”Isoisä, jota minulla ei koskaan ollut” – Prinssi Charles Irlannissa rakkaan isoenonsa murhapaikalla

Walesin prinssi Charles ja Cornwallin herttuatar Camilla olivat tällä viikolla nelipäiväisellä vierailulla Irlannissa. Historiallinen vierailu on osa viime vuosien sovintoprosessia, jonka aikana myös kuningatar Elisabet on vieraillut Irlannissa ja kansojen välisiä jännitteitä on pyritty lievittämään korkean profiilin tapaamisin. Prinssi Charlesille vierailulla oli kuitenkin myös syvästi henkilökohtainen merkitys, sillä prinssi joutui matkan aikana kohtaamaan rakkaan isoenonsa lordi Mountbattenin murhapaikan ensimmäisen kerran ja käsittelemään suruaan, sekä suhdettaan sen aiheuttajaan Irlannin tasavaltalaisarmeijaan.

Prinssi Philipin äidin, Battenbergin prinsessa Alicen, veli, Louis Francis Albert Victor Nicholas Mountbatten, Burman jaarli, oli prinssi Philipin eno ja prinssi Charlesin hyvin läheinen uskottu ja neuvonantaja, sekä prinssin omien sanojen mukaan isoisä, jota hänellä ei koskaan ollut. Louis Mountbatten oli sukua myös kuningatar Elisabetille ja olikin koko elämänsä hyvin näkyvä osa Britannian kuninkaallista perhettä. Toisaalta Mountbatten teki myös merkittävän uran niin valtiomiehenä, kuin sotilaanakin. Intian viimeisenä varakuninkaana ja sittemmin ensimmäisenä kenraalikuvernöörinä toiminut laivastoamiraali Mountbatten toimi toisessa maailmansodassa Britannian Kaakkois-Aasian joukkojen komentajana ja rauhanaikana Britannian merivoimien komentajana, sekä puolustusvoimien esikuntapäällikkönä.

Julkinen asema kuninkaallisen perheen jäsenenä yhdistettynä vahvoihin kytköksiin puolustusvoimiin ja varsinkin eläkkeellä Mountbattenille annettu rooli eräänlaisena elävänä Brittiläisen imperiumin symbolina tekivät hänestä lähes täydellisen kohteen nationalistiselle Irlannin tasavaltaisarmeijalle eli IRA:lle, jonka alkuperäisen järjestön jatkajana toiminut Väliaikainen IRA teki runsaasti terrori-iskuja 1970-luvulta alkaen. Elokuun 28. päivänä vuonna 1979  79-vuotias lordi Mountbatten nousi yhdessä vanhemman tyttärensä Patrician ja tämän John-puolison, pariskunnan 14-vuotiaiden kaksospoikien Timothyn ja Nicholaksen, poikien ystävän ja veneen miehistöksi palkatun 15-vuotiaan paikallisen Paul Maxwellin ja Johnin äidin leskiparonitar Brabounen kanssa yhdeksänmetriseen Shadow V-puuveneeseensä lähteäkseen nostamaan hummerimertoja, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Kun alus oli päässyt muutaman sadan metrin päähän Sligon kreivikunnassa sijaitsevan Mullaghmoren kalastajakylän satamasta, IRA:aan kuuluneen Thomas McMahonin siihen edellisenä iltana asettama pommi räjäytettiin kauko-ohjauksella.

Silminnäkijöiden mukaan räjähdystä seurasi puunkappaleiden sade ja vene tuhoutui käytännössä kokonaan. Nicholas ja Paul kuolivat välittömästi ja kolmannen pojan, Timothyn, lähistöllä ollut pariskunta onnistui nostamaan vedestä. Patricia ja John loukkaantuivat vakavasti ja leskiparonitar menehtyi vammoihinsa seuraavana päivänä. Paikallisten kalastajien vedestä pelastama Mountbatten eli vielä hetken erittäin vakavista vammoistaan huolimatta, mutta kuoli ennen kuin hänet saatiin tuotua rantaan.

