Kuningas Kaarle Kustaan pitkä syntymäpäiväviikko huipentui tiaroihin

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivää juhlittiin Ruotsissa oikein olan takaa, kun onnitteleminen aloitettiin jo maanantaina, lähes viikkoa ennen H-hetkeä. Ohjelmassa oli runsaasti erilaisia tilaisuuksia ja kuningasparin lisäksi pääsimme näkemään runsaasti kruununprinsessa Victoriaa, joka palasi äitiyslomalta töihin ainakin täksi lyhyeksi pätkäksi. Toinenkin tuore äiti, prinsessa Sofia, oli mukana pippaloissa ja tietenkin runsaasti myös ulkomaisia kuninkaallisia. Ja eihän päivänsankarille voinut ihan kaikkea huomiota yksin jättää, vaan suuren debyyttinsä kuninkaallisissa tilaisuuksissa teki myös kahden kuukauden ikäinen prinssi Oscar!

Juhlaviikko alkoi maanantaina En afton om Östersjön – hoppfullhet och hot -seminaarilla Kuninkaallisessa draamateatterissa. Jo pitkään kuninkaan erityisenä mielenkiinnon kohteena ollutta Itämerta puheiden ja musiikin keinoin käsitelleessä tilaisuudessa olivat läsnä myös prinssi Carl Philip ja prinssi Daniel.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivä

© Henrik Garlöv – Kungahuset.se

Tiistaina kuningaspari nautti kuninkaanlinnan kirkossa puolustusvoimien syntymäpäiväkonsertista.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivä

© Henrik Garlöv – Kungahuset.se

Keskiviikon vapaapäivän jälkeen vuorossa olivat kuninkaanlinnassa torstaina ja perjantaina järjestetyt vastaanotot, joiden aikana erilaiset järjestöt ja tahot saivat tulla onnittelemaan kuningasta.

#kungen få en rolig present. #familjen #stellapictures #slottet

A post shared by Pelle T Nilsson Official (@pelletnilsson) on

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivä

© Henrik Garlöv – Kungahuset.se

Perjantaina iltapäivällä kuningaspari ja kruununprinsessa Victoria, sekä prinssi Daniel osallistuivat Kuninkaallisessa oopperassa tilaisuuteen, jossa esiteltiin kuninkaallisten taide- ja humanististen alojen akatemioiden uusi Bernadotteprogrammet, joka sisältää useita uusia stipendejä.

Illan päätteeksi kuninkaallinen perhe, myös prinssi Carl Philip ja prinsessa Madeleine, sekä Christopher O’Neill, kokoontuivat Nordiska Museet -museoon juhlakonserttiin. Kutsuvierasjoukkossa nähtiin myös muutamia kuninkaallisia vieraita, kuten Monacon ruhtinas Albert ja Japanista saapunut prinsessa Takamado, keisari Akihiton serkun leski, joka osallistui viime kesänä prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häihin. Lisäksi vieraaksi oli kutsuttu prinssi Danielin aina yhtä sympaattiset vanhemmat Ewa ja Olle Westling, prinsessa Sofian vanhemmat Marie ja Erik Hellqvist, sekä Chris O’Neillin äiti Eva Maria O’Neill, jotka osallistuivat myös lauantain juhlallisuuksiin. Taltiointi konsertista katsottavissa SVT:llä toukokuun ajan.

Och här är de kungliga svärföräldrarna Ewa och Olle Westling! På strålande humör som vanligt! #kungen70

A post shared by Svensk Damtidning (@svenskdamtidning) on

Stockholms Konserthus och Kungl. Operans konsert för Kungen. #kungen70 #nordiskamuseet

A post shared by Kungahuset (@kungahuset) on

Konsertin jälkeen järjestetyllä vastaanotolla kruununprinsessa Victoria piti hienon ja osin koskettavankin puheen isälleen. Kruununprinsessa puhui mm. siitä, kuinka Hagan linna, jossa kuningas itse asui pienenä ja jonka idyllin kuninkaan isän kuolema lento-onnettomuudessa rikkoi, on jälleen koti pienelle prinsessalle ja prinssille, eli kruununprinsessan omille lapsille. Alla muutamia valitsemiani kohtia ja kokonaisuudessaan puheen voi lukea täällä ja kuulla videolla.

”Du är en man med energi som få! Och tänk så mycket Du har fått i utbyte. Så mycket Du har fått se, höra och lära. Om vårt land, om främmande länder och om andra kulturer. Om mänskliga öden, i stort och i smått. Mycket av detta har Du berättat om för mig och mina syskon – och samtidigt förmedlat Din nyfikenhet och Ditt engagemang.

Din lekfulla sida och Din humor, som vi syskon ser som så viktiga delar av Din personlighet, önskar jag att fler fick möjlighet att uppleva.”

”I Ditt tal efter tsunamikatastrofen sa Du att Du vet vad det betyder att inte ha en pappa. Jag vill i min tur säga till Dig, jag vet vad det betyder att ha en pappa. En pappa som tjänar som förebild och stöd. Rakryggad och erfaren är Du en källa till lugn och trygghet, tillit och värme.

Och somrarna på Öland, med fiskenät som skulle vittjas, att sitta där i båten med dig pappa, är ett av mina finaste minnen.”

Som Sveriges Kronprinsessa och som företrädare för Familjen vill jag nu tacka Dig varmt för alla Dina insatser och önska Dig all lycka och välgång under kommande år.”

© Kungahuset via Youtube

Lauantai olikin sitten kuninkaan varsinainen syntymäpäivä ja suurin juhlapäivä. Aamupäivän juhlallisuudet televisioitiin kaiken kansan ja meidän ulkomaalaistenkin nähtäväksi ja meillä täällä blogissa oli hauskaa livekommentoinnin merkeissä. Kiitos kaikille ja jos nyt et ehtinyt mukaan, otetaan uusiksi prinssi Oscarin kastejuhlan aikana! Lauantain nelituntisen lähetyksen voi katsoa SVT:n Play-palvelussa toukokuun ajan.

