Luxemburgin suurherttuahuoneen morsiamet Elie Saab -luomuksissaan

Luxemburgin perintösuurherttua Guillaume ja perintösuurherttuatar Stephanie viettävät kolmatta hääpäiväänsä. Tulevaisuudessa Luxemburgin valtaistuimelle suurherttua Henrin ja suurherttuatar Maria Teresan jälkeen nouseva pari vihittiin ensin siviilisti lokakuun 19. päivänä vuonna 2012 ja seuraavana päivänä häitä juhlittiin kirkollisen vihkimisen ja hääillallisen merkeissä. Perintösuurherttuan nuorempi veli prinssi Felix ja tämän vaimo prinsessa Claire puolestaan juhlivat aivan vasta toista hääpäiväänsä, syyskuun 17. ja 21. päivänä.

Moni morsian toivoo hääpukunsa olevan uniikki, eikä ainakaan halua näyttää samalta, kuin joku muu oman perheen tai suvun morsian. Libanonilaista Elie Saabia suosivan suurherttuatar Maria Teresan kädenjälki näkyi kuitenkin molempien miniöiden pukuvalinnassa, sillä molemmat päätyivät suunnittelijataiturin luomuksiin ja koska Saabin tyyli on hyvin tunnistettavaa, myös hääpuvuissa oli runsaasti samaa henkeä.

Elie Saabin kauniissa iltapuvuissa toistuvat usein samankaltaiset elementit. Puvut on usein yksivärisiä, selkeälinjaisia ja usein myös pitkähihaisia. Niissä on hyvin elävä pinta, rusaasti kirjailuja, tai koristeita, kuten esimerkiksi lasihelmiä ja myös kapeat vyöt korostamassa vyötäröä, sekä runsaat helmat toistuvat useissa Saabin suunnittelemissa vaatteissa. Beirutissa Libanonissa syntynyt ja edelleen pääateljeetaan maassa pitävä suunnittelija on tunnettu erityisesti upeista, mutta kalliista couture-iltapuvuistaan ja hänen kädenjälkeään nähdään usein julkkisten yllä. Myös muutamat kuninkaalliset, kuten juuri Luxemburgin suurherttuatar Maria Teresa, sekä esimerkiksi Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinsessa Madeleine, sekä Kreikan kruununprinsessa Marie-Chantal ovat käyttäneet Saabin asuja. Monet muotiorientoituneemmat kuninkaallisharrastajat odottivatkin Luxemburgin kruununperillisen häitä toivoen salaa libanonilaismestarin luomusta ja odotus ei ollut turhaa, sillä loppujen lopuksi saimmekin niitä kaksi!

Perintösuurherttuatar Stephanien puvussa näimme useita Elie Saabille ominaisia elementtejä. Puku oli yläosastaan kauniisti tyköistuva ja yksinkertainen, siinä oli 3/4-hihat ja vyötäröä koristi vyö muhkean helman leventyessä lantiolta A-linjaiseksi. Norsunluunvärisen pitsipuvun valmistukseen oli kulunut 70 metriä kreppisilkkiä ja tylliä vuorikankaina, 30 metriä satiiniorganzaa, 50 metriä Chantilly-pitsiä ja 40 metriä Calais-pitsiä. Puvun kirjailemiseen kului 3200 työtuntia viideltätoista ihmiseltä ja ompelemiseen 700 tuntia kymmeneltä ompelijalta. Lopputuloksena oli upea, ajattoman kaunis hääpuku, josta  laatu, taito ja kalliit materiaalit loistivat kilometrin päähän.

Vuotta myöhemmin avioitunut saksalainen Claire Lademacher nai suurherttuaparin pojista toiseksi vanhimman ja tuttuun tapaan heikompi sijoitus kruununperimyksessä vaikutti myös häiden budjettiin ja kokoluokkaan. Hääpuvun suunnittelussa käännyttiin kuitenkin jälleen Elie Saabin puoleen ja perintösuurherttuatar Stephanien puvun tavoin myös prinsessa Clairen puvussa toistuivat Saabille tyypilliset valinnat, kuten yksinkertainen muotokieli, runsas kirjailu, pitkät hihat ja yksinkertainen pääntie. Niin ikään norsunluunvärinen puku oli valmistettu silkistä ja Chantilly-pitsistä ja se oli kauttaaltaan kaksikerroksinen. Ohuen silkkimekon päällä oli lähes kauttaaltaan pitsinen kerros ja venepääntien seutu, sekä hihojen alaosat oli läpikuultavaa harsomaista kangasta. Malliltaan prinsessa Clairen puku oli selkeästi kapealinjaisempi ja kevyempi.

