Prinssi Harry, mitä tästä nyt pitäisi ajatella?

Prinssi Harry on avautunut kevään ja alkukesän aikana kuninkaallisille täysin ennennäkemättömällä tavalla. Hän on kertonut mielenterveydestään, ongelmistaan, surustaan ja vaikeuksien voittamisesta, sekä siitä, mikä häntä ajaa eteenpäin. Olemme arvostaneet prinssiä tästä ja sen hän todella on ansainnutkin. Mutta mistä nyt tulevat otsikot ”kukaan perheessämme ei halua kuninkaaksi tai kuningattareksi” tai ”aioin jättää kuninkaallisen perheen”? Ovatko ne lehtien vääristelyä, varomattomia sanoja vai kova totuus? Onko niissä kyse menneestä vai nykyisyydestä? Puhuuko haastattelussa aikuistunut ja uudistunut prinssi Harry vai tihkuuko läpi vanha itsesääli ja marttyyriasenne? Ahdistaako kuninkaallisuus, ymmärtääkö brittikuninkaallisten nuorempi polvi ainutlaatuisen asemansa ja onko kultainenkaan häkki oikeasti häkki, jos sen oven saa auki? Älkää odottako tästä postauksesta vastauksia, sillä minulla on herännyt viime päivinä vain harvinaisen monta kysymystä. Ja mielipidettä.

Suurin osa lienee nähnyt viime viikonlopun shokkiotsikot, mutta jos ette ole lukeneet varsinaista haastattelua amerikkalaisessa Newsweek-lehdessä tai sen kirjoittaneen toimittajan kommentteja Daily Mailissa, tutustukaa niihin ensin. Ja sitten vähän ihmetellään.

Suurimmat otsikot on tietenkin kirjoitettu näistä kolmesta pätkästä:

”Is there any one of the royal family who wants to be king or queen? I don’t think so, but we will carry out our duties at the right time.”

”There was a time when… I wanted out.”

“My mother had just died, and I had to walk a long way behind her coffin, surrounded by thousands of people watching me while millions more did on television. I don’t think any child should be asked to do that, under any circumstances. I don’t think it would happen today.”

Ensimmäinen lause -”en usko, että kukaan perheessä haluaa olla kuningas tai kuningatar” – on kuin tehty juorulehdille. Se on puhdasta otsikkomateriaalia ja lause, joka seurannee prinssiä vielä pitkään. Lauseeseen on tarttunut hanakasti myös tasavaltaisliike, joka on kysynyt, miksi monarkiaa ylläpidetään, jos edes kuninkaalliset eivät roolia halua (sinänsä muuten ihan asiallinen kysymys). Itselleni lausahdus haastattelussa oli todella suuri yllätys, sillä en ikinä odottanut, että joku sanoisi asian ääneen. Uskon vakaasti, että tällaista keskustelua käydään jokaisessa kuninkaallisessa perheessä ja jos aivan puhtaalta pöydältä pääsisi valitsemaan, moni kuninkaallinen jättäisi valitsematta virallisen roolinsa. Eikä se ole mikään ihme, moniko meistä oikeasti haluaisi kuninkaalliseksi, jos miettii sen kaikkia puolia? Lisäksi lauseen voi ymmärtää monella tavalla, haluamistakin on niin monenlaista. Tarkoittaako haluamattomuus vastenmielisyyttä vai vain aktiivisen halun puutetta. Veikkaan, että melkoisen harvassa ovat ne kruununperilliset, jotka linnassa malttamattomina odottavat pääsevänsä kukkulan kuninkaaksi, kyykyttämään alamaisia tai johtamaan maailmaa. Lisäksi ihan julkistakin tietoa on, että esimerkiksi kruununprinsessa Victorian anoreksia puhkesi pitkälti oman elämän paineiden ja kontrollin puutteen johdosta ja väitetäänhän esim. Alankomaiden nyt jo edesmenneen prinssi Frison todenneen isoveljelleen Willem-Alexanderille, että et sitten kuole, en tahdo paikallesi kruununperilliseksi.

Ongelmaton lause ei silti missään tapauksessa ole ja siitä lisää vähän myöhemmin. Toinen ”paljastus”, eli se, että prinssi nuorempana vakaasti harkitsi asemastaan luopumista, ei ole mikään kummoinen paljastus sekään. Jokainen näkee, etteivät Britannian prinssiveljekset ole ainakaan aiempina vuosina olleet roolissaan kotonaan, eivätkä nuorempina osoittaneet kovin kummoista hinkua sen omaksumiseen. Prinssi Harryn kohdalla viimeiset vuodet ovat tuoneet muutosta ja Newsweekin haastattelussakin käy harvinaisen selväksi, että prinssi on ottanut uuden asenteen ja arvostaa asemaansa ja sen tuomia mahdollisuuksia aivan uudella tavalla erityisesti hyväntekeväisyyden näkökulmasta. Prinssi sanookin päättäneensä pysyä Firmassa, kuten Britannian kuninkaallista perhettä usein kutsutaan, tukeakseen kuningatarta ja juuri tässä hyväntekeväisyystyö muodostui pelastukseksi.

”I didn’t want to be in the position I was in, but I eventually pulled my head out of the sand, started listening to people and decided to use my role for good. I am now fired up and energized and love charity stuff, meeting people and making them laugh.”

Näin prinsessa Dianan kuoleman 20-vuotispäivän lähestyessä ei ole mikään ihme, että isoilla kirjaimilla kirjoitettiin myös prinssin muistoista äitinsä hautajaisista. Siitä, kenen idea ja toive arkun perässä käveleminen oli, on kovin monta julkista mielipidettä, mutta luulen, että tilanteen absurdius ja surullisuus on helppo jokaisen nähdä. 15- ja 12-vuotiaat prinssit kävelemässä pitkin Lontoon katuja tapaturmaisesti kuolleen äitinsä arkun perässä miljoonien ja taas miljoonien ihmisten katsellessa on järkyttävä ja koskettava, vaikkakin myös vaikuttava, näky. Se, kuka idean keksi tai miten siihen päädyttiin, ei ole kovin merkityksellistä. Ainakaan 12-vuotiasta ei olisi välttämättä pitänyt mukaan päästää lainkaan, sillä potentiaaliset traumaattiset vaikutukset olivat varmasti suuret. Mutta pitäisikö tällaisesta puhua julkisesti? Minusta ei. Prinssi jättää sanomatta, kuka häntä mukaan pyysi, mutta mitä vaihtoehtoja meillä on? Isä, Walesin prinssi Charles? Isoäiti kuningatar Elisabet tai isoisä prinssi Philip? Eno, Spencerin jaarli Charles? Vai ns. kasvottomat hovimiehet? Jokaikinen kiertyy takaisin perheeseen, sillä hovikaan ei tee tällaista ilman kuninkaallisen perheen lupaa.

