Hovikirjeenvaihtajan valinnat, vko 5

Tällä viikolla riittää seurattavaa, kun prinssi William ja Cambridgen herttuatar Catherine ovat saapuneet pohjolaan ja aloittaneet tänään vierailunsa pipoissa ja talvisaappaissa. Espanjan lämmöstä puolestaan saimme nähdä kuninkaan syntymäpäivän kunniaksi julkaistun erikoisen videon, joka valottaa hiukan kuningasperheen elämää siviilissä, sekä virallisen seremonian, jossa Asturian ruhtinatar Leonor sai isältään ensimmäisen kunniamerkkinsä. Synttäritunnelmissa ollaan myös Alankomaissa ja Jordaniassa ja lisäksi postikin on taas tuonut muutaman kortin, joten vuorossa pieni sekalainen koostepostaus.

Embed from Getty Images

Espanjan kuningas Felipe täyttää tänään 50 vuotta ja hovi on julkistanut juhlan kunniaksi videon ja kuvian ns. kulissien takaa. Videolla on pituutta reilut kymmenen minuuttia ja sitä tituleerattiin lyhyelokuvaksi otsikolla Felipe VI, un Rey, un padre eli Felipe VI, kuningas, isä. Kyseessä on kuitenkin ennemminkin aika heikosti leikattu kollaasi kolmesta hetkestä kuninkaallisen perheen elämässä: kuninkaan joulupuheen kuvauksista, koulumatkasta, sekä perheen yhteisestä lounaasta. Englanninkielistä teksitystäkään ei valitettavasti ole, mutta tästä Tumblr-blogista löytyy erittäin kattava käännös keskusteluille.

Ensimmäisissä kohtauksissa kuningas Felipe on kuvaamassa joulupuhettaan ja kuningatar Letizia, sekä ruhtinatar Leonor ja infanta Sofia saapuvat paikalle katsomaan. Tytärten mielestä isä näyttää ihan tytöltä kaiken meikkinsä kanssa ja kaikki ovat kovin tarkkana, että muistavat puhua hiljaisella äänellä. Seuraavassa pätkässä perhe on aamulla lähdössä kotoa ja prinsessat ovat menossa kouluun. Aluksi huolehditaan, että kaikki tarvittava on mukana ja autossa keskustellaan infanta Sofian koulunäytelmäharjoituksista, sekä ruhtinatar Leonorin kemian kokeesta, jota varten hän luettelee pitkästi alkuaineita. Viimeisessä osuudessa perhe nauttii yhdessä lounasta ja infanta Sofiaa naurattaa, koska tilanne kuvaajineen on absurdi. Ruhtinatar Leonor polttaa kielensä kuumaan keittoon ja keskustelunaiheina ovat ainakin tyttöjen koulujutut ja infanta Sofian näytelmä, sekä video, jonka kuningaspari on saanut etukäteismateriaalina tulevaa työtehtävää varten, mutta jota kumpikaan ei ole vielä katsonut.

Erikoinen pätkä siis, mutta kaikessa tavallisuudessaan jotenkin valloittava! Erityisesti tykkäsin kohdista, joissa perhe istuu keskenään autossa, kuin mikä tahansa perhe. Hauskaa, että tällainen pieni kurkistus perheen elämään on annettu katsojille.

Embed from Getty Images

Virallisempaa puolta kuninkaan syntymäpäivässä edusti tänään pidetty seremonia, jossa tuleva kuningatar ruhtinatar Leonor sai isältään ensimmäisen kunniamerkkinsä. Infanta otettiin hyvin eksklusiivisen Kultaisen taljan ritarikunnan jäseneksi 10-vuotispäivänään lokakuussa 2015 ja tänään, isänsä syntymäpäivänä, hän sai varsinaisen kunniamerkin rintaansa arvovaltaisen yleisön läsnäollessa. Kunniamerkki luovutettiin rintaan kiinnitettävässä muodossa ja ellen vallan erehdy, naiset kantavat tätä kunniamerkkiä aina näin ja miehet puolestaan nauhassa kaulassa. Lisäksi juhlavammissa tilaisuuksissa käytetään kultaisia käätyjä. Ruhtinatar Leonoren saama kääty oli esillä tilaisuudessa ja sítä kantoi häntä ennen hänen isoisoisänsä, kuningas Juan Carloksen isän, Barcelonan kreivi Juan.

