Prinsessa Diana -dokumentteja televisiossa elokuussa

Prinsessa Dianan kuoleman 20-vuotispäivän lähestyessä prinsessa on jatkuvasti otsikoissa. Muistonäyttelyn, -kirjojen, -artikkeleiden ja muiden tempausten lisäksi prinsessasta on tälle vuodelle tehty useampiakin dokumentteja ja Suomessa pääsemme niistä nyt elokuussa katsomaan kaksi mielenkiintoisinta ja samalla varmasti eniten keskustelua herättävää.

National Geographic esittää tuoreeltaan Diana: Omin sanoin -dokumentin, joka esitettiin eilen Britanniassa. Runsaasti etukäteen kohua herättänyt lähes kaksituntinen dokumentti rakentuu aiemmin vain harvoin julkisuudessa nähtyjen nauhojen varaan. Niillä prinsessa puhuu itse avioerostaan ja elämästään, eikä niitä oltu koskaan tarkoitettu julkaistavaksi. Ohjelma nähdään ensimmäisen kerran keskiviikkona 9.8. kello 21.00 ja sen jälkeen vielä viisi kertaa tämän viikon aikana.

Yle TV1 puolestaan esittää prinssi Williamin ja prinssi Harryn oman dokumentin Äitimme prinsessa Diana. Prinssien omia muistoja ja runsaasti ennen näkemättömiä valokuvia sisältävä dokumentti on niin ikään puhuttanut yleisöä ja siitä on nostettu kohokohtia myös lukemattomien lehtiartikkeleiden materiaaliksi. Ohjelma esitetään ensimmäisen kerran tiistaina 29.8. kello 19.00 ja uusintana lauantaina 2.9. kello 8.05. Lisäksi dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa 90 päivän ajan.

Ainutlaatuinen dokumentti rakentuu prinssi Williamin ja prinssi Harryn haastatteluista, joissa molemmat puhuvat avoimesti äidistään ja niistä monista eri tavoista, joilla tämä on vaikuttanut heidän elämiinsä.

Prinssit avaavat näkökulmiaan myös Dianan saavutuksiin hyväntekeväisyyden ja humanitaarisen työn saralla. Pojat puhuvat mm. äitinsä työstä maamiinoja, kodittomuutta ja AIDSia vastaan.

Dokumentti sisältää myös uutta arkistomateriaalia sekä harvinaisia haastatteluja muilta prinsessa Dianan elämän tärkeiltä avainhenkilöiltä, ystäviltä ja perheenjäseniltä. Läheisten tarjoama intiimi ja henkilökohtainen näkökulma maalaa uuden ja avartavan kuvan ikonisesta prinsessa Dianasta, joka kosketti miljoonien ihmisten elämää ainutlaatuisella tavalla. (Yle)

Prinssi Harry ja prinssi William prinsessa Dianan jalanjäljillä

Tänä kesänä tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta Dianan, Walesin prinsessan kuolemasta. Rakastetun prinsessan muistoa on vaalittu tarkasti ja erityisen runsaasti hän on otsikoissa nyt, kun tragediasta on kulunut kokonaiset kaksi vuosikymmentä. Kensingtonin palatsi juhlistaa prinsessaa hänen asuistaan kootulla näyttelyllä, sekä muistopuutarhalla, useita kirjoja tai uusintapainoksia aiemmista julkaistaan ja vanhoja kohujakin kaivetaan jälleen esiin. Kymmenen vuotta sitten prinssi William ja prinssi Harry juhlistivat äitinsä muistoa suurella konsertilla, mutta ilmeisesti tänä vuonna ei ole samanlaisia suunnitelmia. Sen sijaan aikuistuneet prinssit haluavat mieluummin muistuttaa yleisöä äitinsä hyväntekeväisyystyöstä, jota varsinkin prinssi Harry on viime aikoina pyrkinyt jatkamaan.