Molempien pukujen pinta oli upeasti kirjailtu ja hyvin elävä. Perintösuurherttuatar Stephanien puvussa oli käytetty yleensä kultaseppien suosimaa filigraanitekniikkaa, jonka avulla puvun pintaan luotiin kolmiulotteisuutta taivuttamalla lehtimäisiksi kuvioiksi 10 000 metriä hopeista kirjontalankaa. Kirjailut peittivät käytännössä koko puvun, helmassa ja puvun yläosassa runsaampina, keskiosassa hieman maltillisempina ja yhteensä niihin kului 50 000 helmeä ja 80 000 kristallia.

Prinsessa Clairen hääpuku oli niin ikään kauttaaltaan kirjailtua pitsiä ja puvussa oli käytetty helmiä, kristalleja ja hopealankaa. Auringonpaisteessa puku otti itseensä mielenkiintoisesti valoa ja näytti eräällä tavalla läpikuultavalta ja hehkuvalta, vaikka oli luonnollisesti täysin peittävä ja säädyllinen.

Molemmissa puvuissa edestä melko korkeat ja yksinkertaiset venepääntiet kaartuivat selässä syvään uurretuiksi, mutta jäivät huntujen peittoon. Perintösuurherttuatar Stephanien hääpuvulle asettivat omat visuaaliset vaatimuksensa Luxemburgin Notre Damen katedraali ja puvun vyötärölle kiinnitetty neljän ja puolen metrin laahus täytti ne upeasti. Kirkon matolla peitetyllä käytävällä laahus ja sen alla liikkunut hameen oma kaksi ja puolimetrinen helma levittäytyivät erittäin näyttävästi mutta miinuspuolena asu kyllä näytti siltä, että morsian joutui todella tekemään töitä päästäkseen sen kanssa eteenpäin. Prinsessa Clairella tätä ongelmaa ei näyttänyt olevan, mutta ei toki ollut laahustakaan kuin kaksi ja puoli metriä. Perintösuurherttuattaren puvun tapaan myös prinsessa Clairen puvussa laahusosa oli ilmeisesti kiinnitetty puvun vyötärölle.

Molemmilla morsiamilla laahuksen päällä lepäsi huntu. Perintösuurherttuatar Stephanien hunnun valmistuksessa oli käytetty 15 metriä silkkitylliä ja se oli mitoitettu sopimaan puvun laahukseen täydellisesti. Suurimmaksi osaksi yksinkertaisen ja koruttoman hunnun keskiosa oli kirjailtu samaan tapaan, kuin itse puku ja se oli kiinnitetty morsiamen kauniin nutturan päälle jääden edestä katsottuna melko vähäiselle huomiolle.  Prinsessa Clairen silkkityllihuntu sen sijaan oli kiinnitetty päälaelle tiaran alle ja sen oli selvästi tarkoitus kehystää kaunista morsianta myös edestä katsottuna. Voimakkaasti ja melko rohkeastikin koristellun puvun seuraksi ei oltu valittu turvallisen yksinkertaista huntua, vaan laahuksen päällä lepäsi lähes kauttaaltaan kirjailtu norsunluunvärinen harso.

Kuninkaallisen morsiamen häälookiin kuuluu erottamattomana osana aina myös tiara. Perintösuurherttua Guillaumen kanssa avioitunut Stephanie de Lannoy on syntyjään kreivitär ja suvun historiaa tunnetaan ainakin 800 vuoden taakse. Belgiassa sijaitsevassa kotilinnassa säilytetään myös sukutiaraa, 270 timantilla koristeltua platinakorua, joka koostuu hääpuvun kanssa kauniisti yhteensointuvista lehtikuvioista. Pienikokoinen tiara palveli ennen Stephanieta myös hänen sisariaan ja kälyjään näiden häätiarana. Hentopiirteiselle kreivittärelle tiara sopi kauniisti, mutta valitettavasti se oli kiinnitetty niin huonosti, että se pomppasi välillä pystyyn morsiamen päässä. Tiaran lisäksi perintösuurherttuatar kantoi yksinkertaista timanttikaulakorua ja anoppinsa omissa häissään käyttämiä timanttikorvakoruja, sekä kihlasormustaan ja toisessa kädessään vain kaksi kuukautta ennen tyttärensä häitä menehtyneen äitinsä kihlasormusta.

