Monacon ruhtinaspari esittelee meille yksivuotiaat kaksosensa

Monacon ruhtinas Albertin ja ruhtinatar Charlenen kaksoset prinssi Jacques ja prinsessa Gabriella viettivät joulukuussa ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Vanhempiensa mukaan sosiaaliset ja hyväntuuliset lapset ovat juuri oppimassa kävelemään, tapailevat jo sanoja ja kuten kilpauimarin lapsille sopii, pärjäävät jo uima-altaassakin. Julkisuudessa melko tasaiseen tahtiin vuoden aikana nähdyillä kaksosilla on edessään velvollisuuksien täyttämä tulevaisuus, mutta vielä nyt he viettävät tavallista onnellista lapsuutta palatsissa omistautuvan äidin, kiireisen isän ja lastenhoitajien hoivassa. Ruhtinashovi julkaisi viikko sitten avoimen haastattelun ruhtinasparista ja myös ruhtinas Albertin joulun alla medialle antamat kommentit ovat päästäneet meidät kurkistamaan taaperoiden elämään.

Monacon ruhtinas Albertin ja ruhtinatar Charlenen haastattelu, kaksoset Jacques ja Gabriella

Screenshot – Monacon ruhtinashovi 29.12.2015

Ruhtinas Albertin ja ruhtinatar Charlenen ensimmäiset yhteiset lapset syntyivät alkuillasta joulukuun 10. päivänä 2014 Monacossa ruhtinaan äidin, ruhtinatar Gracen, nimeä kantavassa sairaalassa keisarileikkauksella. Ruhtinatar Charlene ja lapset viettivät sairaalassa useita päiviä, mutta pääsivät kotiin palatsiin sopivasti hieman ennen joulua ja yleisöä hemmoteltiinkin pian ensimmäisillä jouluteemaisilla kuvilla kaksosista.

Monacossa kruununperimyslaki suosii poikia, joten kaksosista kruununperillinen on prinssi Jacques, vaikka prinsessa Gabriella syntyikin pari minuuttia aikaisemmin. Ruhtinas Albert ei kuitenkaan ole katsonut tarpeelliseksi ryhtyä lakia muuttamaan, vaikka tällainen sukupuolisidonnaisuus onkin nykyään menneisyyttä lähes kaikissa muissa eurooppalaisissa monarkioissa. Aivan mahdottoman suurta eroa päätöksellä ei tietenkään siinä mielessä ole, että lilliputtivaltiossakin myös tulevan ruhtinaan sisarella tulee olemaan julkinen rooli, jota voi varmasti verrata prinsessa Carolinen asemaan ja tehtäviin nykypäivänä. Ensimmäisen kerran hieman alle kuukauden ikäiset kaksoset esiteltiin kansalle tammikuun alussa, jolloin ruhtinaspari vilkutti lapset sylissään palatsin parvekkeelta ja jalkautui vielä hieman myöhemmin ottamaan vastaan onnitteluita. Kaduille lapsia ei sentään vielä viety, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tulemme näkemään Monacon pikkuprinssiä ja -prinsessaa julkisuudessa säännöllisesti myös lapsuusvuosien aikana. Haastattelussa, joka tehtiin pari viikkoa ennen joulua ja joka löytyy kokonaisuudessaan postauksen lopusta, ruhtinas Albert kertoo, että ensimmäisten vuosien ajaksi vanhemmat yrittävät luoda lapsille mahdollisimman huolettoman ja normaalin kasvuympäristön, ja myöhemmin on sitten suunnitelmissa totuttaa lapset todellisuuteen mahdollisimman hellästi. Omasta puolestaan ruhtinas kertoi, että noin viidestä seitsemään vuoden iässä hän itse ymmärsi, että oma perhe on erilainen, mutta ymmärrys tapahtui asteittain, eikä yhtä yksittäistä hetkeä ole mahdollista osoittaa.

