Tiaroita vaihteeksi myös Buckinghamin palatsissa

Sillä välin, kun odotamme lauantai-illan tiaraloisteen alkamista, käännetään katseet hetkeksi lyhyesti Lontooseen, jossa järjestettiin torstai-iltana vuotuinen juhlaillallinen diplomaattikunnalle. Tilaisuus on yleensä tiukasti yksityinen ja kuninkaallisen perheen jäsenistä saadaan ainoastaan huonoja kuvia ohi ajavista autoista, mutta tänä vuonna oli toinen ääni kellossa ja ensimmäistä kertaa julkaistiin myös ihan oikea poseerauskuva kuningatar Elisabetista ja prinssi Philipistä, Walesin prinssi Charlesista ja Cornwallin herttuatar Camillasta, sekä prinssi Williamista ja Cambridgen herttuatar Catherinesta. Harvinaisessa yhteiskuvassa kuninkaallinen perhe nähdään täydessä loistossaan.

Diplomaateille järjestettävä illallinen on yksi upeimmista vuotuisista juhlatilaisuuksista hovissa ja sille kutsutaan tuhatkunta vierasta. Mukana on maan hallitus ja korkeita virkamiehiä, sekä esimerkiksi Canterburyn arkkipiispa, mutta tärkeimpiä vieraita ovat Britanniaan sijoitetun diplomaattikunnan edustajat. Kuningatar Elisabet ja prinssi Philip ovat illallisen itseoikeutettuja isäntiä ja mukana ovat aina myös prinssi Charles ja herttuatar Camilla. Vuosina 2013, 2015 ja nyt 2016 tilaisuuteen ovat osallistuneet myös prinssi William ja herttuatar Catherine, mikä on hyvin tervetullutta edustuskokemusta tulevalle hallitsijaparille.

Diplomaatti-illallisella Buckinghamin palatsi pistää parastaan ja myös kuninkaallinen perhe esiintyy parhaimmillaan. Tässä jokaisen kruunupään asun yksityiskohdat (kuva isompana täällä):

Kuningatar Elisabet oli pukeutunut henkilökohtaisen avustajansa ja koko kuningattaren puvustosta vastuussa olevan Angela Kellyn valkoiseen iltapukuun, jonka näimme aiemmin Kiinan presidentin valtiovierailulla. Kuningatar on jo vuosia suosinut valkoisia iltapukuja, joiden kanssa kunniamerkkien, sekä korujen yhdistäminen on helppoa ja jotka eivät riitele ympäristön tai vieraiden asujen kanssa. Hiuksillaan kuningatar kantoi viime aikoina useampaankin kertaan nähtyä safiiritiaraa, jonka hän itse lisäsi jalokivikokoelmaan 1960-luvulla ostettuaan kaulakorun, josta tiara voitiin muokata. Tiaran seuraksi kuningatar oli jälleen valinnut safiirikorut, joista kaulakoru ja korvakorut olivat häälahja kuningattaren isältä kuningas Yrjö VI:lta. Vasemmalla olkapäällään kuningatar kantoi perinteiseen tapaan perhekunniamerkkejään, eli isänsä ja isoisänsä valokuvia timanttikehyksissä. Sininen kunniamerkkinauha kannattelee Britannian korkeimman ritarikunnan eli Sukkanauharitarikunnan (Order of Garter) kunniamerkkiä.

Herttuatar Camilla luotti kuningattaren tapaan valkoiseen ja käytti aiemmin parlamentin avajaisissa nähtyä upeaa Bruce Oldfieldin suunnittelemaa pukua. Koruikseen herttuatar oli valinnut vakiotiaransa, eli aina yhtä upean (ja valtavan) Greville-tiaran ja sen seuraksi timanttikorvakorut ja helmikaulanauhan timanttikoristeisella lukolla. Herttuatar Camillan hartialla näemme niin ikään perhekunniamerkin, jossa tosin on kuningattaren muotokuva ja hänen kunniamerkkinsä on Royal Victorian Order, jonka kuningatar myöntää henkilökohtaisista palveluksista kruunulle ja kuningattarelle.

