Vauvauutisia Bhutanista!

Iloiset kuninkaalliset vauvauutiset sen kuin jatkuvat tänä syksynä! Ensin tuli hartaasti odotettu tieto Ruotsin kruununprinsessa Victorian toisesta raskaudesta, sitten yllätystieto prinsessa Sofian tulossa olevasta esikoisesta ja eilen saimme kuulla, että Alankomaiden kuningas Willem-Alexanderin serkun, prinssi Jaimen puoliso prinsessa Viktória odottaa ruotsalaiskaimansa tapaan toista lastaan.

Tänään uutisia saatiin hyvin kaukaa Bhutanista saakka, jossa pienessä ja syrjäisessä valtiossa Himalajan vuoristossa kansaansa johtaa Elvikseenkin verrattu 35-vuotias Druk Gyalpo, lohikäärmekuningas, Jigme Khesar Namgyel Wangchuck ja tämän kuvankaunis puoliso Druk Gyaltsuen, lohikäärmekuningatar, Jetsun Pema. Kuninkaan tuoreen ilmoituksen mukaan 25-vuotias kuningatar odottaa vuonna 2011 avioituneen parin ensimmäistä lasta. Lehtitietojen mukaan laskettu aika osuu ensivuoden ensimmäiselle neljännekselle ja kuningas itse viittasi Losariin, joka tarkoittaa uutta vuotta. Bhutanissa uusi vuosi alkaa ensi vuonna helmikuun 8. päivänä, joten laskettu aika sijoittunee jonnekin helmikuun alkupuolelle. Kuningas kertoi iloiset uutiset kansalle isänsä kunniaksi pitämässään puheessa.

Suuret uutiset kerrottiin hyvin merkittävällä hetkellä, sillä eilen ja tänään Bhutanissa juhlitaan kuninkaan isän, vallasta vuonna 2006 luopuneen kuningas Jigme Singye Wangchuckin 60-vuotispäivää. Nykyinen kuningas on viides Wangchuck-dynastian hallitsija ja maan yhdistänyt kuningashuone on ollut tärkeä sen kehitykselle. Kaksi ensimmäistä kuningasta loivat yhteydet Britti-imperiumiin ja Intiaan, kun taas kolme viimeisintä ovat lähteneet kehittämään maasta demokratiaa. Kuningaspari on maassaan erittäin suosittu ja kruununperillistä odotetaan innokkaasti. Ilmeisesti kuningas on puheessaan sanonut, että tuleva lapsi on poika ja siten kiistaton kruununperillinen. Bhutanissa kruununperimys suosii poikia, eli jos lapsi onkin tyttö, mahdollinen pikkuveli ohittaisi hänet vielä perimyksessä.

Bhutanin kuningasparin häät neljä vuotta sitten lokakuussa olivat aikamoinen mediatapaus ja tekivät maan tunnetuksi hetkessä. Sen jälkeen nuori kuningaspari on pysynyt eurooppalaiselta medialta suurelta osin piilossa, mutta he ovat työskennelleet hyvin aktiivisesti kiertäen maataan ja jonkin verran vierailleet myös ulkomailla. Jos kiinnostuitte kuningas Khesarista ja tämän puolisosta, heidän viralliset Facebook-sivunsa ovat vierailun arvoisia (kuningas, kuningatar). Täällä Hovikirjeenvaihtaja-blogissa lohikäärmekuningas on vieraillut kerran, sillä viime syksynä hänet valittiin Vanity Fairin parhaiten pukeutuvien listalle.

Hovikirjeenvaihtaja onnittelee kuningasparia!

Huomatkaa alla tämän päivän varsinainen postaus, jossa aiheena toisen esikoistaan odottavan pariskunnan, eli prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian tuleva koti Villa Solbacken!

Mainokset

8 kommenttia artikkelissa “Vauvauutisia Bhutanista!

  1. Bhutanin kuningaspari on yksi fotogeenisimmistä kuninkaallisista koko maailmaassa, toisaalta tähän mielikuvaan voi vaikuttaa ettei heistä tipu niin paljoa kuvia tänne länsimaihin ja huonoja otoksia ei vain näe 😀 Mutta lisää iloisia uutisia, toivottavasti tarjoavat meille kuvia!

    On ollut niin kiirettä koko marraskuu, etten ole ehtinyt kommentoida ollenkaan viime postauksiin, joten tiivistän nyt huimasti sanomalla että todella mielenkiintoisia ovat olleet ja piristävästi aiheet ovat olleet laidasti laitaan 🙂 Selailin joku päivä vanhempia postauksia ja huomasin kirjoituksesi kun näit kuningatar Elisabethin ja tuli mieleen että en ole tainnut koskaan kertoa täällä omia kokemuksiani aiheesta (toivottavasti ainakaan!). Viime keväänähän Kaarle Kustaa ja Silvia tekivät valtiovierailun Suomeen ja käväisivät myös täällä itärajalla. Koulun kautta meille oli järjestetty mahdollisuus päästä seuraamaan yleisöön nuorten kulttuuriesitystä kuningasparille, presidenttiparille ja heidän mukanaan kulkeneelle seurueelle (sellaisiakin henkilöitä, kuin Nalle Wahlroos viiksineen). Esitys oli teatterissa ja arvovieraat istuivat luonnollisesti eturivissä, ja vaikka minun ja kuningasparin välissä oli monta riviä, niin yllätyin ihan kuinka lyhyiltä he näyttivät! 😀 Pienoinen pettymys oli, ettei kuningaspari tai presidenttipari ottanut minkäänlaista kontaktia yleisöön tai esiintyjiin, vaan tulivat paikalle ja poistuivat aika vikkelää vauhtia, mutta kokemus oli sekin 🙂

