Sofia Hellqvist matkalla Ruotsin prinsessaksi

Ruotsin prinssi Carl Philip ja neiti Sofia Hellqvist julkistivat kihlauksensa kesäkuun 27. päivänä ja häitä suunnitellaan ensi kesälle. Jonakin kesäisenä viikonloppuna neiti Hellqvististä tulee siis mitä luultavimmin Ruotsin prinsessa, mutta jo heti kihlauksesta asti Sofia on ollut osa kuninkaallista perhettä ja osallistunut sen tehtäviin. Lisäksi tuoreista kuvista huomaa, että ainakin ulkoisesti Sofiaa on alettu prepata uuteen rooliinsa, ehkä siis myös sisäisesti? 29-vuotias joogaohjaaja, entinen glamourmalli ja tosi-tv-tähtönen, sekä orpoja afrikkalaislapsia auttavan hyväntekeväisyysjärjestön perustaja Taalainmaalta on nyt todella matkalla prinsessaksi.

Sofia Hellqvist, kihlaus, häät, prinsessa

(c) Erika Gerdemark – Kungahuset.se

Alastonkuvat ja esiintyminen sinkkujulkkiksille tarkoitetussa Paradise Hotel -televisiosarjassa toivat Sofia Hellqvistille julkisuutta ja elannon, mutta kun Sofia tapasi prinssin, meriittilista kääntyikin häntä vastaan. Seurusteluaikana Sofia ei ole ottanut vika-askelia, vaan on pitänyt matalaa profiilia, tukenut hymyilevänä prinssiään urheilukilpailuissa ja pyörittänyt Project Playground -hyväntekeväisyysjärjestöä, mutta lehdistö, yleisö ja internetkansa unohtavat hitaasti. Ei siis ollut mikään ihme, että kesäkuinen kihlaus herätti ilon lisäksi kohua ja vastalauseita. Ajoittain kritiikki on ollut jopa niin valtaisaa, että esimerkiksi ruotsalainen kuninkaallisia seuraava naistenlehti Svensk Damtidning joutui kieltämään negatiivisen kirjoittelun Sofiasta nettisivuillaan.

Toisaalta ruotsalaiset iltapäivälehdet tuntuvat näkevän Sofian nyt uudenlaisessa valossa ja kirjoittelu on ollut kihlauksen jälkeen hyvin positiivista. Kansainvälinen lehdistökin hehkuttaa tulevaa kuninkaallista, vaikka toki muistaakin mainita prinssin morsiamen skandaalinkäryisen menneisyyden. Julkinen rintama näyttää siis olevan yhtenäinen, Sofia on tervetullut kuninkaallisen perheen jäseneksi. Ja miksi ei olisi? Hän on vuosien saatossa osoittanut, että skandaalijulkisuus on mennyttä elämää ja hänestä on vakavasti otettavaksi nuoreksi naiseksi. Kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia osallistuivat poikansa ja tulevan miniänsä rinnalla tiedotustilaisuudessa ja antoivat näin selvän tukensa prinssi Carl Philipin valinnalle. Kun muistamme kuinka pitkällinen prosessi Daniel Westlingin hyväksyminen kruununprinsessa Victorian puolisoksi oli, ei varmasti voida väittää, että kuningas Kaarle Kustaa olisi tälläkään kertaa hätiköinyt mielipiteissään.

Jotakin kuninkaallinen perhe ja hovi olivat kuitenkin oppineet aiemmista vuosista. Danielia ei ennen kihlajaisia nähty julkisesti koskaan kruununprinsessa Victorian rinnalla, mutta Sofia on kutsuttu viime vuosina niin prinsessa Madeleinen häihin ja prinsessa Lilianin hautajaisiin, kuin prinsessa Estellen ja prinsessa Leonoren ristiäisiinkin. Kuninkaallisen perheen seurassa Sofia ei sentään ole istunut, mutta kuitenkin prinssin avopuolison arvolle sopivalla paikalla. Kihlojen vaihtamisen jälkeen Sofia on ottanut paikkansa varsinaisessa eturintamassa. Ensimmäinen virallinen esiintyminen nähtiin heinäkuussa kun Öölannin saarella juhlittiin kruununprinsessa Victorian syntymäpäivää. Sofia saapui vaunuilla prinssi Carl Philipin kanssa ja istui korokkeella muun kuninkaallisen perheen seurassa. Viime viikolla Sofia osallistui parlamentin virallisiin avajaisiin yhdessä kuningasparin, kruununprinsessaparin ja sulhasensa kanssa. Kauniiseen mustaan jakkupukuun ja hiuskoristeeseen sonnustautunut neiti Hellqvist sopi kuninkaalliseen seurueeseen täysin luontevasti.

