Uudenvuodenjuhlallisuudet Tanskassa kunnioittivat eläköityvää prinssi Henrikiä (lisätty linkki videoon kuninkaallisten saapumisesta)

Vuosi on vaihtunut ja olemme siirtyneet vuoteen 2016, hyvää uutta vuotta kaikille! Perinteiseen tapaan suurimmat juhlat vuoden vaihtumiseksi järjestettiin Tanskassa, jossa kuningatar Margareetan johdolla juhlittiin uudenvuodenpäivän iltana juhlaunivormuissa, iltapuvuissa, kunniamerkeissä ja tiaroissa. Uudenvuoden aattona kuningatar piti myös perinteisen puheensa ja tällä kertaa mukana oli myös varsinainen uutispommi.

Monet hallitsijat pitävät vuoden tärkeimmän puheensa jouluaattona tai joulupäivänä, mutta Tanskassa kuningatar ilmestyy kansalaistensa televisioruutuihin uudenvuodenaattona kello 18. Tänä vuonna kuningattaren puhe (englanninkielinen teksti) käsitteli suurelta osin Eurooppaa koko vuoden ravistelleita aiheita, eli terrorismia, josta myös Tanska sai keväällä oman osansa, sekä turvapaikanhakijoiden suurta määrää. Poiketen ehkä Tanskan julkisesti hyvin tiukasta linjasta kuningatar totesi, että apua hakevia on autettava ja toivoi, että tuleva vuosi on hyvä kaikille, jotka Tanskassa elävät. Samalla, kun kuningatar totesi maailman ja Tanskan kohdanneen vaikeuksia ja vaaroja, korosti hän kuitenkin myös maansa ja kansansa vaurautta ja hyvinvointia, sekä kehotti ihmisiä jatkamaan elämäänsä rohkeasti omalla tavallaan ja muistaen yhteisöllisyyden. Puheen merkittävin osa oli kuitenkin sen loppu, jossa kuningatar kiitti erityisesti puolisoaan prinssi Henrikiä tämän avusta, tuesta ja innoituksesta vuosien varrella ja ilmoitti, että prinssi on päättänyt jäädä eläkkeelle. Päätös on prinssin oma, mutta kuningatar kertoi ymmärtävänsä ja hyväksyvänsä sen. Käytännössä prinssi Henrikin jääminen eläkkeelle tarkoittaa, että hän jättäytyy pois suuresta osasta virallisia tehtäviään, kuten esimerkiksi alkuvuoden virallisista uudenvuodenvastaanotoista, tulevista valtiovierailuista ja parlamentin avajaisista. Toisaalta prinssi jatkaa työtään esimerkiksi monien hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Vapaa-aikansa 81-vuotias prinssi aikoo pyhittää pääasiassa taiteelle.

Video © TV2 via Youtube

Uuden vuoden ensimmäisen päivän iltana Tanskan kuninkaallinen perhe juhlii perinteiseen tapaan vuoden vaihtumista yhdessä hallituksen, asevoimien korkeimpien edustajien, sekä hovin tärkeimpien työntekijöiden kanssa (vieraslista). Paikalla kuninkaallisesta perheestä olivat kuningatar Margareeta seuranaan prinssi Henrik, kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary, prinssi Joachim ja prinsessa Marie, sekä kuningattaren serkku prinsessa Elisabeth.

Ruotsin Nobel-illallisten ja esimerkiksi Ison-Britannian valtioillallisten tapaan Tanskan uudenvuodenjuhlien pukukoodi on white tie, eli korkein mahdollinen. Miehillä se tarkoittaa joko frakkia tai juhlaunivormua, sekä kunniamerkkejä. Naiset puolestaan sonnustautuvat iltapukuihin ja kantavat tiaroita, sekä arvokkaita koruja ja kunniamerkkejä. Viime vuoden asuihin voi palata täällä ja aiempien vuosien loistoon täällä.

