Kirja-arvio: Monarkian muruset – Kaiken maailman kuninkaallisia

Ihana aurinkoinen kesä on ollut omiaan rästikirjojen listan purkamiselle, joten nyt on pitkästä aikaa vuorossa kirja-arvio. Itseoikeutetusti luettavaksi pääsi keväällä julkaistu Monarkian muruset, yksi ensimmäisistä suomenkielisistä ja suomalaisista yleisesityksistä kuninkaallisista, kuningashuoneista ja monarkioista. Teoksen kunnianhimoinen laajuus ja alkuasetelma, sekä luonnollisesti kotimaisuus ovat positiivisia seikkoja, mutta valitettavasti pari perustavaa laatua olevaa ongelmaa haittaa lukunautintoa pahasti.

Kaisa Haatanen ja Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset – Kaiken maailman kuninkaallisia
Johnny Kniga, 2018

-Kirja on saatu kustantajalta arviota varten-

Kirjan takakannen mukaan Monarkian murusten kirjoittajista Sanna-Mari Hovi on kustantamotyöläinen ja Kaisa Haatanen puolestaan kirjailija, jonka aiemmalla tuotannolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kuninkaallisten kanssa. Molempien harrastuksesta on kuitenkin mitä ilmeisimmin kyse ja kirjan julkaisemisen jälkeen Hovi ja Haatanen ovat voineet lisätä meriittilistalleen myös kuninkaallisasiantuntijuuden. On sinänsä mukavaa, että kuninkaallisharrastuksemme on saanut kirjan ja kirjailijoiden kautta lisähuomiota ja kun muu media on kaivannut kommentointia, he ovat olleet valmiina astumaan esiin sen sijaan, että olisimme aina kuulleet aiempaan tapaan vain kuninkaallisia etäisesti tuntevia muiden alojen ammattilaisia. Erityisen ilahtuneena luin myös kirjan alkusanoja, joissa kirjoittajien asenne kuvataan mukavan rentona, eikä lukijalle luvata mitään kuninkaallisten ihannointia, jolle tiedätte minun olevan hiukan allerginen.

Toinen teoksen lähtökohta on kattavuus. Tuttujen ja turvallisten eurooppalaisten monarkioiden lisäksi mukana on Aasiaa, Afrikkaa ja Lähi-itää, ja tavoitteena ilmeisesti esitellä kaikki maailman monarkiat, kuten alaotsikossakin luvataan. Valitettavasti edes neljänsadan sivun kirjassa ei tila riitä kaikkien hovien kunnolliseen kuvaukseen, joten väkisinkin nämä tuntemattomammat kuningaskunnat kruunupäineen jäävät vähemmälle huomiolle ja vievätpä niille pyhitetyt osiot tilaa myös suurta yleisöä enemmän kiinnostavilta monarkioilta. Hyvin pintapuolisen raapaisun saamme siis kuulla esimerkiksi Lesothon tai Swazimaan kuningasperheistä, eikä tällä tietomäärällä kannata vielä lähteä kahvipöydässä brassailemaan.

Lähes aakkosjärjestyksessä etenevän kuningashuoneiden esittelyn lomaan on koottu erillisiä teemakappaleita esimerkiksi kuninkaallisista hääpuvuista, anopeista, valkokankaan tuotoksista ja hallitsijoiden arvonimien kääntämisestä. Kuningasperheiden esittelyssä taas keskitytään lähinnä elossa oleviin kruunupäihin, sekä muutamiin tärkeimpiin kunkin suvun jäsenistä. Valitettavan kapealle käsittelylle jäävät kuninkaallisten velvollisuudet ja työ, kun taas perhesuhteet, avioliitot ja lapset, tuntuvat olevan edelleen kuninkaallisten tärkeimpiä ominaisuuksia. Poikkeuksellisena yksityiskohtana kirjaan on ripoteltu ”käsinkirjoitettuja” sivuhuomautuksia Hovilta ja Haataselta, mutta henkilökohtaisesti koin ne päälleliimatuiksi ja usein hiukan typeriksi. Kirjan loppuun kirjattu lähdeluettelo on valitettavan suppea ja sisältää paikoin aika laajoja yleisteoksia. Runsaammin kirjallisuuteen on ilmeisesti tutustuttu lähinnä vain Ruotsin kuningashuoneen osalta. Lisäksi lähdeluettelossa mainitaan, että materiaalina on käytetty hovien virallisia nettisivuja, sekä kotimaisia ja ulkomaisia sanoma- ja aikakauslehtiä, mikä näkyy selvästi kirjassa aktiivisesti pyöriteltyjen turhien juorujen määrässä.