Aamupäivän ohjelman aloitti Te Deum -kiitosjumalanpalvelus kuninkaanlinnan kirkossa, jossa seremoniaa johtivat ylihovisaarnaaja Johan Dalman ja jo monista tilaisuuksista tuttu kuninkaallisen hoviseurakunnan pastori Michael Bjerkhagen. Te Deumin ohjelman voi lukea täällä.

Kuningas Kaarle Kustaa itse oli pukeutunut tilaisuutta varten univormuun, sillä jumalanpalveluksen jälkeen kuningas osallistui linnan sisäpihalle joka vuosi toistuviin sotilaallisiin syntymäpäiväjuhlallisuuksiin. Kuningatar Silvia puolestaan oli valinnut ylleen vaaleanpunaista, kauniin A-linjaisen takin, sekä kuningattaren hieman epätyypillisen leveän lierihatun brittiläiseltä Philip Treacylta.

Kruununprinsessa Victoria säteili Dolce & Gabbanan sinivalkoisessa mekossa ja valkoisessa Philip Treacy -hatussa. Asu ei ollut ihan linjassa muiden kuninkaallisen perheen naisten pastellisävyjen kanssa, mutta jotain vastustamatonta kesän raikkautta tässä asussa oli. Ulkona kruununprinsessa veti vielä ylleen Ida Sjöstedt Couturen valkoisen takin. Prinssi Daniel esiintyi tyylikkäänä kaksirivisessä puvussa, joita hän on viime aikoina suosinut ja prinsessa Estelle, joka on näköjään siirtynyt ruseteista lettikampauksiin oli suloisen tyylikäs kuten aina ja hänen asunsa tuli Charabialta.

Prinsessa Madeleinen asu koostui mustasta, valkoisesta ja vaaleanpunaisesta. Philip Treacyn hattutempun (hehe) täydensi prinsessan näyttävä luomus, jossa tosin oli panostettu korkeuteen leveyden sijaan. Prinsessan Alexander McQueenin takki ei kerännyt liiemmin kehuja livekommentoinnissa, mutta itse pidin myöhemmin alta paljastuneesta Giambattista Vallin kukkamekosta. Kädessään prinsessa kantoi Bottega Venetan laukkua, jota olemme nähneet niin prinsessa Madeleinella itsellään, kuin monilla muillakin prinsessoilla eri väreissä useaan kertaan.

Tuoreet vanhemmat, prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia osallistuivat yhdessä aamun juhlallisuuksiin. Prinssi oli pukeutunut isänsä tavoin univormuun, sillä hän ottaa aina osaa vahdinvaihtoon ja muihin syntymäpäiväjuhlallisuuksiin isänsä rinnalla. Alle kaksi viikkoa sitten synnyttänyt prinsessa Sofia edusti kauniina Hugo Bossin hennon vaaleanpunaisessa mekossa ja ulkona myös By Malene Birgerin valkoisessa päällystakissa. Hyvinvoivalta näyttänyt prinsessa oli valinnut hatun sijaan kukkakoristeen hiuksilleen.

Viikonlopun runsaasti kuninkaallisesta vierasjoukosta Te Deum -jumalanpalvelukseen osallistuivat nykyään hyvin harvoin yhdessä edustavat kuningas Juan Carlos ja kuningatar Sofia Espanjasta, kuningatar Margareeta ja perjantaina omia syntymäpäiviään viettänyt prinsessa Benedikte Tanskasta, sekä jo perjantaina saapuneet prinsessa Takamado ja ruhtinas Albert. Kuninkaan sisarien sijaan kuviin osui jälleen kerran Wisborgin kreivitär Marianne Bernadotte, kuninkaan sedän leski.

Lisäksi kirkossa istuivat Liechtensteinin perintöruhtinas Alois ja perintöruhtinatar Sophie, entisistä kuninkaallisista Bulgarian kuningas Simeon ja kuningatar Margarita, sekä Serbian kruununprinssi Alexander ja kruununprinsessa Katherine, ja tietenkin kuningas Kaarle Kustaan sisaret, prinsessat Margaretha, Birgitta, Désireé ja Christina perheineen. Kirkkosalin etuosassa valtiota edustivat pääministeri ja puhemies puolisoineen ja heidän takanaan myös kuninkaan vävyjen ja miniän vanhemmat, sekä Suomea jumalanpalveluksessa edustanut suurlähettiläs Jarmo Viinanen puolisoineen.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivä, Te Deum -jumalanpalvelus

Screenshot SVT1 Direct via SVT Play

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivä, Te Deum -jumalanpalvelus

Screenshot SVT1 Direct via SVT Play

Jumalanpalveluksen jälkeen kuningas, kuninkaallinen perhe, sekä vieraat siirtyivät kuninkaanlinnan sisäpihalle, jossa oli vuorossa perinteinen syntymäpäiväseremonia. Kuningas Kaarle Kustaa ottaa joka vuosi onnittelut vastaan samalla pihalla ja ohjelmassa on sotilasoittokunnan musiikkia, vahdinvaihto, kunnianlaukauksia, sekä lasten tuomia kukkia. Lisäksi paikalla on aina muu kuninkaallinen perhe, joka lopuksi tervehtii kansaa parvekkeelta. Tänäkin vuonna juhlallisuudet noudattivat samaa kaavaa, mutta luonnollisesti pyöreiden vuosien vuoksi niitä oli jonkin verran suurennettu ja parennettu.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivä

© Henrik Garlöv – Kungahuset.se

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivä

© Henrik Garlöv – Kungahuset.se

Tässä vaiheessa seuraan liittyivät myös monet muut kuninkaalliset vieraat, kuten esimerkiksi Alankomaiden prinsessa Beatrix, Tanskan kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary, sekä Norjan kuninkaallista perhettä edustaneet prinsessa Märtha Louise ja Ari Behn. Kuningas Harald ja kuningatar Sonja, sekä kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit peruivat osallistumisensa maassa sattuneen tuhoisan helikopterionnettomuuden vuoksi.

Yleisöä oli paikalla runsaasti jo linnan sisäpihalla, mutta erityisen paljon heitä oli kerääntynyt linnan Lejonbacken-sisäänkäynnin edustalle. Paikalla oli myös 2000 hengen kuoro, joka esitti kuninkaalle lauluja Caroline af Ugglasin johdolla. Musiikki oli mukavaa ja perhe iloinen, mutta huomion varasti kuitenkin täysin parvekedebyyttinsä suorittanut prinssi Oscar! Valitettavasti prinsessa Madeleinen ja Chrisin lapsia ei juhlien aikana nähty lainkaan.