Ymmärrän prinssi Harryn tunteet, eikä niitä käy kenenkään kieltäminen. Jos hautajaisjärjestelyt eivät olleet prinsseille vapaaehtoisia tai he kokevat, ettei heitä valmisteltu tarpeeksi, on se surullinen ja vakavakin asia. Mutta tarvitseeko likapyykkiä pestä lehdessä? Mitä tarkoitusta palvelee, että kuninkaallinen perhe, joka on kuuluisa hiljaisuudestaan, mitä yksityisyyteen tulee, ottaa tällaiset asiat esiin lehdistössä? Onko tämä nyt sitä kuuluisaa monarkian modernisoimista, josta prinssi Harry ja prinssi William aina puhuvat?

Kuten sanoin, aiheesta ei olisi pitänyt puhua julkisesti. Prinssin ei tarvitse hakea yleisön sääliä, hän on saanut sitä runsain mitoin vuosien varrella ja jos kommentit on tarkoitettu iskuiksi kulisseihin tai lähipiiriin, on se aika alhaista. Toisaalta jos kohua herättäneet puheet olivat vahinko, pitäisi yli kolmikymppisen prinssin jo tietää ja tuntea julkisuuden toimintatavat. Samasta syystä kritisoin myös lausahdusta siitä, haluaako kukaan perheessä ylipäätään hallitsijaksi. Jos samaan aikaan puhuu siitä, kuinka haluaa säilyttää monarkian taianomaisuuden, pitää ymmärtää pitää suu hiukan pienemmällä, eikä heittää sitä taikaa kerralla romukoppaan. Sillä vaikka tämäkin lause olisi kuinka totta, kuinka ymmärrettävää, kiistatta se tuo mukanaan negatiivisia tuntemuksia ja puheita ja vaikka prinssi ei sitä olisi tarkoittanut, ajattelee yleisö helposti prinssin puhuvan koko kuningasperheen – myös kuningatar Elisabetin – suulla. Monet britit tuntuivat kokevan, että tilanteessa, jossa maa Brexitin, kansan jakautuneisuuden, vaikean poliittisen tilanteen ja kevään traagisten tapahtumien jälkeen on ehkä vaikeimmassa tilanteessa sitten toisen maailmansodan, venettä ei vain saisi keikuttaa. Jos monarkian tärkein tehtävä on ylläpitää yhteinäisyyttä ja edustaa jatkuvuutta, turvaa ja vakautta, ei tuon instituution perusteita tulisi horjuttaa varomattomilla puheilla.

Prinssi Harryn avoimuus on ollut äärimmäisen tervetullut tuulahdus joskus aika ummehtuneeseenkin kuninkaalliseen ilmapiiriin. Never complain, never explain on ollut brittikuninkaallisten ohjenuora jo niin kauan, että tunteista ja ajatuksista puhuminen on tullut suurena yllätyksenä. Prinssien paljon puhuttu monarkian modernisointi on tuntunut jäävän pitkälti vain puheiksi samaan aikaan, kun prinssi Charles on todella vuosikymmenien aikana muuttanut asioita niin monarkian sisällä, kuin ulkopuolellakin, mutta prinssi Harryn esiintyminen kokonaisena ihmisenä, virheineen ja huonoinekin puolineen, on todella ollut jotakin uutta. En kuitenkaan voi välttyä ajattelemasta, että ehkä nyt on kuitenkin tultu riittävän pitkälle ja aivan kaikkea ei pitäisi sanoa ääneen. Eikä ääneen siis ainakaan mediassa. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa, mielipiteisiinsä ja ajatuksiinsa, mutta kyse on nyt ajasta ja paikasta, siitä, milloin, missä ja kenelle näitä ajatuksiaan voi ja kannattaa jakaa.

Tästä päästään myös siihen, mikä minusta haastattelussa oli merkittävästi suurempi ongelma, kuin muutama otsikoita saanut lausahdus. Newsweekin haastattelussa esiintyy nimittäin prinssi Harry, joka toisaalta ylistää asemansa tuomia mahdollisuuksia ja intohimoaan hyväntekeväisyystyöhön ja jonka vilpittömyyttä en hetkeäkään epäile. Mutta sivulauseissa ja ehkä aktiivisemminkin haastattelussa esiintyy myös prinssi Harry, joka ei halua olla prinssi Harry. Joka jatkuvasti haluaa olla jotakin muuta, jotakin enemmän, kuin prinssi Harry.

He tells me several times that he aches to be “something other than Prince Harry”.

Ja tässä lepää minulle se ongelma. Vaikka prinssi kuinka kertoo, että puolustaa intohimoisesti monarkiaa, haluaa auttaa kansaa ja kokee roolinsa tärkeäksi, pintaan puskee jatkuvasti ajatus siitä, ettei prinssiys riitä.

”I sometimes still feel I am living in a goldfish bowl”

“I see a lot of myself in these guys. They want an opportunity to prove themselves and be someone.”

“Being in the army was the best escape I’ve ever had. All I wanted to do was prove that I had a certain set of skills—for instance, flying an Apache helicopter—rather than just being Prince Harry.”

Voidaan toki sanoa, että tämä on hyvin normaalia, kukapa meistä olisi koskaan täysin tyytyväinen elämäänsä. Lisäksi monessa kohdassa puhutaan imperfektissä tai ainakin annetaan ymmärtää, että näin prinssi ajatteli ennen. Mutta palaan aina uudelleen tuohon ensimmäiseen lauseeseen, ”hän kertoo minulle useita kertoja haluavansa olla jotakin muuta, kuin prinssi Harry”. Toimittajan mukaan prinssi tietää hyvin, kuinka helppoa on moittia hänen haluaan olla tavallinen, kun hän elää yltäkylläisyyden keskellä, mutta valitettavasti sen kummempaa perustelua emme kuule. Sen sijaan kuulemme, kuinka prinssi haluaa tehdä omat ruokaostoksensa ja jos hän olisi kuningas, hän kävisi kaupassa silti itse. Kevyt reality check olisi ehkä paikallaan?