Huom! Kuninkaallisen perheen saapumisen juhlaan voi katsoa hovin Youtube-sivulla.

Kuningatar Margareeta oli pukeutunut kauniiseen hyvin vaalean siniseen silkkipukuun, jonka näimme kuningattaren yllä viime keväänä Alankomaiden kuningasparin valtiovierailun yhteydessä ja hieman myöhemmin uudelleen, kun kuningatar juhlisti 75-vuotispäiväänsä. Hiuksillaan kuningatar kantoi 1800-luvun alusta peräisin olevaa timantti- ja helmitiaraa, joka on toinen kuningattaren arvokkaimmista tiaroista ja niin ikään timanteista ja helmistä koostuvat kaulakoru, korvakorut ja rintaneula puolestaan kuuluvat Tanskan kruununjalokiviin. Prinssi Henrik oli tänä vuonna pukeutunut frakkiin ja molempien harteilla nähtiin Tanskan korkeimman ritarikunnan Elefanttiritarikunnan kunniamerkki kultaisessa käädyssään.

Kruununprinssi Frederik saapui illalliselle laivaston kontra-amiraalin univormussa ja koska kruununprinssi, sekä prinssi Joachim saivat viime vuonna ylennykset, näimme tänä vuonna hieman aiempaa hienommat univormut. Kruununprinsessa Mary oli pukeutunut aivan äärimmäisen upeaan tummansiniseen samettipukuun, jonka helmaosa on meille tuttu vuoden 2014 Bambi Awards -tilaisuudesta. Jesper Høvringin suunnitteleman asun alaosaan oli nyt lisätty uusi samettinen, pitkähihainen yläosa, jossa oli lyhyt laahus. Hiuksillaan kruununprinsessa kantoi kahdesta tiarastaan arvokkaampaa, eli rubiinitiaraa ja siihen kuuluvasta korusetistä korvakoruja hieman yksinkertaistetussa muodossa, sekä kampauksessaan setin hiuspinnejä. Elefanttiritarikunnan käädyn lisäksi kruununprinsessan asua koristi myös kuningatar Margareetan kuva timanttikehyksessä, eli niin sanottu perhekunniamerkki.

Tuore reservin eversti prinssi Joachim oli sonnustautunut tyypilliseen tapaansa maavoimien univormuun, ja kuten veljelläänkin, myös prinssi Joachimilla näimme hieman päivitetyn version. Prinsessa Marie oli pukeutunut kauniiseen, valkoiseen kaksiosaiseen iltapukuun ja kantoi hiuksillaan jo tutuksi tullutta kukkatiaraansa.

Kristian IX:n palatsissa Amalienborgissa järjestettävä juhlaillallinen on vuoden merkittävimpiä tilaisuuksia kuninkaallisessa hovissa. Illallista valmistellaan pitkään ja hartaasti, sekä perinteitä kunnioittaen. Illallinen nautitaan palatsin suuressa salissa, jonka rokokoosisustus on peräisin 1700-luvun puolivälistä. Huippukokkien valmistama ruoka tarjoillaan arvoastioista ja nautitaan luonnollisesti arvokkailla aterimilla, vieraat hopeisilla ja kuningattaren pöydässä kultaisilla. Aterian ensimmäinen ruokalaji on aina keitto ja se tarjoillaan lautasilta, joita koristaa Dannebrog-ritarikunnan tunnus. Pääruoka tarjoillaan yleensä hopealautasilta ja jälkiruoka posliiniastioista, joita koristavat tanskalaiset kaupungit ja rakennukset, tai kauniit kukkakuviot. Kun käytössä on ensin mainitut astiat, pyritään lautasvalinnassa huomioimaan kunkin vieraan asuinpaikka. Hopeiset haarukat ovat peräisin vuodelta 1864 ja veitset puolestaan vuodelta 2010, jolloin kuningatar Margareeta sai ne 70-vuotislahjaksi. Piispan hiipan muotoon taitellun kankaisen lautasliinan sisään sujautetaan vielä lämmin sämpylä juuri ennen vieraiden saapumista. Ruokasalin valmisteluun ja kattamiseen voi tutustua katsomalla kauniin videon hovin Youtube-kanavalla.