Embed from Getty Images

Kuninkaallisen morsiamen imagoa on kohotettu ottamalla hänet mukaan hovin viralliseen toimintaan, mutta prinsessamuottiin Sofiaa on sovitettu myös tyylillisesti. Pikimustaksi värjätyt suorat hiukset ovat historiaa ja tilalla on jo Cambridgen herttuatar Catherinen kuuluisaan kuontaloon moneen kertaan verrattu kuohkea kiharakampaus. Värikin on vaalentunut tumman ruskeaksi ja tyylimuutos on miellyttänyt ainakin allekirjoittaneen silmää kovasti. Tuoreisiin virallisiin kuviin Sofia (tai hänen stylistinsä, sellainen lienee viimeistään nyt palkattu) oli valinnut kuninkaallisen sinisen, klassisen, Armanin kotelomekon. Korut olivat yksinkertaiset ja sormessa kimalteli luonnollisesti uusi kihlasormus. Sympaattista rakoa hampaiden välissä ei onneksi ainakaan vielä ole korjattu kuorilla tusinarivistöksi.

Ulkoisen ja julkisen valmistautumisen lisäksi Sofia Hellqvist opiskelee varmasti kulisseissa intensiivisesti uutta rooliaan varten. Daniel Westling kruununperillisen puolisona osallistui nopeatempoiseen koulutukseen, jossa hän opiskeli ainakin Ruotsin historiaa, tutustui etikettiin ja protokollaan, sekä varmasti myös ruotsalaiseen yhteiskuntaan, sen hallintoon ja erilaisiin hovin yhteistyökumppaneihin. Lisäksi kuninkaallisen perheen tulevilla jäsenillä on varmasti käytössään tukea esimerkiksi esiintymiskoulutuksen ja kieliopintojen muodossa. Sofian ei ole kerrottu osallistuvan tällaiseen ”prinsessakouluun”, mutta on vaikeaa kuvitella, että hänet heitettäisiin kylmiltään tällaisiin edustustehtäviin.

Sofian tulevaa roolia kuningasperheessä ei ole vielä mitenkään julkisesti määritelty. Henkilökohtaisesti uskon, että Sofian titteli tulee olemaan Ruotsin prinsessa, Värmlannin herttuatar. Kaikki arvonimet ovat kuningas Kaarle Kustaan päätettävissä, eikä niistä ole olemassa kiveen kirjoitettuja sääntöjä. Danielista kuningas teki prinssin, mikä oli Ruotsissa ennennäkemätöntä, sillä yleensä mies ei voi saada prinssin arvoa vaimonsa tittelin perusteella. Tulevan kuningattaren puolisolle sellainen kuitenkin mitä ilmeisimmin katsottiin tarpeelliseksi. Kun prinsessa Madeleine oli kihloissa ruotsalaisen asianajajan Jonas Bergströmin kanssa, hovi ilmoitti, että Jonaksen titteli tulisi olemaan Hälsinglandin ja Gestriklandin herttua tulevan vaimonsa herttuatarkunnan mukaan. Tämä kihlaus päättyi kuitenkin eroon kuten tiedämme, eikä herttuaa koskaan tullut, sillä prinsessa Madeleinen aviomies Christopher O’Neill kieltäytyi kohteliaasta kaikista arvonimistä.

Sofian arvonimissä siis Värmlannin herttuatar prinssi Carl Philipin herttuakunnan mukaan lienee varma. Prinsessan titteli ei sitä puolestaan ole, mutta esimerkiksi ruotsalainen hoviasiantuntija Roger Lundgren uskoo, että prinssi Carl Philipin puolisosta tulee prinsessa Sofia. Kuningas Kaarle Kustaan sedän, prinssi Bertilin puolisosta Lilian Craigista tuli avioliiton myötä prinsessa Lilian ja yleisesti on tapana (Isoa-Britanniaa lukuunottamatta), että prinssin puoliso saa miehensä arvonimen feminiinisen vastineen. Itse uskon myös, että Sofialle on suunniteltu kuninkaallisessa perheessä varsinaista prinsessan roolia kaikkine virallisine tehtävineen ja siihen hommaan tuo kummasti kompetenssia kunnollinen arvonimi. Prinsessa Madeleinen muutettua valtameren taakse prinsessalle on kuninkaallisessa perheessä jopa varsinaista tilausta ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kruununprinsessa Victoria joskus nousee valtaistuimelle, tarvitsevat uusi kuningatar ja tämän puoliso jonkun jakamaan työtaakkaa ja ne jotkut lienevät prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia.