Mietitäänpä hetki, mitä prinssin etuoikeutettu elämä tarkoittaa. Rahaa – se on itsestään selvää. Rahaa, jolla asua leveästi, matkustella, ostaa, mitä mieleen juolahtaa. Rahaa, joka takaa turvallisuuden, tulevaisuuden, hyvin pitkälti terveyden, mielenrauhan ja elämän vakauden. Etuoikeuksia, jotka tuovat urheilukatsomoissa ne parhaat istumapaikat, mutta myös loputtomat mahdollisuudet kehittää itseään, tavata mielenkiintoisia ihmisiä, edistää asioita, jotka kokee tärkeiksi, avartaa maailmankuvaansa ja ihmiskäsitystään, oppia, tuntea ja kokea. Työn, jota ei itse ole valinnut, mutta jota voi muokata hyvin pitkälti itselleen sopivaksi, joka antaa suuria vapauksia ja jolla on laajempaa merkitystä. Jatkuvasti ympärillä pyörivät turvamiehet muistuttavat tietysti aseman luomista uhista, mutta myös suojelevat niiltä ja paljolta muulta. Ja kaikki tämä kuuluu myös perheelle, myös omille lapsille, joiden tulevaisuudesta ei tarvitse huolehtia. Moni ajattelee nyt, että lapselle kuninkaallinen rooli on myös haaste ja vaara, ja on oikeassa. Mutta jos mietitte, mitkä ovat ihan tavallisen lapsen elämän haasteet? Ja millaisia ovat niiden lasten haasteet, jotka eivät elä vaikkapa keskiluokkaisessa Suomessa? Prinssit ja prinsessat eivät ehkä ole maailman surullisimmat uhrit. Tietenkään se ei tarkoita, etteikö epäkohtiin pitäisi puuttua, mutta peräänkuulutan vahvasti suhteellisuudentajua – niin kuninkaallisilta, kuin yleisöltäkin.

Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon taas – silläkin on rajansa, kuinka paljon etuoikeutettua varakasta nuorta miestä voi sääliä. Viimeksi puhuin prinssi Williamista, mutta nyt puhun Harrystä, vaikka toki tämä sama tuntuu edelleen sopivan myös isoveljeen. Ymmärrän äärimmäisen hyvin, että valmiiksi päätetty ura, jatkuva kritiikki, julkisuus ja roolin tuomat paineet ovat raskaita kantaa – en missään tapauksessa väheksy sitä. Mutta voiko kukaan saada kaikkea? Jos tavallinen, keskiluokkainen britti, joka voi käydä lihakaupassa ilman tuijottavia silmiä tai valokuvien pelkoa, ilmoittaa, että haluaa jatkossa olla rikas, vaikutusvaltainen ja etuoikeutettu, sekä nauttia kaikista niistä eduista, joita nuo ominaisuudet tuovat tulleessaan, mutta samalla säilyttää yksityisyytensä, elämäntapansa ja henkilökohtaiset halunsa ja toiveensa juuri sellaisina, kuin ne nyt ovat, tulee äkkiä joku sanomaan, ettei kuule sentään kaikkea voi saada. Kukaan ei voi kaikkea saada, ei edes valkoihoinen, länsimaalainen nuori heteromies, ei edes prinssi. Ja sen toiveen julkinen ja toistuva esittäminen tässä ajassa ja maailmassa, sen kaiken hädän ympäröimänä, jota lukemattomat ihmiset päivittäin kokevat, on ajattelemantonta ja toivoisin, että prinssi Harry ymmärtäisi paremmin.

Toinen asia, jonka toivoisin prinssin todella, ihan pohjiaan myöten, ymmärtävän, on hänen hyvin ainutlaatuinen asemansa. Sen sijaan, että hän haluaisi olla jotakin muuta, jotakin enemmän, kuin prinssi, toivoisin hänen haluavan olla juuri prinssi. Molemmat veljekset puhuvat usein siitä, kuinka täytyy tehdä jotakin konkreettista voidakseen olla yhteiskunnan jäsen. Kuinka täytyy lentää vaikkapa ambulanssihelikopteria voidakseen katsoa kansaa silmiin. Mutta onko prinssiys turhaa? Eikö vaikkapa niiden 5000 Lesothon aids-orvon, joille prinssin Sentebale-järjestö on tarjonnut kodin, auttaminen ole äärimmäisen konkreettista? Tai niiden nuorten miesten, joiden psykiatrit ovat raportoineet tulvivan vastaanotoille prinssin kerrottua omasta mielenterveystaistelustaan? Tai niiden, jotka ovat saaneet tietää kantavansa hi-virusta ja saaneet siihen hoidon saatuaan idean testistä prinssi Harryn esimerkin inspiroimina? Monarkiasta järjestelmänä voidaan olla montaa mieltä, mutta yksittäisen henkilön panos voi olla kiistatta erittäin merkittävä ja prinssi Harryn panos on jo nyt, 32-vuotiaana, ollut sitä.

Prinssi Harry haluaa selvästi olla nyt yleisölle hyvin rehellinen – itse valitsemistaan aiheista – mikä toki on kunnioitettavaa ja johon häntä on varmasti rohkaissut aiempien haastatteluiden hyvä vastaanotto. Toivon, että prinssi jatkaa valitsemallaan tiellä, mutta samalla toivon, että hän hieman miettii, kuinka pitkälle tuolla tiellä voi kulkea. Kaikille ajatuksille on paikkansa, mutta aina tuo paikka ei ole julkinen. Samalla kannattaa miettiä myös, kuinka paljon on saanut hyvää aikaan jo nyt ja mihin vielä onkaan mahdollisuus, sillä viime vuosina prinssi Harry, jos kuka, on osoittanut, että hänellä on sydän paikallaan.

Mainokset

31 kommenttia artikkelissa “Prinssi Harry, mitä tästä nyt pitäisi ajatella?

  1. Kiitos! Luin todella mielenkiinnolla postauksen ja hyvin, hyvin monessa kohtaa jaan Hovikirjeenvaihtajan mielipiteen. Me elämme niin väkivaltaisessa maailmassa että en voi välttyä ajattelemasta niitä lapsia, joiden kokemukset kuolemasta ja olla silminnäkijöinä raakuuksissa vailla mitään tukea ja apua elämässä ovat vailla vertaa. Rinnastan tämän Harryn kokemukseen arkun perässä kulkemiseen, mikä oli kohtuutonta mutta kohtuuttomuutta on niin kovin monenlaista ja avun saaminen siitää selviämiseen niin kovin monenlaista eikä kaikilla minkäänlaista.
    Etuoikeutettu elämä ei ole vailla hintaa. Tuntuu siltä että olisi halu elää tavallisen ihmisen elämää sillä varallisuudella mitä nyt on. Siihen vaihtokauppaan olisi varmasti monivalmis. En voi välttyä siltä ajatukselta, että mikään ei riitä. Olen samaa mieltä Hovikirjeenvaihtajan kanssa siitä, että kaikkea ja kaikesta ei tule puhua lehdissä. Olen aina pitänyt Harrysta ja ihaillut hänen tapaansa kohdata ihmiset. Välitön, sympaattinen, huumorintajuinen prinssi. Toivon, että hän jatkaa sitä avoimuuden linjaa, joka kannustaa muitakin avoimuuteen ja rohkeuteen auttamaan itse itseään. Toivon, että se riittää prinssi Harrylle ja hän voi kunnioittaa itseään ja arvokasta työtään.

