Kuninkaalliset koulutiellä, osa 2

Prinssi George aloitti viikko sitten torstaina koulutiensä Lontoossa Thomas’s Batterseassa ja vaikka perinteitä rikotaankin prinssin mennessä ns. sekakouluun, jossa opiskelee siis sekä poikia, että tyttöjä, on kallis yksityiskoulu silti tyystin eri maailmasta julkisten koulujen kanssa. Vastakohtana käytin edellisessä postauksessa Norjaa, jonka kuningas Harald jo vuonna 1945 aloitti julkisella ala-asteella. Sittemmin tosin Norjassakin on käännytty takaisin hieman yläluokkaisempaan koulutukseen. Käydään nyt läpi muita Euroopan monarkioita ja katsotaan, miten niissä sukupolvien vaihtuminen on vaikuttanut valittuihin kouluihin.

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Mainokset

Kuninkaallisten joulutunnelmia

Blogissa ei ole yleensä tällaisia koostepostauksia paljon nähty, mutta nyt kun joulukalenteri on täynnä pelkkää kauneutta ja kimallusta, jäävät varsinaiset jouluaiheet vähän syrjään. Virittäydytään siis joulutunnelmaan katsellen, mitä kuninkaalliset ovat juhlan tiimoilta tähän mennessä puuhailleet!

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Tanskan kuninkaallinen perhe jakaa loma-aikansa Tanskan ja Ranskan välillä

Tanskan kuninkaallisen perheen käytössä on useita linnoja ja palatseja eri puolilla maata ja moni niistä on pyhitetty tietylle vuodenajalle tai vuotuiselle juhlalle. Talviajan kuningatar Margareeta ja prinssi Henrik, sekä kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary perheineen asuvat Amalienborgissa Kööpenhaminassa. Kesäksi hallitsijapari muuttaa Fredensborgin linnaan ja joulua ja pääsiäistä, sekä usein myös alkukesää vietetään Marselisborgissa. Kesälomalle Tanskan kuninkaalliset matkustavat jo vuosikymmeniä vanhan perinteen mukaan Gråstenin linnaan, jossa viikko sitten napattiin myös tämän kesän perhekuvat, sekä Etelä-Ranskaan, jossa varsinkin prinssi Henrik viihtyy vanhalla viinitilallaan. Olemme jo tutustuneet Ruotsin ja Alankomaiden kesäpaikkoihin, vilkaistaan nyt, miten tanskalaiset kollegat ”mökkeilevät”.

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Tuoreita kuvia kuninkaallisista lapsista

Tässä odotellessamme kruununprinsessa Victorian lähestyvää synnytystä, on oikein sopivaa katsella kuvia muista pienistä kruunupäistä. Eilen lauantaina Ruotsin tulevan vauvan serkku, prinsessa Madeleinen ja Christopher O’Neillin esikoinen, prinsessa Leonore vietti 2-vuotissyntymäpäiväänsä, minkä kunniaksi prinsessasta julkaistiin suloisia uusia kuvia. Bhutanissa puolestaan kuningasparin pieni prinssi täytti perjantaina jo kokonaiset kaksi viikkoa ja silloin napatut kuvat julkaistiin niin ikään eilen. Kuninkaallisista lapsista on näiden söpöläisten lisäksi nähty viime aikoina muitakin kuvia, sillä tammikuussa Tanskassa juhlistettiin yhtä prinssiä ja kahta prinsessaa ja Norjassa prinsessa Ingrid Alexandra täytti 12, kuten reilua kuukautta aiemmin hänen kollegansa Alankomaista eli prinsessa Catharina-Amalia. Hovikirjeenvaihtajan some-kanavilla näitä kuvia onkin jo ihasteltu, mutta otetaan ne nyt vielä blogin puolelle.

Ruotsin prinsessa Leonore, prinsessa Madeleine, kuninkaalliset, hovikirjeenvaihtaja

© Brigitte Grenfeldt – Prinsessa Madeleinen Facebook-sivu


Lue loppuun

Kuningatar Margareetan syntymäpäiväjuhlallisuudet – Huomasitko, että…?

Tanskan kuningatar Margareeta täytti eilen torstaina 75 vuotta ja Tanskassa onkin juhlittu rakastettua kuningatarta oikein pidemmän kaavan mukaan. Keskiviikkona järjestettiin virallinen juhlaillallinen, jossa nähtiin vieraina Euroopan hallitsijapareja ja torstaina ohjelmassa oli kuningattaren herättäminen perinteisellä laululla, kansan tervehtiminen palatsin parvekkeelta, vaunuajelua ja juhlatilaisuus Kööpenhaminan kaupungintalolla, sekä syntymäpäiväillallinen Fredensborgin linnassa.

Koska perinteisiä raportteja runsain kuvin juhlallisuuksista löytyy netistä jo pilvin pimein (esimerkiksi Kuninkaalliset ja Monarkia -blogista), ajattelin, että kokeillaan tällä kertaa hieman erilaista lähestymistapaa. Huomasitko siis kuvia ja videoita katsellessasi näitä yksityiskohtia kaksipäiväisten juhlien aikana?

Lue loppuun