    Tykkää

    • Totta, heistä ei nähdä tyhmiä ilmeitä Wimbledonissa tai muutenkaan outoa kuvamateriaalia, mutta ovat he kyllä kauniitakin, ei voi kiistää! 😀 Toivottavasti nähtäisiin kuvia sitten vauvan synnyttyä, mutta Bhutanin kohdalla ei voi oikein koskaan olla varma, sillä siellä ei ihan samalla tavalla toimi tämä hovin tiedotus, kuin Euroopassa.

      Kiva, että olet tykännyt postauksista! Harmillisen paljon on viime aikoina tullut keskityttyä britteihin ja ruotsalaisiin, mutta on tuonne nyt väliin saatu tungettua ainakin Tanskaa ja Alankomaitakin. Ja tosiaan laidasta laitaan, kuten tässä blogissa aina. Hyvässä ja pahassa! 😉

      Haa, kiva kuulla ensikäden kokemuksia! Silvia ja Kaarle Kustaa eivät tosiaan vaikuta kovin pitkiltä, netin mukaan kuningatar näyttäisi olevan n. 170cm ja kuningas vähän vajaa 180cm. Itseasiassa kuulostavat vähän olevan jopa yläkanttiin minusta, kun vertaa muihin. Tässä kuvassa mua yllätti kovasti, kuinka pieni Victoria on Willem-Alexanderin ja Maximan vieressä (jotka ovatkin kyllä pitkiä), hänellä on jotenkin pidemmän ihmisen kroppa minusta. 🙂 Ihan sivumennen sanoen Harryllä muuten on lyhyen ihmisen, aina yllättää kuinka pitkä hän on, kun on jotenkin sopusuhtainen. William sitten taas näyttääkin pitkältä.

      Eivätkö tosiaan edes vilkutelleet, jotenkin yleisesti tervehtineet yleisöä? Aika outoa minusta ja epäkohteliastakin. Ei nyt kaikkia voi kätellä, mutta voihan sitä nyt huomioida, että muutakin väkeä on paikalla… Mutta aina on hauskaa kuulla ihmisten kokemuksia kuninkaallisten näkemisestä, kiitos! Olen vähän ajatellut, että joskus voisi koota ihmisten kertomuksia ja vaikka kuvia korteista, jos on saanut vastauksia postiinsa tms. Sellainen me ja kuninkaalliset -osio, vähän yhteisöllisyyttä. Olisi tosi kiva osa blogia! 🙂

      Tykkää

      • Ohhoh, onkohan Victorialla normaalia matalammat korot vai vain todella huono asento sattunut kuvaan, näyttää nimittäin ihan omituisen lyhyeltä, jopa lyhyemmältä kuin Silvia. Me ja kuninkaalliset kuulostaa hyvältä, olisi hauska nähdä minkälaisia vastauksia ihmiset saavat vastauksia postiinsa aina kuninkaallisilta. 🙂

        Tykkää

        • Mun mielestä jalan asento on sellainen, että taitaa olla aika matalat korot. Varmaan muutama sentti lähtee siis ”normaalista” pituudesta.

          Pyörittelen ideaa, katsotaan toteutuuko. Jonkun pitäisi sinne sitten tuottaa sisältöäkin! 😀

          Tykkää

  2. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Jos joskus on aikaa ja kiinnostusta, niin olisipa kiva lukea jonkinlainen kooste Euroopan ulkopuolisista kuningashuoneista. Esimerkiksi Lähi-idän kuninkaallisten joukossa vaikuttaa olevan varsin kiinnostavia persoonia.

    Tykkää

    • Mielenkiintoinen idea, laitan sen muistiin! Ehdottomasti Euroopan ulkopuolellakin on mielenkiintoisia kuninkaallisia, hyvin tuntemattomia täällä tosin. Ja itseasiassa minunkin asiantuntemukseni on aikalailla heikkoa suurimman osan suhteen, mutta kyllä sitä aina jotain kokoon saa. Katsotaan, koska olisi sopiva hetki. 🙂

      Tykkää

  3. Onnea parille! Innolla odottelen… 🙂

    Nyt on todella mielenkiintoinen ensi vuosi tulossa, sillä ainakin KOLME kuninkaallista vauvaa samana vuonna, huhhuh… 😀 Ja kaikki aika lähekkäin toisiaan…

    Tykkää

    • Nyt on todella oikein kuninkaallinen vauvabuumi käynnissä! Ja jos lasketaan tuo Alankomaidenkin vauva mukaan, niin koossa on jo neljä. Toki vanhemmat eivät ole niin kovin tuttuja monille, mutta kuitenkin jonkin verran julkisuudessa. Tosin sanoisin, että pelkästään Ruotsin vauvat työllistää meitä kuninkaallisia seuraavia ihan riittävästi, Bhutan siihen vielä päälle ja meillä kuluukin koko kevät uutisia odotellessa! 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s