Lue loppuun

Kuninkaallisten kihlasormusten kimallusta

Ilmassa alkaa vähitellen olla kuninkaallisten häiden tuoksua tai ainakin viitteitä siitä, sillä huhumylly on syksyn mittaan jauhanut prinsessa Eugenien mahdollista kihlausta ja tietenkin toiveet kohdistuvat myös prinssi Harryyn ja Meghan Markleen, vaikka sieltä suunnalta ei näitä uutisia taida ihan vielä olla tulossa. Lehtitietojen mukaan kuusi vuotta yhdessä viihtyneet prinsessa ja yökerhopomo Jack Brooksbank suunnittelevat häitä ensi vuodella. Prinsessan äiti, Sarah, yorkin herttuatar kiiruhti välittömästi kumoamaan tiedot, mutta kuten olemme huomanneet viime aikoina, kokeneiden toimittajien skuupit ovat yllättävän usein totta. Toinen puoli tämänkin asian ensimmäisenä paljastaneen Camilla Tomineyn artikkelista osoittautuikin jo todeksi, kun kävi ilmi, että prinsessa Eugenie on tosiaan muuttamassa alkuvuodesta Kensingtonin palatsin alueella sijaitsevaan kolmen makuuhuoneen Ivy Cottageen. Jäämme siis jännityksellä odottamaan kihlauutisia ja kuvia prinsessa Eugenien sormessa kimaltelevasta sormuksesta ja aikamme kuluksi voisimme fiilistellä muutamia kuninkaallisia kihlasormuksia. Joukossa on monenlaista aarretta, niin perintökalleutta, kuin upouutta luomusta, lipun värejä hyvässä ja pahassa, sekä luonnollisesti jalokiviä arkisista jättimäisiin.

Lue loppuun

Prinssi Harry herättelee sukupolveaan taisteluun HIViä ja AIDSia vastaan

Kuvat prinsessa Dianasta pitelemässä AIDS-potilaan kättä ovat unohtumattomia. 1980-luvun alussa maailman oli vallannut pelko, sillä vapaana riehui pelottava – tappava – sairaus, jota ei tunnettu kovin hyvin. HIV-virusta kantaneet tai itse AIDSiin sairastuneet potilaat kokivat syrjintää niin yhteiskunnan, kuin läheistensäkin taholta ja paikoin jopa hoitohenkilökunta karsasti heitä. Sydänten kuningattarenakin tunnettu prinsessa meni kuitenkin lähelle, kosketti, halasi ja kohtasi heidät ihmisenä pyrkien samalla kertomaan myös suurelle yleisölle, että niin voi ja piti tehdä. Vajaat kolmekymmentä vuotta myöhemmin pelko on hieman laantunut ja hoidot ovat kehittyneet hurjasti, mutta edelleen AIDS on joukossamme ja hengenvaarallinen. Tänä kesänä prinssi Harry on aloittanut uuden kampanjan, jonka aikana hän hyödyntää Lesothossa Sentebale-järjestönsä myötä saamaansa kokemusta ja pyrkii herättämään oman sukupolvensa tajuamaan, että taistelua ei suinkaan ole vielä voitettu. Äidiltään paljon perinyt prinssi astelee siis samaa polkua suurissa saappaissa, eikä projektille voi sen tärkeyden vuoksi toivoa kuin kaikkea hyvää.

Lue loppuun

Kuningatar Elisabetin vuodet – Menetyksiä ja jatkuvuutta

Torstaina huhtikuun 21. päivänä 90 vuotta täyttävän kuningatar Elisabetin elämä kuvina, osa 8.


1996 – Tapaamassa esiintyjiä oopperatalossa.

Lue loppuun

Kuningatar Elisabetin vuodet – Isoäidiksi

Torstaina huhtikuun 21. päivänä 90 vuotta täyttävän kuningatar Elisabetin elämä kuvina, osa 6.


1976 – Helsingin kauppatorilla, valtiovierailulla Suomessa.

Lue loppuun