    Tykkää

    • Itsensä ja työnsä kunnioittaminen on aivan loistava pointti, sitä todella toivon Harrylle. Välillä jää vähän sellainen olo, että Harry ja William jotenkin häpeävät prinssiyttään ja siihen ei kuitenkaan ole mitään syytä, jos ei itse rooliaan ja tehtäväänsä mokaa. Harry varsinkin on oikealla tiellä ja uskon, että kyllä Williamkin sille löytää, kunhan vähän höllää itsepäisyyttään.

      Dianan kuolemastakin olen samaa mieltä. Kukaan ei varmasti vähättele millään tavalla poikien kärsimystä, tragediahan oli aivan hirvittävä. Mutta niin se on jokaisella muullakin lapsella, joka saman tai muun trauman joutuu kohtaamaan. Joskus tuntuu, että kun ihmiset eivät ehkä tunne läheisesti ketään, jolle olisi tapahtunut jotain vastaavaa, Harryn ja Williamin kokemus nousee jotenkin aivan yltiöpäisiin mittasuhteisiin. Suunnaton se tietysti olikin heidän elämässään, mutta valitettavasti ei mitään sellaista, mitä eivät lukemattomat muutkin lapset olisi joutuneet kokemaan tai joutuisi tulevaisuudessa. Prinssien asema hovin jäseninä on tietenkin tässäkin suhteessa lisärasite, mutta on se toisaalta myös mahdollistanut avun saamisen ja kuten sanoit, kaikilla ei siihenkään ole mahdollisuutta.

      Enpä ole nähnyt Harryn tai muidenkaan kuninkaallisten useinkaan osoittavan merkkejä varallisuudesta tai etuoikeuksista luopumisesta. Vastuusta olisi kiva ja helppo luopua, mutta osaakohan noin etuoiketetusti koko elämänsä elänyt edes ajatella, mitä se tavallisen ihmisen elämä oikeasti onkaan? Että vaikka työ olisi kuinka kivaa ja kuinka hyvin palkattua, sinne on ihan oikeasti ihan absoluuttinen pakko joka maanantai mennä. Aika moni varmaan mieluusti muuttaisi elämäänsä niin, että pitäisi kaiken kivan ja luopuisi kaikesta nuivasta.

      Tykkää

      • Kenenkään taviksen ei tarvitse lukea mediasta oman vanhemman kuolemasta läheskään yhtä paljon. Eikä muutoinkaan julkisuudessa riepotella tekemisistä. Siksikin Dianan kuolema on ihan erilainen kuin taviksilla.

        Ainakin William on käynyt tapaamassa vanhempien menettäneitä lapsia.

        Tykkää

        • Totta, suurin osa ihmisistä saa surra rauhassa ainakin julkisuudelta. Se tekee prinssien surusta erilaista. Mutta ajoin lähinnä takaa sitä, tekeekö se siitä niin suunnattoman paljon suurempaa, kuin muiden surusta. Moni tuon ikäinen tai paljon nuorempi näkee omin silmin, kun oma vanhempi tai jopa molemmat kuolevat. Enkä tarkoita laittaa surujen määrää kokojärjestykseen, se on jokaisen henkilökohtainen asia. Mutta peräänkuulutan sitä suhteellisuudentajua, myös yleisöltä ja medialta.

          Tykkää

  2. Kun itse luin Harryn haastattelusta ensimmäistä kertaa, ohitin sen vain olankohautuksella, mutta törmätessäni kritisoiviin kommenteihin aloin miettimään sitä enemmänkin ja olet kyllä hyvin saanut kaikki mietteet kasaan! 😀

    Jokainen varmaan tietää, ettei kuninkaalliset mielellään ole kuninkaallisia tai ”luovu” elämästään, mutta se on okei niin kauan, kunnes kuninkaallinen sanoo sen. Yksi monarkian tärkeimmistä tukipilareista on mystiikka ja loisto, joten miksi kukaan menee rikkomaan sitä sanomalla, ettei kukaan halua sitä? Ja vaikka omakohtaista kokemusta ei olekaan uskallan väittää, että kuninkaallisten huolet ovat pieniä muihin ihmisiin verrattuna. Kunnan vuokra-asunnossa asuva neljän lapsen yksinhuoltaja luopuisi varmaan samantien yksityisyydestään ja vapaudestaan, jos saisi mahdollisuuden elää ilman jokapäiväistä tasapainottelua maitopurkin ja ruisleipäpussin ostamisen välissä. Ja vaikka kuinka tavallista elämää Harry ja William väittäisivätkin elävänsä, heillä ei ole mitään tietoa mitä oikea elämä on, tai en ainakaan usko heidän useinkaan miettivän sähkö- ja vesilaskuja tai parkkikiekon laittamista.

    En myöskään ymmärrä tuota Harryn ja Williamin harjoittamaa kuninkaallisuuden vähättelyä. Olisivat tyytyväisiä, että heillä on varmaankin maailman paras ammatti muiden auttamiseen ja yhteiskunnallisten ongelmien parantamiseen. Ovatko he unohtaneet, ettei Dianakaan mennyt leikkimään tavista kokeakseen työnsä merkitykselliseksi, vaan otti kaiken hyödyn irti ”erikoisuudestaan”.

    Summa summarum kuninkaallisilla saa olla ongelmia ihan kuin meillä kuolevaisillakin, mutta älä nyt herran jumala ala kitisemään niistä julkisesti niin kauan, kun elät palatsissa ja saat tuloja, vaikka makaisit kotona.

    Tykkää

    • Toisen ihmisen elämästä on aina mahdotonta sanoa, miltä se oikeasti tuntuu ja mitä siinä tapahtuu, mutta uskon, että olet aika oikeassa tuossa huolten pienemmässä painoarvossa. Toki yksilötasolla moni kuninkaallinen voi olla paljon vaikeammassa asemassa, kuin onnekas tavis ja heidän huolensa ovat osin sellaisia, joita meidän taas on vaikea ymmärtää. Mutta kyllä uskallan väittää, että huoli toimeentulosta, lasten pärjäämisestä, saati mainitsemasi jokapäiväisen elämän ongelmat ovat sellaisia taakkoja, ettei ihan helposti niihin viitsisi verrata vaikka työn epämielekkyyttä.