Tämänkertainen menu:

Kalaterriiniä ja hyytelöä vihreistä tomaateista, fenkolia ja selleriä

Hirven seläkettä riistakastikkeella, ruskistettua maissia ja Pommes Anna -perunavuokaa

Vihreä salaatti punajuurella ja vinaigretellä

Pomeranssikääretorttua

Rosenborg-viini

Chateau de Cayx 1999

Cahors

Champagne

Moet et Chandon, Cuvee speciale M/H

Ruoan kanssa tarjoiltavalla Rosenborg-viinillä on mahtava historia. Sen toi alunperin Tanskaan kuningas Kristian IV 1500-luvulla ja sitä tarjoiltiin ensimmäisen kerran uudenvuodenillallisella vuonna 1598. Viiniä on vuosien varrella jatkettu toisella viinillä, mutta vuoteen 1982 asti sitä säilytettiin alkuperäisissä puutynnyreissä. Vuodesta 1729 saakka viiniä on säilytetty Rosenborgin linnassa ja uskotaan, että sitä voidaan tarjoilla vielä seuraavat 300 vuotta. Menun muista viineistä ainakin kaksi ensimmäistä ovat peräisin kuningatar Margareetan ja prinssi Henrikin loma-asunnolta Château de Caïxista Ranskasta, jossa prinssi Henrik on harjoittanut viininviljelyä.

Illallisen aikana esitettiin seuraavat musiikkikappaleet

A.O. Stein Dronning Margrethe d. II’s Parademarch

J. Offenbach Orfeus i Underverdenen

J. Strauss Du und Du Vals

P. Mascagni Intermezzo fra Cavalleria Rusticana

H.C. Lumbye Helga Polka Mazurka

K.N. Andersen Musens Sang

M. Cholewa Hyldest til Prinsgemalen

H.C. Lumbye Champagne galop

Tämä ilta oli eräänlainen jäähyväinen prinssi Henrikille, joka siis jää nyt eläkkeelle ja pois monista virallisista tilaisuuksista. Musiikkiesityksistä toiseksi viimeinen oli kunnianosoitus prinssille ja myös illallisessa oli useita perinteisiä ranskalaisia osioita, joten selvästi ilta oli suunniteltu monilta osin ranskalaissyntyisen prinssin kunniaksi.

Vuodenvaihteen juhlallisuudet jatkuvat Tanskassa vielä ensi viikolla, kun kuningatar Margareeta  (jatkossa siis ilman prinssi Henrikiä) ja kruunuprinssipari ottavat vastaan uudenvuodentoivotuksia erilaisilta virallisilta tahoilta. Tiistaina vuorossa ovat korkeimman oikeuden tuomarit, sekä kuninkaallisen henkivartiokaartin ja husaarirykmentin upseerikunta ja myöhemmin samana päivänä parlamenttitalona toimivassa Christiansborgin linnassa Tanskassa toimiva diplomaattikunta. Keskiviikkona kuningatar ja kruununprinssipari ottavat vielä vastaan onnentoivotukset Christiansborgin linnassa puolustusvoimien ja pelastuslaitoksen esikunnalta, valtakunnan virallisen arvojärjestyksen kolmen ensimmäisen luokan edustajilta (Wikipedia), sekä isojen valtakunnallisten järjestöjen ja kuninkaallisen perheen suojelemien tahojen edustajilta.

