Kuningatar Margareetan syntymäpäiväjuhlallisuudet – Huomasitko, että…?

Tanskan kuningatar Margareeta täytti eilen torstaina 75 vuotta ja Tanskassa onkin juhlittu rakastettua kuningatarta oikein pidemmän kaavan mukaan. Keskiviikkona järjestettiin virallinen juhlaillallinen, jossa nähtiin vieraina Euroopan hallitsijapareja ja torstaina ohjelmassa oli kuningattaren herättäminen perinteisellä laululla, kansan tervehtiminen palatsin parvekkeelta, vaunuajelua ja juhlatilaisuus Kööpenhaminan kaupungintalolla, sekä syntymäpäiväillallinen Fredensborgin linnassa.

Koska perinteisiä raportteja runsain kuvin juhlallisuuksista löytyy netistä jo pilvin pimein (esimerkiksi Kuninkaalliset ja Monarkia -blogista), ajattelin, että kokeillaan tällä kertaa hieman erilaista lähestymistapaa. Huomasitko siis kuvia ja videoita katsellessasi näitä yksityiskohtia kaksipäiväisten juhlien aikana?

Huomasitko, että…

…Espanjan kuningatar Letizia kantoi hiuksillaan upouutta tiaraa?

Keskiviikkoiltana Christiansborgin palatsissa järjestetyllä julhaillallisella kuningattaren päässä nähtiin jo kuusi vuotta huhuissa esiintynyt, mutta julkisuudelta piilossa pysynyt timantti- ja helmitiara. Alunperin sanottiin, että tiara olisi lahja silloiselta prinssi Felipeltä, mutta sittemmin tiaran valmistanut Ansorena on ilmoittanut, että he lahjoittivat tiaran itse. Tämän kokoluokan lahjat herättävät tietysti kysymyksiä, joten ehkä juuri siksi tiara on pysynyt tähän asti holvin kätköissä. Tiaran irroitettavaa keskiosaa, Espanjan hallitsijasuvun symbolia eli ranskanliljaa, kuningatar on kuitenkin käyttänyt jo aiemmin rintaneulana.

…Kruununprinsessa Mary ja pääministeri Helle Thorning-Schmidt olivat pukeutuneet lähes samanlaisiin asuihin.

Kruununprinsessa oli valinnut ylleen aiemmin Alankomaiden kuningas Willem-Alexanderin virkaanastujaisia edeltäneellä illallisella nähdyn iltapuvun tanskalaiselta Birgit Hallsteinilta. Pääministeri Thorning-Schmidt puolestaan esiintyi omassa versiossaan viimeksi uuden vuoden juhlissa 2014.

…Kuningatar Maximan tiaran timantit ovat suunnattomia?

Kun jalokivistään ja huomionarvoisesta tyylistään tunnettu kuningatar Maxima asteli Christiansborgin palatsin käytävään, livekuvaa seuranneessa Twitterissä kuului kollektiivinen huokaus. Kuningatar Maxima, oi miksi? Miksi ”vain” tämä pieni tiara, eikä jotakin suurempaa? Äkkiseltään näin voi toki ajatella, mutta katsokaapa tiaraa kunnolla. Timantit ovat purkkapallon kokoisia, kuten eräs kanadalaistoimittaja osuvasti totesi.

…Kuningatar Silvian lasketteluonnettomuudessa satuttama olkapää ei ole vieläkään kunnossa?

Kuningatar Silvia saapui palatsiin turkki olkapäillään ja salissa paljastui, että jo kertaalleen leikattu olkapää oli voimakkaasti tuettu. Kuningattarelle sopivaan tyyliin tuki oli kuitenkin kauniisti piilotettu iltapuvun hihan sisälle ja olkapään kohdalle oli lisätty tähän aiemmin nähtyyn pukuun kukkakoristeita peittämään muhkuroita.

 …Kuningatar Mathilden jo helmikuussa loukkaama polvi ei niin ikään ole vieläkään kunnossa?

Palatsin mukaan kuningatar satutti polvensa kaaduttuaan ja hän onkin sittemmin esiintynyt julkisissa tilaisuuksissa polvituessa ja kyynärsauvojen avulla kulkien tai ajoittain jopa pyörätuolissa. Aamutuimaan järjestetyssä onnittelulaulutilaisuudessa Fredensborgissa nähtiin kuitenkin, että kuningattaren jalassa on edelleen tuki.

Asujensa värikoodauksen suvereenisti hallitseva Tanskan kuninkaallinen perhe oli jälleen vauhdissa?

Puoliltapäivin kuningatar Margareeta, sekä kruununprinssi Frederik ja prinssi Joachim perheineen tervehtivät Amalienborgin palatsin aukiolle kerääntynyttä yleisöä. Kruununprinssipari oli pukenut itsensä ja lapsensa saumattomasti yhteensopiviin sinisävyisiin asuihin, kun taas prinssi Joachim ja prinsessa Marie olivat valinneet yhtä tummia vihreän ja ruskean sävyjä. Lastensa ja lastenlastensa keskellä päivänsankari loisti mintunvihreässään kuin karkki. Kaikkien rinnassa komeili myös upouusi muistomitali merkkipäivän kunniaksi.

…Nelivuotiaat prinssi Vincent ja princessa Josephine tekivät kaikkensa huolestuttaakseen vanhempiaan roikkuessaan parvekkeen kaiteella?

Prinssi Vincentiä joutuivat varjelemaan vanhempien lisäksi niin serkut, prinssit Nikolai ja Felix, isoäiti kuningatar Margareeta, kuin vanhemmat sisaruksetkin prinssin yrittäessä kaiteesta yli tai läpi lähes kaikin keinoin.