Prinssi Jacques Honoré Rainier ja prinsessa Gabriella Thérèse Marie Grimaldi kastettiin Monacon katedraalissa tasan viiden kuukauden iässä toukokuun 10. päivänä. Tilaisuus oli pitkä ja monivaiheinen, mutta päivän päätähdet jaksoivat hyvin ja etenkin prinssi Jacques seurasi hyvin valppaana tapahtumia. Vanhempiensa mukaan molemmat lapset ovat hyvin avoimia ja sosiaalisia, kommunikoivat mielellään keskenään ja muidenkin lasten kanssa. Tuttujenkin kanssa molemmat pitävät kuulemma silti alkuun hiukan etäisyyttä, mutta silti isossakin ihmisjoukossa prinssi ja prinsessa viihtyvät ihan hyvin ja vaikuttavat olevan seurassa mielellään. Muutenkin lapset ovat ruhtinas Albertin mukaan hyvin rauhallisia ja hyväntuulisia. Monien mielestä kaksosista prinsessa Gabriella muistuttaa isäänsä, eikä sitä kuulemma käy kieltäminen, mutta molemmissa on ruhtinaan mukaan myös äitiään.

Jo aiemmin ruhtinas Albert on kertonut, että ruhtinatar viettää runsaasti aikaa lasten kanssa ja herää jopa joka aamu kuuden ja puoli seitsemän välillä hoitamaan kaikki aamutoimet. Ruhtinatar Charlene kertoo haastattelussa, että tällä hetkellä hänelle kaikkein tärkeintä on, että lapset voivat hyvin ja tuntevat olevansa rakastettuja. Lapsistaan silminnähden ylpeä isä on aiemminkin ylistänyt vaimoaan ja kertonut uskovansa, että lasten onnellisuudesta on kiitettävä yksinomaan ruhtinatar Charlenen hyvää työtä äitinä ja omistautumista tehtävälle. Ruhtinas itse harmittelee, että hänen aikataulunsa on hyvin kiireinen ja on ajoittain on ollut todella vaikeaa varmistaa, että riittävästi aikaa jää myös lasten kanssa olemiseen ja perhe-elämälle. Jatkuva tasapainottelu on kuitenkin ruhtinaan mielestä ehdottomasti sen arvoista. Lastenhoidon lisäksi ruhtinatar Charlene on työskennellyt säätiönsä parissa, vaikka onkin vauvavuoden aikana kadonnut välillä pitkiksikin ajoiksi julkisuudesta ja lisäksi ruhtinatar on kuntoillut ja uinut paljon. Poikkeuksellisti häntä ovat työllistäneet myös muutot kesän aikana, sillä perhe pakeni välillä palatsin kunnostustöitä ainakin Ranskaan ja Korsikalle.

Kesällä ruhtinatar Charlene panosti uintiin myös lastensa suhteen, sillä haastattelussa hän kertoo lasten periaatteessa oppineen uimaan, ennen kuin kävelemään. Entiselle kilpauimarille veden ja uimisen tärkeys ovat tietenkin itsestäänselviä, mutta mukana on erityisesti ollut myös turvallisuusaspekti, sillä uima-altaaseen putoaminen lienee ihan päivittäinen riski Välimeren rannalla sijaitsevan ruhtinaskunnan asunnoissa. Ihan vielä kaksoset eivät tietenkään altaassa kroolaa, mutta he ovat jo oppineet tekniikan, jolla he saavat itsensä käännetyksi vedessä ja pystyvät tasapainottelemaan pinnalla, kunnes joku ehtii hätiin. Self-rescue -metodia oli lapsille opettamassa alkuun aiheeseen perehtynyt opettaja, mutta pian ruhtinatar itse otti ohjat käsiinsä ja jatkoi veteen totuttamista. Ruhtinas Albertin mukaan vanhemmat toivovat, että lapset perivät heidän kiinnostuksensa urheiluun ja erityisesti vesiurheiluun, mikä näyttääkin jo nyt onnistuneen. Lisäksi prinssi Jacques ja prinsessa Gabriella nauttivat tietenkin leikkimisestä ja ovat hyvin aktiivisia tutustumaan ympäristöönsä, sekä ylipäätään liikkumaan. Haastatteluvideollakin näemme, kuinka lattialla vanhempiensa jalkojen juuressa leikkivät lapset maistelevat jatkuvasti kaikkia leluja ja seuraavat tapahtumia hyvin valppaina. Ruhtinatar Charlenen mukaan kaksosten suosikkiasioita ovat lelujen lisäksi kylpeminen, sekä eläinten seuraaminen.