Esipuheessa Hovi ja Haatanen mainitsevat, etteivät he halua olla ilkeitä vaan tahtovat hyvää. Hiukan erikoiselle lauseelle löytyy perustelu melkoisen äkkiä kirjaa lukiessa ja valitettavasti siihen on hiukan vaikea uskoa. Kirjailijat ovat selvästi ottaneet tietoisesti humoristisen linjan ja selvästi edustavat koulukuntaa, jonka mielestä huumori saa olla pisteliästäkin. Itsekään en mielestäni tiukkapipo ole ja usein vitsailen kuninkaallisten kustannuksella tai saatan jopa hiukan näpäyttää huumorin keinoin. Valitettavasti Hovin ja Haatasen huumorityyli on omaan makuuni monin paikoin mauton, jopa julma ja erityisesti naiskirjailijoille valitettavan misogyyninen. En koe millään tavalla hauskana esimerkiksi Alankomaiden prinssi Frison, kahden pienen tyttären lumivyöryn seurauksena kuolleen isän, tituleeraamista ”lumiprinssiksi” tai vain kymmenvuotiaana 1800-luvun loppupuolella kuolleen Belgian prinssi Leopoldin kuoleman vetämistä ihan vitsiksi psykopaattiarveluineen ja pikkupojan lampeen heittäneen ponin mahdollisine maailman pelastamisineen. Kauas näkyy myös kirjoittajien hurmioituminen omasta näppäryydestään jonkin sopivan mielikuvan rakentamisessa. Tuloksena on esimerkiksi pätkä, jossa kuningatar Elisabetin kerrotaan edelleen aktiivisesti ratsastavan, kun taas prinssi Philip kirjoittajien mukaan ”istuu vällyjen alla hevosten vetämissä vaunuissa hänen perässään”. Valitettavasti lähes satavuotias prinssi kuitenkin harrastaa valjakkoajoa, joka on kaukana jostain vällyjen alla köröttelystä, mutta mitä ilmeisimmin hänestä ja kuningattaresta haluttuun kuvaan ei totuus sopinut. Erittäin erikoisena pidän myös vitsailua Tanskan prinssi Henrikin nyrjähtäneestä nilkasta, joka riidan jälkimainingeissa tapahtuneena on ilmeisesti kirjoittajien mielestä soveliasta sitoa vitsillä portaista putoamiseen ehkäpä jopa avustettuna, joka heidän mukaansa ”tuntuu kuninkaallisissa piireissä olevan kovin yleistä”.

Huumorintaju on hyvin henkilökohtainen asia ja vitsi, joka ei naurata yhtä, voi taivuttaa seuraavan hekottamaan kaksinkerroin. On hyvin mahdollista, että moniin lukijoihin Hovin ja Haatasen tyyli puree, mutta minulta se valitettavasti pilasi lukukokemuksen lähes tyystin. Ehdottomasti tyyliongelmista suurin oli täysin asiaton ja jatkuva kuninkaallisten ulkonäön kommentointi. Espanjan kuningas Felipeltä lähtee Kaisa Haatasen arviossa puoli pistettä (kyllä, kuninkaallisille annetaan kirjassa ulkonäköpisteistä kokonaisen kahden sivun verran…) ”vajaamittaisesta leuasta”, kun taas Tanskan kruununprinssi Frederik saa miinusta ”persjalkaisuudesta”. He ovat kuitenkin onnekkaita verrattuna Luxemburgin perintösuurherttua Guillaumeen tai Monacon ruhtinas Albertiin, joista Haatanen toteaa ensimmäisen olevan ”köyhän naisen prinssi”, jolla on ”jyrsijän hampaat” ja jälkimmäistä molemmat kirjoitattajat kuvaavat yksinkertaisesti ”olmiksi”.

Miehet saavat kirjassa siis ”huumorista” osansa, mutta kaikkein asiattomin kommentointi on säästetty naisille ja etenkin teini-ikäisille prinsessoille ja jopa lapsille. Samaan aiheettomaan kirjoittamiseen ovat puuttuneet monet teosta arvioineet, kuten esimerkiksi Kruunun vartija -blogin Marika, enkä voi mitenkään liikaa korostaa sitä, kuinka äärettömän mauttomana ja asiattomana pidän nuorten tyttöjen ulkonäön arvostelua ylipäätään, saati kirjan sivuilla. Erityisen mielellään kirjoittajat pohtivat sitä, kumpaan vanhempaan kukin prinsessoista on tullut ja sitten säälitään oikein sivukommenttien kera, kuinka Oranian prinsessa Catharina-Amalialla ja esimerkiksi Ruotsin prinsessa Leonorella on onneksi vielä aikaa kasvaa enemmän äitiensä näköisiksi. Jos en olisi halunnut lukea kirjaa kannesta kanteen arviota varten, olisin laskenut sen kädestäni jo ennen puoltaväliä.