Herttuatar Catherine esiintyi jälleen Jenni Packhamin suunnittelemassa iltapuvussa, jonka näimme ensimmäisen kerran Kiinan valtiovierailun juhlaillallisella ja josta saimme nyt viimeinkin kunnollisen kuvan. Tämä iltapuku on kauneimpia, joita olen herttuattarella nähnyt ja sitä oli mukavaa päästä ihailemaan uudelleen. Tiarakseen herttuatar oli valinnut viime vuoden tapaan Lover’s Knot -tiaran, jonka tunnemme parhaiten prinsessa Dianan hiuksilta. Usein tiaraa kutsutaan prinsessan suosikkitiaraksi, mutta oikeasti prinsessa tunnusti sen aiheuttavan päänsärkyä ja häiritsevän helmien jatkuvasti kilistessä. Tiara myös tunnetaan yleensä nimellä Cambridge Lover’s Knot, mutta opin eilen The Court Jeweller -blogin Ellalta, että nimi on väärä, sillä tämä kuningatar Maryn teettämä tiara vain matkii alkuperäistä Cambridge-tiaraa. Nythän tiara tosin koristaa jälleen Cambridgen herttuattaren päätä, joten sikäli nimi on osuvakin. Herttuatar oli lainannut tiaran seuraksi niin ikään Kiinan valtiovierailulla nähdyn leveän timanttirannekorun, joka oli prinssi Philipin häälahja vaimolleen, sekä timanttikorvakorut kuningattaren kokoelmasta. Muista perheenjäsenistä poiketen herttuattarella ei nähty lainkaan kunniamerkkejä, sillä niitä ei ole hänelle vielä myönnetty. Royal Victorian Orderia ei vielä kannata odottaakaan, sillä esimerkiksi herttuatar Camilla vastaanotti sen vasta seitsemän avioliittovuoden jälkeen. Perhekunniamerkin puuttuminen sen sijaan herättää hieman kysymyksiä, sillä esim. prinsessa Diana sai sen ensimmäisenä kuukausina avioliittonsa jälkeen, herttuatar Camilla kahden avioliittovuoden ja Wessexin kreivitär Sophie viiden vuoden kuluessa. Perhekunniamerkin myöntäminen on kuningattaren henkilökohtainen päätös ja näyttää siltä, ettei kuningatar ole vielä arvioinut herttuatar Catherinen ansainneen tätä tunnustusta.

Prinssi Philip, prinssi Charles ja prinssi William kantoivat illallisella kuningattaren tapaan Sukkanauharitarikunnan kunniamerkkejään ja tällä kertaa myös niiden seuraan kuuluvia varsinaisia sukkanauhoja, mikä tarkoitti tietenkin myös polvihousuja. Tämä asu on melko harvinainen ja tuntuu esiintyvän lähinnä vain kaikkein perinteisimmissä tilaisuuksissa. Polvihousujen seuraksi kuuluvat luonnollisesti pitkät sukat ja avokkaat. Arvostan perinteitä ja minusta on äärimmäisen hienoa, että tällaistakin nykytyyliin verrattuna hyvin erikoista tapaa pidetään yllä. Silti on pakko todeta, että olisinpa saanut olla kärpäsenä katossa, kun prinssi Williamille on ensimmäisen kerran selvinnyt, että hänen on esiinnyttävä polvihousuissa ja -sukissa, sekä rusetein koristelluissa kiiltonahkaballerinoissa… Jotenkin tuntuu, että prinssin ilme kuvassa kertoo aika paljon. 😉 Prinssien rintapieliä koristivat tavalliseen tapaan mitalit, joiden joukossa on esimerkiksi kuningattaren juhlavuosien muistomitaleita. Prinssi Philipillä mukana on luonnollisesti myös oikeita mitaleita, sillä prinssi taisteli toisessa maailmansodassa ja prinssin kaulassa puolestaan roikkuu ilmeisesti Order of Meritin kunniamerkki. Prinssi Charlesin kaulassa puolestaan näemme Order of Bathin kunniamerkin ja molempien ritarikuntien tähdet koristavat vielä prinssien vyötäröä yhdessä Sukkanauharitarikunnan tähden kanssa.

Mainokset

12 kommenttia artikkelissa “Tiaroita vaihteeksi myös Buckinghamin palatsissa

  1. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Pohjoismaiden kruunupäät ovat aina olleet ikisuosikkejani ja mm. Britannian kuningashuone on yleensä mennyt vähän ”siinä sivussa”. The Crown -sarja herätti kuitenkin valtavan tiedonjanon mm. Elisabetin & Philipin nuoruusvuosista ja avioliitosta ja ylipäätään monarkian asemasta Britanniassa. Joten tällaisten asiapitoisten juttujen lukeminen onkin minulle nyt mitä tervetulluinta lukemista! Ja pienet hömpät sivuhuomautukset jos sallitaan 😉 , niin voi Catherine sinun ikuisia mustanpuhuvia kulmakarvojasi ja Camilla todellakin on vain kaunistunut vuosien mittaan!