Advertisements

18 kommenttia artikkelissa “Uudenvuodenjuhlallisuudet Tanskassa kunnioittivat eläköityvää prinssi Henrikiä (lisätty linkki videoon kuninkaallisten saapumisesta)

  1. Mary näytti todella upealta! Toivottavasti nämä uudistukset on tehty niin, että pääsemme vielä joskus näkemään pelkkää bambi awards – pukuakin 🙂 Marien puku muistutti häiritsevän paljon hänen aikasempaa, vaalean harmaan sävyistä pukua, minkä vuoksi en lämmennyt tälle puvulle, ja minun puolestani Margarethe olisi voinut jättää tuon turkiksen kotiin jotta olisimme saaneet paremman kuvan hänen koruistaan!

    Uutiset prinssi Henrikistä olivat kyllä itselleni aika yllätys. Tuntuu omituiselta, että Henrik jatkaa työtä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa, muttei virallisemmissa tilaisuuksissa, sillä jos eläköitymisen syy olisi pelkästään terveys niin luulisi että silloin unohdettaisiin kaikki työtehtävät. No, tulevaisuus näyttää kuinka aktiivisesti Henrik käyttää aikaansa työtehtäviin eläkkeellä.

    Tykkää

    • Minusta Bambi-puku näyttää siltä, että siinä on erillinen ylä- ja alaosa, eli on varmaan käyttökelpoinen edelleen. Ja se yläosa olisi varmaan kaunis jonkun toisenkin alaosan kanssa, esim. jonkun polvimittaisen kynähameen ja korkeiden korkojen. Marien puvusta ajattelin ihan samaa, enkä ollut ensin edes ihan varma, onko tämä jo aiemmin nähty, vai kuitenkin uusi. Vähän on varmaan haastava tuo kääty iltapukukankaille, mutta silti turhan samanlainen, vaikka muuten minusta nätti. Helmaosa oli minusta tosi kaunis. Margarethan turkis ei ole mun makuun, kuten ei turkikset yleensäkään, joten sen olisi voinut jättää ihan rauhassa pois. Tosin kyllä se Margareetan kuninkaalliseen tyyliin sopii, kuten Jonna tuossa alla sanoo!

      Minäkin olin yllättynyt Henrikin suunnitelmista, mutta positiivisella tavalla. En ole koskaan ymmärtänyt sitä ajatusta, että kuninkaalliset velvollisuudet jatkuvat täysipäiväisinä hautaan saakka ja varsinkin se tuntuu minusta ahdistavalta näiden avioliiton kautta kuninkaalliseksi tulleiden kohdalla. Minusta Henrik oli rohkea. Lisäksi minusta on oikeastaan ihan loogista, että luopuu näistä virallisista, mutta pitää ne, joissa ei ole kyse velvollisuudesta, vaan ennemmin ihan oikeasta auttamisesta.

      Tykkää

  2. Maryn puku oli todella upea, ja oli kiva nähdä jonkin muunkin väristä samettia kuin punaista 😀
    Marien puku oli ihan kaunis, mutta olisi se kauniimpikin voinut olla.
    En oikein koskaan ole lämmennyt tuolle Margarethen puvulle ja ei niin tapahtunut nytkään. Tuo Margarethen turkis on ihana ja se saisi jokaisen näyttämään kuningattarelta, mutta tuon puvun kanssa se ei sopinut.
    Itse en ole kovin yllättynyt Henrikin eläköitymisestä, mutta odotin, että hän osallistuisi näihin suuriin tilaisuuksiin kuten valtiovierailuihin jne. ja vähentäisi muita tehtäviä. Tosin jos Henrik tekisi noin, veronmaksajat voisivat ruveta miettimään, että onko hän vain näyttäytymisen ja kimalluksen perässä.

    Tykkää

    • Totta, kevyesti tuttua tuo pitkähihainen sametti Maryllä tässä tilaisuudessa! 😀 Minusta Margareetan puku on kaunis ja tykkään näistä oikein kuningatarmaisista isohelmaisista hänellä, mutta väri on minustakin vähän pliisu. Keväällä se sopi paremmin ja nyt olisi voinut olla jotain dramaattisempaa, koska sellaisetkin Margareeta kantaa niin hyvin. Turkiksesta tuossa jo Arianalle kommentoinkin, etten tykkää, mutta olet kyllä oikeassa, että hyvin kuningatarmainen sekin kyllä on!

