyllä. Ja mielestäni Victoria hehkuu kauneutta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Mainio kuva lapsista piirtämässä. Perhekuva kovin tavallinen, mutta ihan kaunis kuitenkin.
Kankaiden yksityiskohdat ovat mielenkiintoisia, kun kokonaisuudesta niitä ei näe. Kirjailut,helmikirjailut jne. sellaisia kuvia odotellessa.
Mukavaa matkaa !
TykkääTykkää
Kiitos! Yritän saada kuviin noitakin! 🙂
TykkääTykkää