    Tykkää

    • Olet tainnut aiemminkin mainita tästä, etteivät brittikuninkaalliset ole sinulle niin kiinnostavia. Se on mielenkiintoista, koska usein tuntuu, että monet eivät muita tunnekaan ja heitä pidetään kuninkaallisten arkkityyppeinä, joihin muita verrataan. Virkistävää! 🙂

      Camilla näyttää aivan upealta. Hän on jotenkin kasvanut tuohon kuninkaalliseen tyyliin ja ottanut sen omakseen. Ja samahan koskee hänen työtäänkin! Mielenkiintoista seurata, miten tuollakin iällä voi omaksua näin erikoisen roolin näin hyvin.

      Tykkää

  2. Kiitos ihan mahtavasta blogista! Kommentoin ensimmäisen kerran tuonne arvontaan mutta ajattelin, että pelkkä materian perässä kommentoiminen ei oikein kunnolla kuvaa todellista arvostusta.

    Isoäitini on kunnon rojalisti, ja häneltä olen pienenä oppinut kaikkien Euroopan kuninkaallisten perheiden jäsenet. Vaikka itse tasavaltalainen olenkin, on kiinnostus historiaa ja nykypäivää yhdistävää instituutiota kohtaan tarttunut. On aivan loistavaa, että joku kirjoittaa aiheesta noin asiantuntevasti ja vieläpä todella hyvällä suomen kielellä, mikä ei blogimaailmassa todellakaan ole mikään itsestään selvä asia!

    Olen seuraillut blogia satunnaisesti jo jonkin aikaa mutta nyt joulukalenteriaikaan jäin kunnolla koukkuun. Päihittää reippaasti paperiset ja suklaiset kilpailijansa!!

    Tykkää

    • Kiitos paljon, kylläpä tuli hyvä mieli viestistäsi. 🙂 Sinulla on hyvin samanlainen näkökulma aiheeseen, kuin minullakin. Itsekin olen ehdottomasti tasavallan kannalla, enkä monarkisti missään suhteessa, mutta ilmiönä instituutio on kiinnostava. Hienoa, että olet löytänyt mukaan!

      Tykkää

  3. Mua nyt jotenkin häiritsi Catherinen täysin sama asu kuin tuon tiaran kanssa aiemminkin, menin jo sekaisin että missä tilaisuudessa tää kokonaisuus viimeksi on ollu 😁 vaikka muuten mun mielikuva Catherinesta on jotenkin parantunut viime aikoina..Camilla on ihana! Jotenkin niin sinut

    Tykkää

    • Itseasiassa asu ei ole ihan sama, sillä tiara oli viimeksi eri. 🙂 Mekkohan (ja käsirengas) siis nähtiin Kiinan valtiovierailulla, mutta silloin tiarana oli Lotus Flower -tiara. Olen kyllä tyytyväinen, että kerrankin nähtiin jotain uudelleen. Sen verran taajaan on ”säästäväinen” herttuatar tänäkin vuonna esitellyt uusia, kalliita asuja.

      Kävinpäs nyt itsekin katsomassa vanhaa postaustani ja itseasiassa kuningattarella taitaa olla myöskin sama puku, kuin valtiovierailulla. Ja vielä samat jalokivetkin tiaroineen kaikkineen!

      Tykkää

  4. Lotus flower tiarakin on kaunis, minusta on kiva että tiaroissa on vaihtoehtoja, joita Catherine käyttää. Tosin niitä näkyy Britanniassa valitettavan harvoin.

    Tykkää

  5. Catherine näyttää ryhmäkuvassa ilman kunniamerkkejä ja nauhaa siltä kuin ei kuuluisi joukkoon. Kiva nähdä hänellä välillä hiukset kiinnisidotulla kampauksella.

    Tykkää

    • Jostakin syystä Katella nämä tiarat menee sekaisin, en tiedä miksi. Eivät ole niin mieleenpainuvia. Näkee, ettei hän ole vielä niihin oikein tottunut, eikä ehkä erityisesti nauti tiaran käyttämisestä. Ei siis mikään ihme, että menee vähän sekaisin. 🙂

      Tykkää

  6. Hulvattomat nuo polvihousut! Kuvastaa hyvin, miten instituutio pyristelee 2010-luvulla. 😀 Jotenkin niin aikakausien törmäys tuollainen miesten vaatetushistoriaa edustava puku vs. naisten kalliit desingpuvut.

    Tykkää

    • Ja mielenkiintoista, että näin päin! Ruotsissa esim. kansallispäivän asut menevät juuri ristiin, eli miehet nykypuvuissa ja naisilla kansallispuvut. Mahtavaa, että tällainen perinne elää, mutta ei ainakaan Williamia oikein voi nauramatta katsoa. 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s