Pohjoismaiden hallitsijat juhlimassa satavuotiasta Suomea

Presidentti Niinistön jo talvella mainostama kesän ”superpäivä” eli pohjoismaisten valtionpäämiesten yhtäaikainen vierailu Suomeen onnittelemaan maata satavuotisen itsenäisyyden johdosta toteutui vihdoin eilen. Tanskan kuningatar Margareeta II, Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald V ja kuningatar Sonja, sekä Islannin presidentti Guðni Thorlacius Jóhannesson ja puolisonsa Eliza Jean Reid edustivat hyväntuulisina pääkaupungissa, vaikka suomalainen kesä tuntuikin välillä pistävän parastaan. Hovikirjeenvaihtaja ei olisi jättänyt tilaisuutta väliin mistään hinnasta, joten eilinen kului Helsingissä. Palaan aiheeseen, kuninkaallisten bongaamiseen, sekä päivän tunnelmiin vielä erillisessä postauksessa, mutta vedetään nyt yhteen päivän tapahtumat ja nautitaan ammattilaisten valokuvista.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Kuninkaallisista vieraista ilmeisesti ainakin kuningatar Margareeta saapui jo keskiviikkona Helsinkiin, kun kuningashuoneen Dannebrog-alus laski laituriin Eteläsatamassa lähellä Presidentinlinnaa. Aamuun mennessä sen seuraan oli liittynyt myös Norjan kuningashuoneen Norge-alus ja molemmat kelluivatkin juhlaliputuksessa auringossa juhlallisuuksien alkaessa. Matka laivoilta ei ollut pitkä, kun vieraat alkoivat kello 10.30 saapua Presidentinlinnaan. Ensimmäisenä saapui Islannin presidenttipari, sitten Norjan kuningaspari, Ruotsin kuningaspari ja viimeisenä virkavuosiltaan ansioitunein, eli päivän arvokkain vieras kuningatar Margareeta. Presidentinlinnan edustalla päivän isäntäpari, tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vastaanottivat vieraat kunniakaartin, median ja yli kolmituhatpäisen yleisöjoukon edessä. Alunperin tervetuloseremonioiksi nimitetty tilaisuus oli todellisuudessa melko lyhyt ja sisälsi vain kättelyn ja vieraiden kansallislaulujen kuulemisen, minkä jälkeen presidenttipari johdatti vieraansa sisään ja palasi pian uudelleen ulos seuraavia varten.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Matti Porre – Tasavallan presidentin kanslia

Vieraiden saavuttua linnaan, astuivat he presidenttiparin seurassa maiden lipuilla koristetulle parvekkeelle ja vilkuttelivat yleisölle säästä huolimatta. Aamun kaunis auringonpaiste oli nimittäin siinä vaiheessa vaihtunut harmauteen, sateeseen ja jopa raekuuroon. Sää ei kuitenkaan näyttänyt pahemmin vieraita haittaavan, ovathan he vähintäänkin tottuneet siihen omissa kotimaissaan.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Matti Porre – Tasavallan presidentin kanslia

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100

© Matti Porre – Tasavallan presidentin kanslia

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Matti Porre – Tasavallan presidentin kanslia

Parveke-esiintymisen jälkeen oli vuorossa lounas Helsingin kaupungintalossa, jonne vierasjoukko siirtyi jalkaisin Presidentinlinnasta. Matkaahan rakennusten välillä on vain parisensataa metriä ja se taittui mukavasti sateenkin taas tauottua. Kuningatar Margareeta johti joukkoa yhdessä presidentti Niinistön kanssa, seuraavina astelivat rouva Haukio ja Islannin presidenttipari, sitten Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja ja viimeisenä Ruotsin kuningaspari.

