Kuninkaalliset häät Ruotsissa lähestyvät – Varmistuneita vieraita, häiden hinta-arviota ja perjantain ohjelmaa, sekä Hovikirjeenvaihtaja matkalla Tukholmaan!

Ruotsin prinssi Carl Philipin ja Sofia Hellqvistin häät ovat enää alle kahden viikon päässä ja tietoa häistä saadaan koko ajan. Viime päivinä on varmistunut jo useamman häävieraan saapuminen Tukholmaan ja hääjuhlan ohjelmasta vastaavia artisteja on myös esiintynyt lehtien sivuilla. Lisäksi spekulaatiot käyvät kuumina häiden aattona järjestettävän salaisen juhlaillallisen ympärillä ja myös häiden budjetista on keskusteltu. Lisäksi Hovikirjeenvaihtajalle henkilökohtaisesti tärkein asia on varmistunut, eli matkaliput Tukholmaan on hankittu!

Yksi kuninkaallisten häiden ehdottomasti mielenkiintoisin osa on aina kutsuvieraslista. Varsinaisen listan hovi julkaisee luultavasti vasta hääaamuna, mutta jo ennen häitä suurin osa kuninkaallisista vieraista vahvistaa osallistumisensa. Nyt tällainen varmistus on saatu Tanskasta, josta häihin saapuvat prinssi Carl Philipin kummitäti, kuningatar Margareeta, sekä kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary. Japanissa hovi on niin ikään vahvistanut maan edustajan hääjuhlassa ja tälläkin kertaa valinta on osunut keisari Akihiton serkun leskeen, prinsessa Hisakoon, joka osallistui myös prinsessa Madeleinen häihin kaksi vuotta sitten. Ison-Britannian lähestulkoon varmoina edustajina on pidetty alusta alkaen prinssi Edwardia ja Wessexin kreivitär Sophieta ja nyt People-lehti väittää palatsin vahvistaneen matkan. Aivan sataprosenttisen varmaksi en näitä lehtitietoja koskaan usko, mutta toivottavasti prinssi ja kreivitär valitsevat häät samana päivänä järjestettävän Trooping the Colourin eli kuningatar Elisabetin virallisen syntymäpäivän sijaan.

Päivitys 1.6. Tuoreiden tietojen mukaan Norjasta saapuvat kuningatar Sonja, kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit, sekä prinsessa Märtha Louise ja Ari Behn. Median mukaan Belgiaa puolestaan edustaa kuningatar Mathilde.

Kuten on jo moneen kertaan todettu, kuninkaallisia häitä juhlitaan suureellisesti. Perinteeksi on muodostunut häiden aattona järjestettävä yksityinen juhlaillallinen häävieraille ja Ruotsissakin molempien prinsessojen häissä tällaiset on järjestetty. Prinssi Carl Philip ja Sofia ovat myös ilmoittaneet kestitsevänsä vieraitaan perjantai-iltana, mutta tällä kertaa juhlapaikka on pidetty tiukasti salaisuutena. Tai lähinnä yritetty pitää, sillä sekä Svensk Damtidning, että Expressen ovat ”paljastaneet” juhlapaikan. Paljastaneet lainausmerkeissä, sillä paljastuksissa on se hauska puoli, että ne koskevat eri paikkaa. Svensk Damtidningin mukaan illallinen nautittaisiin Ulriksdalin linnassa kuuden kilometrin päässä Tukholmasta ja Expressen puolestaan kertoo, että juhla järjestettäisiin Vaxholmin linnoituksessa Tukholman saaristossa. Yhteistä paljastuksille kuitenkin on, että molempien lehtien mukaan vieraille on kerrottu, että he voivat nousta perjantai-iltana laivan kyytiin Strandvägeniltä läheltä Vanhaa kaupunkia. Varmaa tietoa ei siis ole, mutta siinä määrin lehtien tiedot vastaavat toisiaan, että ainakin tuota laivakyytiä voinee pitää melko varmana. Ja miksikäs ei, onhan Tukholma kaunis, saarille rakennettu kaupunki ja myös prinsessa Madeleinen häissä laivakyydit osoittautuivat kesäillan auringossa varsinaiseksi hitiksi.