      Ihan hyvä pointti, hienoihin tilaisuuksiin osallistuminen voitaisiin nähdä rusinat pullasta -meininkinä. Minusta on loogista, että Henrik tekee noita tavallisempia juttuja, mutta jättää väliin esim. pidemmät matkat. Ikä alkaa painaa ja selvästi myöskään terveys ei ole ihan kunnossa.

      Tykkää

  3. Henrik on ollut mielestäni jo hieman pidempään haluton tekemään velvollisuuksia ja eihän tästä pitkä aika ole kun Tanskassa taas keskusteltiin, että kuka on Margareetan sijainen, Henrik vai Frederik Jotenkin tuntuu, että Henrikin itsetunto on ikoinaan saanut kolauksen, kun ei hänestä kuningasta voitu tehdä ja muutenkin vastuuta voitiin antaa vähemmän.

    Jotenkin tuntuu, että tämä ratkaisu oli tehtävä, jotta ei herää lisää pahoja puheita. Keväällä kun oli isot juhlat ja Henrik vetosi flunssaan ettei päässyt paikalle, mutta paparazzit bongasivat hänet paria päivää myöhemmin viiniä lipittämässä etelä-Euroopasta, niin se saattoi hieman herättää närää, että velvollisuudet ei maistu ja ennemmin tehdään jotain muuta. Tällä päätöksellä kukaan ei oleta hänen enää tulevan tilaisuuksiin ja jos tulee niin se on iloinen yllätys. Ja jos Henrik bongataan sit vapaalla samaan aikaan niin voidaan vain todeta hänen olevan eläkkeellä. Itse koin tämän siten,e ttä Tanskan hovin halusi välttää turhat huhut ja juorut ja päätyi tähän ratkaisuun. Säästää kaikkia, myös Henrikkiä.

    Ja iloisempaa asiaa, onko siitä Maryn bambi-puvusta kuvaa? 🙂 kun se on jäänyt minulta huomaamatta.

    Tykkää

      • Voin melkein sanoa, että Mary on kuninkaallisista ehdoton suosikkini! Kaunista ja tyylikästä, mielenkiintoista, sopivalla tavalla rohkeaa, aina kauniisti asustettu ym. Olen usein harmitellut, että luvallisia kuvia Marystä on saatavilla niin vähän, sillä muuten olisin jo pukeutumisesta tehnyt postauksen.

        Tykkää

    • Henrikille on tosiaan vuosien varrella ollut vaikeaa hyväksyä asemaansa ja onhan kansankin kanssa ollut aika vaihteleva suhde. Uskon, että eläkepäätös on monen tekijän summa, mainitsemasi oma haluttomuus ja puheet/kritiikki, sekä varmasti toisaalta myös ikä ja terveys. Ja jos siellä painaa myös ihan halu olla rauhassa vanhuuden päivillä, soisin senkin kyllä Henrikille (ja kaikille muillekin kuninkaallisille). Tämä on mielenkiintoinen aihe kyllä, pyörittelen sitä postauksen muotoon myös.

      Tässä Bambi Awards -puku. Aivan upea minusta, joten toivon, että nähdään pukua myös alkuperäisessä muodossa vielä. Ja uskon, että nähdään, sillä vaikka Mary ei ehkä ole se Euroopan kuninkaallisista naisista, jota aina kierrättämisestä ylistetään, itse asiassa hän on varsinkin iltapukujen suhteen kierrättäjä, sekä modistaja, joten eiköhän asusta oteta kaikki irti. 🙂

      Tykkää

      • Oi toi alkuperäinenkin puku on tosi hieno. Ja tiara, vaikka sisältää rubiineja niin sopi kyllä hienosti sinisen kanssa. 🙂 Joo näistä ketkä kierrättää pukujaan aj käyttää udestaan niin voisi kijroittaa melkein oman postauksen.

