Le Privilège du Blanc – Valkoasuinen ruhtinatar paavin vastaanotolla

Maailmassa on paljon erilaisia, hyvin pienelle piirille tarkoitettuja kerhoja ja jos jossain, niin kuninkaallisten maailmassa niitä riittää. Harva niistäkään on kuitenkaan niin pieni, kuin seitsemän hengen vahvuinen ja vieläpä sellainen, johon kuuluisi vain naisia. Monacon ruhtinas Albertin ja ruhtinatar Charlenen maanantainen vierailu Vatikaaniin nosti kuitenkin tämän mielenkiintoisen yksityiskohdan esiin ja koska muutoksia on reilun puolentoista vuoden aikana tapahtunut, ajattelin ottaa uudelleen esiin blogin ihka ensimmäisen aiheen, eli Le Privilège du Blancin, katolisten kuningatarten (ja muutamien muiden) oikeuden pukeutua paavin edessä valkoiseen asuun.

Perinteisesti naisten on odotettu saapuvan paavin luokse peittävässä eli pitkin hihoin ja korkein kauluksin, sekä pitkällä helmalla varustetussa mustassa asussa ja hiukset mantillan, eli silkki- tai pitsihuivin peitossa. Pitkään oikeus valkoiseen asuun kuului Itävallan keisarinnalle ja Unkarin kuningattarelle, sekä Italian, Ranskan, Belgian, Espanjan, Portugalin, Baijerin ja Puolan kuningattarille, Liettuan ja Luxemburgin suurherttuattarille, muutamille saksalaisille prinsessoille/ruhtinattarille, sekä San Marinon naispuolisille kapteenivaltionhoitajille. Listalle ei päässyt vielä sillä, että sattui olemaan katolinen, eikä edes sillä, että valtio oli, vaan edellytyksenä oli myös paavin myöntämä arvonimi Rex Catholicissimus tai sitä vastaava arvo, joka tarkoitti, että hallitsija kirkon mielestä toteutti kirkon periaatteita niin henkilökohtaisessa elämässään, kuin valtionhoidossaankin. Arvonimi oli perinnöllinen, ellei paavi ottanut sitä erikseen pois. Eurooppalaisista monarkioista tätä kunniaa eivät saaneet Monacon ja Liechtensteinin ruhtinaat, eivätkä heidän puolisonsa siten saaneet pukeutua valkoiseen.

Kuten näkyy, lista ei kuitenkaan ole enää lähellekään ajantasaisen, vaan enemmän kuin puolet arvonimistä on poistunut käytöstä jo aikaa. Tällä hetkellä privilège du blanc koskee Espanjan kuningatar Letiziaa, sekä hänen anoppiaan, kuningatar Sofiaa, Belgian kuningatar Mathildea ja kuningatar Paolaa, Luxemburgin suurherttuatar Maria Teresaa, Napolin prinsessa Marinaa, jonka puoliso on Italian lakkautetun monarkian kruununperillinen, sekä nyt siis mitä ilmeisimmin Monacon ruhtinatar Charlenea. Nähtäväksi jää, onko oikeus laajennettu koskemaan myös Liechtensteinin ruhtinatarta, mutta sitä varten joudumme odottamaan seuraavaa visiittiä Vatikaaniin, sillä tällaisista asioista ei yleensä erikseen tiedoteta.

Poikkeus tehtiin kuitenkin vuonna 2013, jolloin Vatikaani tiedotti ruhtinasparin vierailun ja ruhtinattaren yllätyksenä tulleen valkoisen asun, sekä sitä seuranneen pienimuotoisen kohun jälkeen, että hänelle oli annettu lupa pukeutua valkoiseen katolisia monarkkeja koskevan perinteisen käytännön mukaan. Tiedote oli aika monitulkintainen, sillä Monacon kohdallahan tällaista perinnettä ei siis ollut, vaan esimerkiksi ruhtinas Albertin äiti, ruhtinatar Grace, pukeutui paavin seurassa aina mustaan. Jos taas Monacon ruhtinaalle oli myönnetty Rex Catholicissimus -arvo, siitä olisi ehkä ollut lupa odottaa hieman selkeämpää ja arvokkaampaa tiedonantoa. Monet jäivätkin hieman epäilemään, oliko ruhtinattarelle käynyt asun kanssa ihan inhimillinen virhe ja Vatikaanin tiedotusosasto pelasti hänet nololta tilanteelta. Hämmästystä lisäsi se, että seuraavilla kahdella Vatikaanin vierailullaan ruhtinatar pukeutui molemmilla mustaan, vaikka paikalla olleet kuningattaret ja suurherttuatar olivat normaalisti valkoisissa. Epäilyt kumpusivat osin myös Monacon hovin yleisesti hyvinkin vapaamielisestä suhtautumisesta etikettiin. Monen muun hovin kohdalla virheeseen ei varmasti olisikaan uskottu, mutta lilliputtivaltion vähintäänkin vaihtelevat käytännöt kunniamerkkien, pukukoodien ja esimerkiksi tiaroiden suhteen eivät ole varsinaisesti luoneet kuvaa kovin laajasta asiantuntemuksesta, tai ainakaan vakavasta suhtautumisesta näihin asioihin.