Embed from Getty Images

Sofian yhdessä Frida Vesterbergin kanssa perustama Project Playground auttaa Etelä-Afrikan hyväksikäytettyjä, sekä orpoja lapsia ja nuoria pyrkimällä takaamaan heille turvallista vapaa-aikaa, mikä mahdollistaa lasten henkisen kehittymisen ja antaa pohjan pyrkimiselle kohti parempaa tulevaisuutta. Hoviasiantuntija Lundgrenin mukaan kuninkaallisen perheen jäsenenä Sofia voi hyvin jatkaa oman järjestönsä toimintaa ja luultavasti hän keskittyy sen lisäksi ainakin ihmisoikeus-, nais- ja HIV-kysymyksiin. Osaltaan nämä teemat täyttävät vajetta kuninkaallisen perheen työkentässä ja toisaalta tukevat myös erityisesti kuningatar Silvian ja prinsessa Madeleinen mielenkiinnonkohteita. Lundgren arvioi, että kuninkaallisen perheen jäsenenä Sofialla voi olla mahdollisuus nousta jopa kansansuosiossa heti kruununprinsessa Victorian jälkeen kakkossijalle, enkä pidä sitä ollenkaan mahdottomana. Nuorelle, nätille prinsessalle on aina tilausta ja jos rehellisiä ollaan, Ruotsin kuninkaallisessa perheessä ei ehkä ole suosiopuolella niin kovia kilpailijoitakaan.

Mutta kaikki tämä selviää tietysti sitten häiden jälkeen. Tässä vaiheessa tietoa juhlasuunnitelmista ei vielä ole tihkunut julkisuuteen ja kaikki on arvailun varassa. Kruununprinsessa Victorian ja prinsessa Madeleinen häiden perusteella voitaneen olettaa, että häät ovat melko korkean profiilin tilaisuus. Vieraita kutsutaan parin ystävien ja suvun lisäksi muista kuningashuoneista, sekä virallisen Ruotsin puolelta ja vihkiminen myös toivottavasti televisioidaan. Luultavasti ajankohta on kesäinen lauantai ja pukukoodina iltapuvut, kunniamerkit ja tiarat (peukut pystyyn!). Prinssi Carl Philipin sisaret vihittiin molemmat Tukholmassa ja se lienee tälläkin kertaa paras arvaus. Tosin kuningatar Silvia kommentoi alkusyksystä hääpaikkaa toimittajalle hyvin salaperäisesti toteamalla, että tietysti Tukholma on vaihtoehto, mutta Sofia on kotoisin Taalainmaalta ja ainahan on myös Öölanti, jossa kuninkaallisella perheellä on rakas kesäpaikka. Edelliset kuninkaalliset häät Ruotsissa on vietetty Tukholman ulkopuolella vuonna 1964, jolloin kuninkaan vanhin sisar, prinsessa Margaretha vihittiin juuri Öölannissa.

Häihin on kuitenkin vielä aikaa ja varmasti näemme Sofiaa julkisuudessa myös sitä ennen. Joulukuun alussa kuninkaallisen perheen kalenterissa on vuorossa vuoden merkittävin tilaisuus eli Nobel-gaala, johon kuninkaalliset pukeutuvat parhaimpiinsa. Voimmeko odottaa näkevämme Sofian iltapuvussa ja tiarassa? Toivottavasti, mutta ei ehkä kuitenkaan varsinaisessa palkintotilaisuudessa, sillä korokkeella eivät istuneet Daniel Westling tai Jonas Bergströmkään vielä kihlausaikana. Mutta seuraavana päivänä järjestetään juhlaillallinen ja siellä Jonas kyllä nähtiin! Joten jäämme odottamaan, millainen on Sofian varsinainen prinsessalook eli iltapuku ja jalokivien kimallus yhdistettynä komeaan kavaljeeriin.

Ruotsin prinssi Carl Philip ja Sofia Hellqvist, kihlaus, häät, prinsessa

(c) Erika Gerdemark – Kungahuset.se

12 kommenttia artikkelissa “Sofia Hellqvist matkalla Ruotsin prinsessaksi

  1. Neiti Hellqvist on aina ollut edustava, hillitty ja sympaattisen oloinen. Hän on pystynyt antamaan kuvan, että on sinut menneisyytensä kanssa ja kaikenmoisen kirjoittelun yläpuolella. Kuvat ovat kovin kauniit ! Antamissaan haastatteluissa ruotsalaislehdissä kihlajaispäivänään, Sofia ja Carl Philip kuvaavat toisiaan nöyriksi ja toisia ihmisiä kunnioittaviksi. Hyvä niin! Onnea prinsessan matkaan.
    Kiitos taas kerran mielenkiintoisesta postauksesta!