Tällä hetkellä ritarikunnalla on vain 18 jäsentä, heidän joukossaan kuningas Felipe, kuningas Juan Carlos, sekä useita eurooppalaisia monarkkeja ja muutamia muita merkittäviä henkilöitä. Paikalla seremoniassa olivat tänään mm. pääministeri Mariano Rajoy, sekä kuninkaallisesta perheestä kuninkaan ja ruhtinattaren lisäksi luonnollisesti myös kuningatar Letizia ja infanta Sofia, sekä isovanhemmat kuningas Juan Carlos ja kuningatar Sofia. Salin eturivissä istuivat myös kuningas Felipen sisar infanta Elena, kuningas Juan Carloksen sisar infanta Margarita, sekä kuningatar Letizian vanhemmat ja Telma-sisar.

Embed from Getty Images

Alankomaissakin juhlitaan, sillä kuningas Willem-Alexanderin äiti, prinsessa Beatrix täyttää huomenna 80 vuotta. Tiedossa on juhlat lauantai-iltana, mutta vieraslistasta ei ole varmaa tietoa. On hyvin mahdollista, että paikalla nähdään ainakin vanhemman polven kuninkaallisia vieraita, mutta käsitykseni mukaan juhlat ovat yksityiset. Merkkipäivän kunniaksi ex-kuningattaresta julkaistiin kuitenkin tänään tuoreita muotokuvia.

Eivätkä synttärisankarit tähän lopu, sillä tänään on tuplajuhlat Jordaniassa, missä kuningas Abdullah täyttää 56 vuotta ja perheen kuopus prinssi Hashem 13 vuotta. Kuningatar Rania onnitteli molempia kauniiden kuvia kera Instagramissaan.
https://www.instagram.com/p/BekOooDhhdg/?hl=fi&taken-by=queenrania

Juhlatunnelmista käännetään katseen työhön. Tänä aamuna sää Tukholmassa oli pilvinen ja lämpötila juuri ja juuri nollan alapuolella, kun prinssi William ja herttuatar Catherine aloittivat kaksipäiväisen vierailunsa tutustumalla jääpalloon. Seuraava etappi oli lounas kuninkaanlinnassa, jossa herttuapari tapasi kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian, sekä kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin. Vierailua seurataan aktiivisesti ruotsalaisissa iltapäivälehdissä, brittilehdissä, sekä sosiaalisessa mediassa, kuten Hovikirjeenvaihtajan Twitterissä. Torstaina matka jatkuu Norjaan ja silloin löydätte täältä blogista koosteen Ruotsin osuudesta ja sama juttu sitten perjantai-iltana, kun Norjankin osuus on saatu päätökseen.

Embed from Getty Images

Loppuun vielä muutama korttivastaus kuninkaallisilta. Lähetin kortit ja pari kirjettä tänä vuonna niin myöhään, että vastauksetkin luonnollisesti viipyivät, mutta hauskoja yllätyksiähän ne ovat näin tammikuussakin. Tällä viikolla saapuivat joulukorttivastaukset prinssi Harryltä ja Meghan Marklelta, sekä Belgian kuningasperheeltä. Lisäksi posti toi kortin Buckinghamin palatsista ja tämä menee kyllä ehdottomasti erityisen hyvään talteen! Kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin 70-vuotishääpäivän onnitteluista kiitettiin nimittäin kauniilla kortilla, johon oli liitetty tuoreen potretin lisäksi myös hääkuva.

18 kommenttia artikkelissa “Hovikirjeenvaihtajan valinnat, vko 5

  1. Olipa kiva, että Espanjassa pidettiin ihan tuollainen virallinen seremonia Leonorin kunniamerkin antamisell, ja kiva että saatiin ihan viedokuvaa siitä! Tuossa näkyi kunniamerkistä olevan vain tuo ruusuke minkä kuningas Leonoren rintaan kiinnitti ja tuo iso kaulanauha (en tiedä mikä sen virallinen nimi on :D), niin kuuluukohan kunniamerkkiin myös se olkanauha millainen yleensä kuninkaallisilla nähdään ja milloinkahan Leonore pääsee ensimmäistä kertaa ihan oikeasti tuota kunniamerkkiään käyttämään? Jotenkin luulen, että ei ihan hetkeen kun on niin vielä nuori, eikä kamalasti edusta virallisissa tilaisuuksissa.

    Katsoin kanssa tuon Espanjan kunigashuoneen videon ja tykkäsin kyllä! Eihän siinä tosiaan mitään maailmaa mullistavaa tapahtunut, enkä tosiaan mitään ymmärtänyt vaikka olenkin espanjaa joskus vähän opiskellut, mutta mielestäni mukava idea tuollainen ”kulissien takana”-juttu, jossa nähdään vähän miten esim. pienet prinsessat suhtautuvat kaikkeen valokuvaukseen ja härdelliin ja kuinka tavallista osa kuningasperheen elämästä tosiaan on.