      En tiedä, luulevatko Harry ja William, että tuo vähättely näyttäytyy jotenkin vaatimattomuutena tai saa kansan tuntemaan jotain yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Lähinnä se tuntuu ärsyttävän tai ihmetyttävän ihmisiä, enkä kyllä näe, miten monarkian arvostaminen ja ”intohimoinen” puolustaminen sopivat yhteen halveksuvan julkisen asenteen kanssa.

      Tykkää

  3. Kerrassaan hyviä pointteja ja rinnastuksia. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka tavallisuutta kaihoava kuninkaallinen tavallisen ihmisen elämän määrittelisi. Vai olisiko se ” tavallinen” seuraapiiri ystävien tavallista, jotka eivät joudu kärsimään julkisuuden kiroista.

    Tykkää

      • Ellei jopa ystävien elämäntapaa, jossa asutaan maaseudulla, vietetään lomia, metsästetään ja käydään välillä vähän perheen linnassa. Aiemmin Williamista on sanottu, että hän on järjestänyt elämänsä Norfolkissa juuri tällaiseksi herrasmies-elämäksi, jota ystävätkin elävät.

        Ja itseasiassa luulen, että jos Harry miettii tuollaista, kannattaisi siinäkin pohtia, ymmärtääkö oikeasti, mitä toisen elämässä tapahtuu. Paineita voi olla yhteiskunnallisesta asemasta, perheen bisneksen tai vaikka perintötilan jatkamisesta, julkisuudesta, maineesta jne. joille varakaskaan henkilö itse ei voi mitään.

        Tykkää

    • Olisi todellakin mielenkiintoista tietää, mitä ”tavallinen” kuninkaallisille merkitsee. Väitän, että samoin, kuin meidän on mahdotonta täysin ymmärtää millaista on olla kuninkaallinen, myös heidän käsityksensä kansan elämästä on todella puutteellinen. Edes Victoria, joka käy Ockelbossa Danielin kotona ei taatusti ymmärrä, millaista ihan tavallisen naapurin elämä siellä on.

      Tykkää

  4. Kyllähän kuninkaalliset elää melkoisen paineen ja suurennuslasin alla ja varsinkin Britanniassa paparazzikulttuuri on melkoinen. Ei ole taatusti ollut helppoa kävellä Dianan arkun perässä kaikkien katsoessa. Mutta oliko se tarpeellista, minun mielestäni oli. Ja oliko Harryn lausunnot hyviä julkisuuteen, en tiedä.

    Tykkää

    • Miksi pidit sitä tarpeellisena? Poikien itsensä kannaltako vai perinteenä/juhlallisuutena? Itse ajattelen niin, että suru on niin yksityinen asia, ettei varsinkaan lapsilla tai muilla lähiomaisilla pitäisi olla mitään pakkoja, ei edes kuninkaallisena. Ja kuten nyt nähdään, Harrylle on tainnut jäädä jonkinlainen trauma. Toki on voinut olla siihen aikaan todella vaikea arvioida, miten asia oikeasti vaikuttaa ja on myös väitetty, että pojat itse halusivat kävellä arkun perässä. Vaikea siis sanoa, oliko päätös silloin ”oikea”.

      Tykkää

      • Vaikeahan sitä on verrata, että jos eivät olisi kävelleet. Ja vaikka traumoja jäi, niin luulen että heillä voisi olla syyllisyyttä siitä, jos eivät olisi kävelleet. Prinssi Philiphän oli siinä mukana ainakin Williamin pyynnöstä.

        Tykkää

        • Se on aivan totta, että välttämättä olo ei olisi yhtään parempi, jos eivät olisi kävelleet. Ja se kyllä minusta entisestään korostaa, että ehkä tällaisista aiheista ei kannattaisi puhua julkisesti. Perheen sisällä toki voi ja pitääkin, jos asia painaa, mutta mitä hyötyä tällaisen puimisesta julkisesti on?

          Tykkää

  5. Luettuani Harryn haastattelut, minulle ei aivan yhtä kriittistä kantaa herännyt kuin Hovikirjeenvaihtajalle. Kirjoitus itsessään on aivan mahtavaa pohdintaa. Kiitos jälleen kerran loistavasta postauksesta!

    Tulkitsin Harryn sanomisia hänen muutoinkin viimeaikaisten avautumistensa valonsa, aiemman perusteella Dianan kuolema oli ottanut erityisen kovasti Harryyn, joka joko tästä johtuen tai muutenkin on ollut oman paikkansa ja roolinsa kanssa hieman tuuliajolla.
    Itse en kommenttia siitä, ettei lasta saisi laittaa sellaiseen tilanteeseen kuin Harry joutui lapsena äitinsä hautajaisissa, pidä kovinkaan voimakkaana kritiikkinä monarkiaa kohtaan. Kritiikkiä se toki on, mutta minusta ei mitenkään sellainen kommentti etteikö sitä voisi ääneen sanoa.
    Kasvukipuihin ja oman paikan hakemiseen Harrylla Afganistanin komennus ja Williamilla kopterilentäjän hommat ovat varmasti olleet hyvä hengäshdystauko. Samoin Ruotsin puolella Madeleine siirtyi työskentelemään New Yorkiin ja Victoriakin on tainnut opiskella ulkomailla, jolloin pääsee hetkeksi pois yleisön katseen alta ja saa omia ajatuksia ja mietteitä kasattua.

    Harryn kommentin siitä, että kukaan ei haluaisi olla kuningas/kuningatar, näen vastaavana kuin mitä kruununprinsessa Viktoria on kommentoinut. Hän on sanonut, ettei odota kuningattareksi tuloa, koska se tarkoittaa sitä, ettei hänen isäänsä enää ole. Ja aivan varmasti kuninkaallisillakin joudutaan pohtimaan firman johtajuutta, aivan niinkuin missä tahansa perhefirmassa. Perhefirma voidaan myydä, jos innokkaita jatkajia ei ole, mutta monarkian laita on hieman eri. Toki sekin voitaisiin vaikka lakkauttaa, mutta taitaa vanhat perinteet ja tuhat vuotinen instituutio merkitä aika paljon. Kuninkaallisen roolin saappaat ovat myös suuret ja kuninkaallisten jalat kuitenkin samankokoiset kuin meillä muillakin. Myös julkinen paine onnistumiseen on varmasti kova. Minusta Harryn kommentti siitä, ettei tahdo olla vain prinssi Harry, voisi myös kuvastaa sitä, että haluaa roolistaan enemmän hyvää irti, tehdä töitä ja olla avuksi, kuin että olisi vain perheen jäsen prinssi Harryna ilman työpanosta. Ts. on vihdoinkin tajunnut oman roolinsa merkittävyyden ja sen mitä sillä voi saavuttaa, toisin kuin aiemmin, kun vain oli prinssi Harry ja kaikki oli vailla merkitystä.