Prinsessa Clairen suvulla rahaa riittää, mutta historiaa tai tiaroita ilmeisesti ei, sillä morsian lainasi tiaransa miehensä perheeltä. Luontoaiheinen tiara tunnetaan nimellä viininlehtitiara ja se sopikin mainiosti Etelä-Ranskassa viinitilaa pitävälle pariskunnalle. 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta peräisin olevassa tiarassa on timantteja keltakulta- ja hopearungossa ja tiaraa on joskus aiemminkin käytetty myös häätiarana. Silloinen kreivitär Stephanie de Lannoy käytti tiaraa omia häitään edeltävällä illallisella. Kälyn kanssa prinsessa Claire jakoi myös korvakorunsa, jotka olivat samat, kuin perintösuurherttuattarella ja suurherttuatar Maria Teresalla näiden hääpäivinä.

Kukkakimppuihinsa molemmat morsiamet olivat valinneet vain valkoisia kukkia. Perintösuurherttuatar Stephanien valuvaan malliin sidottu kimppu oli pariisilaisen Maison Lachaume -kukkatalon käsialaa ja koostui ainakin valkoisista orkideoista ja ruusuista, sekä muratista. Prinsessa Clairen valkoinen kimppu oli pienehkö ja sidottu pyöreään malliin freesioista. Nykymuodin tapaan kimppua ei oltu tehty runkoon, vaan kukkien varret oli jätetty kauniisti näkyviin.

Komeista sulhasista perintösuurherttua Guillaume oli pukeutunut juhlaunivormuun miekkoineen ja asua koristi oranssinkeltainen Nassaun huoneen Kultaisen leijonan ritarikunnan nauha ja kunniamerkki. Prinssi Felix oli puolestaan valinnut ylleen saketin, harmaan liivin ja sinisen solmion. Takin liepeestä erottui juuri ja juuri saman Kultaisen leijonan kunniamerkin miniatyyriversio.

Kaksi kaunista morsianta, kaksi upeaakin upeampaa hääluomusta, osaatteko tai haluatteko laittaa niitä järjestykseen?

Mainokset

8 kommenttia artikkelissa “Luxemburgin suurherttuahuoneen morsiamet Elie Saab -luomuksissaan

  1. Sekä Clairen että Stephanien hääpuvut kuuluvat suosikkeihini. Jos hääpuvuista pitäisi valita se parempi, sanoisin että Stephanien. Stephanien hääpuvussa on omanlaista näyttävyyttä ja majesteettisuutta, joka heijastaa hänen asemaa kruununperijän morsiamena. Puku on ajaton ja sen voisi kuvitella näytille ihasteltavaksi esimerkiksi 50 vuoden päästä eli klassikon ainekset on kasassa. Stephanien ja Guillaumen häät olivat muutenkin vaikuttavat, vaikkei loisteliaisuutta tietenkään puuttunut Clairen ja Felixin häistä. Sääli, että nämä upeat hääpuvut jäävät viime vuosina nähtyjen hääpukujen varjoon.

    Tykkää

    • Ajaton on hyvä sana kuvaamaan Stephanien pukua. Sen voi helposti kuvitella morsiamen päälle monella eri vuosikymmenellä ja uskon, että työn laatu, joka siitä huokuu kestää myös aikaa niin, että hämmästelemme sen kauneutta vielä pitkään. On tosiaan valitettavaa, että nämä kauniit puvut ovat jääneet monen muun varjoon. Toki viime vuosina kuninkaallisilla morsiamilla on ollut muutenkin upeita pukuja, mutta kyllä Luxemburgin prinsessat taitavat jäädä varjoon enemmän tuntemattomuutensa, kuin pukujensa takia.

