Ruotsin kuninkaalliset häät yksissä kansissa

Ruotsin prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häät olivat kuluneen kesän ehdoton kohokohta kuninkaallisia seuraavien keskuudessa. Kaunis morsian ja komea sulhanen, perinteitä ja prameutta, loistoa, kimalletta ja onnellisuutta – niistä on kuninkaalliset häät tehty ja ne vetoavat kerta toisensa jälkeen myös yleisöön. Tätä iloa Ruotsin kuningashuone on tarjoillut meille kolmesti viimeisen kuuden vuoden aikana ja nyt nämä keskenään hyvinkin erilaiset, mutta yhtälailla mielenkiintoa herättäneet häät on koottu yksien kansien väliin Svensk Damtidningin Bröllopen-erikoisnumeroon. Sain eilen julkaistun lehden arvioitavakseni ja sanoisin, että tässä on kelpo hankinta kuninkaallisharrastajan arkistoon!

Kuninkaalliset häät, Hovikirjeenvaihtaja, Svensk Damtidning -lehti

Kuninkaalliset ylipäätään tuntuvat nauttineen aivan uutta nostetta viime vuosina ja erityisesti aikuistuneet, avioituneet ja perheitä perustaneet Ruotsin kuningasparin lapset kiinnostavat nykyään suomalaistakin yleisöä entistäkin enemmän. Kruununprinsessa Victorian häitä seurasi televisoiden ääressä Suomessakin miljoonayleisö ja uusi raskaus on kirvoittanut kasapäin onnitteluita myös Pohjanlahden tällä puolen, prinsessa Madeleinen vaiheita jaksetaan seurata niin ikään väsymättömästi ja prinssi Carl Philipin häät toivat esimerkiksi tänne Hovikirjeenvaihtaja-blogiin hurjasti uusia lukijoita. Kuninkaalliset kiinnostavat siis ylipäätään, mutta luonnollisesti erilaiset juhlat ja erityiset tapahtumat kiinnostavat vielä enemmän. Väitän, että mikään ei yhdistä kansaa, kansainvälistä yleisöä ja kuninkaallisia niin kuin kuninkaalliset häät tekevät.

Ruotsalainen Svensk Damtidning -viikkolehti on monelle suomalaiselle kuninkaallisista kiinnostuneelle tuttu. Kevyestä sisällöstään tunnettu kuvalehti kirjoittaa kauneudesta, seurapiiriuutisista ja muista tyypillisistä naistenlehtien aiheista, mutta kuninkaalliset ovat sen selkeä lippulaivateema ja kansikuvassa komeilee aina joku eurooppalainen kruunupää, luonnollisesti hyvin usein ruotsalainen ja erityisesti kantta ovat kaunistaneet perheet prinsessat Victoria, Madeleine ja Sofia, jotka nytkin kannessa komeilevat kauniissa hääasuissaan. 132-sivuinen Bröllopen -häänumero lupaa esitellä vihkimiset, morsiustyylit, hääillalliset, suudelmat, perheinen onnen ja kansanjuhlat ja sitä lehti tosiaan sisältää melko kattavasti.

Minulle oli iloinen yllätys, että lehti on todella koottu säästettäväksi, esittelemään häät sellaisina kuin ne olivat. Jokaiset häät esitellään omana osionaan, häiden aattona järjestetyistä illallisista vihkimisen ja vaunuajelun kautta hääillalliselle, unohtamatta yksityiskohtia, kuten hääpukuja ja esimerkiksi illallismenuja. Esittelyjärjestys on selkeä ja mukaan ei ole väkisin ympätty asiantuntijoiden mielipiteitä tai viittauksia häiden ulkopuolisiin asioihin. Häitä ei myöskään vertailla keskenään tai aseteta paremmuusjärjestykseen. Lehti on erittäin kuvapainotteinen ja tekstiä on vihkimisiä lukuunottamatta, josta paikalla olleet toimittajat kertovat omia muistojaan, vain siellä täällä ja melkoisen tiiviissä muodossa.