Aina yhtä tyylikkäät kuningattaret esiintyivät tyylilleen uskollisesti myös Helsingissä. Kuningatar Silvia luotti sinisävyiseen jakkupukuun, pillerihattuun ja jo kovin tutuksi käyneeseen ruskeaan päällystakkiin. Kuningatar Sonjan leveälierinen hattu ja lähes valkoinen asukokonaisuus olivat tyylikkään keväinen kokonaisuus ja kuningatar Margareeta puolestaan keräsi katseet punaisella päällystakillaan ja kukkakuosisella kotelomekollaan. Maiden välisiä suhteita vaalittiin hienovaraisesti myös koruvalinnoissa, sillä kuningatar Sonja kantoi rintapielessään presidenttiparilta saamaansa Kalevala Korun Naisen ääni -rintaneulaa, kuningatar Margareeta puolestaan presidentti Kekkosen aikoinaan lahjoittamaa rintakorua ja rouva Haukion koru on ollut lahja kuningatar Margareetalta valtiovierailun yhteydessä vuonna 2013.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Kaupungintalolla ohjelmassa oli ensin jälleen vilkuttelua parvekkeelta ja samalla kuninkaalliset pääsivät seuraamaan lyhyehköä tanssiesitystä ja kuuntelemaan musiikkia. Tämäkin päästiin suorittamaan auringonpaisteessa ja vieraat olivatkin jo luopuneet takeistaan. Hyväntuulisten kuninkaallisten seuraan olivat liittyneet myös Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori ja hänen vaimonsa Outi Laitinen-Vapaavuori. Parvekkeelta kunniavieraat vetäytyivät sisään kaupungintaloon ja nauttivat lounaan, jolle oli kutsuttu noin 140 kutsuvierasta, heidän joukossaan mm. Helsingin uudet kaupunginvaltuutetut ja kaupungin toimialajohtajat. Alkuruokana vieraat nauttivat Helsingfors Fiskehamns Akvavitilla kraavattua siikaa ja tilliaiolia, pääruoaksi tarjoiltiin karitsaa, korvasientä ja puikulaperunaa villiyrttien kera ja jälkiruoaksi tyrniliköörillä marinoituja mansikoita, kaupungintalon viilisorbettia ja kuusenkerkkää.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100

© Matti Porre – Tasavallan presidentin kanslia

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100

© Matti Porre – Tasavallan presidentin kanslia

Lounaan jälkeen kuningas Harald piti puheen. Kuningas aloitti kehumalla kaupungintalon ruokaa ja suomalaisten vieraanvaraisuutta, sekä kaunista Helsinkiä ja jatkoi kuvailemalla Suomea osana pohjoismaista yhteisöä. Lisäksi kuningas korosti Suomen katsovan juhlavuonnaan selvästi eteenpäin itsenäisyyden vaikeistakin vuosista huolimatta ja kuvaili Norjan ja Suomen läheisiä suhteita.

Vi ønsker oss mer av alt, eller som Tove Jansson, en av Finlands mange store forfattere skriver – på karakteristisk vis:

«En ny port mot det Utrolige, det Mulige, en ny dag hvor alt kan hende hvis man ikke har noe imot det».

Og vi har slett ikke noe imot det.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Lounaan jälkeen puoli kahden aikaan oli vuorossa päivän ehkä selkein juhlatapahtuma. Kuninkaalliset nousivat Kauppatorilla bussikyytiin ja matkasivat Espoon puolelle Hanasaareen, jossa he osallistuivat ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen uudellenvihkimiseen. Tällä kertaa puhevuorossa oli kuningas Kaarle Kustaa, joka muisteli neljänkymmenenkahden vuoden takaisia alkuperäisiä avajaisia, joissa hän itse oli paikalla yhdessä presidentti Urho Kekkosen kanssa. Lisäksi puheen teemoja olivat mm. ruotsalaiset vapaaehtoiset talvi- ja jatkosodassa, Itämeri, urheilu ja tietenkin erityisesti maiden ja kansojen välinen läheinen suhde. Samalla kuningas esitteli myös Ruotsin valtion lahjat 100-vuotiaalle Suomelle, nuoren kuvanveistäjän teoksen, joka asetetaan loppuvuodesta Hanasaareen, sekä Ruotsin rahoittaman metsäntutkimusprojektin.

Herr President, banden mellan våra länder och våra folk är starka. Låt mig därför få framföra mina, Drottningens och hela Sveriges varma gratulationer till Finlands hundra år som självständig stat.