IRA:n tarkoituksena oli tuoda englantilaisten tietoon Irlannin tilanne sellaisessa mittakaavassa, ettei sitä voitu sivuuttaa. Väliaikaiselle IRA:lle Mountbattenin murha oli laillinen teko, osa sotatoimia ja järjestö ottikin teosta vastuun heti itselleen. Sinn Féinin, IRA:n niin sanotun poliittisen siiven, silloinen varapuheenjohtaja Gerry Adams kuvaili salamurhaa kuusi viikkoa tapahtumien jälkeen perustelluksi ja siitä huolimatta, että kuolema on aina harmillista, tarpeelliseksi keinoksi saada esiin median tekopyhä asennoituminen, sillä Mountbattenin kuolema sai luonnollisesti merkittävästi enemmän julkisuutta kuin irlantilaisuhrit olivat miehitysvuosina saaneet. Gerry nosti esiin myös Mountbattenin sotilasuran ja totesi uskovansa, ettei amiraalille olisi ollut mikään ongelma kuolla juuri näin, selkeässä sotatilanteessa. Mountbattenia olikin mitä ilmeisimmin jo aiemmin varoitettu Irlannin poliisin taholta ja alue, jolla lordi vietti kesiään, oli hyvin lähellä Pohjois-Irlannin rajaa ja levottomuuksia.

Lordi Mountbattenin kuolema oli merkittävä tapahtuma yhteiskunnallisesti ja merkkimiehelle järjestettiin suureelliset hautajaiset sotilaskulkueineen. Westminster Abbeyyn kokoontui syyskuisissa hautajaisissa myös koko kuninkaallinen perhe ja prinssi Charles luki hautajaisissa otteen psalmista 107. Prinssille isoenon kuolema oli erittäin suuri suru ja menetys, sillä sukulaissuhteen lisäksi miesten välillä oli vallinnut myös ystävyys ja kumppanuus, sekä eräänlainen opettaja-oppilas -suhde Mountbattenin otettua asiakseen myös nuoren prinssin auttamisen ja opastamisen tämän haastavassa asemassa nuorena kruununperillisenä.

Video (c) British Pathé via Youtube

Keskiviikkona prinssi Charles puhui pitkään rauhanprosessista ja siitä tuskasta, jota Irlannin ja Ison-Britannian välillä on vuosikausia ollut. Puheessaan prinssi otti esiin myös hyvin henkilökohtaisen suhteensa kriisiin puhuessaan lordi Mountbattenista, joka prinssin mukaan oli hänelle isoisä, jota hänellä ei oikeasti koskaan ollut. Prinssin mukaan murhenäytelmän jälkeen hänen oli vaikeaa ymmärtää, miten niin suuren menetyksen aiheuttaman tuskan kanssa voisi tulla toimeen ja kestää se, että tuntui, kuin perustukset kaikelle rakkaalle ja tärkeälle omassa elämässä olisi täysin tuhottu. Toisaalta surun kautta prinssi kokee voivansa nyt ymmärtää hyvin perusteellisesti sen kärsimyksen, jonka pitkittynyt kriisi on aiheuttanut ihmisille rajan molemmin puolin, uskonnosta tai poliittisesta kannasta riippumatta.

(…)

Ireland has had more than its fair share of turbulence and troubles. Those directly affected do not easily forget the pain. Recent years have shown us, though, that healing is possible even when the heartache continues.

In August 1979, my much-loved great uncle, Lord Mountbatten, was killed alongside his young grandson and my godson, Nicholas, and his friend, Paul Maxwell, and Nicholas’s grandmother, the Dowager Lady Brabourne.

At the time I could not imagine how we would come to terms with the anguish of such a deep loss since, for me, Lord Mountbatten represented the grandfather I never had. So it seemed as if the foundations of all that we held dear in life had been torn apart irreparably.

Through this dreadful experience, though, I now understand in a profound way the agonies borne by so many others in these islands, of whatever faith, denomination or political tradition.

Despite the tragedy of August 1979, the memories that Lord Mountbatten’s family have of Classiebawn Castle and Mullaghmore, going right back to 1946, are of great happiness. I look forward to seeing, at last, the place that he and they so loved and to meeting its inhabitants.

Many of them showed the most extraordinary outpouring of compassion and support to both Lord Mountbatten’s and Paul Maxwell’s families in the aftermath of the bombing. Their loving kindness has done much to aid the healing process.