Kuninkaalliset häät, Hovikirjeenvaihtaja, Svensk Damtidning -lehti

Yksityiskohdista erityisen kiinnostuneena olisin itse toivonut vielä hieman enemmän varsinaista informaatiota. Mistä kruununprinsessan ja prinssi Danielin vihkinyt pappi puhui ja mitä musiikkia häissä esitettiin tai keitä häävieraiden ryhmäkuvissa esiintyy? Muutamia pieniä asiavirheitäkin olisi voinut vielä korjailla. Mitään uutta tietoa, sellaista, jota ei olisi lehdissä ja netissä moneen kertaan kerrottu, ei myöskään kannata odottaa. Lisäksi teksti on paikoin melkoisen imelää, mutta se kai naistenlehtiin ja erityisesti tällaiseen julkaisuun kuuluukin. Toisaalta ihan oikeaa tietoakin on paljon, esimerkiksi hääpukujen materiaalit, korut ja kukkakoristelut esitellään kattavasti.

Kuvamateriaali lehdessä on upeaa. Sitä on paljon, se on laadukasta ja muutamat kuvat ovat jopa sellaisia, jotka eivät siinä aivan yleisimmässä kierrossa ole esiintyneet. Lisäksi kuviin on poimittu mukavasti yksityiskohtia, kenkiä, sormuksia, tiaroita ja esimerkiksi kaikista ruoka-annoksista löytyy lähikuvat. Painojälki on hyvää ja paperi kunnollista laatua. Myöskään mainokset eivät täytä koko lehteä, vaikka niitä muutamia onkin. Nykyään usein tuntuu, että netti on pullollaan kuvia ja ne säilyvät siellä ikuisuuden, mutta sanoisin kuitenkin, että pelkästään kuvat tekevät Bröllopenista hankkimisen arvoisen, sillä tässä ne ovat yksissä kansissa ja helposti selailtavissa vuosienkin kuluttua.

Kuninkaalliset häät, Hovikirjeenvaihtaja, Svensk Damtidning -lehti

Svensk Damtidningin Bröllopen julkaistiin siis eilen ja se on myynnissä kaksi kuukautta marraskuun 15. päivään saakka myös Suomessa. Svensk Damtidningiähän saa meillä kaikista vähäkin paremmin varustelluista lehtihyllyistä ihan marketeissakin, joten saatavuus lienee hyvä. Hintaa lehdellä näyttää olevan 6,90 euroa.

Jos olet ostanut ja säästänyt runsaasti lehtijuttuja kruununprinsessa Victorian, prinsessa Madeleinen ja prinssi Carl Philipin häistä, palaa arkistosi pariin ja säästä eurosi. Mutta jos olet seurannut häitä lähinnä televisiosta tai sähköisessä muodossa, koukkaa lehtihyllyn kautta seuraavalla kauppareissulla, sillä Bröllopen on kaunis kooste Ruotsin kuninkaallisista häistä.

*Lehti on saatu arviointia varten*

Kuninkaalliset häät, Hovikirjeenvaihtaja, Svensk Damtidning -lehti

15 kommenttia artikkelissa “Ruotsin kuninkaalliset häät yksissä kansissa

  1. Jes oma lehti ostettu paikalliselta R-kioskilta.
    Mä luulen että kuninkaallisten suosiota nostaa tällä hetkellä muun muassa se, että ihmiset kaipaavat ihania uutisia kaikkien näiden negatiivisten juttujen keskellä. Elizabeth II on hurjan suosittu tällä hetkellä mielestäni koska hän edustaa tietyllä lailla pysyvyyttä kaiken hektisyyden keskellä. Ja Ruotsin kuningasperhe on suomalaisille läheisin ja on ihana seurata oman ikäisten elämänvaiheita. 😊

    Tykkää

    • Hyvä! 🙂

      Luulen, että olet ihan oikeassa, ihmiset kaipaavat vähän kevyempää ja iloisempaa uutista välillä. Ja samalla kun esim. Elisabet edustaa pysyvyyttä, hän tosiaan pysyy, vuodesta toiseen. Kuninkaallisia on helppo seurata, kun suunnilleen samat pysyvät porukassa mukana vuodesta toiseen. Kun taas jotkut suositut leffatähdet ja laulajat vaihtuvat vuoden välein. Pysyy paremmin kärryillä. 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.