    Minusta Harryn ulostulot ovat rohkea ja hieno teko, ja omiaan tuomaan brittihovia lähemmäs yleisöä. Saman suuntaista linjaa toivoisin jatkossa myös Williamille ja Catherinelle, mutta valitettavasti he eivät taida olla luonteeltaan sen tyyppisiä, että tällainen veto onnistuisi. Siinä mielessä se on ikävää, että heidän hieman nurja (tai ainakin siltä se vaikuttaa) suhtautuminen asemaansa ja julkisuuteen välittyy aikanaan myös Georgelle ja Charlotelle. Toivottavasti Harryn saama positiivinen (toivottavasti se on sitä) palaute rohkaisi myös Williamia ja Catherinea lämmittämään suhteitaan mediaan sekä yleisöön. 🙂

    Minä annan Harryn haastattelulle kymmenen pistettä ja papukaijamerkin! 🙂

    Tykkää

    • Näin sitä nähdään, miten erilaisia fiiliksiä voi tällaisestakin suorasta haastattelusta jäädä! On hyvä suhteuttaa tähän vähän sitä, kuinka paljon yleisönä tulkitsemme ilmeitä, eleitä jne. kun emme ole puhutuista sanoistakaan samaa mieltä. 😀

      Minulle jäi tästä sellainen olo, että mentiin liian pitkälle, mutta muuten ollaan ehdottomasti oikealla tiellä, kuten sinäkin ajattelit. Avoimuus on aivan loistava asia ja olen aivan samaa mieltä, että Williamin ja Katen (sekä monien muidenkin nuorempien kuninkaallisten) kannattaisi ottaa siitä onkeensa. Harryn saama palaute on ollut kuitenkin pääasiassa todella positiivista, lukuunottamatta nyt ehkä tätä viimeisintä, joka on jakanut mielipiteitä.

      Kommenttiasi lukiessa minulle tuli olo, että minulla taitaa olla konservatiivisempi suhtautuminen monarkiaan, kuin sinulla ja se oli vähän yllätys, koska pidän itseäni useimmiten enempi juuri modernin puolustajana. Mielenkiintoista! Tässä on selvästi minulla se raja, että kuinka pitkälle voi avoimuudessa mennä. Haluaisin tulkita Harryn ”ei vain prinssi” -puheita samoin, mutta jotenkin ristiriidassa ovat sitten aina ne jatkolauseet. Puhe on kuitenkin normaaliudesta, yksityisyydestä, armeijasta jne. Erikseen hän sitten toki puhuu hyväntekeväisyystyöstään, mitä olenkin kyllästymiseen asti tainnut ylistää, mutta se ei tunnu yhdistyvän tuohon ei-prinssiyteen. Ja kun muutenkin vuosien varrella viesti on enempi ollut negatiivinen, on vähän vaikeaa uskoa, että nyt olisi ihan totaalinen valaistuminen tapahtunut. Tosin se olisi kyllä loistava uutinen ja jos näin on, veljekset voisivat vähän jutella keskenään ja ehkä Williamillakin syttyisi lamppu. 😀 Ongelma tässä artikkelissa minusta on, että siinä puhutaan aika isoista asioista, mutta tekstiä on kuitenkin melko vähän. Jos Harryn lyhyehköt lauseet haluaa kuulla ja tulkita positiivisesti, se on mahdollista, mutta jos yrittää saada haastattelusta irti ”faktaa”, sitä ei vain ole. Vaikeaa sanoa, mikä on oikea tulkinta ja on tylsää, että lukija oikeasti joutuu niin paljon tulkitsemaan. Haastattelijan olisi pitänyt esittää jatkokysymyksiä.

      Tykkää

      • No, mutta minä olenkin näkemykseltäni rojalisti, joten jos se selventää katsontakannan eroa? 😉

        Luin artikkelit vielä uudelleen ja edelleen ne näyttäytyvät minulle hyvin positiivisina ja asiallisina.
        Yritän myös huomioida lehtijuttuja lukiessani, että kirjoitetussa jutussa voi olla hyvinkin paljon toimittajan omia näkemyksiä ja tulkintoja, myöskin erillisiksi irroitetut kommentit saadaan kuulostamaan vaikka miltä. Olisi oikein kiva kuulla itse haastattelu, tai sitten toimittajan olisi ollut hyvä täydentää artikkelia jatkokysymysten vastauksilla. Faktallisestihan tuo jää ohueksi, kuten totesitkin. Itse olin yllättynyt, että lopulta itse artikkelissa ei juurikaan reposteltu Harryn kommenteilla enempää, mahdollisuus siihen kun olisi ollut. Muut lehdet ovat varmasti senkin edestä nostaneet niitä otsikoihin. Mutta summa summarum, suunta on oikea, vaikka tämä esiintulo tulikin aika äkillisesti ja varoittamatta aivan puskista! 🙂

        Minusta Harryn julkinen oleminen on selkeästi muuttunut viimeisen parin vuoden aikana, ja uskoisin, että jonkinlaista rooliin kasvamista ja lampun syttymistä on tapahtunut.

        Olen siitä aivan samaa mieltä, että varmastikaan kuninkaallisilla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tavallisen keskivertoihmisen elämä. Uskoisin, että kuvitelma on melko lähellä sitä ystävien ja lähipiirin vapaaherran/-herrattaren elämää. Ehkä parhaiten asiasta on tietoa Ruotsissa Victorialla ja C-P:llä puolisovalinnasta johtuen?