(…)

Puheessaan prinssi puhui myös sovinnonteon tärkeydestä ja siitä, kuinka huolimatta tuskasta ja surusta kaikkien saarilla asuvien pitäisi yrittää luoda sellainen maailma, jossa heidän lapsensa ja lapsenlapsensa voisivat elää rauhan, anteeksiannon ja ystävyyden ilmapiirissä. Omalta osaltaan prinssi Charles toimi tämän tavoitteen eteen osallistumalla erityiseen, asialle omistettuun jumalanpalvelukseen, sekä tapaamalla Galwayssa sittemmin Sinn Féinin puheenjohtajaksi nousseen Gerry Adamsin. Pitkän kädenpuristuksen ja muutamien lauseiden kohtaaminen näytti ystävälliseltä, mutta latautuneelta, eikä Adamskaan suostunut kertomaan medialle, mistä miehet olivat puhuneet. Miehet, joista toinen, prinssi, edustaa jo pelkällä olemassaolollaan kaikkea sitä, mitä vastaan toinen, tasavaltalainen, on ikänsä taistellut. Ja joista tasavaltalainen on julkisesti hyväksynyt prinssin läheisen murhan ja kielloistaan huolimatta tutkijoiden mukaan toiminut aktiivisesti IRA:n johtoryhmässä murhan aikaan. Yhdessä kädenpuristuksessa oli siis mukana aika paljon katkeruutta mutta toisaalta ehkä myös sitä sovinnon henkeä.

Prinssi Charlesin viralliseen ohjelmaan oli sisällytetty ensimmäistä kertaa Irlantiin tehtyjen vierailujen aikana nyt myös käynti Classiebawnin linnassa, johon prinssi puheessakin viittaa ja jossa Mountbatten perheineen vietti kesälomiaan. Samalla prinssi vieraili erittäin raskaiden turvatoimien keskellä ensimmäistä kertaa myös Mullaghmoren kylässä ja näki omin silmin ensin sataman, josta Shadow V lähti viimeiselle matkalleen, sekä varsinaisen tapahtumapaikan, jonka merkkinä on pieni risti nurmirinteessä. Mullaghmoressa prinssin ja herttuattaren seurassa oli turmasta selvinnyt Timothy Knatchbull (kuvassa) puolisoineen ja paikan päällä prinssi pääsi tapaamaan myös paikallisia, jotka olivat tunteneet lordi Mountbattenin, työskennelleet hänelle tai yrittäneet pelastaa hänen henkensä.

Vierailu Slingon kreivikuntaan oli prinssi Charlesille toivottavasti hyvin eheyttävä kokemus, sillä vaikka aikaa on kulunut 35 vuotta, käynti tapahtumapaikalla ja rakkaalle ihmiselle tärkeissä paikoissa voi laittaa vielä omanlaisensa pisteen tapahtumille. Paikalla olleiden toimittajien mukaan vierailu oli prinssille tunteikas hetki ja prinssin ja herttuattaren vierailuille tyypillinen iloinen tunnelma oli väliaikaisesti poissa prinssin tutustuessa murheellisten tapahtumien näyttämöön.

Murhasta ja lordi Mountbattenista enemmän kiinnostuneiden kannattaa seurata linkkiä Youtubeen, josta löytyy dokumentti Mountbatten: Death of a Royal.

Advertisements

2 kommenttia artikkelissa “”Isoisä, jota minulla ei koskaan ollut” – Prinssi Charles Irlannissa rakkaan isoenonsa murhapaikalla

  1. Mielenkiintoinen postaus. Toivottavasti käynti lordi Mountbattenin murhapaikalla oli Charlesille eräänlainen helpotus ja päätepiste tapahtumille. Hieno ele häneltä Gerry Adamsin kohtaaminen, vaikka hetki varmasti oli molemmille osapuolille absurdi. Charles selkeästi haluaa haudata sotakirveen ja hyvä niin.

    Tykkää

    • Olisi ollut kyllä mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa Charlesin ja Adamsin kohtaamisessa, mutta eipä siinä varmaan kovin syvällisiin menty. Toisaalta symboliarvo oli suuri ja ylipäätään matkalla Charlesille varmasti merkitystä. Uskoisin, että jonkinlainen päätepiste tämäkin oli, vaikka tietenkin 35 vuoden jälkeen asia ja suru on jo moneen kertaan käsitelty.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s