Screenshot World Direct via SVT Play

Screenshot World Direct via SVT Play

 Screenshot World Direct via SVT Play

Screenshot World Direct via SVT Play

Lauluesitysten jälkeen kuninkaallisilla vierailla oli hetki aikaa seurustella tasanteella ja varsinkin pientä prinssi Oscaria ihasteltiin useammankin hengen voimin. Kruununprinsessa Mary taltioi pikkuprinssin äiteineen yhteiskuvaan kruununprinssi Frederikin kanssa, mitä jotkut pitivät merkkinä mahdollisesta kummiudesta, mutta mikä saattoi olla kyllä ihan osoitus normaalisti perheiden välisestä ystävyydestäkin. Prinssi Daniel puolestaa näppäsi kruununprinsessan puhelimella kuvan Marystä prinsessa Estellen kanssa ja tässä kuvassa toki poseerasivatkin kummitäti ja kummityttö.

Screenshot World Direct via SVT Play

Screenshot World Direct via SVT Play

Screenshot World Direct via SVT Play

Screenshot World Direct via SVT Play

Poistuttuaan Lejonbacken-tasanteelta kuningaspari nousi vaunuihin ja ajoi Tukholman kaupungintalolle, jonne vieraat olivat jo siirtyneet autokyydillä ja jossa seuraan olivat liittyneet myös presidentti Niinistö ja Jenni Haukio. Kaupungintalolla vieraat nauttivat juhlalounaan laulettuaan kuninkaalle ensin yhteislauluna Beatlesin kappaleen All You Need Is Love.

Vilken kväll! Läs kungens fina tal på svenskdam.se 👑 #kungen70 #kungcarlgustaf

A post shared by Svensk Damtidning (@svenskdamtidning) on

Screenshot SVT1 Direct via SVT Play

Screenshot SVT1 Direct via SVT Play

Lounaan jälkeen kuningaspari otti vastaan hallituksen ja valtiopäivien edustajat linnassa ja vastaanotti niiden syntymäpäivälahjaksi antaman astiaston.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivä

© Henrik Garlöv – Kungahuset.se

Illalla oli vuorossa päivän ehkä odotetuin ohjelmanumero ja vihdoin jo otsikossa luvatut tiarat. Kuninkaanlinnan valtiosalissa nautittiin juhlaillallinen:

Ruskistetussa voissa paistettua graavattua Hjälmarenin kuhaa hiillostetun, keitetyn valkoisen parsan, sekä 63 asteessa sous vide -kypsennetyn munan ja taimenen mädin kanssa

Kokonaisena paistettua poron vasan ulkofilettä paahdetun mantelin kera, marinoitua ja kevyesti savustettua sisäfilettä, porkkanalajitelma ja viinirypälekastiketta

Raparperimoussea haudutetulla raparperilla, raparperisorbettia ja lakritsijuurta, valkosuklaata ja raparperilientä

Tärkeimmät vieraat saapuivat juhlasaliin pöytäseuralaisensa käsipuolessa. Kuningas Kaarle Kustaa johdatti siis pöytään serkkunsa kuningatar Margareetan ja presidentti Niinistö puolestaan oli saanut kunniatehtävän kuningatar Silvian seuralaisena. Kuningatar Silvialla näimme uuden punaisen, melkoisen kimaltelevan, iltapuvun, jonka seuraksi kuningatar oli valinnut Connaught-tiaran. Kuningattaren käsilaukusta The Swedish Royals Clothing ID’s -blogin Sarah tiesi kertoa, että se on noin neljäkymmentä vuotta vanha ja oli alunperin lahja kuninkaan vanhimmalta sisarelta prinsessa Margarethalta, joka on itse kirjonut sen koristeet.

Kuningatar Margareeta puolestaan oli pukeutunut jäänsiniseen iltapukuun, jonka näimme ensimmäistä kertaa kuningattaren omila 75-vuotispäivillä ja hiuksillaan hän kantoi sydänkuvioista Baden Palmette -tiaraa.

Kruununprinsessa Victorialle oli riittänyt kavaljeereja oikein kaksin kappalein, kun prinsessa Sofia oli palannut kotiin Drottningholmiin prinssi Alexanderin luokse. Kruununprinsessan koko asu, vaalean punainen iltapuku, käsilaukku ja korkokengät olivat Elie Saabin käsialaa. Tiaravalinta oli osunut perhejuhlalle hyvin odotetusti prinsessa Lilianin laakeriseppeletiaraan. Komeat prinssit edustivat pukukoodin mukaisesti smokeissa ja kaikkien vieraiden rintapieltä koristi uusi muistomitali kuninkaan syntymäpäivän kunniaksi.

Prinsessa Madeleine oli jälleen yksi illan ehdottomasti kauneimmista naisista. Prinsessa oli valinnut ylleen sisarensa tapaan Elie Saabia ja tämä pukuhan on meille tuttu niin prinsessan häitä edeltävältä illalliselta, kuin kruununprinsessa Victorian yltä kuningatar Margareetan viimekeväisiltä syntymäpäiviltä. Päässään prinsessa Madeleine kantoi suosikkitiaraansa eli ns. Modernia siipitiaraa ja korvissaan aiemmin kruununprinsessa Victorialla nähtyjä upeita timanttikorvakoruja, jotka ovat alunperin olleet juhlaunivormun epoletit.

Kruununprinsessa Mary oli päättänyt olla hemmottelematta meitä tiaralla ja valinnut tällä kertaa sen tilalle hyvin persoonallisen hiuskoristeen. Koru on kruununprinsessan luotetun korusuunnittelijan Charlotte Lynggaardin käsialaa. Kukkakuvioinen puku puolestaan tulee toiselta tanskalaiselta suunnittelijalta, YDE by Ole Ydelta. Rohkeasti asustanut prinsessa oli muuten kruunannut asunsa keltaisilla korkokengillä!