…Pienistä serkuistaan huolehtineet prinssi Nikolai ja prinssi Felix ehtivät myös kuvata monituhatpäistä yleisöä kännyköillään?

Vaikka prinssi Joachimin teini-ikään ehtineet pojat ovatkin jo vuosikausia palatsin parvekkeelta vilkutelleet, monituhatpäinen yleisö taisi olla prinssien mielestä silti taltioimisen arvoinen muisto.

…Kruununprinsessa Maryn hattu näytti tutulta?

Kruununprinsessan päässä nähtiin vaunuajelulla ja Kööpenhaminan kaupungintalolla sama Jane Taylorin hattu, kuin Zara Tindallilla vuosi sitten.

…Prinsessa Marien päähine lähti tuulessa lentoon?

Kööpenhaminassa puhalsi eilen aikamoinen puhuri ja vaikka prinsessa Marie olikin varustautunut tilaisuuteen kevyellä hiuskoristeella leveälierisen hatun sijaan tuuli teki kuitenkin tepposet. Prinsessan saapuessa Kööpenhaminan kaupungintalolle tuuli tempaisi helmoistaan huolta pitäneen prinsessan päähineen ja rullasi sen kauas prinsessan taakse. Onneksi eräs turvamiehistä sen herrasmiesmäisesti prinsessalle kuitenkin palautti.

(c) DR1 via Youtube

…Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ja Ruotsin kruununprinsessa Victoria olivat saapuneet paikalle lähestulkoon samankaltaisissa asuissa kuin viisi vuotta sitten kuningattaren syntymäpäiville?

Kuninkaalliset ystävykset kuvattiin kaupungintalon portailla valkoisissa asuissaan lähestulkoon identtisissä tunnelmissa. Molemmat olivat pukeutuneet valkoiseen ja hiuksiakin koristivat melkein samanlaiset päähineet. Tai itseasiassa kruununprinsessa Mette-Maritin kohdalla ihan samanlainen, sillä hattuja kartteleva kruununprinsessa oli ehostanut kultapantansa tällä kertaa punaisella nauhalla.

…Kruununprinsessa Mette-Maritin korvissa kimaltelivat pääkallot?
…Kruununprinsessa Victorian rintapielessä kimalteli päivänkakkarakoru Daisyksi (suom. päivänkakkara) kutsutun kuningatar Margareetan kunniaksi?
…Kuningatar Silvia kantoi ranteessaan näinkin virallisessa tilaisuudessa muovikorua?

Lasten askarteluihin tarkoitetuista muovisista hama-helmistä tehty värikäs käsirengas on kuningattaren perustaman Wold Childhood Foundationin tunnus.

…Kruununprinsessa Victoria oli pukeutunut sisarensa iltapukuun?

Fredensborgin linnassa järjestettiin juhlallisuudet huipentanut illallinen ja kruununprinsessa Victoria oli valinnut ylleen sisarensa prinsessa Madeleinen häiden aattona käyttämän Elie Saabin hopeanhohtoisen iltapuvun. (Kuvan voi klikata suuremmaksi, jos se ei lataudu kunnolla)

…Prinssi Joachimin asu oli vaimonsa asua mielenkiintoisempi?
…Prinssi Daniel kanavoi James Bondia juhlaillallisella? (Kuvan voi klikata tarvittaessa suuremmaksi)
…Päivänsankari itse näytti täydellisen onnelliselta ja kauniilta läpi juhlien?
Mainokset

10 kommenttia artikkelissa “Kuningatar Margareetan syntymäpäiväjuhlallisuudet – Huomasitko, että…?

  1. Mielenkiintoinen ja hyvällä tavalla erilainen postaus kuningattaren syntymäpäivien juhlallisuuksista. Enpä olisi itse älynnyt kuningatar Silvian iltapuvun taakse kätkeytyvästä jiposta, hyvin peitetty. Kiitos muuten linkistä! 🙂

    Tykkää

  2. Erittäin hauska ja mielenkiintoinen ja kuten muut sanoivat erilainen postaus. Tuo Silvian koruvalinta oli jotenkin erittäin suloinen.
    Tuo, että jollain olisi samanlainen mekko juhlissa kuin minulla, tuntuisi kamalalta D:
    Ja kyllähän sen tässäkin huomaa, että kuninkaallisetkin mokaavat joskus 😀

    Tykkää

    • Kiitos. 🙂 Silvia käyttää usein tuota korua ja samoin Madeleine, joskus minusta Victoriakin. Tosi kivaa, että eivät pidä liian epävirallisena tms. 🙂

      Vielä aika erikoiset nuo Maryn ja Hellen puvut, joten varmasti kiinnitti huomiota. Ja uskomaton sattuma siinä mielessä, että varsinkin Maryllä noita pukuja kuitenkin riittää kaapissa. Kuningatar ja prinsessat keskenään varmaan koordinoivat asuja, mutta nyt pitää näköjään ottaa sähköpostilistalle myös pääministeri. 😀

      Tykkää

  3. Yhdyn edellisiin, mainio kulma postaukseen. Kyllä oli timantit Maximan tiarassa 🙂
    Margareta on hurmaava pukeutumisessaan, siinä ei rohkeutta, eikä väriä puutu.

    Tykkää

    • Margareetan tyyli on kyllä upeaa! Välillä menee aikalailla ylikin, mutta ei haittaa, kun on persoona, millä kantaa ne vaatteet. Ja ihan sama muuten Maximan kohdalla. Välillä ei ehkä ihan osu, mutta silti homma pääasiassa toimii. Parhaiten jäävät myös mieleen, kun eivät ole yhtä varovaisia, kuin monet kuninkaallisista.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s