Maanantaina ruhtinas Albert ja ruhtinatar Charlene saapuivat Vatikaaniin valtiovierailulle ja ruhtinatar häikäisi tyylikkäässä vaaleassa kokonaisuudessa. Polvimittainen hame ja kaunis takki, sekä vaaleat nahkahansikkaat olivat saaneet seurakseen valkoisen pitsimantillan ja koska näimme valkoisen asun nyt toisen kerran sanoisin, että asia alkaa olla selvä, Monacon ruhtinatar kuuluu privilège du blanc -joukkoon. Mikä muutoksen aiheutti – virhe ja sen seurauksena ohjeiden päivittäminen, Vatikaanin yleisen ilmapiirin nykyaikaistuminen vai mahdollisesti ruhtinasparin omat ansiot, sitä emme tiedä. Hieman vaikeaa on kuvitella, että kahdenkin aviottoman lapsen isänä tunnetun ruhtinaan olisi nyt yhtäkkiä katsottu olevan esimerkillinen katolinen, mutta toisaalta ruhtinatar Charlene on osoittanut kääntyneensä katoliseen uskoon omasta vapaasta tahdostaan ja kertonut uskonnon olevan hänelle erittäin tärkeä asia.

Hovikirjeenvaihtajan arvaus syyksi on yleinen nykyaikaistuminen, joka on mahdollisesti saattanut saada sysäyksen hienoisesta epätietoisuudesta. Ylipäätään vanhat pukeutumiskoodit ovat jo vuosia rapisseet, eikä juuri kukaan kuninkaallinen saavu paavin eteen enää täyspitkässä puvussa. Esimerkiksi Espanjan silloinen prinsessa Letizia saapui vuonna 2004 ensimmäiseen tapaamiseensa paavin kanssa täyspitkässä puvussa, kunniamerkkiä kantaen, sekä peittäen päänsä peineta-kammalla kohotetulla mantillalla. Kymmenen vuotta myöhemmin kuningattereksi noussut Letizia luotti vaaleaan jakkupukuun ja bisnestyyliin.

Niin ikään kuningatar Mathilde edusti ensimmäisellä privilège du blanc -kerrallaan päiväasussa, mikä ei ole ihme, sillä hänen anoppinsa, kuningatar Paola, on suosinut tyyliä paavin seurassa jo pidempään. Itseasiassa Paola on esiintynyt myös mustassa asussa, mihin myös katolisilla kuningattarilla on oikeus oman harkintansa mukaan. Tämä saattaa hyvinkin selittää ruhtinatar Charlenen vaihtelevat asut, vaikka niinkin juhlavissa tilaisuuksissa, kuin esimerkiksi uuden paavin virkaanastujaismessussa, muut, kuningatar Paola mukaanlukien, käyttivät oikeuttaan valkoiseen asuun.

Pukeutumissäännöt koskevat myös ei-katolisia kuninkaallisia ja olemmekin nähneet esimerkiksi kuningatar Elisabetin pitkissä puvuissa ja jopa tiaralla ankkuroidussa hunnussa. Viimeksi Vatikaanissa käydessään kuningatar oli kuitenkin luopunut ohjeista täysin ja saapunut aivan tavallisessa asussaan, kuten teki myös Tanskan kuningatar Margareeta vuonna 2006.