    Tykkää

    • Kiitos, kun mainitsit tuosta kunniamerkin muodosta! Ensinnäkin muistin siitä, että postaukseen piti kirjoittaa Leonorin saaman käädyn olevan isoisoisän entinen ja nyt sain sen sinne lisättyä. Selvittelin myös tuota kunniamerkkiä ja sanoisin, että tähän ei kuulu sellaista pitkää nauhaa ollenkaan. Naiset käyttävät rinnassa ja miehet kaulassa ja sitten hienoimmissa tilaisuuksissa käätyä. Voi olla, että joudumme jonkin aikaa odottamaan kunniamerkin näkemistä käytännössä, koska esim. kansallispäivänä kuningatar Letizia ei käytä kunniamerkkejä. Muihin tilaisuuksia Leonor ei oikein virallisesti osallistukaan.

      Minusta tuota videota olisi voinut leikata vähän paremmin, jotta siitä olisi tullut kunnollinen kokonaisuus, mutta materiaali oli kyllä sympaattista!

      Tykkää

  2. Nyt ei ehdi kaikkea kommentoimaan, niin nopeasti ihastelen kuningatar Ranian kauneutta ja tuota Elisabetin ja Philipin 70v-hääpäiväkorttia! Todella tyylikäs kortti, vähän harmittaa kun ei itse tullut laittaneeksi hääpäiväonnitteluja 😀 Kaikille synttärisankareille myös tasapuoliset onnittelut.

    Tykkää

    • Minäkin lähetin aika myöhässä, mutta onneksi sain silti vastauksen! Aina pitäisi laittaa kyllä, sitten harmittaa, kun näkee muiden saavan kivoja vastauksia. Eugenielle ja Jackille ajattelin laittaa kortin ja onnittelut myös, ainakin joulukorttivastaukset Andrewn perheeltä ovat näyttäneet olevan aika hienoja, kun niitä on somessa nähnyt.

      Tykkää

  3. Onpa kivoja kortteja, pitäisi itsekin joskus ottaa asiakseen lähettää onnitteluja tai muuta, jotta saisi sitten tuollaisen kortin talteen. Varsinkin tuo hääpäiväkortti on aivan mahtava. Paljonkohan mahtaa muuten mennä rahaa näiden kaikkien korttien painatukseen ja postitukseen vuodessa 😀

    Kiva, että Williamin ja Katen vierailusta on tulossa erillinen postaus. On kyllä mielenkiintoista nähdä heitä skandikuninkaallisten seurassa.

    Tykkää

    • Tämä on kyllä hauska ja edullinen harrastus, ei tule kortti kovin kalliiksi edes postin nykyisillä hinnoilla. 🙂 Siis meille harrastajille, sillä hoveille tämän kyllä täytyy maksaa aikalailla. Varsinkin, kun vastauksia täytyy lähetellä vaikka keille Suomeen asti. 😉 Sinänsä en ihmettele ollenkaan, että varsinkin Ruotsista ja Norjasta ei vastata systemaattisesti kaikille. Eugenien ja Jackin kihlaushan olisi nyt mitä mainioin tilaisuus kokeilla! Tässä vielä osoite, jos innostut:

      HRH Princess Eugenie of York and Jack Brooksbank
      The Duke of York’s office
      Buckingham Palace
      London
      SW1A 1AA
      United Kingdom

      Olen valmistellut kaksikin postausta, molemmista maista omansa. Jos tuntuu, että vaatteista haluttaisiin puhua erikseen, niin siitäkin voin tehdä yhteenvedon. Aika paljon ehti keskustelua herätä ainakin somessa jo ekan päivän jälkeen.

      Tykkää

  4. Hienoja kiitoskortteja! Oletko tai oletteko te muut koskaan lähettäneet onnitteluja tai toivotuksia Jordaniaan tai jonnekin muualle kauas? Hauska päästä kurkistamaan Espanjan perheen menoja kun eipä heistä, varsinkaan tytöistä, ole nähnyt oikeastaan muuta kuin kauniita kuvia. Tullaankohan Leonoria näkemään vähän useammin tästä lähtien? Jännä että Beatrixia ei kutsuta kuningataräidiksi vai onko se vain jokin brittien juttu. Keskimmäinen kuva kolmesta on minun suosikki ja Rania kuva on kaunis potretti.
    Minusta Victorialla on aikas hempseä mutta raikas puku verrattuna muihin tuossa palatsikuvassa.