Kuningatar Mathilde edusti tyylilleen uskollisesti melko klassisessa asussa ja tiaraksi oli päässyt kuningatar Fabiolalta peritty Wolfersin kaulakorutiara.

© Sofia Svanholm - Sofia's Blog

Lainattu kuvaajan luvalla, © Sofia Svanholm – Sofia’s Blog

Myös Japanin prinsessa Takamado edusti kauniina ja tyypillisen iloisena. Timanttitiara on meille uusi tuttavuus, sillä aiemmin prinsessa on edustanut Ruotsissa kahdessa muussa tiarassa.

© Sofia Svanholm - Sofia's Blog

Lainattu kuvaajan luvalla, © Sofia Svanholm – Sofia’s Blog

Valitettavasti kaikista vieraista ei ollut saatavilla kuvia, mutta alla olevalla videolla kuninkaallisia vieraita alkaa saapua kohdassa 1:40. Lisäksi Expressenillä ja Aftonbladetilla on valtavat kuvagalleriat kaikista päivän tapahtumista.

© TV4Nyheterna via Youtube

Lisäksi osan asuja voi bongailla hovin julkaisemasta upeasta yhteiskuvasta.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivä, kuninkaalliset vieraat

© Peter Knutson – Kungahuset.se

Ensimmäinen rivi: Kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa
Toinen rivi: Islannin presidentti Olafur Ragnar Grimsson, rouva Dorrit Moussaieff, kuningatar Margareeta
Kolmas rivi: Presidentti Sauli Niinistö, Bulgarian kuningatar Margarita, rouva Jenni Haukio, Monacon ruhtinas Albert, Alankomaiden prinsessa Beatrix, Belgian kuningas Philippe ja kuningatar Mathilde
Neljäs rivi: Bulgarian kuningas Simeon, kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary, kruununprinsessa Victoria ja kruununprinssi Daniel, Liechtensteinin perintöruhtinas Alois ja perintöruhtinatar Sophie
Viides rivi: Romanian kruununprinsessa Margareta, prinssi Carl Philip, prinsessa Madeleine ja Christopher O’Neill
Kuudes rivi: Romanian prinssi Radu, prinsessa Christina, Serbian kruununprinssi Alexander ja kruununprinsessa Katherine, Tanskan prinsessa Benedikte, Japanin prinsessa Takamado, Saxe-Coburg-Gothan prinssi Andreas
Seitsemäs rivi: Thomas de Toledo Sommerlath, Ralf de Toledo Sommerlath (kuningatar Silvian veli), Tord Magnuson (prinsessa Christinan puoliso), prinsessa Margaretha, prinsessa Birgitta, prinsessa Désireé ja vapaaherra Niclas Silfverschiöld
Kahdeksas rivi: Ewa ja Olle Westling, Marie ja Erik Hellqvist, Eva Maria O’Neill

Advertisements

27 kommenttia artikkelissa “Kuningas Kaarle Kustaan pitkä syntymäpäiväviikko huipentui tiaroihin

  1. En valittaisi jos kaikkien kuninkaallisten synttäreitä vietettäisiin yhtä suureleisesti ja vaikka joka vuosi! 😉

    Jumalanpalveluksessa upein nainen taitaa olla Victoria! Madeleinen hattu ja mekko olivat kauniita ja takkikin voisi olla jonkun toisen mekon kanssa hieno, mutta nyt asukokonaisuus oli jotenkin sekava. Silvia saisi käyttää enemmän isoja hattuja, ja hattuja yleensäkin. Samoin kyllä muutkin Ruotsin kuningasperheessä. Sofian mekko oli nätti ja oli kiva, että hän jaksoi tulla!
    Prinsessa Takamado oli ihanan sympaattinen keltaisissaan, tosin hän olisi sympaattinen vaikka jätesäkissä 😀 Oli mukava nähdä pitkästä aikaa Juan Carlosia ja Sofiaa yhdessä ja tuo kuva Sofiasta ja Estellestä on aivan ihana!

    Nyt sitten itse asiaan! 😉
    Victoria ja Madeleine olivat illalla upeita! Victoria ei ole pitkään aikaan näyttänyt noin kauniilta, vaikka aina kaunis onkin. Onneksi hän toi Lilianin tiaran taas kätköistä meillekin ihasteltavaksi. Madeleinekin oli todella kaunis ja nuo korvakorut sopivat hänelle mahtavasti!
    Silvian mekosta en oikein välittänyt. Taitaa johtua väristä, sillä malli on ihan nätti. Ehkä joku vähemmän oranssiin taittuva olisi ollut parempi?
    Margareetan puku ei myöskään kuulu lemppareihini. Tuo väri on vaan liian pliisu hänelle ja helman kangas laskeutuu huonosti.
    Maryn mekko oli ihanan keväinen ja keltainen pukee häntä hyvin. Tuo pääkoriste ei vielä ainakaan sytyttänyt. Erilailla aseteltuna ja yksinkertaisemman mekon kanssa se varmaankin pääsee oikeuksiinsa!
    Lila sopii Mathildelle hyvin ja oli taas kiva nähdä Wolfers-tiara, ja paremmin aseteltuna kuin viimeksi.

    Tykkää

    • En valittaisi minäkään, en tosiaan! Varsinkin, kun ei itse tarvitse olla maksamassa… 😉

      Tajusin tuossa kuvia katsellessa, että vaikka en tykkää Madeleinesta takistakaan, niin suurin ongelma asussa on nuo mekon mustat kukkaset, jotka pilkistävät kaula-aukosta. Ne saa tuon takin näyttämään päällystakilta, joka on vaan vedetty mekon päälle lämmikkeeksi, eikä oikealta harkitulta kokonaisuudelta. Mutta hattu oli upea ja Madeleinen ryhti on niin hieno, että hän kantaa tuollaisen päähineen ylväästi.

      Prinsessa Takamado on mainio vieras, aina niin positiivinen. Carl Philipin ja Sofian häissä hän välillä nauroi ihan kaksinkerroin jollekin Victorian tai Sophien jutulle, kun odottivat hääparin saapuvan takaisin vaunuajelulta. Japanilainen kulttuuri vaatii keisariperheen jäseniltä selvästi aika paljon, mutta Hisako (joka muuten on prinsessan oma etunimi) uskaltaa vähän rikkoa sitä muottia.