      Tykkää

  2. Prinsessa Clairen todella kaunis morsiuspuku on minulle ykkönen. Ihastuttavat kirjaillut pitkät hihat, upea huntu, mikä kauniisti kehysti kaunista morsianta. Kokonaisuus tiaraa myöten on hallittu. Hääkimppu, sidottu niin, että varret hieman näkyvät täydentävät kokonaisuutta.

    Tykkää

    • Ihmeellistä, miten Clairen kokonaisuus toimii niin hyvin, vaikka on omalla tavallaan aika sekava ja kirjava. Huntukin vielä tuossa mukana, mutta silti lopputulos tosi kaunis! Väittäisin, että liittyy osin myös Clairen voimakkaisiin kasvonpiirteisiin ja tummiin hiuksiin, morsian itse erottuu pitsin joukosta ja kuten sanoit, kokonaisuus on hallittu.

      Tykkää

  3. Täältä ääni ehdottomasti Clairelle. Stephanie on melkeinpä aina jotenkin valju, hyvin harvoin olen nähnyt omaa silmää miellyttävää asukokonaisuutta hänellä. Vaikka siis on ihan kaunis ja hoikka, ajattelisi, että olisi helppo löytää näyttäviä asuja. Heidän anoppinsa (nimi ei tule nyt millään mieleen..) pukeutumistyylistä pidän tosi paljon.

    Tykkää

    • Maria Teresa on suurherttuattaren nimi. Hänellä on kyllä aika näyttävä tyyli ja usein todella onnistunut, kauniita värejä myös paljon käytössä. Ja tietysti ei haittaa, että hänkin suosii Elie Saabia. 😉

      Juuri päivällä katselin tuoreita kuvia Stephaniesta Twitterissä ja mietin samaa, eli että vaikka hän on tosi nätti, kokonaisuutena jotenkin hyvin, hyvin vaatimattoman näköinen usein. Vaatteet ovat monesti aika tätimäisiä ja turhankin yksinkertaisia. Tosin hänestä jää kyllä hieman sellainen arka ja ujo kuvakin, joten ehkä persoonaankaan ei sovi kovin rohkeat valinnat. Clairen häälookissa asia on juuri päinvastoin. Luulen, että hän olisi ollut huippukaunis morsian lähestulkoon missä tahansa asussa, niin hurja oli hänen oma hehkunsa!

      Tykkää

  4. Todella kauniita morsiamia molemmat (ja myös komeat sulhaset)! Stepheniella oli yllättävän kevyt meikki. Oliko hänellä esim. ripsiväriä lainkaan? Ei siis sillä, että tarvitsisi olla, yllätyin vain.
    Vaikea laittaa näitä paremmuusjärjestykseen, joten sanon molemmat.

    Katsoin tänä laskiaisena äitini kanssa YouTubesta nuo Stephenien ja Guillaumen häät ja jäi todella hyvä mieli niistä, niin häistä kuin itse hääparistakin. Todella mukavan ja rennon oloinen pari. Heistä tulikin samantien yhdet suosikeistani. 😊
    Kieltä emme ymmärtäneet ja vihkitavatkaan eivät olleet kaikilta osin tuttuja, niin välillä vähän ihmettelimme mitä tapahtuu ja nauroimmekin mm. kun porukka lähti vaeltamaan kirkon käytävälle kesken kaiken ja äitini sanoi, että ”mikäs kansanvaellus siihen nyt tuli”. 😀 Mutta siis ihanat ja lämminhenkiset häät kaikenkaikkiaan. Yhdet suosikeistani. ❤

    Tykkää

    • Stephaniella oli tosiaan hyvin kevyt meikki, mutta se näyttää olevan hänen tyyliään. Hänellä tuntuu olevan usein aika vaaleita sävyjä ja sellaista melko klassista tyyliä. Ehkä ihan hiukan kuitenkin hääkuvissa olisi toivonut kontrastia, kun hiuksetkin on vaaleat ja puvun väri myöskin hiukan beige.

      Näitä vanhempia häitä pitäisi joskus katsoa kyllä uudelleen. En muista näistäkään oikein mitään ja samoin esim. Mette-Maritin ja Haakonin häät ovat ihan unohtuneet, vaikka muistan katsoneeni ne suorani televisiosta. On aina mielenkiintoista nähdä, millaisia perinteitä ja tapoja muissa maissa (ja kuningashuoneissa) on!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s