Iloisia lapsuusvuosia seuraavat kuitenkin velvollisuudet ja haastattelusta puhutaankin myös tulevaisuudesta. Ruhtinas Albertin mukaan varsinaisia koulutussuunnitelmia ei ole vielä tehty, mutta hän arveli, että ainakin osan kouluvuosistaan lapset viettävät Monacossa saaden sieltä myös ystäviä. Kieliasiat ovat jo selvästi hallinnassa, sillä molemmat puhuvat lapsilleen omaa kieltään, ruhtinatar Charlene englantia ja ruhtinas Albert ranskaa. Ruhtinatar korostaa, että on tärkeää muistaa, että lapset ovat syntyneet elämään vastuun ja velvollisuuksien kanssa, mutta vaikka niitä he eivät ole voineet valita, intohimonsa voivat. Tästä syystä ruhtinasparin asenne näyttää selvästi olevan, että vanhemmat vain antavat perustan ja ohjaavat lapset oikeaan suuntaan, mutta he saavat itse valita mielenkiinnonkohteensa ja aika pitkälti ilmeisesti myös koulutuksensa, kunhan muistavat velvollisuutensa kansaa ja perhettä, sekä tulevia sukupolvia kohtaan.

Yksivuotiaiden kaksosten elämässä vastuu on kuitenkin vielä melko kaukana, vaikka hiukan se jo elämää ohjaa, sillä myös ensimmäistä syntymäpäiväänsä prinssi Jacques ja prinsessa Gabriella viettivät kansan parissa. Paikallisella torilla oli järjestetty tilaisuus, jossa oli mukana koululaisia, sekä muutamia muita monacolaisia ja tarjolla näytti olevan ainakin kakkua. Ennakkoon ruhtinas Albert kertoi tyhjentäneensä kalenterinsa kokonaan päivän ajaksi ja perheen haluavan viettää yksityistä päivää juhlien kaksosia. Ohjelmassa oli kuulemma ainakin runsaasti valokuvien ja videoiden taltiointia, sekä tietenkin lahjoja.

Haastattelu taltioitiin pari viikkoa ennen joulua ruhtinaanpalatsissa, samassa peilisalissa, jonka ikkunoista olemme tottuneet näkemään ruhtinasperheen vilkuttelemassa. Haastattelijana toimi amerikkalainen journalisti Richard Baines.

Video © Monacon ruhtinashovi via Vorsten TV via Youtube

Mainokset

6 kommenttia artikkelissa “Monacon ruhtinaspari esittelee meille yksivuotiaat kaksosensa

  1. Ruhtinasparin haastattelussa hurmaavaa oli avoimuus, mutta he eivät kuitenkaan raottaneet yksityisyyden verhoa liikaa. Albert ja Charlene vaikuttavat hyviltä vanhemmilta, jotka samalla tiedostavat lastensa aseman ja haluavat totuttaa heidät julkisuuteen. Mielestäni heillä on terve suhtautuminen tulevaisuuteen, asemaan ja julkisuuteen, mikä tulevaisuudessa varmasti palkitaan. Toisin sanoen kaksosille ei varmasti ole järkytys aikanaan huomata median kiinnostuminen heistä tai julkisuus ylipäätään, mikä paikoittain näyttää olevan toisin esimerkiksi Espanjassa. En tunne Felipen ja Letizian lapsia Leonoria ja Sofiaa, mutta julkisuudessa esiintyessä he vaikuttavat olevan välillä säikähtäneen/vaivaantuneen oloisia, mutta voin toki tulkita aivan väärin Leonoria ja Sofiaa. 🙂 Kaiken kaikkiaan haastattelu antaa mielestäni hyvän kuvan ruhtinasparista.