Låt oss se till att våra förbindelser fördjupas och breddas och att banden stärks, och låt oss se fram mot de kommande hundra åren med tillförsikt.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100

© Matti Porre – Tasavallan presidentin kanslia

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Hanasaaresta matka jatkui Sibeliuksen puistoon, jossa oli vuorossa kulttuuria. Tapiolan lapsikuoro ja Musiikkitalon Kuoro vastasivat vaikuttavista lauluesityksistä, kuten Jean Sibeliuksen säveltämästä Aleksis Kiven runosta Metsämiehen laulu, sekä tietenkin aina yhtä upeasta Finlandia-hymnistä. Kuninkaallisia vieraita olivat vastaanottamassa lapset pienten lippujensa kanssa, kuten kuninkaallisiin tilaisuuksiin elimellisenä osana kuuluu.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Juhlapäivän huipensi illallinen Presidentinlinnassa. Tilaisuuteen oli kutsuttu maan poliittista johtoa ja virkamieskuntaa sekä talouden, tieteen ja kulttuurin edustajia. Itseoikeutetusti paikalla olivat myös kuninkaallisten vanhat tutut, eli presidentti Martti Ahtisaari ja presidentti Tarja Halonen ja muutenkin vieraisjoukossa oli erityisesti huomioitu pohjoismainen yhteistyö.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Presidentin kanslian mukaan ”päivällisellä esiintyivät Kaartin soittokunta Jyrki Koskisen johdolla ja Shamu-yhtye. Kaartin soittokunta esitti muun muassa Jean Sibeliuksen, Väinö Haapalaisen ja Lasse Mårtensonin kappaleita. Shamu-yhtyeen esitys ilmensi karhun mahtia ja erityisasemaa pohjoisten kansojen ja itämerensuomalaisten perinteissä”. Suomen kokkimaajoukkue kapteeninaan Kristian Vuojärvi valmisti juhlapäivällisen, joka sisälsi Ontojärven kirjolohta kolmella tavalla kirjolohimosaiikkina ja -tartarina, kukkakaalivanukasta ja tillikastiketta, sekä osteriemulsiolla täytettyä pikkelöityä retiisiä. Pääruokana vieraat nauttivat katajan kera grillattua valkohäntäpeuraa, sekä hopeasipulia, joka oli täytetty kielellä, sydämellä ja peuran murekkeella ja kuusenkerkkäkastiketta. Pääruuan lisukkeina toimivat maa-artisokkaterriini, artisokka-pinaattipyre, sekä kevyesti savustettu juuriselleri. Jälkiruoka puolestaan sisälsi suomalaisen juustovalikoiman, Kultarannan raparperimosaiikkia, vadelma- ja punaherukkabavaroisea sekä suolalla maustettua karamellijäätelöä.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Illallisella puheen piti kuningatar Margareeta, virkavuosiltaan vieraista vanhin ja siten tärkein. Kuningattaren puheessa esiintyivät Sibelius ja suomalainen luonto, sisu, Muumipeikko ja talvisota, mutta erityisesti nykypäivä, tulevaisuus ja pohjoismainen yhteistyö ja yhtenäisyys.

Temat för jubileumsåret är ”Tillsammans”, på finska ”Yhdessä”.

Det är ett ord som betecknar förhållandet mellan de nordiska länderna mycket väl, för vi har som mest att vinna på att samarbeta. De nordiska länderna har en gemensam historia och en gemensam nutid – men vi har sannerligen även en framtid tillsammans.

Finland 100 år är en välkommen anledning att bekräfta de nära och varma band som förenar våra länder.

Juhlaillallisen pukukoodi oli tietenkin korkein mahdollinen eli white tie ja herrat edustivatkin komeina frakeissa. Rouvat puolestaan olivat valinneet ylleen upeita iltapukuja ja kuten asiaan kuuluu, kuningattaret myös tiarat hiuksilleen. Kunniamerkeistä näimme niin ikään korkeimmat, eli valtionpäämiehillä Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkit kultaisissa käädyissä, sekä puolisoilla sinisessä nauhassa. Kuningatar Margareeta oli valinnut jälleen kauniin turkoosin iltapuvun, jonka juuri näimme kuningas Haraldin ja kuningatar Sonjan syntymäpäivillä, sekä aiemmin myös Belgian kuningasparin valtiovierailulla Tanskaan. Kuningatar Silvian ja kuningatar Sonjan iltapuvut olivat niin ikään tuttuja, kuningatar Silvian sininen on nähty esimerkiksi Nobel-gaalassa vuonna 2014 ja kuningatar Sonjan keltainen ainakin Tukholmassa kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin häiden aattona. Hiuksillaan kuningatar Margareeta kantoi sydänkuvioista Baden Palmette -tiaraa, kuningatar Silvia yleensä kruununprinsessa Victorialla nähtyä Baden Fringe -tiaraa ja kuningatar Sonja Kuningatar Maudin helmikoristeista timanttitiaraa.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100, Helsinki

