Pohjoismaiden hallitsijat Helsingissä 1. kesäkuuta – ohjelma, televisiointi ja ohjeita yleisölle (Päivitetty)

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlat tuovat paikalle myös kuninkaallisia, kun ensi viikon torstaina eli kesäkuun 1. päivänä Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, sekä Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja yhdessä Islannin presidenttiparin kanssa saapuvat Helsinkiin. Ohjelmassa on vastaanotto Presidentinlinnassa, lounas ja ohjelmaa kaupungintalolla, vierailu Hanasaaressa, sekä käynti Sibelius-monumentilla ja illan päättää vielä juhlaillallinen. Yleisö on otettu suunnitelmissa melko hyvin huomioon, joten nyt on loistava mahdollisuus harrastaa hieman kuninkaallisbongailua! Ja ellei pääse paikalle pääkaupunkiin, Yle välittää materiaalia kotisohville. Joka tapauksessa kyseessä on historiallinen tilaisuus, sillä Pohjoismaiden valtionpäämiehille tämä on vasta toinen yhtäaikainen vierailu Suomeen itsenäisyytemme aikana.

Vierailua isännöivät itseoikeutetusti tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio, ja päivä alkaakin Presidentinlinnan pihalla, jossa presidenttipari ottaa vieraat vastaan kello 10.30. Ohjelmassa on seremoniallinen vastaanotto, joka sisältänee ainakin kunniavartion tarkastuksen ja lopuksi presidenttipari vieraineen tervehtii kansaa linnan parvekkeelta.

Seuraavaksi on vuorossa lounas, joka nautitaan Helsingin kaupungintalolla aivan Presidentinlinnan naapurissa. Lounasta isännöi kaupungin edustajana tuleva pormestari Jan Vapaavuori, ja presidenttiparit, sekä kuninkaalliset vieraat siirtyvät kaupungintalolle Pohjoisesplanadia pitkin jalkaisin, jos vain sää sen sallii. Presidentin kanslian tiedotteen mukaan matkan varrella presidentit puolisoineen, sekä kuninkaat ja kuningattaret tervehtivät paikalle saapunutta yleisöä. Nähtäväksi jäänee, pystyykö kuningatar Margareeta, joka viime aikoina on nivelreuman vuoksi hyvin pitkälti siirtynyt edustamaan istuallaan, kävelemään parinsadan metrin matkan kaupungintalolle. Saavuttuaan perille arvovieraat siirtyvät pian kaupungintalon parvekkeelle, josta he seuraavat Kauppatorilla humppaa ja katutanssia Koko Suomi tanssii -tapahtumassa.

Lounaan jälkeen seurue siirtyy Espoon puolelle Hanasaareen, jossa järjestetään pohjoismaisten kulttuurirahastojen yhdessä rahoittaman ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen uudelleenvihkiminen ja samalla päivän varsinainen juhlatilaisuus. Tilaisuutta isännöi Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman ja ohjelmassa on sekä puheita, että musiikkiesityksiä. Juhlatilaisuuden juontajana toimii Maria Ylipää ja muina esiintyjinä nähdään Marzi Nyman, Fork ja Grex Musicus. Tilaisuus on ruotsinkielinen ja se käännetään katsojille suomeksi. Iltapäivän aikana kuninkaalliset tutustuvat myös Sibelius-monumenttiin Sibeliuksen puistossa ja kuuntelevat muun muassa Musiikkitalon kuoron laulua.

Illan kruunaa juhlapäivällinen Presidentinlinnassa, jolle on kutsuttu 180 vierasta. Mukana on maan poliittista johtoa, vierkamieskuntaa, sekä tieteen ja kulttuurin edustajia. Juhlaillallisen valmistaa Suomen kokkimaajoukkue, joka voitti Ehrfurtin olympiakisoissa kultaa vuonna 2016. Illan aikana puheen pitävät presidentti Niinistö ja vierailevista valtionpäämiehistä virkaiältään vanhin, eli kuningatar Margareeta. Juhla alkaa ilmeisesti noin kello 19.30.

Pohjoismaalaiset kuninkaalliset Suomessa kesäkuussa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, sekä Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja Helsingissä 1.6., Suomi100, Hovikirjeenvaihtaja

© Tasavallan presidentin kanslia

Ohjelma aikatauluineen vielä pähkinänkuoressa:

  • 10.30 Kuningatar Margareetan, kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian, sekä kuningas Haraldin ja kuningatar Sonjan saapuminen Presidentinlinnaan, vastaanottoseremonia.
  • 10.50 Esiintyminen parvekkeella.
  • 11.20 – 11.35 Siirtyminen sään salliessa jalkaisin Helsingin kaupungintalolle, jossa ensin parveke-esiintyminen kello 11.45 ja tanssitapahtuman seuraaminen, sekä sen jälkeen lounas.
  • Noin kello 13.30 vierailu Hanasaareen.
  • Noin kello 16.00 vierailu Sibelius-monumentille.