        Tykkää

        • Mielenkiintoinen pointti, vaikka taisit tarkoittaa lähinnä vitsiksi. 🙂 Mutta tottahan se on, että rojalisti ja tasavaltalainen, vai mikä minä nyt sitten olenkin, ajattelevat eri tavalla. Koskee varmasti asennoitumista monarkiaan ylipäätään. Mutta Harryn kohdalla kyllä olen lähinnä pettynyt, en todellakaan toivo, että monarkia saisi iskuja tällaisesta. Tai että brittimonarkia kaatuisi Williamin epäpätevyyteen! Surullinen loppu olisi se pitkälle traditiolle. Olen enempi sillä kannalla, että toivon kansan ihan rauhanomaisesti vaan siirtyvän nykyaikaan. 😀

          Tämä oli siitä erikoinen haastattelu, ettei tässä tuntunut kauheasti olevan edes sitä toimittajan tulkintaa. Enemmän sitten tuossa lisäjutussa, jonka hän on kirjoittanut Daily Mailiin ja joka tuntui enempi puolustelulta. Sääli, että näin avoin haastattelu on toteutettu huonosti. Lopputulos olisi voinut olla todella historiallinen, jos se olisi tehty paremmin, kun haastateltava on kerran ollut aivan poikkeuksellisen avoin!

          Olen ehdottomasti samaa mieltä, että Harry on menossa oikeaan suuntaan. Olen siitä jauhanutkin toistuvasti ja kun Harry nyt muutenkin kuuluu suosikkeihini, olen ollut siitä todella iloinen. Siksi tämä ehkä tulikin jotenkin niin puskista, kun pintaan tuntui puskevan ”vanhaa Harryä”. Vaikka kai sekin on aivan normaalia, ettei asenteitaan ja tunteitaan voi hetkessä muuttaa kokonaan päinvastaisiksi.

          Haakonin lisäisin vielä tuohon listaasi, hänellä varmaan myös aika hyvä kokemus tavallisen norjalaisen elämästä Mette-Maritin kautta. Aika monilla kruununperillisillä vielä näin 2000-luvulla on muuten puoliso, joka on ylemmistä yhteiskuntaluokista tai ulkomailta. Mielenkiintoista nähdä, miten tulevaisuudessa käy seuraavan sukupolven kohdalla.

          Tykkää

  6. Luin koko haastattelun heti silloin kun se ilmestyi otsikoihin, ja minussa heräsi aikalailla samoja ajatuksia kuin sinulla. Ilta-Sanomien otsikon nähtyäni mietin, että tämä on joku klikinkalastelu, mutta kun Harry todella sanoi niin, tuijotin näyttöä suu auki hieman epäuskoisena: miksi Harry?

    En todellakaan tahdo vähätellä Harryn ja Williamin kokemuksia, sillä ei pelkästään Dianan kuolema vaan jo sitä ennen käyty vanhempien julkinen sota ja kaikki mediahuomio olisi kenelle tahansa lapselle/nuorelle liikaa. Ymmärrän helposti, jos veljeksistä tuntui pitkään että monarkia tai siihen kuuluminen on kaiken pahan alku. Mutta tuollaisesta ajattelusta täytyy päästää irti aikuistuessa ja keskittyä siihen, miten asiat ovat nyt. Niin kuin kommenteissakin on käyty läpi, kumpikaan veljeksistä ei tunnu erityisen kiinnostuneelta luopumaan etuoikeuksistaan, ja aikuisen miehen säälimisessä on rajansa. Kruununperijöillä on nykyisin melkoisen hyvät mahdollisuudet muokata roolista omannäköinen, ja hyvästä mediasuhteesta (ja yleisösuhteesta) voisi ottaa mallia vaikkapa Ruotsista. Vaikka William onkin vasta kruununperijän perijä, niin suoraan sanoen olen usein ajatellut, että hän on hoitanut työnsä yksinkertaisesti huonosti, ja suoranainen vastenmielisyys asemaa kohtaan paistaa ihan liikaa läpi. Yhdyn Adelinan kommenttiin, että on ikävää, jos asenne periytyy lapsille. Williamille ja Harrylle tekisi oikeasti hyvää kaveerata enemmän mantereisten kollegoidensa kanssa, Victoria ja muut voisivat antaa paljon vinkkejä ja vertaistukea.

    Harryn hyväntekeväisyystyö on ollut upeaa viime vuosina, ja prinssin avoimuus on ollut rohkeaa ja virkistävää, mutta hän sortuu nyt hieman samaan kuin vanhempansa, eli asioiden liian julkiseen puintiin. Ei voi samaan aikaan vakuuttaa olevansa monarkian puolelle ja kommentoida, että kukaan ei halua olla hallitsija. Kyllä Harryn pitäisi ymmärtää, että nämä lauseet tulevat seuraamaan vielä vuosia, ja varmasti vedetään esiin milloin minkäkin kohun aikana. Ne romuttavat sitä perintöä, jonka Elisabet ja hänen edeltäjänsä ovat jättäneet. Pidän kovasti Harrysta, ja toivon todella, että hän saa iloa työstään ja ymmärtää sen tarjoamat mahdollisuudet, mutta nyt mentiin hieman liian pitkälle.

    Tykkää

    • Todella mielenkiintoinen näkökulma tuo Dianan ja Charlesin julkisuussuhde. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että tässä nyt ehkä vähän jatketaan sitä liiallistakin avautumista ja paikoin jopa käytetään mediaa välineenä, kuten sekä Diana, että Charles aikoinaan tekivät. Ja toinen Dianaan liittyvä pointti on se, että kuinka pitkälle Williamin ja Harryn vastenmielisyys monarkiaa kohtaan juontuu ihan sieltä lapsuudesta, jolloin Diana yritti saada heille mahdollisimman paljon kokemuksia ”normaaliudesta”? Hän tarkoitti sillä varmasti hyvää, mutta uskon, että osin siinä pääsi kyllä tihkumaan myös Dianan oma vastenmielisyys hovia kohtaan läpi, sekä myöhemmin ehkä myös sota Charlesin kanssa mediassa. Kun miettii, millaista tuo ”normaali” oli, ei ole ihme, jos poikien käsitys normaalista ei ole ihan sama, kuin tavallisella kansalla.

      Mutta kuten sanoit, näistä olisi ehkä jo aika päästä yli. Ikää on kuitenkin molemmilla jo yli kolmekymmentä. Olen samaa mieltä myös Williamin työpanoksesta. Toki hän on vasta toisena kruununperimyksessä, mutta kyllähän silti olisi mahdollista hyvinkin ottaa rooli omakseen ja muokata sitä. Ei ennen Charlesiakaan ollut tällaista Walesin prinssiä, kuin nyt on. Williamin panos tähän asti ei ole kovin kehuja kerännyt. Odotan todella, että näen syksyllä jotain kehitystä. Välttämättä en odota hirveää nousua työtehtävissä, mutta minusta Williamin olisi nyt viimeistään aika tutustua valtionhallinnon toimintaan jne. viralliseen puoleen vähän paremmin. Espanjan kuningasparin valtiovierailuohjelma julkaistiin tänään, eikä Williamia ole merkitty mukaan lainkaan. Toki hän ja Kate ovat pian lähdössä itsekin matkalle, mutta kyllä ihmettelen, ellei heitä nähdä missään vaiheessa vierailun aikana, kun kuitenkin syksyllä tehtävissä pitäisi tapahtua muutosta.