      Madeleine pystyy kantamaan aikamoisen määrään blingblingiä, vähän niinkuin Camilla. Nytkin tuo asu olisi monella muulla aivan liikaa, mutta jotenkin Maddella toimii. Victorian mekosta en jotenkin tällä kertaa oikein perustanut, mutta Lilianin tiara veti tietysti jälleen pisteet kotiin! Silvian mekko oli minusta jotenkin vanhanaikainen ja liikaa kaikkea, siinä oli vielä takanakin jotain ihme hörsöjä tuossa takapuolen päällä. En oikein tiedä, millä vuosikymmenellä ollaan. Ehkä jopa 80-luvulla? Margareetan pukukaan ei kuulu suosikkeihini, kuten sanoit helma laskeutuu huonosti ja muutenkin tuo on jotenkin pönkkä joka puolelta. Mary taas upeana ja itseasiassa tykkäsin koristeestakin, mutta kyllä tiaran olisi silti voinut laittaa, kun muillakin oli… 😉

      Tykkää

  2. Iltajuhlassa sekä Madeleine että Victoria olivat upeina, mutta Vickan nousee ehkä kuitenkin suosikiksi. Tykkäsin puvun hempeydestä ja keveydestä, joka sopi kevääseen loistavasti. Lilianin tiara sopi loistavasti puvun kanssa!

    Silvian puvusta en niinkään innostunut, jotenkin tuo puvun kangas ja väri näyttivät ”halvalta”. Mary oli tyylikäs kuten aina. Jenni Haukion tyyli oli sitä perusvarmaa linjaa, mitä hänellä yleensäkin nähdään. Puvun synkkä väri ei sopinut oikein kevääseen. Jennillä on hyvä kroppa ja muutenkin kaunis nainen, hän voisi pukeutua hieman rohkeammin.

    Tykkää

    • Jennillä tuntuu olevan vähän vanhemman naisen tyyli, vaikka kroppa riittäisi mainiosti vähän toisenlaiseenkin. Ja hiukset on toinen, mihin voisi vähän panostaa. Kuninkaalliset naiset tietysti kimaltaa ympärillä, eikä sen kanssa pidä lähteä kilpailemaan, mutta kyllä tietyllä glamourilla voi tasavaltaakin edustaa. 🙂

      Tykkää

  3. Kiitos koosteesta ja kuvakavalkaadista! Virittäydyin juhlatunnelmaan näin jälkikäteen, viikonloppuna kun en ehtinyt. Jotenkin nämä pohjoismaisten kuninkaallisten juhlat ovat aina niin sympaattisia ja kotoisia, vaikka toki näissä pirskeissä oli enemmän glamouria (ja kuninkaallisia vieraita) kuin vaikkapa talvella olleissa Norjan hallitsijaparin juhlissa. Kuningas tietenkin oli juhlan kohde ja keskipiste, mutta kyllä itsellä ainakin huomio kiinnittyy nuoremman sukupolven kautta linjan tyylikkääseen esiintymiseen. Onnistuneita asukokonaisuuksia!

    Kun juhlia tuli seurattua viikonloppuna lähinnä iltapäivälehtien otsikkotasolla, tuntui suomalaisten iltapäivälehtien ykköshuomion jostain syystä vievän Chris. Hämmentävää. Tässä koosteita otsikoista:

    ”Madeleine tyrmäävänä kireässä paljettiluomuksessa, punakaksi muuttunut Chris vierellä” (IS)
    ”Nyrpeä Chris herätti taas huomiota” (IS)
    ”Chrisin ilme piristyi -skoolaa ja laulaa iloisesti mukana kuninkaan juhlissa” (IS)
    ”Missä sormus, Chris O`Neill?” (IL)
    ”Yrmeydellään hämmästyttänyt Chris O`Neill: röökitauko kuninkaanlinnassa tallentui kameralle” (IL)
    ”Valokuvat paljastavat: Madeleine ja Chris O`Neill välttelevät kontaktia” (IL)
    ”Madden hattu varasti huomion -Chris murjotti” (IL)

    Tehdäänkö tässä nyt jotenkin kärpäsestä härkästä? Tulkitaanko Chrisiä jotenkin tietynväristen lasien läpi ja halutaanko hänet saada näyttämään tuollaiselta nihkeilijältä, jota ei kiinnosta sen enempää kuninkaalliset edustustehtävät kuin puolisonsakaan? Oliko nämä vain kotimaisten iltapäivälehtien toimitusten tulkintoja, vai kopioivatko juttunsa/painotuksensa ruotsalaisilta kolleegoiltaan?

    Jenni Haukio edusti taas tuttuun tapaan tasavaltalaisen hillitysti, mutta tyylillä. Suomen presidenttiparia ei koskaan tarvitse hävetä tämän tason pirskeissä, mutta toivoisin kyllä rva Haukion joskus vähän revittelevän. Hän pelaa asuvalinnoissaan ikään kuin liian varman päälle kokoajan -eikä taida olla mikään räväkkä persoona muutenkaan.

    Mikä on tämä prinsessa Takamadon seurassa vakituisesti esiintyvä mieshenkilö? Olen ajatellut häntä puolisona, mutta ei kuitenkaan istu kirkossa prinsessan vieressä, eikä yhteiskuvassakaan ole mukana. Mikä hänen roolinsa oikein on?

    Tykkää

    • Kiinnitin myös huomiota näihin Chris-juttuihin. Ihmeellistä, että häneen niin kiinnitetään huomiota. Suosikkini näistä oli ehdottomasti tuo punakkuuden kommentointi 😀

      Voisiko muuten Jenni Haukiolle myös hankkia Elie Saabin puvun! Jos ei verorahoilla niin voisiko joku sponssata. Vai pitääkö aina edustaa suomalaisessa (kaunis ajatus sinänsä..)?