© Juhani Kandell – Tasavallan presidentin kanslia

Rouva Haukion vaaleansininen puku on hänen luottosuunnittelijansa Sari Nordströmin luomus ja tuttu vuoden 2014 itsenäisyyspäivän juhlista. Kaulallaan ja korvissaan hän kantoi uusia koruja, jotka on valmistettu Lemmenjoelta huuhdotusta kullasta ja Luumäen Kännätsalosta 1980-luvun lopulla löytyneistä jaloberyllikiteistä. Korujen materiaalit ovat lahja yksityishenkilöltä ja korut on suunnitellut Korutaiteen läänintaiteilija Heli Kauhanen ja valmistanut kultaseppä Juha Loikala. Korut ovat valtion omaisuutta ja tarkoitettu presidentin tai hänen puolisonsa käyttöön ja sopivatkin tarkoitukseensa mainiosti. Akvamariinien vaaleansininen sävy ja valkokulta sopivat kuin nakutettu Suomen edustajille ja mielestäni korun tyyli on moderni ja sellainen, että se sopii erilaisille kantajille, vaikka sovitus nyt onkin rouva Haukion kanssa tehty. Olemme usein keskustelleet tasavallan edustamisesta kuninkaallisissa tilaisuuksissa ja siitä, kuinka tyyliin sopii, ettei koristeilla lähdetä kilpailemaan. Uudet korut ovat mielestäni kuitenkin tyylikkäät ja sopiva lisä presidenttien ja presidentin puolisoiden korulippaaseen. Niin ylpeä olen kuitenkin tasavallasta ja presidentti-instituutiostamme, että toivon niiden pian karistavan mediassa nähdyn ”kruununjalokivet” -nimityksen. Siitä ei ole kyse, eikä pidäkään olla.

Kuninkaalliset, hallitsijat, pohjoismaiden valtionpäämiehet Suomessa, Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja, presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, Suomi100 Finland100

© Matti Porre – Tasavallan presidentin kanslia

Päivän tapahtumiin voi palata katsomalla Yle Areenassa eiliset lähetykset aamupäivältä Kauppatorilta, sekä iltapäivällä Hanasaaresta. Molemmat ohjelmat ovat katsottavissa kuukauden ajan. Lisäksi tasavallan presidentin Flickr-sivulle on koottu mahtava sadan kuvan kokoelma juhlapäivästä. Ja kuten sanottua, omiin kokemuksiini palaan vielä erillisessä postauksessa.

Advertisements

19 kommenttia artikkelissa “Pohjoismaiden hallitsijat juhlimassa satavuotiasta Suomea

  1. Oli kyllä huippua päästä näkemään lisää kuninkaallisia livenä! Täytyy harkita kunnollisen kameran ostamista, jotta ensi kerralla ei tarvitse olla kännykän zoomin varassa. Onneksi Suomessa kuitenkin yleensä julkaistaan hyvin kuvia julkiseen käyttöön, presidentin kanslian flickr-kansio helpotti postaamista 🙂

    Tykkää

  2. Noi Jennin korut 😍😍 kertakaikkiaan upeat! Vähän taas hämmennyin joistain naisvieraiden asuista..joku ruudullinen iltapuku oli kyllä takuulla suoraan 80-luvulta 😂

    Tykkää

  3. Onnistunut päivä, vaikka ilma ei ihan suosinutkaan. Onneksi pohjoismaissa siihen on totuttu 😀 Nuo presidentille lahjoitetut korut ovat aivan upeat ja lahjoittajalta erittäin hieno ele antaa tämmöinen lahja satavuotiaalle Suomelle.