Monen mielestä tällaiset säännöt ja ohjeet ovat aivan turhanpäiväisiä ja jos olen aivan rehellinen, hiukan taivun itsekin siihen ryhmään. Toisaalta näissä kuitenkin kiteytyy jotakin sellaista, mikä itseäni kuninkaallisissa kiinnostaa. Elämä menneen ja nykyisyyden välissä, traditioiden, perinteiden ja sääntöjen maailmassa, mutta toisaalta samassa 2010-luvun Euroopassa, kuin mekin. On mielenkiintoista nähdä, kuinka perinteitä noudatetaan ja miten niitä tulkitaan. Ja kun joku sitten menee oikein vanhan kaavan mukaan, sekin on hienoa nähdä. Tämä ilo meillä oli viime huhtikuussa, jolloin Ruotsin kuningatar Silvia, sekä prinsessa Madeleine, prinsessa Leonore ja Christopher O’Neill vierailivat Vatikaanissa. Molemmat naiset olivat peittäneet päänsä ja vaikka vielä raskaana olleen prinsessa Madeleinen hameenhelma olikin nykyaikaisesti polvissa, kuningatar Silvian asu oli yksi perinteisimmistä paavin toimistossa viime vuosina nähdyistä.

Mainokset

4 kommenttia artikkelissa “Le Privilège du Blanc – Valkoasuinen ruhtinatar paavin vastaanotolla

  1. Ensiksi Charlenen nähtyäni ajattelin, että Vatikaanilla on kenties vähemmän varaa valikoida le privilége du blancin käyttäjiä, sillä monarkiat ovat huimasti huvenneet. Vasta postauksen luettuani tajusin, että taustalla voi aivan hyvin olla Charlenen oma näyttö tai kenties myös molempia. Tulevaisuudessa odotan näkeväni myös Liechtensteinin ruhtinatar Marien valkoiseen pukeutuneena, sillä Liechtensteinin ruhtinasperhe on kuitenkin moitteeton katolisen uskon suhteen, mikä näyttäytyy julkisesti esimerkiksi työssä ja perinteisten katolisten arvojen puolustamisessa (perintöruhtinas Alois tunnetusti suhtautuu nihkeästi aborttiin ja perintöruhtinatar Sophie puolestaan on suunnannut hyväntekeväisyyden tukemaan niitä naisia, jotka ovat päättäneet pitää lapsen). Lisäksi Liechtensteinin ruhtinasperheellä on vuosien aikana ollut melko läheiset suhteet Vatikaaniin, jopa siinä määrin että ruhtinas Hans Adamin kummisetä oli edesmennyt paavi Pius XII. Olisi myös hieman erikoista, jos Liechtenstein jätettäisiin ainoana katolisena monarkiana ulkopuolelle kerran Monaco kelpuutettiin joukkoon.

    En voi olla ihmettelemättä Napolin prinsessa Marinan kuulumista le privilége du blancin joukkoon, vaikka ymmärrän historiallisen syyn. Marinan aviomies oli kuitenkin Italian viimeisen kuninkaan (Umberto II) poika ja le privilége du blanc aikanaan myönnettiin koskemaan myös Savoijin prinsessoja, jollainen Marina joidenkin mukaan on (asema on kuitenkin hyvin kyseenalainen). Samaan aikaan Marinan aviomies Vittorio Emanuele on sotkeentunut lukuisiin skandaaleihin, joista jäävuoren huippu lienee olevan Dirk Hamerin murha 1970-luvun lopussa. Myöskään Umberto II ei eläessään koskaan hyväksynyt Vittorio Emanuelin ja Marinan avioliittoa, mikä tekee siitä morganaattisen. Tästä johtuen Marinan oikeus Savoijin prinsessan arvonimeen on hyvin kyseenalainen ja samalla se mielestäni kyseenalaistaa hänen kohdalla le privilége du blancia.

    Mitä perinteeseen tulee, minusta on sääli että tästä(kin) perinteestä on jossain määrin luovuttu. Kenties 2010-luvulla tiukka pukeutumiskoodi näyttäytyy tukalana, mutta esimerkiksi Letizian kuvia verratessa mielestäni perinteisessä asussa on jotain niin vaikuttavaa, näyttävää ja juhlavaa että se ehdottomasti jättää tylsähkön bisnestyylisen asun varjoon. Kuninkaallisissa minua kiinnostaa historia ja traditio, mistä johtuen harmistun joidenkin perinteiden unohtamisesta. Vatikaani ei myöskään ole mikä tahansa paikka eikä paavi ole kuka tahansa. Kenties olen liian vanhanaikainen ja jumahtanut historiaan, jota opiskelun puolesta pyöritän lähes päivittäin. Menneisyys perinteineen ei aina ole niin paha miltä näyttää 🙂