      Tykkää

      • Ymmärtääkseni tasavallan presidentin puolisolla ei ole erikseen edustusbudjettia saati minkäänlaista palkkiota. Ihan kirjamessujen ohjelmapäällikön palkalla (ja puolison tuloilla) näitä iltapukuja ja muita edustusvaatteita sitten ostellaan, joten ymmärrän ettei ihan kansainvälisiä luksusmerkkejä hänen yllään nähdä. Haukio kierrättää ja uudelleenkäyttää järkevästi pukujaan, tämäkin puku on nähty jo aikaisemmin.

        Tykkää

        • Koitin vähän googlailla ja tosiaan presidentin puoliso ei tunnu saavan penniäkään, ei edes edustusasuihin. Toisaalta presidentin palkkio on aika reilu ja edustuskuluihin vuosittain budjetoitu rahaa, joten sieltä saanee apuja. Toki aika äkkiä nousisi mediassa mekkala, jos Jenni edustaisi kalliissa iltapuvussa, joten siinä mielessä ihan ymmärrettävää, mutta peräänkuulutan kyllä silti hiukan rohkeutta ja imartelevampia pukuja, kun kerran Jenni itse on nuori ja nätti!

          Tykkää

    • Myös minä kiinnitin huomiota tähän, miten ikävästi Chrisistä kirjoitetaan suomalaisissa iltapäivälehdissä! Tuntuu, että toimittajat olisivat vain päättäneet, että Chris on ikävä ihminen, josta ei tarvitse kirjoittaa mitenkään neutraalisti tai asiallisesti. Etsimällä etsitään valituksen kohteita. Hyvin mitättömistä asioista (vihkisormuksen puuttuminen) voidaan vetää vaikka millaisia johtopäätöksiä (avioliittokriisi), ilman mitään konkreettista todistetta. Joku tuolla nettisivuilla jo kommentoikin, että myös Victoria ja itse kuningas esiintyivät ilman vihkisormuksia, mutta heidän avioliitot eivät silti tunnu olevan kriisissä.

      Samoin on todella ikävää, että Chrisiä arvostellaan ihan ulkonäön perusteella. Tavallinen perusilme = ”Chris murjotti”. Toivottavasti ainakaan ruotsalaisille ei tule huono kuva Chrisistä tuollaisen kirjoittelun takia. En tosin tiedä on Ruotsissa samanlainen meininki tässä suhteessa. Ainakin minusta Chris on vaikuttanut oikein rennolta ja sympaattiselta aina kun hän itse on päässyt ääneen.

      Tykkää

      • En todellakaan ymmärrä tätä kirjoittelua Chrisistä! Ruotsissakin on kritiikkiä sadellut vuosien mittaan, mutta jotenkin minusta Suomessa tyyli on vielä selvästi nihkeämpi ja keskittyy aivan naurettaviin asioihin. Joku sormuksen puuttuminen, saati ilme tai ihon sävy ovat aivan asiattomia syitä kirjoittaa negatiivisia otsikoita. Taustalla lienee taas iltapäivälehtien halu myydä. Yleisöllä on jo valmiiksi Chrisistä hiukan nihkeä kuva ja siihen päälle kun kasaa, saadaan lisää kauhisteltavaa. Ennenhän se oli Madde, jota lehdissä haukuttiin, mutta nyt saadaan ilmeisesti paremmat rahat irti kehumalla kauniiksi ja haukkumalla vaihteeksi puolisoa.

        Unnin tuomissa erinomaisissa esimerkeissä mainitaan myös nuo murjottamiset ja nyrpeilyt. En tiedä, katsoinko jotenkin väärää lähetystä, kun mulle ei jäänyt (taaskaan) sellainen olo? Joskus seurustelun alkuaikoina oli näitä keskisormen näyttämisiä paparazzeille, mutta sittemmin Chris on minusta päässyt oikein hyvin tasapainoon roolinsa kanssa. Edustaa asiallisesti ja minusta näyttää ihan viihtyvän perheen kanssa. Viralliset osuudet toki vieraita ja täytyy muistaa, että myös kieli, sillä ei Chrisin kielitaidolla varmaan seurata ruotsinkielistä jumalanpalvelusta. Mutta muuten Chris on minusta oikein eläväinen ja positiivinen, vilkuttelee parvekkeelta ym.

        Tykkää

        • Nuo otsikot olivat kyllä älyttömiä ja koko uutisointi keskittyi kaikkeen epäolennaiseen.

          Tämä menee aiheen vierestä, mutta Sofian synnytyksen aikaan IS uutisoi lapsen syntymää käsittelevää uutista otsikolla ”Vihdoinkin erottamaton osa perhettä”. Eikö Sofia sitten jo ollu osa perhettät? Mielestäni tällä viitataan siihen, että vaikka ero tulisi niin Sofia pysyy lapsen myötä. Aika ikävää uutisointia perheen ilon hetkellä.

          Tykkää

          • No on todella ikävää. Jostakin syystä Suomessa Ruotsin kuningasperheestä saa kirjoittaa melkein mitä tahansa (paitsi tietysti Victoriasta, joka on kaikkien suosikki). Kuningasta pidetään ihan idioottina, Carl Philipiä turhana ja Madde&Chris tässä onkin jo käsitelty. Sofiasta ei enää häiden jälkeen kehdata kirjoittaa bikinimallina, mutta muuten aina löytyy jotain pientä valittamista. Esim. syksyllä maikkarin viihteen otsikon mukaan Sofia teki etikettivirheen, kun asu oli samankaltainen, kuin Maddella. En tiedä sitten, miksi vain Sofia oli ”syyllinen”, eikä Madeleine ollenkaan… Sofian kohdalla tietysti on samasta asiasta kyse, kuin Chrisin, ihmiset mielellään lukevat negatiivista ja kauhistelevat. Ja kuninkaallisten kohdalla tämä on erityisen helppoa, kun suuri yleisö usein tuntee heidät nimeltä, mutta ei tiedä heistä mitään muuta. Sitten valokuvien perusteella arvioidaan ihmisten älykkyyttä ym.

            Tykkää

    • Olen pohtinut prinsessa Takamadon seuralaisasiaa jo pidempään, mutta en todella tiedä, kuka hän on. Prinsessan puoliso on kuollut ja uudelleen ei ole avioitunut, enkä oikein usko, että keisariperheen jäsen edustaisi miesystävän kanssa. Olen miettinyt, olisiko hän jonkinlainen adjutantti? Aika korkea-arvoinen tosin täytyy olla, kun kulkee lähes prinsessan rinnalla ja osallistuu tilaisuuksiin. Kyselin parista paikasta ja odotan vastausta, jos paremmin Japanin hovia tuntevat tietäisivät. Kerron, jos saan vastauksen!