Prinssi Carl Philipin ja Sofia Hellqvistin häät, illallinen ennen häitä Ulriksdalin linnassa tai Vaxholmin linnoituksessa, Kuninkaalliset, Hovikirjeenvaihtaja

(c) Alexis Daflos – Kungahuset.se ja Juanjo Bazán via Wikimedia Commons (Cropped)

Laivojen lisäksi kulkuneuvona häissä toimii vaunut, sillä perinteiseen tapaan tuore aviopari ajelee Tukholman kaduilla (reitti) hevosvaljakon vetäminä. Prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia tulevat ajamaan samoilla vaunuilla kuin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel sekä prinsessa Madeleine ja Chris omissa häissään. Kiiltävän mustissa, vuodelta 1900 peräisin olevissa vaunuissa on kermanvärinen verhoilu ja sateen sattuessa morsiusparia voidaan suojata kuomulla. Vaunujen lisäksi kulkueessa tulee olemaan kuutisenkymmentä hevosta ja hitaalla ravilla kierros kestää noin kaksikymmentä minuuttia. Häävieraita varten on varattu vähän toisenlaisia hevosvoimia, sillä he pääsevät upouusien Volvo XC90 -autojen erityisen hääversion kyytiin.

Jo aiemmin kerroin, että varsinaisessa hääjuhlassa kuninkaanlinnassa esiintyy lehtitietojen mukaan ruotsalainen huippusuosittu DJ Avicii. Tämän artisti on nyt itsekin vahvistanut ja kertonut, että prinssi Carl Philip otti häneen henkilökohtaisesti yhteyttä keikan tiimoilta. Prinssi on Aviciin suuri fani ja hänen keikoillaan on bongattu morsiusparin lisäksi myös kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel. Toiseksi esiintyjäksi juhlassa on vahvistumassa niin ikään ruotsalainen elektropop-duo Icona Pop, jonka kerrotaan olevan Sofian suosikki. Selvästikin linnassa on luvassa siis hiukan muutakin musiikkia kuin perinteisiä valsseja!

Kaikki tämä tietysti maksaa. Ja paljon. Aftonbladetin hovitoimittaja Jenny Alexandersson on yrittänyt selvittää häiden budjettia ja erityisesti sitä kansaa kiinnostavaa seikkaa, kuinka paljon juhlaan tuhlaantuu verorahoja ja kuinka paljon kuluista katetaan suoraan kuninkaan lompakosta. Kruununprinsessa Victorian häiden jälkeen huhuttiin, että häät olisivat maksaneet noin 20 miljoonaa kruunua eli nykykurssilla reilut kaksi miljoonaa euroa ja hovin talouspäällikkö Jan Lindman on vahvistanut, että summa todella liikkui niillä main. Luonnollisesti kruununperillisen häät olivat henkilökohtaisen juhlan lisäksi myös valtiollinen tilaisuus ja valtio osallistuikin silloisen pääministerin Fredrik Reinfeldtin mukaan noin 14 miljoonalla kruunulla kuninkaan laittaessa kassaan loput kruunut. Tämä summa ei kuitenkaan kattanut häihin liittyviä ylimääräisiä tilaisuuksia, turvajärjestelyitä, eikä esimerkiksi häitä varten tehtyjä remontteja eri puolilla kaupunkia. Esimerkiksi kruununprinsessaparin asunnoksi suunniteltua Hagan linnaa kunnostettiin 45 miljoonalla kruunulla ja suurkirkkoa 14 miljoonalla.

Prinsessa Madeleinen häät vuonna 2013 olivat merkittävästi pienimuotoisemmat ja maksoivat veronmaksajille vain kolme miljoonaa kruunua eli noin 320 000 euroa, minkä päälle kuningas kaivoi kuvettaan vielä yli kolmen miljoonan edestä. Lienee aika turvallista väittää, että prinssi Carl Philipin häät eivät maksa enempää kuin kruununprinsessan, mutta eivät varmaan merkittävästi vähempääkään kuin nuoremman sisaren. Myös talouspäällikön mukaan buljetti liikkunee suunnilleen samalla tasolla, kuin prinsessa Madeleinen ja Chris O’Neillin häissä. Koska vihkiminen ja hääjuhla järjestetään tällä kertaa molemmat kuninkaanlinnassa, säästyy jonkin verran rahaa jo pelkästään turvallisuuden ja vieraiden kuljettamisen näkökulmasta. Suurin menoerä on kuitenkin hääillallinen ja siitä ei varmasti tingitä varsinkaan ruuasta ja huippukeittiöistä kiinnostuneen prinssi Carl Philipin häissä. Perinteisesti häiden yksityiset osat, eli ilmeisesti hääjuhla ja esimerkiksi edellisen illan illallinen ovat olleet yksityisiä ja siten kuninkaan kustantamia, kun taas vihkiminen ja siihen liittyvät järjestelyt katetaan valtion rahalla.