    Ainoa asia, mikä haastattelussa pistää silmään (korvaan), on Charlenen kielivalinta. Ymmärrän, että englanti on Charlenen äidinkieli ja hänen on varmasti huomattavasti helpompi ilmaista itseään omalla äidinkielellään. Silti hän on ollut ruhtinatar melkein viisi vuotta ja seurustellut sitä ennen Albertin kanssa useamman vuoden. Tiedostan, että ranska on vaikea kieli (olen itsekin ranskaa opiskellut), mutta silti voisi olettaa että Monacon ruhtinatar puhuisi tämän tyyppisissä haastatteluissa ranskaa Albertin tavoin. Kenties olen liian ankara Charlenelle, mutta kieliasia vain sattui kiinnittämään huomion. 🙂

    Blogiasi en ole vähään aikaan ehtinyt lukemaan ja kommentoimaan omien kiireiden takia, mutta en ole unohtanut blogiasi 🙂

    Tykkää

    • Charlenelle ilmeisesti on ranskan opiskelu ollut joko vaikeaa, vastenmielistä tai tuntunut turhalta, sillä hän ei vaikuta pitäneen asian kanssa mitään kiirettä. Kesällähän kuulimme ensimmäistä kertaa hänen edes kieltä julkisesti puhuvan ja minusta ainakin puhe kuulosti siltä, ettei kieli taida olla vielä mitenkään kunnolla hallussa. Luulen kuitenkin, että Monacossa on totuttu ylipäätään ulkomaalaisiin ja varsinkin englannin kieleen niin, ettei välttämättä monacolaisia haittaa ruhtinattaren kielitaito. Toisaalta kieli kannattaisi kyllä opetella, sillä vuosia on vielä aika paljon edessä ja ranska nyt on muutenkin hyödyllinen kieli ainakin Euroopassa, sekä erityisesti tietenkin rajanaapurissa, jossa ruhtinasperhekin aika paljon aikaansa viettää.

      Olin tosi iloinen, kun myös Charlene puhui haastattelussa velvollisuudesta ja vastuusta, hänellä tuntui olevan aiheeseen aika mutkaton suhde. Pakoonhan sitä ei pääse, joten kiukuttelu ei auta ja on parempi ottaa lusikka kauniiseen käteen, jotta lopputulos on mahdollisimman hyvä. Olen itse usein miettinyt tuota, että millaisen suhteen julkisuuteen ja ihan kuninkaallisuuteenkin esimerkiksi William (ja Kate) lapsilleen siirtävät ja pelkään pahoin, että väkisin tuo nuiva suhtautuminen ainakin jollakin tasolla periytyy. Siinä mielessä Jacques ja Gabriella, sekä esimerkiksi Estelle ja varmaan myös Tanskan lapset ovat runsaasti edellä verrattuna esimerkiksi Georgeen ja Charlotteen, mutta myös Leonoriin ja Sofiaan, sekä ehkä erityisesti myös Alankomaiden prinsessoihin.

      Tykkää

      • Olen kanssasi samaa mieltä, että monacolaisia tuskin erityisemmin vaivaa Charlenen kieliasia, vaikka Monacon ruhtinattarelta voisi olettaa ranskan taitoa. Kielikysymyksestä mieleen väkisin juolahtaa Silvia, Mary ja Maxima, vaikka Ruotsi, Tanska ja Alankomaat ovat tietenkin eri asioita kuin Monaco. Silti en voi olla miettimättä, mitä jos esimerkiksi Maxima ei olisi vaivautunut opiskelemaan hollantia. Tosin Maximan ja Charlenen erottaa valtioiden lisäksi äidinkieli, sillä kenties englanti antaa Charlenelle omanlaista armoa englannin aseman takia.