      Erittäin hyvä pointti Chrisistä, samaa ihmettelin, kun luin iltapäivälehtien otsikot kaupassa! Laitan oman mielipiteeni tuonne Fiian kommentin alle, niin tulee kaikki samaan.

      Tykkää

    • Sain Imperial Family of Japan -blogissa vastauksen! Bloggaaja ei itsekään tiennyt varmaksi, mutta arveli, että miehen täytyy olla hovin korkea-arvoinen työntekijä. Hänen mukaansa Japanissa hovi on jaoteltu erillisiin osiin (household), joista yhden muodostaa prinsessa Takamado tyttärineen. Tällaisilla osilla on ’chamberlain’, jonkinlainen johtaja, joka on vastuussa sen toiminnasta. Bloggaaja epäili, että tämä herra olisi mahdollisesti juuri tuo chamberlain.

      Aiemmin nähdystä univormusta päätellen hän lienee aika korkea-arvoinen sotilashenkilö ja jos hänellä on noin merkittävä asema hovissa, täytyy hänen muutenkin olla aika vaikutusvaltainen (Keisarihovi on aika erilainen rakennelma, kuin eurooppalaiset hovit. Mukana on mm. perinnöllisiä asemia.) Eli on ihan uskottavaa minusta, että tällainen vieras voisi olla prinsessan seuralaisena näinkin näkyvästi, mutta toisaalta hänellä ei tietenkään ole asiaa ryhmäkuviin ym. Jos joku tietää enemmän, tieto otetaan mielellään vastaan! Nämä oli jo kolmannet juhlat, joissa ihmettelin prinsessan seuralaista. 😀

      Tykkää

      • Mielenkiintoista! Kiitos kun selvittelit. Tuntuu tosiaan keisarihovi olevan monella tapaa erilainen eurooppalaisiin hoveihin verrattuna ja takuulla vanhakantainen myös. Olisi kiinnostavaa, jos heistä löytäisit bloggauksen aihetta, vinkvink 😉 Erityisesti kiinnostaisi hovin perinteiden ja modernin maailman kohtaaminen. Modernisoituuko hovi kun nykyistä keisaria ei enää ole, vai onko perinteiden maailma kuitenkin niin vahva?

        Tykkää

        • Japanin suhteen on vähän se ongelma, että asiaan tuntuu liittyvän enemmän huhuja ja epävirallista tietoa, kuin varsinaista faktaa. On aika vaikeaa tietää, mikä on oikeasti totta. Täytyy yrittää katsoa, josko löytyisi jotain vähän parempaa lähdettä, koska aihe on kyllä mielenkiintoinen! Sen verran voinee hovista sanoa suoralta kädeltä, että muutos tai muuttumattomuus ei niinkään taida olla keisarista, vaan hovista kiinni, sillä Imperial Household Agency on äärimmäisen jähmeä ja tiukka laitos.

          Ensihätään voit lukaista, ellei postaus ole vielä tuttu, tämän vanhan kirjoitukseni Japanin hankalasta kruununperimystilanteesta. 🙂

          https://hovikirjeenvaihtaja.wordpress.com/2014/10/26/japanin-keisarillinen-perhe-kriisissa/

          Tykkää

  4. Madeleinen Elie Saabin mekko on kyllä todella upea, samoin Victorian. Maryn tiarattomuus oli kyllä pienoinen pettymys, mutta asu ihanan keväinen. Märthä Louise oli myös todella kaunis. Jenni Haukiolta toivoisin minäkin välillä vähän rohkeampia kokeiluita ja samoin hattua päähän. Minua häiritsi jo viime talvena Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksessa hänen hatuttomuutensa. Eikö me suomalaiset sitten vaan osata käyttää hattuja vai miksi niitä ei näy?

    Ihanaa, että Oscarkin pääsi juhlimaan. Harmi, ettei Leonorea ja Nicolasta nähty. Olen pohtinut, että mikä Leonoren ja Nicolaksen tulevaisuus kuningasperheessä on? Carl Philipin ja Sofian kun oletetaan olevan Victorian ja Danielin ”tukipari”, on Madeleinella ehkä mahdollisuus jäädä hyvinkin vähäiseen rooliin kuningasperheen edustustehtävissä. Näin ollen Leonorella ja Nicolaksella tuskin tulisi olemaan juuri mitään näkyvää roolia. Jos Leonoren syntyessä olisi ollut jo Oscar tai Alexander, olisiko Leonore edes saanut prinsessan titteliä (ja sama Nicolaksen kohdalla)? Jos kruunuperimysjärjestys olisi ollut turvatumpi Madeleinen häiden aikaan, olisiko hän luopunut prinsessan tittelistä ja siirtynyt elämään hyvinkin rauhallista elämää ilman kuninkaallisia velvollisuuksia?

    Nämä ovat nyt siis vain omia pohdintojani, mutta minusta oli jotenkin erikoista, ettei edes Leonorea näkynyt lauantaina. Toki vaikka kansallispäivänä Leonore voisi näyttäytyä, mutta isoisän syntymäpäivien yhteydessä ollut julkinen esiintyminen olisi ollut luontevampaa.

    Tykkää

    • Märtha Louise oli minustakin upea, sääli ettei siitä löytynyt mistään luvallista kuvaa tänne laitettavaksi. Eivät näköjään ole kelvanneet mukaan edes tuohon ryhmäkuvaan, kun Märtha Louisella ei ole virallista asemaa kuningashuoneessa, vaikka onhan tuolla takarivissä Westlingit ym.

      Jenni Haukio ei tosiaan hattuja käytä liiemmin, joskus jonkun koristeen muistan nähneeni. Eihän se Suomessa ole niin tapana, mutta jotenkin tällaisissa tilaisuuksissa, kun melkein kaikki muut esiintyvät jossakin päähineessä, sopisi minusta joku laittaa.