Kalliiksi siis tulee, mutta kyllä rahalla saa myös paljon. Ja varsinkin meidän suomalaisten on helppo hymyillä, kun viima ei käy omassa lompakossa. Yle esittää hääpäivänä kello 17.05 alkaen häälähetystä TV1-kanavalla ja television kautta pääsee siis näkemään 17.30 alkavaan vihkimiseen saapuvat vieraat ja itse vihkimisen. Lähetys päättyy kuitenkin valitettavasti jo 18.40, mikä tarkoittaa, että suomalaiset tv-katsojat pääsevät näkemään luultavasti vaunukyydin kokonaan, mutta eivät välttämättä edes saapumista kuninkaanlinnaan. Ja samalla jää tietenkin näkemättä myös hääillallinen, puheet ja kakun leikkaaminen! Jos olette yhtä näreissänne kuin Hovikirjeenvaihtaja, pistäkää Ylelle aiheesta palautetta Ylen palautesivun kautta tai sähköpostilla ohjelmapalaute@yle.fi

Netin kautta tulee kuitenkin onneksi olemaan mahdollista seurata niin SVT:n häälähetystä, kuin tietysti lukuisia uutisia, kuvagallerioita ja videoitakin hääpäivältä. Lisäksi Hovikirjeenvaihtaja voi iloisena kertoa, että myös täällä blogissa tulee toivon mukaan olemaan tarjolla ainakin jonkinlaisia livetunnelmia Tukholmasta, sillä lentoliput on hankittuna ja hääkaupunki kutsuu Hovikirjeenvaihtajaa perjantaina 12.6. Netti lienee käytössä vain hotellilla, mutta yritän välittää teille myös ensikäden kokemuksia ainakin iltaisin ja viimeistään häiden jälkeen luvassa on kokemuksiani reissulta. Jostakin kumman syystä kutsuni on näemmä hävinnyt postissa, mutta aitojen takana lupaan seisoa ja aktiivisesti pyrkiä näkemään ainakin vilahduksen hääparista. Ja jos ei muuta, ainakin fiilistellä rakkautta Tukholman ilmassa!

Mainokset

10 kommenttia artikkelissa “Kuninkaalliset häät Ruotsissa lähestyvät – Varmistuneita vieraita, häiden hinta-arviota ja perjantain ohjelmaa, sekä Hovikirjeenvaihtaja matkalla Tukholmaan!

  1. Kiitoksia taas kerran informatiivisesta postauksesta! Itsekin odotan jo häitä, mutta en valitettavasti voi seurata niitä, sillä olen isosena rippileirillä. Hauska yhteensattuma, koska luin noin kuukausi sitten kommenteista, että jollakulla muullakin lukijalla oli sama ”ongelma”. 😀 Mutta yritän varmaankin päivän mittaan tirkistellä välillä puhelimesta tunnelmia. Ihanaa, että pääset Tukholmaan hääpäiväksi! Toivon sinulle ihanaa matkaa ja toivottavasti saat nähdä myös hääparin ja ehkäpä muitakin kuninkaallisia. 🙂 Oletko jo päättänyt minne aiot sijoittautua seuraamaan tapahtumia?

    Tykkää

    • Teitähän on useampia! Onneksi aina voi tallentaa ja näkeehän näitä sitten netissäkin uudelleen. 🙂

      Kiitos toivotuksista, toivotaan, että reissu onnistuu. Ja vaikka sataisi vettä, eikä näkisi yhtikäs mitään, onhan sekin omanlaisensa kokemus. 😀 Vielä ei ole paikkoja päätettynä, mutta vaunuajelun karttaa olen sillä silmällä katsellut, että pitää varmaan perjantai-iltana käydä muutama paikka etukäteen tsekkaamassa. Ja perjantai-iltana tietysti katsoa, pääseekö Strandvägenille jonnekin bongailemaan illalliselle lähteviä vieraita.

      Tykkää

  2. Hyvää matkaa, reissusta tulee varmasti upea elämys! 🙂 TIedätkö muuten miksi, Britannian kuninkaalliset suhtautuvat niin penseästi Ruotsin kuninkaallisiin? Madeleine tuskin tulee olemaan yhteydessä Iso-Britannian kuninkaallisiin vaikka sinne perheineen muuttaa. 🙂

    Tykkää

    • Kiitos 🙂

      Tuo se onkin mielenkiintoinen kysymys. Jotenkin en usko, että britit sinänsä erityisen penseästi suhtautuisivat juuri Ruotsin kuninkaallisiin, mutta onhan se totta, että yhteyksiä ei juuri ole ja olisin kyllä itsekin todella yllättynyt, jos Madeleine suuntaisi lasten kanssa Anmer Halliin leikkitreffeille. 😉