Pohjoismaiden valtionpäämiehet puolisoineen saapuvat Suomeen onnittelukäynnille ja selvästi myös ohjelman suunnittelussa on otettu huomioon, että yleisö pääsee näkemään heitä mahdollisimman paljon. Presidentin kanslian julkaisema kartta esittelee Kauppatorille ja Pohjoisesplanadille sijoittuvan laajan alueen, joka varataan lähes kokonaan yleisön käyttöön. Molemmissa päissä aluetta on myös mahdollisuus nähdä kuninkaalliset parvekkeella ja tietenkin myös kadulla kävelemässä. Tiedotteen kohta ”tervehtivät yleisöä matkalla” viittaisi jopa yleisön kanssa kommunikoimiseen, mutta hieman epäilen, että kruunupäät etivät yleisöä vilkutuksia enempää lähesty. Virallisen tiedotteen mukaan alueelle kannattaa saapua Esplanadeja pitkin. Lisäksi toivotaan, että yleisö olisi paikalla viimeistään kello 10 tervetuloseremoniaa ja kello 11 kävelyn seuraamista varten.

Pohjoismaalaiset kuninkaalliset Suomessa kesäkuussa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, sekä Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja Helsingissä 1.6., Suomi100, Hovikirjeenvaihtaja

© Tasavallan presidentin kanslia

Myös Sibeliuksen puisto ja käsittääkseni myös ainakin osa Hanasaaren piha-alueista ovat julkista aluetta ja siten avoinna yleisölle. Vierailun aikana puisto on normaalisti auki yleisölle, mutta sen suurempaa kontaktia yleisön kanssa ei kannattane odottaa, sillä presidentin kansliakin korostaa, että varsinainen yleisötilaisuus järjestetään päivän aluksi Kauppatorilla.

Hieman säästä riippuen varsinkin viralliset seremoniat Presidentinlinnassa ja sen jälkeen kaupungintalolla keräävät varmasti ihan mukavasti yleisöä, joten paikalla kannattaa olla hyvissä ajoin parhaiden paikkojen varmistamiseksi. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että molemmat tilaisuudet, sekä vierailu Sibelius-monumentille aiheuttavat muutoksia liikennejärjestelyissä (Helsingin poliisin tiedote), joten liikenne voi ruuhkautua ja myös joukkoliikenteessä saattaa ruuhkan lisäksi olla aikataulu- ja reittimuutoksia. Omalla autolla paikalle ei luonnollisesti edes kannata yrittää. HSL:n reittiopas auttaa ulkopaikkakuntalaisia julkisen liikenteen kanssa. Huomioon kannattaa ottaa, että esimerkiksi siirtyminen Kauppatorilta Sibeliuksen puistoon kestää noin puoli tuntia. Toisaalta kuninkaallisten vieraiden lounastauko kaupungintalossa antaa yleisölle noin tunnin etumatkaa ja jos jättää väliin Hanasaaren, ehtii Sibeliuksen puistoon oikein mukavasti. Valitettavasti Sibelius-monumentin tilaisuudelle ei ole annettu etukäteen tarkkaa kellonaikaa, mutta liikennejärjestelyistä päätellen vierailu alkaa noin kello 16. Jos puolestaan päättää suunnata Hanasaareen, on varsinkin ulkopaikkakuntalaisten tärkeää huomioida, että kyseessä on siis Espoon puolella, Helsingistä länteen sijaitseva Hanasaari, ei Helsingin Sörnäisiin kuuluva Hanasaari keskustan itäpuolella.

Jos ei pääse paikalle Helsinkiin, voi vierailua seurata kotisohvalta Ylen välittämänä. Tervetuloseremoniat esitetään suorana Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa kello 10.25 – 12.00 ja Hanasaaresta päivän  päälähetystä nähdään kello 13.30 alkaen niin ikään Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa.  Lisäksi Ylen uutistoimitus seuraa tapahtumia pitkin päivää eri lähetyksissä. Koosteen voi tietysti jälkikäteen lukea myös täältä Hovikirjeenvaihtaja-blogista ja sosiaalisessa mediassa onnittelupäivää voi seurata hashtageillä #Suomi100 #Finland100 ja #Yhdessä.

2 kommenttia artikkelissa “Pohjoismaiden hallitsijat Helsingissä 1. kesäkuuta – ohjelma, televisiointi ja ohjeita yleisölle (Päivitetty)

  1. Olisi kyllä ollut hienoa päästä näkemään kuninkaallisia, mutta työt estää lähtemästä… Noh, katson sitten yle areenasta tuon lähetyksen ja täältä blogista saa varmasti kattavan postauksen aiheesta 🙂 On varmaan muuten turvatoimet melko korkeat tämän vierailun aikana…

    Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.