    Tykkää

    • Ruotsalainen tuttu kommentoi heti Twitterissä, että perinteinen skandinaavinen juhlasää 😀 Korulahjoitus oli upea juttu. Isosta summasta kuitenkin kyse, jos kivet olisi myynyt, mutta kun keräilijä ilmeisesti oli pitänyt niitä 30 vuotta kassakaapissa, niin varmasti itselleenkin hieno tunne, kun ne näkee näin tärkeässä käytössä.

      Tykkää

  4. Kiitos hyvästä postauksesta jälleen kerran! Yritin eilen vähän tutustua aiheeseen eri medioista, mutta kyllä tämä koonti vei voiton kaikista. Osaatko muuten sanoa, miksi Silvialla on kunniamerkki käädyissä vaikka muilla puolisoilla näin ei ole?

    Tykkää

    • Samaa kunniamerkkiasiaa ihmettelin. Ilmeisesti Silvialle on annettu tämä kaikkein korkein versio, eli ketjullinen. Ainakin Wikipedian mukaan prinssi Henrikilläkin on vain nauhassa, joten tässä ei nyt aikaerokaan selitä. Ensin nimittäin ajattelin, että ehkä aiemmin annettiin näin ja sitten ennen Sonjaa päädyttiin uuteen tapaan. Tietääkö kukaan muu?

      Kiva, että koosteesta oli iloa. 🙂 Tällaisten teossa on aina se ongelma, että tieto on jo kaikille tuttua, mutta toisaalta itsekin haluan koosteen säilöön ja onhan se kätevää, kun enemmän tietoa on samassa jutussa. Varsinkin iltapävälehtien jutut on todella pirstaleisia.

      Tykkää

      • Ainakin ritarikunnat.fi sivuston mukaan prinssi Henrikillä on ketjullinen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi. Kuten myös Silvialla ja Espanjan Sofiallakin. Margaretha ja Harald ovat saaneet omansa jo ennen valtaannousua. Jakoperusteista en tiedä, kaiketi sopivilla valtiovierailuilla niitä on jaeltu.

        Ja kiitokset oikein hyvästä postauksesta. Harmi, että tilaisuus oli arkena, viikonloppuna yleisöä olisi voinut olla vaikka kuinka. 🙂
        Uusi kaulakoru on oikein kaunis ja kivasti Sormusten herran tyylinen. Mahtaako vain kestää aikaa kuinka? Hieman pyörempi muotoilu voisi olla parempi, nyt kultaiset osat ovat omaan makuuni turhan kulmikkaat.

        Tykkää

        • Korusta sanottiin, että sen koko on muokattavissa ja muutenkin kai niin, että saa paremmin istuman jokaisella kantajalle. Tyylistä ei puhuttu kyllä mitään, joten se lienee aika vakio. En silti pitäisi ollenkaan mahdottomana, etteikö tuollaista korua voitaisi muokata taas jonkun juhlavuoden kohdalla, vaikka 125v itsenäisenä. Moderni se tosiaan on, mutta toisaalta tykkään, että siinä on sellaista suomalaista tyyliä ja arkkitehtuurinkin henkeä. Enempi suomalainen muotokieli on tuollaista abstraktia.

          Kiitos, tuolla ritarikunnat.fi olikin oikein hyödyllinen lista kunniamerkin saaneista ja oli sen joku tainnut wikipediaankin kopioida. Sen mukaan näyttäisi siltä, että suunnilleen vuoteen 1993 saakka on ketjullista versiota annettu myös hallitsijoiden puolisoille, mutta sen jälkeen vain hallitsijalle itselleen. Myöskään kruununperilliset eivät ole sen jälkeen saaneet niitä. Harald näyttää saaneen omansa jo -61 kruununprinssinä, mutta vaikka menivät Sonjan kanssa naimisiin -68, niin jostakin syystä Sonja ei ole tuossa välissä sitä sitten saanut. Ehkä eivät ole olleet osana valtiovierailuja sitten kuitenkaan. Kuninkaaksihan Harald nousi sitten vasta -91 eli aika lähellä tuota muutosta ja ensimmäinen valtiovierailu Norjan ja Suomen välillä on tapahtunut vasta -94.