        Ja tosiaan, mun mielestä sisi Henrikin kohdalal tuo päätös oltaisiin voitu tehdä jopa aikaisemmin. On totta, ettei välttämättä tarvi sinne hamaan loppuun asti edustaa, varsinkin jos terveys pettää. Sitten on tietenkin nämä esimerkiksi Britannian superleidit, jotka vaikuttaa vie korkeassa iässäkin hyvin jaksavaisilta ja ehtiviltä. 😀 Että jokainen oman kykynsä mukaan.

        Tykkää

        • Vielä yksi huomio, tuli nyt mieleen, että Tanskan hoviin on aina haettu puoliso muualta kuin Tanskasta. Fredrik ja Joakim ovat molemmat ottaneet puolison muualta, Margareetta on ottanut muualta. Hänen isänsä otti ruotsalaisen. Ja Margareetan siskotkin ovat päätyneet muuhun kuin tanskalaiseen ratkaisuun. 🙂
          Tästä tulikin mieleen, että puhuukohan prinsessa Marie ja Henrik keskenään ranskaa? 🙂

          Tykkää

          • Olen samaa joskus miettinyt, että Tanskassa ei taideta olla vielä sillä asteella, että puoliso voi olla kotimaasta, kuten monissa muissa monarkioissa. Tai voihan tietysti olla, että ihan sattumalta Frederik ja Joachim ovat löytäneet kaikki kolme vaimoa ulkomailta (Alexandrahan on syntynyt Hong Kongissa), mutta jotenkin on vähän sellainen fiilis, että kun ei voida vaatia aatelista, ulkomaalainen on vähän kuitenkin ”parempi”, kuin tavallinen pulliainen Tanskasta. Saa nähdä, miten käy Christianin kohdalla.

            Uskoisin, että Marie ja Henrik puhuvat ranskaa aika paljonkin, sillä käsittääkseni Margareetakin puhuu sitä erittäin sujuvasti ja myös pojat puhuvat, joten ei ole tarvetta aina vaihtaa kieltä.

            Tykkää

        • Mary on minusta saanut tosi hienosti yhdistettyä rubiinitiaraa, vaikka varmaan on hankalaa, kun tuo tärkein tiara on värillisillä kivillä. Sopii kuitenkin kauniisti moniin asuihin. Kierrätysteema on pyörinyt mielessä jo jonkun aikaa, katsotaan jalostuuko postaukseksi jossain vaiheessa. 🙂

          Tykkää

  4. Mielenkiintoinen tuo kielikysymys. Joskus olen mietinnyt että taitaa ranska olla vahva perheessä, mutta sitä en ole miettinyt mitä kieltä kukakin käyttää keskenään. Ranskan lisäksi englanti on itsestään selvyys varmasti kaikissa hoveissa, eli oppivat sen lapsena esim.lastenhoitajan avulla (esim.Estelle) vai mitä kieltä Mary puhuu lapsille? Julkisesti varmaan tanskaa, mutta kotona englantia???

    Mary se taitaa vaan tuon tyylin, harmi että laillisia kuvia ei kauheasti ole saatavilla. Mielenkiintoisen postauksen siitä sais.

    Tykkää

    • En muista, olenko nähnyt varmaa tietoa Maryn kielestä, mutta olen siinä käsityksessä, että hän puhuisi englantia lapsille. Ja tuntuisi kyllä ihan älyttömälta, jos ei puhuisi. Charlene ainakin puhuu kaksosille englantia ja Albert ranskaa, mutta toisaalta Charlene ei kyllä osaakaan käsittääkseni liiemmin ranskaa. Ja tosiaan Estellellä on englanninkielinen lastenhoitaja.

      Tanskan kuninkaallisista on tosiaan huonosti kuvia ja samoin muista Pohjoismaista. Briteistä on joka lähtöön, mutta muita kohtaan kiinnostus ja markkinat pienemmät.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s