    Tykkää

    • Minä en ole ainakaan ikinä lähettänyt Jordaniaan tai pidemmälle, enkä muista somessa nähneeni vastauksia, joten ei taida olla kovin yleistä. Toisaalta ovat kuitenkin aika rikkaita hoveja, eivätkä varsinaisesti ainakaan säästäväisyydestä tunnettuja, joten sieltä voisi hyvinkin tulla vastaus. Kokeile! Nythän olisi hyvä paikkakin, kun oli eilen tuplasynttärit. Muista raportoida, jos tulee vastaus. 🙂

      Tykkää

  5. Paljon on meneillään tällä viikolla kuninkaallisympyröissä! Pakko minunkin kommentoida tuota hääpäiväkorttia, että on kyllä hieno ja säilyttämisen arvoinen.

    Youtubesta löytyy videota tuosta prinsessa Leonorin kunniamerkkiseremoniasta. Todella rauhallinen prinsessa ja niin koskettavan ylpeitä vanhemmat ja isovanhemmat! Ja vaikka niiaaminen on tietyllä tapaa hassu tapa nykyaikana, niin minusta oli koskettava nähdä tyttären niiaavan isälleen.

    Korttivastauksiasi on kiva lukea ja täytyy nyt näiden häiden myötä itsekin ryhdistäytyä tänä vuonna. Hauskaa olisi saada kerrankin muuta postia kuin niitä ikuisia laskuja.

    Tykkää

    • Kuten tiedät, minäkään en tuosta niiaamisesta välitä, mutta ei se näin lapsen kohdalla haittaa ja oli jopa jotenkin suloistakin. Tosin ehkä olisi riittänyt, että Felipelle niiaa, äidille ei ainakaan olisi enää tarvinnut.

      Kuninkaallisten kortit ovat kyllä hauskoja. Ja sitten kannattaa tehdä kuten minä ja unohtaa, keille lähetti kortteja… Aina isompi yllätys. 😀 😀

      Tykkää

    • Minä en näe niiaamisesesa ongelmaa; ajattelen, että siinä kunnoitetaan itseään ”korkea-arvoisempia” (=kuningas ja kuningatar). Tuossa tilanteessa he siis eivät ole isä ja tytär, vaan kuningas ja kruununprinsessa. He tavallaan ovat paikalla ”työminänsä” roolissa, eivät perheenjäsenenä. Minusta tuo on ihan hyvä tapa osoittaa kunnioitusta toisen puolen ”arvolle”.

      Tykkää

      • Olet aivan oikeassa, roolit tässä kohtaavat, eivät perheenjäsenet! Mutta minulla onkin ongelma juuri siinä roolien kohdalla. 😀 En siis välitä ylipäätään tästä ”korkea-arvoisemmille” niiaamisesta, myöskään ja suorastaan erityisesti aikuisten kesken. Minusta niiaaminen ei nykypäivänä toimi ollenkaan, mutta toki se on vain henkilökohtainen mielipiteen. Olen iloinen, että monissa hoveissa niiaamisesta on luovuttu kokonaan, niin kuninkaallisten, kuin henkilökunnan ja vieraiden osalta.

        Tykkää

        • Minä en näe ongelmaa niiaamisessa tai kumartamisessa. Minusta se on samalainen arvonosoitus kuin vaikkapa teitittely. Vaikka olenkin reilut 30-vuotias mies, en näkisi mitään ongelmaa kumartaa lapselle, jos lapsi on kruununperillinen. Koen tuollaisen kuuluvan tapakultuuriin.

          Tykkää

          • Tämä on kyllä todellinen makukysymys, selvästi jakaa mielipiteitä. Itse teitittelen, mutta en koskaan niiaa, enkä niiaisi vaikkapa Niinistölle myöskään. Suomessahan tämä ei ylipäätään ole tapana, mutta toki monarkioissa on erilaisia tapoja. Tosin väittäisin kyllä, että kumartaminen on ehkä ihan hiukan eri asia kuitenkin, kuin niiaaminen. Sitä tehdään edelleen ja monenlaisissa tilanteissa, mutta naisten niiaaminen on todella paljon harvinaisempaa. Ehkä se tuo myös erilaista arvolautausta?

            Sivuhuomautuksena muuten, jos sallitaan, erikoisen iloinen tieto, että meillä on täällä miehiäkin mukana! 🙂 Tervetuloa kovasti naisvoittoiseen porukkaamme!

            Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.