    Tykkää

    • Totta, Sofia ei tunnu pyytelevän anteeksi menneisyyttään, ei aktiivisesti eikä myöskään olemuksellaan tai käytöksellään. Siitä olen iloinen. Ja muutenkin Sofia vaikuttaa oikein sympaattiselta ja Carl Philip samoin, varsinkin nyt kun taitaa olla vähän rentoutunut Sofia rinnallaan. 🙂

      Uudet muotokuvat oli muuten minusta tosi kauniita. Photoshopilla oli ehkä hiukan liikaakin käsitelty, mutta raikkaita ja nättejä kuvia ovat.

      Tykkää

  2. Tuleva titteli onkin mielenkiintoinen. Ruotsia on maailmanlaajuisesti ylistetty tasa-arvosta ja siitä ollaan Ruotsissa tarkkoja. Chris itse kieltäytyi tittelistä, mutta Jonas olisi saanut herttuan tittelin, kuten postauksessa tulee ilmi. Tässä tullaan monia ruotsalaisia askaruttavaan ongelmaan: jos Sofia saa prinsessan tittelin, mutta Jonas ei olisi saanut prinssin titteliä, vastaan tulee sukupuolien välinen epätasa-arvo. Toki perinteisesti nainen on saanut aviomiehen tittelit, mutta Ruotsi on Ruotsi. Itselläni on tunne, että Sofiasta tulee prinsessa, mutta jos näin käy, monien ruotsalaisten mielestä se on kyseenalainen sukupuolien välisen tasa-arvon näkökulmasta. Täten herttuattaren titteli voisi olla vahvoilla .

    Toinen tittelin valintaan vaikuttava seikka koskee suosiota. Itselläni ei ole mitään Sofiaa vastaan, mutta kaikki ruotsalaiset eivät näin ajattele. ”Vastustajat” eivät halua Sofian edustavan Ruotsia maailmalla. Kaarle Kustaan on punnittava valintaa tehdessään myös monarkiaa. Mutta on hyvin mahdollista, että hänen suosionsa nousee viimeistään häiden aikoihin. Ei Danielkaan aluksi ollut erityisen pidetty, mutta nyt hän nauttii suuresta suosiosta.

    Tykkää

    • Ihan totta, kuten kaikki Sofiassa, myös titteli tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Mutta olen samaa mieltä kuin sinä ja uskon, että häät nostavat Sofian kannatusta. Yleensä niin käy, enkä voi uskoa, etteikö nytkin olisi sama juttu. Jopa Chris sai hääpäivänä käännettyä monen kriitikon pään. 😀

      Jotenkin on kuitenkin jäänyt sellainen tunne, että kuningas ei välttämättä kauheasti mieti kansan mielipidettä tässä asiassa. Hovi ja kuningasperhe eivät ole sanallakaan viitanneet Sofian taustaan tai kritiikkiin, vaan ovat esiintyneet jo vuosikausia kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Eikä Ruotsissa ole todellakaan nähty mitään julkista anteeksipyyntöä a la Mette-Marit, onneksi! Uskon siis, ettei yleisen mielipiteen anneta suuremmin vaikuttaa tähän asiaan, ellei sitten tule joku iso käänne huonompaan suuntaan.

      Tykkää

  3. Madeleine on kovin kaukana ja on ehkä selvä vaje prinsessa kiintiössä ihan paikan päällä, jota viehättävä ja itsestään sen suurempaa numeroa tekevä Sofia paikkaa mitä parhaimmin. SofiA varmasti tekee edustustehtävänsä hyvin ja Carl Philipin arvo jos niin voi sanoa nousee tässä rinnalla. Hän on jotenkin jäänyt sisartensa varjoon ainakin suomalaisessa mediassa, ehkei kotimassaan.

    Tykkää

    • Vajetta tosiaan on ja jotenkin en jaksa uskoa, että Madeleine koskaan muuttaa takaisin Ruotsiin lähellekään pysyvästi. Tai vaikka muuttaisikin, aloittaisi varsinaista kuninkaallista edustusuraa ainakaan. Sofia jotenkin vaikuttaa sellaiselta, että uskon olevan työteliäs ja ahkera ja hoitavan roolinsa hyvin. Ja tuokin on totta, että Carl Philip nousee samalla enemmän esiin ja sekin on ihan kiva.

      Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.