          Tykkää

          • Uskon, että abstraktina muotoilunaa koru varmasti tulee sopimaan monelle kantajalle. Erityisen hyvin se ainkin Haukiolle sopii. Ja Haukio oli korujen kanssa erittäin edustava ja kaunis (eikä ollenkaan tätimäinen). 🙂
            Vaikka tasavalta ollaankin, niin minusta valtiollinen korusetti on hyvä ajatus, etenkin näin toteutettuna, koska presidentti(pari) joutuu kuitenkin melko usein erilaisiin edustustilanteisiin, ja se että puoliso joutuu edustaessaan käyttämään oman korurasiansa antimia on hieman tyhmää. Toivottavasti korusettiä nähtäisiin tulevaisuudessa myös itsenäisyyspäivänvastaanotoilla. 🙂

            Hmm. Mitenkäs presidenttien kaudet ovat tuossa välissä menneet? Voisiko sillä olla merkitystä kunniamerkkien jakoon, jos joku on ollut aktiivisempi jakaja ja joku toinen hieman kitsaampi?

            Tykkää

            • Ahtisaaresta tuli presidentti 1994, eli tuo muutos ajoittuu Koiviston jälkimmäiselle kaudelle. Jotenkin tuntuu, että siinä on muutettu ihan jakoperusteita. Olisi mielenkiintoista tietää, onko muutosta tapahtunut kautta linjan kaikissa ritarikunnissa, vai vain Valkoisen Ruusun.

              Jenni oli tosi kaunis torstaina! Sekä päivällä, että illalla, vaikka ehkä se lyhyt jakku oli hiukan tätimäinen. Suorempi ja pidempi takki iltapäivällä oli paljon modernimpi. Ja iltalook tosi kaunis myös. Koruista katselin nyt lähikuvaa ja ehkä vähän kritisoisin istutusta. Tuo koko rakenne kun on aika raskas ja kulmikas, niin sitten kun tyyliä on jatkettu kivien kiinnityksessä, näyttää se vähän kömpelöltä.

              Minustakin korut oli hieno idea ja uskon, että varmasti tänä vuonna varsinkin ne nähdään myös itsenäisyyspäivänä. Mutta toivottavasti ei ihan jokaisena, sillä rajaavat kuitenkin sitten pukuvaihtoehtoja ja toisaalta on mukavaa, että muutkin kotimaiset korut pääsevät välillä esiin.

              Tykkää

  5. Kiitos kattavasta postauksesta. Olisi ollut mukava päästä itsekin paikan päälle. Odotan jo innolla Hovikirjeenvaihtajan omia kuvia jotka ovat olleet aina mielenkiintoisia.
    Jenni Haukio oli todella tyylikäs ja kaunis edustaessaan.

    Tykkää

    • Jenni oli kyllä kovasti edukseen ja livenäkin tosi iloisen ja positiivisen oloinen kokoajan, vaikka toki minun silmäni olivatkin aikalailla kiinnittyneet kuninkaallisiin… 😉 Hauska reissu oli, vaikka aika raskas ja säätkin nihkeät. Mutta kyllä jälleen kannatti!

      Tykkää

  6. Kiitos tästä postauksesta, se oli varsin oiva! Juuri tällaista tykkään lukea, iltalehden sivut ei kiehdo.

    Koruidea oli kyllä hyvä! Minä täällä itsekseni naureskelin, että jollain muullakin oli mennyt hermo Saulin kitsaaseen tyyliin irrottaa mitään omasta palkkiostaan vaimolleen edustusta varten.

    Tykkäsin koruista kyllä, kivet ovat upeita! Ainoa, mikä pisti silmääni oli korvisten kovin samankaltainen muoto Kalevala Korun kielokorvisten kanssa. http://www.kalevalakoru.fi/fi/kielo-korvakorut-1

    Jotenkin vaan todella samanlainen muotokieli.

    Tykkää

    • Jenni ei ole tosiaan tainnut päästä mälläämään vaaterahoilla. 😀 Tämä setti on kyllä upea lisä ja erityisesti varmaan sellainen, joka on kiva ottaa mukaan isompiin juhliin myös ulkomaille. Kävin kurkkaamassa nuo Kielot ja olet kyllä oikeassa, kovin on samanlainen malli. Muutenkin jäävät hiukan kaulakorun varjoon, mutta ehkä kivet ovat olleet kovin erikokoisia.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s