      Tykkää

      • Itse olin noin 2-vuotias Dianan kuollessa, joten näkökulmani häneen on luultavasti paljon objektiivisempi kuin esimerkiksi omien vanhempieni ikäisten. Joten yhdyn täysin väitteeseen, että Williamin ja Harryn asenne peräytyy varmasti jo sieltä. Dianan olisi pitänyt tajuta, että kasvattaessaan tulevaa kuningasta voi kyllä näyttää sitä huono-osaisten elämää ja tavallisuutta, mutta ei olisi saanut puskea läpi sitä omaa inhoaan hovia kohtaan. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa millaiset prinssien välit ovat isäänsä. väVirallisesti tietysti hyvät, mutta onhan se ihan selkeää, että Middletonit ovat ne ykkösisovanhemmat Georgelle ja Charlottelle.

        Brittimonarkia tulee muutenkin olemaan aikamoisessa pyörityksessä, kun Charlesista tulee kuningas. Tähän ei nyt tarvita ketään sanomaan etteivät he edes itse halua hoitaa tehtäväänsä. 😀 Toivottavasti Meghan tasapainottaa Harrya, hänellä on hyvää kokemusta ja halua ottaa kaikki irti asemastaan hyvien asioiden edistämiseksi.

        Tykkää

        • Harryn, Williamin ja Charlesin välit ovat kyllä sellainen asia, joka välillä mietityttää. Vaikka Charlesia on haukuttu huonoksi isäksi, minusta pitkään näytti siltä, että välit oikeasti olivat oikein hyvät. Mutta viime vuosina tuntuu jotenkin tapahtuneen etääntymistä ja kuten sanoit, Middletonit ovat selvästi ykkösiä. Viimeisiä yhteisiä tilaisuuksiakin kun katsoo, Ascotia ja Troopingia, ei siellä pahemmin kontaktia näy. Ja itseasiassa kiinnostaisi kyllä Williamin ja Harrynkin keskinäiset välit. On annettu ymmärtää, että ovat todella läheisiä, mutta sitten toisaalta sanotaan, etteivät esim. Williamin yliopistoaikoina olleet liiemmin tekemisissä. Kevään haastatteluissakin puhuivat lähinnä siitä, että äidin kuolema sitoo yhteen, mutta ei välttämättä jäänyt sellainen olo, että olisivat kauhean läheisiä. Erittäin mielenkiintoista on nähdä, mitä tapahtuu, jos Meghan liittyy joukkoon vaimona. Nämä ihmeelliset trio-esiintymiset varmasti loppuvat ainakin.

          Tykkää

          • Ruotsi ja Britannia ovat ihan erilaisia tavoiltaan eivätkä täysin vertailukelpoisia mutta brittikuninkaallisten tietynlainen kylmyys toisiaan kohtaan on kyllä aika jäätävää verrattuna juurikin Pohjoismaiden kuningasperheisiin. Uskon, että julkiset esiintymiset puhuvat puolestaan. Onhan se kummallista, että suvulla tuntuu olevan niin jäykät välit. Walesin perheellä keskenään, mutta vaikuttavatko Elisabetin lapsetkaan kovin läheisiltä sisaruksilta? Tietysti Charlesilla ja Annella on ikäeroa Andrew’hun ja Edwardiin, mutta silti. Ei näy lämpöä hirveästi lasten ja vanhempien tai lastenlasten ja isovanhempien välillä. Koko suku on kuitenkin tottunut julkisuuteen, en usko että kaikki jännittäisivät niin paljon etteivät osaisi olla rennosti tapahtumissa. Monarkia on kuitenkin melko perhekeskeinen työpaikka ja luulisi että hyvää kuvaa iloisesta perheestä edes yritettäisiin pitää yllä, mutta melko kylmiltä monet näyttävät olevan toisiaan kohtaan.

            Tykkää

            • Jotenkin luulen, ettei siinä kylmyydessä ole välttämättä kyse rentoudesta/jännittämisestä, vaan enemmän siitä, millainen brittihovi on. Tyyli on selvästi jäykempi, kuin mantereella ja asiaan jotenkin kuuluu, että ollaan vähän viileitä ja yliasiallisia. Kuitenkin sitten vähemmän virallisissa tilaisuuksissa ja kuvissa, jotka on otettu vähän salaa ovat usein paljon rennompia ja näyttävät viihtyvän keskenään. Siis ainakin nuorempi polvi. Charles/Andrew/Anne/Edward eivät kauheasti julkisesti tunnu viettävän aikaa keskenään, mutta eihän sitä tiedä, millaista meno on jouluna Sandringhamissa. Ovat kuitenkin kaikki aika kiireisiä töidensä kanssa ja ylipäätään tuossa iässä eivät kaikki sisarukset aina enää niin kovasti pidä yhteyttä. Tuntuu, ettei brittikuninkaallisten väleistä voi välttämättä vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuvien perusteella, ellei tapahdu jotain poikkeuksellista tai sitten yritä seurata juuri muutosta aiempaan. Ovat ne niin outoa joukkoa, nuo Britannian kuninkaalliset. 😀

              Tykkää

      • Kyllähän se niin on, että liikaa keskustelivat median välityksellä. Itse olin teini, kun Suomessakin nousi otsikoihin Charlesin ja Camillan väliset puhelut. Nämä kaikki varmasti vaikuttavat edelleen Williamin ja Harryn suhteeseen mediaan ja julkisuuteen. Ja samoin varmasti Dianan ja Dodi al Fayedin suhteen puiminen mediassa, vaikka varmasti heitä yritettiin suojella siltä.

        Tykkää

        • Aivan varmasti vaikuttavat, mutta toivoisin, että prinssit tajuaisivat, ettei media ollut ihan yksin siihen syyllinen. Ja toisaalta sen, että brittimediakin on muuttunut. Dianan aikaan meno oli ihan hirvittävää, mutta nykyään toiminta on kuitenkin paljon siistiytynyt.

          Tykkää

  7. Onpa ollut mielenkiintoista,asiantuntevaa ja monesta näkökulmasta pohdiskelevaa keskustelua. Tämä juuri on Hovikrjeenvaihtaja blogissa herkkua, kiitos siitä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s