Monarkian muruset on selvästi tarkoitettu kevyeksi ja viihdyttäväksi tietokirjaksi, mutta valitettavasti viihdyttävyyden lisäksi myös tietopuoli jää heppoiseksi. Mainitsin jo aikaisemmin, että monien kuningashuoneiden osalta kerronta on hyvin pintapuolista, mutta se nyt toki on sidoksissa myös suuren yleisön kiinnostuksen määrään ja siten kysyntään. Ongelma sen sijaan on, että kirjassa suorastaan vilisee kaikenlaisia pikkuvirheitä. Milloin vuosiluvut ovat luokkaa Ruotsin kuningatar Silvian äiti kuoli viime keväänä vuoden 1997 sijaan tai Tanskan kruununprinssipari on ollut naimisissa vasta nelisen vuotta, mitkä selvästi kielivät huonosta oikoluvusta ja faktan tarkistuksesta, milloin väitteet ovat vain yksinkertaisesti vääriä ja oikean tiedon olisi löytänyt jopa parjatusta Wikipediasta. Toisaalta mukana on niin ikään jo mainitsemaani laveaa kirjoittamista, jossa voidaan vaikkapa kertoa kaikkien brittiprinssien opiskelleen Sandhurstin sotilasakatemiassa sen sopiessa narratiiviin, kun se todellisuudessa on ollut heistä vain kourallisen opinahjo. Kruununperillisten arvonimet ovat tietenkin kirjassa monin paikoin aivan päin seiniä, sillä lähes kaikkiin viitataan vain yleensä Pohjoismaissa käytössä olevalla kruununprinssi tai -prinsessa -arvonimellä.

Tiedostan, etteivät kaikki lukijat välttämättä koe häiritseväksi pieniä virheitä ja tokihan tämä kuninkaallisharrastuksemme ei muutenkaan ole niitä maailman vakavimpia. En kuitenkaan itse kykene suhtautumaan tietoon siitä näkökulmasta, että sen pitäisi olla jotenkin riittävän oikein tai sinnepäin, että kun ei tämä nyt ole niin vakavaa, niin riittäähän tuo. Tiedon on oltava faktaa (tai selvästi spekulaatioksi ilmaistua) tai se ei ole tietoa. Jatkuvat pienet virheet myös aiheuttavat sellaisen perustavaa laatua olevan ongelman, ettei niitä huomattuaan voi enää luottaa mihinkään muuhunkaan. Lukiessani huomasin, että joka ikinen vastaani tullut seikka, jota en ennestään tiennyt, sai minut hamuamaan käteeni puhelinta ja tarkistamaan netistä, miten asian laita oikein on. Valitettavasti useampikin tarkistus osoittautui tarpeelliseksi ja ”tieto” uuden sijaan vääräksi. Kirjailijoiden esiintyminen mediassa ei myöskään ole viime kuukausien aikana aina antanut uskoa tietopohjan kovin huomionarvoiseen laajuuteen.

Monarkian muruset on siis sinänsä hyvin tervetullut lisä suomenkieliseen kuninkaalliskirjallisuuteen suomalaisena tuotoksena. Olen iloinen, että Johnny Kniga -kustantamo on uskaltautunut tarttumaan aiheeseen ja toivon, että viime aikoina nähtyjen käännösten ja jopa tosiaan suomalaisen kuninkaalliskirjallisuuden määrä kasvaa tulevina vuosina entisestään. Valitettavasti Monarkian muruset kaatuu kuitenkin omaan näppäryyteensä, eikä mauttomalla huumorilla höystettynä ole kovin viihdyttävä, saati virheineen kovin kummoinen tietokirjakaan. Pää on nyt kuitenkin avattu ja toivottavasti seuraavan suomalaisen kuninkaalliskirjan kohdalla uskalletaan aiheeseen ja ihmisiin paneutua hiukan suuremmalla vakavuudella.

-Kirja on saatu kustantajalta arviota varten-