      Expressenille hovin tiedotuspäällikkö oli nyt todennut, että juhlan keskipiste oli kuningas ja juhlat luonteeltaan viralliset, eikä siihen oikein sovi lapset mukaan. Vanhempien oma päätös kuulemma. Kummasti Estelle ja Oscar kumminkin sopivat… Toki Leonore ja Nicolas eivät ole kovin tottuneita näihin tilaisuuksiin (kuten Estelle), joten ehkä olisi sitten mennyt hulinaksi.

      Ihan omana arviona sanoisin, että Leonoren ja Nicolaksen rooli kuningasperheessä tulee olemaan täysin perheenjäsenen rooli, ei millään tavalla virallinen. Siinä vaiheessa, kun ovat aikuisia, Victoria lienee jo kuningatar ja Madeleinenkin rooli on maksimissaan Christinan rooli, ellei jopa yhtä huomaamaton, kuin muilla kuninkaan sisarilla. Itse en henkilökohtaisesti edes usko, että ikinä muuttavat Ruotsiin, vaikka siitä puhutaankin. Kouluthan pitäisi lasten siellä käydä, jotta oikeus kruunuun säilyy, mutta mihin sitä tarvitaan, kun porukkaa on edellä vaikka kuinka? Vaikea sanoa, olisiko lapsista tullut prinsessa ja prinssi, jos olisivat syntyneet erilaiseen tilanteeseen. Osin uskon nimittäin, että titteleiden takana on myös yhteiskunnallinen tasa-arvokäsitys ja ylipäätään Ruotsin kuningashuoneen täysin tasa-arvoinen kruununperimys. Jos Madeleine olisi luopunut tittelistä ja lapset eivät olisi sitä saaneet, olisi se ollut aika harppaus takaisin kuninkaan sisarten aikaan, vaikka päätös olisi kuinka tehty omasta halusta.

      Tykkää

      • Pukuja täytyykin vielä kommentoida Mathilden osalta. En oikein heti syttynyt puvulle, mutta tuossa kuvassa, missä Mathilde on auton takana, näkyykin, että puku onkin todella ilmavaa kangasta ja sittenkin todella kaunis. Yhteiskuvassa puku ei oikein ole edukseen.

        En tajunnutkaan ajatella tasa-arvoasiaa tuossa aiemmassa pohdinnassani, sillä pohdin lähinnä Madeleinen omaa halua poistua takavasemmalle:) Siinä on kyllä varmasti vinha perä, että näyttäisi vanhanaikaiselta, jos prinsessa taviksen naidessaan luopuisi tittelistään, vaikka kyseessä olisikin oma halu. Minäkään en usko, että perhe muuttaa Ruotsiin. Ellei sitten iltapäivälehdistön jutuissa ole totuuden siemen, Madeleinella ja Chrisillä on aviokriisi ja Madeleine muuttaa lasten kanssa Ruotsiin😂 Jos niin käy, että lapset menettävät oikeuden kruunuun, he oletettavasti ovat edelleen prinssejä ja prinsessoja, mutta titteli hänen kuninkaallinen korkeutensa, varmaankin poistettaisiin? Vai onko jollain tietoa asiasta?

        Tykkää

        • En tietenkään tiedä, mikä päätöksen taustalla on, mutta jotenkin tuo minusta kuulostaa uskottavammalta kuin lehtien väite, että Madeleine takertuu prinsessatitteliin jne. Hän olisi varmasti aika paljon tyytyväisempi ilman näitä velvollisuuksi ja julkisuutta. Toisaalta tietysti hänet on tuohon rooliin kasvatettu, ei siitä helppoa ole luopuakaan. Varmaan monen asian summa. 🙂

          Tästä tuli mieleen, että kun muutamassa viestissä on keskusteltu lehtikirjoittelusta, jostakin syystä Maddesta on tehty katkera nuorin sisar. Otsikot huusivat taas Alexanderin synnyttyä, että Madde menetti paikkansa jne vaikka niinhän homma toimii, ei siinä ole mitään kummallista. Samoin aina revitään juttua kaikista tilaisuuksista, joissa Sofia kävelee Madden edellä, vaikka tämäkin on ihan normaalia, eikä mitenkään alenna Madeleinea.

          Tämä on nyt ihan mutua, mutta uskon, että lapset pitäisivät prinsessan ja prinssin tittelit. Oletan, että ’kuninkaallinen’ poistettaisiin, mutta mahdollisesti ’hänen korkeutensa’ voisi säilyä. Tästä ei oikein ole ennakkotapausta, ellei sitten avioituneita prinsessoja pidä sellaisina.

          Tanskasta jos jollain (Krystal Royal?) on parempaa tietoa, kertokoon, mutta oletan, että nuo tittelit johtuu ihan siitä, että lapset ovat niin kaukana kruunusta. Norjassahan tämä rajaa menee vielä korkeammalla, prinssi Sverre Magnus on vain HH, ei HKH/HRH, eikä ole kuningashuoneen (royal house) jäsen.

          Tykkää

      • Jatkan vielä äskeistä, vaikka tää menee jo ehkä ohi aiheen, mutta titteliasiaa kuitenkin. Onko tietoa, miksi prinssi Joachimin lapset ovat heidän korkeuksiaan, eivätkä heidän kuninkaallisia korkeuksiaan?

        Tykkää

  5. Olipa mukava tiivistys juhlista!

    Haukiosta vielä sen verran, että hattua olisin hänelle kaivannut. Jotenkin tuntuu, että hänen asemansa sitä olisi edellyttänytkin. En pidä yhtään hänen tätimäisestä tyylistään, mutta hatun puuttuminen tämän luokan pippaloista oli kyllä moka. Ja noille hiuksillekin voisi joku tehdä jotain…
    Kyllä pressan korvauksesta riittää puolisollekin. Ainakin pitäisi riittää, ihan hyvä summa se on.

    Tykkää

    • En odota Jenniltä hattua Suomessa, mutta kun edustaa ulkomailla ja kaikilla muilla korkea-arvoisilla naisvierailla on hattu, näyttää hän vähän oudolta ilman. Ja liittyy se ehkä ikäänkin, kun on paljon nuorempi niin paljain päin on jotenkin entistä ”tyttömäisempi”.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s