      Britit eivät tunnu ylipäätään olevan kovin kiinnostuneita mantereen kuninkaallisista, jotka taas muuten ehkä Liechtensteinia lukuunottamatta ovat tiiviistikin yhteyksissä. Toki Euroopan kuninkaalliset ovat monet sukua keskenään ja yhteydet Britanniaan taas ovat vähän kaukaisempia ja vanhempia, mutta kyllähän se paikoin vaikuttaa aika erikoiselta, että brittiedustus voi olla vähäinen tai sitä ei ole ollenkaan (kuningatar Fabiolan hautajaiset esim.). Itselleni on jäänyt sellainen tunne, että Britannian kuningasperhe on ehkä ihan vähän itseriittoinen ja kun maa on iso ja painoarvoa enemmän, ne omat työtkin sitten korostuu ja tämä on jo vähän vanhempaa perua, ei aivan viime vuosien kehitystä. Toisaalta kyseessä on kuitenkin myös esim. sellaiset seikat kuin ikäerot, Elisabetille monet nykyhallitsijat ovat jo ikänsä puolesta vieraita ja Charles taas ei ole koskaan solahtanut samaan porukkaan 20-30 vuotta nuorempien Haakonin, Frederikin, Victorian ym. kanssa. Ja William taas kun pitää tuota tiukkaa linjaansa, eikä osallistu mihinkään, jää se yksi ikäryhmä vähän niinkuin välistä. Tosin aika hyvin Edward ja Sophie sitä ovat kyllä paikanneet ja kyllähän protokolla sinänsä vaatisi minusta edustusta, vaikka seura olisikin sitten vieraampaa. Tämä herättää kyllä jatkuvasti keskustelua ja aika monet brittiläiset kuninkaallisten seuraajatkin kritisoivat omaa kuninkaallista perhettään, sekä ovat pettyneitä, kun yhteyksiä on niin vähän.

      Tykkää

      • Kiitos hyvästä analyysistä. Niin onhan se varmaan niin, että Euroopan ulkopuolellakin ainoina ja oikeina kuninkaallisina usein pidetään britti kuninkaallisia.

        Tykkää

        • Ihan totta, monille britit on ne oikeat kuninkaalliset ja muut jotain sekalaista sakkia. Ja jos puhutaan vaikka monarkioiden lakkauttamisesta, usein kuulee sanottavan, että kaikki joutaisi lakkauttaa, paitsi Britannian. Osin varmaan johtuu Ison-Britannian asemasta maailmassa ja tietysti kuninkaallisen perheen pitkistä perinteistä, mutta väittäisin, että ihan yhtä paljon on kyllä pohjaa myös ihan juorulehdistössä ja populaarikulttuurissa.

          Tykkää

  3. Mahtava postaus!! Ja hei niin hienoa, että lähdet pelipaikalle seuraamaan tapahtumia 🙂 Onhan tuo Ylen televisiolähetys ihan naurettava! Olen jo vuosia odotellut, josko joskus tulisi sellainen Kuninkaalliset häät-DVDboxi, jossa olisi kaikki filmatut häät. Se olisi ihanaa!! Mistä muuten hommasit silloin sen Victorian hääDVD:n? Ne ovat kyllä niin lempparihäät ikinä, että se pitäisi kyllä olla omassa hyllyssä 🙂

    Tykkää

    • Hauskaa on lähteä, saa nähdä miten sujuu! 😀 Ainakin fiilis on varmaan hyvä ja vieraslista alkaa näyttää todella lupaavalta, joten toivottavasti edes jonkun bongaisin.

      Samaa mieltä Ylestä, aivan naurettavan mittainen lähetys. Ja sen ainoan kerran, kun muutakin olisi tarjolla!

      Victorian häät tilasin CDON.comista, mutta nyt sitä ei enää näytä siellä olevan. 😦 Googlaamalla löytyi ainakin ruotsalaisia nettikauppoja ja Amazonia, josko niistä saisi jostain kätevästi tilattua? Tällainen kirja on muuten nyt julkaistu, kuin Kungliga Bröllop: 1905-2015. Kattaa kaikki Ruotsin kuninkaalliset häät tuolta ajanjaksolta, mietin vähän tilaamista… https://www.adlibris.com/fi/kirja/kungliga-brollop-1905-2015-9789175452791 Tuollaista DVD-boxia odotellessa… Sen tilaisin heti! 😀

      Tykkää

    • Tämä on mukava lisätieto, vaikka olen kyllä silti sitä mieltä, että asiallista olisi ollut esittää loputkin ihan televisiossa. Valitettavasti ei vaan ehtinyt vielä tuohon postaukseen, kun vasta eilen julkistettiin. Mutta tulossa seuraavaan! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s