    Tykkää

    • Jotenkin tästä koko asiasta tulee vähän sellainen olo, että ihan yksinkertaisesti sääntöjä ei enää oteta niin vakavasti ja vain yleisöä (tai itseasiassa hyvin pientä osaa siitä) mietityttää nämä säännöt ja perinteet. Voisin kuvitella, että jotenkin on tullut esiin, että Monacon ruhtinattarelle oikeutta ei ole (en tiedä kenen aloitteesta) ja päädytty nykyaikaiseen, tasa-arvoiseen tapaan varsinkin, kun kyseinen ruhtinatar on sen käsittääkseni ihan ansainnut (ei siis ole mikään pakkokääntyminen tms.). Samasta syystä uskoisin, että seuraavan kerran, kun Liechtensteinin ruhtinatar vierailee Vatikaanissa, näemme valkoisen asun. Elleivät sitten itse pidä tiukasti kiinni vanhoista perinteistä, kuten toisaalta voisi kertomasi mukaan olettaa myöskin.

      Marina ei ole tainnut viime vuosina aina pukeutua valkoiseen, eli ehkei itsekään pidä oikeuttaan ihan aitona. Tai ei ainakaan halua sillä ”ylpeillä” kaikissa tilanteissa. Mutta joka tapauksessa Marina on kyllä hyvä esimerkki tämän perinteen/tavan muuttumisesta aika triviaaliksi nykyaikana ja kun näitä ohjeita ei päivitetä, ne menettävät merkityksensä. Toisaalta jos jokaisesta skandaalista vietäisiin joku vaateoikeus, ei sekään taitaisi olla kirkolle eduksi julkisuuden kannalta.

      Letizian musta asu kunniamerkkeineen ja kampoineen oli todella upea, sääli ettei siitä ollut kunnollista kuvaa laittaa postaukseen. Uudempi bisnestyyli ei saavuta samaa efektiä ja sanoisin, että ainakin mantillan lisääminen toisi hiukan mukaan näyttävyyttä ja toisaalta sellaista erityisyyttä ja tilanteen kunnioitusta. Toisaalta on paha mennä tällaista arvostelemaan, kun kyseessä on kuitenkin katoliselle ihmiselle myös henkilökohtaisesti uskonnollinen tilaisuus tavata kirkon pää ja siinä mielessä asu voi heijastella myös henkilön omaa kokemusta ja tulkintaa tilanteesta, eikä aina niinkään sääntöjen noudattamista tai noudattamatta jättämistä. Historiassa hienoa on se, että se elää nykypäivän mukana, eikä menetä arvoaan, vaikka maailma ei säilyisikään staattisena. 🙂

      Tykkää

      • Olen samaa mieltä kanssasi siinä, ettei kirkon ole järkevää juosta jokaisen skandaalin perässä (etenkin kun katolinen kirkko ei itsekään ole täysin skandaaleista puhdas). Marinan tapaus on mielestäni poikkeuksellinen, sillä hänen koko asemansa on hyvin kyseenalainen ja samalla kyseenalaistaa hänen oikeutensa pukeutua valkoiseen. Vittorio Emanuelin skandaalit puolestaan nostin lähinnä esiin siksi, koska näen Marinan oikeuden pukeutua valkoiseen tekopyhänä, sillä oikeus perustuu hänen mieheensä. Tunnustan, etteivät Marina ja Vittorio Emanuele lukeudu suosikkeihini, joten näkemyksessä painaa myös tunteet 🙂

        Tykkää

        • Taisin muotoilla vähän huonosti edellisessä viestissä. En tarkoittanut vähätellä Marinan tai Vittorio Emanuelen skandaaleja tai epäsopivuutta, vaan ajattelin siinä mielessä yleisellä tasolla, että yleisön ja ehkä oman seurakunnankin silmissä kirkko alkaa helposti näyttää huvittavalta tai negatiivisella tavalla vanhanaikaiselta, jos se osoittaa, että sitä kiinnostaa skandaalit ja niistä sitten ”rangaistus” on kielto käyttää tietynlaista vaatetta. Niille, jotka tietävät, mikä esim. valkoisen asun merkitys ja idea sen takana ovat, tämä seuraamus olisi vakava, mutta suurelle yleisölle se saattaisi näyttäytyä ihan naurettavana. Ja samalla tietysti entisestään korostuisi se, miksi jotkut saavat ja jotkut eivät ja keskiöön joutuisi jälleen yksi epätasa-arvoinen käytöntä, jotka näin 2010-luvulla muutenkin ovat silmätikkuna. Sitä kautta ajattelen, että on kirkon kannalta ihan fiksua hiukan höllätä näissä asioissa. 🙂

          Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s