        Toinen kielikysymyksessä askarruttava asia on Monacon erityiset suhteet Ranskaan. Tietenkään Charlenen vastuulla ei ole hoitaa Ranskan ja Monacon välejä, mutta esimerkiksi virallisten vierailujen kohdalla ranskalaisten mielestä voisi olla epäkohteliasta että Charlene puhuisi heille ranskan sijasta englantia, sillä Monacossa kuitenkin ranskaa puhutaan.

        Tykkää

        • Juu, olen samaa mieltä, ettei kielen osaamattomuus ole mitenkään tyylikästä tai kohteliasta. Arjessa se vain ei varmasti ole mikään ongelma, mutta tietenkin kielen puhuminen olisi osa sitä prosessia, jossa Charlenesta tulee oikeasti monacolaisten ruhtinatar, eikä vain Albertin vaimo. Ja sama koskee tietenkin maan edustamista ulkomailla, kuinka ”monacolainen” Charlene on ilman kielitaitoa?

          Tykkää

  2. Katsoin haastattelun heti sen ilmestyttyä ja se oli minun mielestäni ihanaa katsottavaa. On hienoa kuinka avoimen haastattelun he antoivat lapsiinsa liittyen, mutta kuten queenespejo sanoi, he eivät raottaneet yksityisyyden verhoa kuitenkaan liikaa. Sain Charlenesta ja Albertista kuvan, että he ymmärtävät, että lapsilla tulee olemaan tulevaisuudessa velvollisuuksia ja, että heillä tosiaan tuntuu olevan hyvin mutkaton asenne tähän. Oli hienoa kuulla heidän toteavan, että lapset saavat kuitenkin itse valita kiinnostuksenkohteensa.
    Mielestäni Charlene ja Albert ovat esitelleet kaksosia hienosti kansalle säännöllisin väliajoin. Jacques ja Gabriella ovat vaikuttaneet siltä, että he ottavat julkiset tilaisuudet hyvin rennosti. Hienoa, että he voivat tehdä näin Monacossa ja viedä lapsia ihmisten luo. Lasten totuttaminen julkisuuteen pienestä pitäen on mielestäni oikein, sillä saattaa olla muuten aikamoinen shokki vanhemmiten. Tällä en tietenkään tarkoita, että lasten kuuluisi joutua monikymmenpäisen kuvaajajoukon kuvaamiksi ja ihmisten huudon keskelle vaan juuri turvallisia tilanteita yhdessä vanhempien kanssa ja ei pitkäksi aikaa.
    Charlenen kielivalinta ei itselläni aiheuttanut juurikaan ajatuksia silloin, kun katsoin videon, mutta luettuani teidän kommenttinne olen kyllä samaa mieltä. Englanti on tietysti hänen äidinkielensä ja jollei hän kovin hyvin vielä ranskaa osaa niin on mielestäni ok puhua englantia. Toivottavasti Charlene kuitenkin opiskelee ranskaa ja tulee vielä jossain vaiheessa puhumaan sitä.

    Tykkää

    • Olin aivan äimistynyt, kun näin tämän haastattelun ensimmäistä kertaa! Tällaista ei nykyään nähdä missään kuningashuoneessa, mutta minustakin se oli todellakin hienoa. Viitaten keskusteluumme Georgen päiväkotipostauksessa, tässä juuri on sellaista julkisuutta, joka on täysin vanhempien hallinnassa ja se toimii minusta kaikkein parhaiten. Olen muutenkin samaa mieltä, että Charlene ja Albert ovat hoitaneet fiksusti lasten ensimmäisen vuoden ja lapsia on nähty, mutta heitä ei ole missään tapauksessa riepoteltu missään ylenmäärin.

      Sinänsä olen iloinen, että Charlene puhui englantia, kun se hänelle on vahvempi ja näin hän pääsi ehkä enemmän ääneen, kuin olisi mahdollisesti heikolla ranskalla. Mutta kuten sanottu, jossain vaiheessa sitä varmaan kannattaa kunnolla opiskella.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s