Euroopan kuningashuoneiden suurimmat tiarat

Eurooppalaisten kuningashuoneiden holveissa lepää yleensä tiara poikineen ja niitä on moneen lähtöön. On vanhoja ja uudempia, isoja ja pieniä, timantein, safiirein, rubiinein ja vaikkapa akvamariinein koristeltuja, kauniita ja vähemmän kauniita. Tiaroiden arvon ja merkityksen mukainen hiararkia, sekä luonnollisesti kantajansa henkilökohtainen maku määrittelevät, missä tilaisuuudessa mikäkin koru valitaan käyttöön ja lähes jokaisella kokoelmalla on yksi helmi, se kaikkein suurin, arvokkain ja upein, joka on varattu vain erityistilaisuuksiin ja usein vain kuningattaren hiuksia koristamaan. Englanninkielisiä jalokiviblogeja lukeville nämä tiarat ovat tuttuja nimellä ”big guns” eli isot aseet.

Taistelussa voitto pyritään usein varmistamaan vetämällä esiin se kaikkein suurin tulivoima ja aikamoisia tykkejä osa kuningattarista holveissaan piilotteleekin. Kun päähänsä kiskaisee satoja vuosia vanhan, fysiikan lakeja uhmaavan rakennelman säihkyviä timantteja, ei vastustaja voi kuin sukeltaa omaan holviinsa ja kaivaa esiin omat perintökalleutensa tai taipua kuninkaallisen loiston taistelukentällä.

No, ehkä Euroopan kuningattaret eivät nyt aivan näin asiaan suhtaudu, mutta kuninkaallisharrastajan on lupa viihdyttää itseään pienellä liioittelulla, sillä liioittelua on harrastettu kyllä myös joissain hoveissa ja kultasepänpajoissa, kun näitä tiaroita on suunniteltu. Aloitetaan kuitenkin vähän maltillisemmista ja jätetään se varsinaiset jättiläiset viimeiseksi.

Kun big gun -tiaraa määritellään, huomioidaan yleensä sen fyysinen koko, jalokivien määrä ja historia, sekä tiaran asema ja merkitys kuninkaallisen perheen jalokivikokoelmassa. Espanjan kuningattaren holveissa ei lepää kovin montaa tiaraa, sillä suuri osa ex-kuningatar Sofian tiaroista oli hänen henkilökohtaista omaisuuttaan (aika näyttää, siirtääkö hän niitä kuningatar Letizian omistukseen tai käyttöön) mutta kuninkaallisen perheen tiaroista merkittävin sieltä kyllä löytyy. 1900-luvun alusta peräisin oleva Fleur de Lys -tiara on ensinnäkin mittasuhteiltaan massiivinen, vaikka onkin onneksi kevytrakenteinen. Lisäksi Espanjan kuningasperheen Bourbon-suvun symboli on tiarassa kuvattu Ranskan lilja ja tiara varattiin sen ensimmäisen omistajan kuningatar Eugenian (Enan) testamentissa juuri kuningatarten käyttöön. Kuningatar Sofia myös kohteli timanttitiaraa arvonsa mukaisesti ja käytti sitä vain erityisissä tilaisuuksissa, kuten viimeisessä tiaraesiintymisessään kuningattarena. Aika näyttää, kuinka pienikokoinen kuningatar Letizia tätä tiarajättiä hyödyntää.

Myös Norjan kuninkaallisen perheen kokoelmaan kuuluva smaragditiara (Empress Joséphine’s Emerald Tiara) täyttää kaikki edellämainitut ehdot. Suurikokoinen tiara koostuu kulta- ja hopearunkoon istutetuista timanteista ja suurikokoisista smaragdeista, minkä lisäksi 1800-luvun alkupuolelta peräisin olevalla tiaralla on pitkä historia. Alunperin se kuului Ranskan keisari Napoleon I:n ensimmäiselle vaimolle, keisarinna Joséphinelle ja Ranskan hovista se kulkeutui Ruotsin kautta Norjaan. Smaragditiara on yksi kuningatar Sonjan suosikeista ja kuningatar valitsee sen hiuksilleen moniin erityisen tärkeisiin tilaisuuksiin, kuten esimerkiksi poikansa kruununprinssi Haakonin, sekä Ruotsin ja Tanskan kruununperillisten häihin.

Norjan lisäksi myös Kreikan kuningattaren Anne-Marien jalokivilippaan kirkkain tähti on smaragditiara. Upean tiaran suuret smaradgit ovat peräisin 1800-luvulta, mutta tiaraksi ne jalostuivat vasta 1900-luvulla. Kuten monet muutkin suuret tiarat, myös Kreikan smaragditiara on saanut seurakseen muita koruja muodostaen näen paruren eli korusetin.

Joskus kuninkaallisen perheen merkittävimmät tai suurimmat tiarat eivät koristakaan kuningattaren vaan prinsessan hiuksia. Tanskan kuningatar Margareetan vallassaolon 40-vuotisjuhlissa vuonna 2012 Kreikan kruununprinsessa Marie-Chantal yllätti kuninkaallisia seuraavan yleisön täysin astelemalla paikalle hiuksillaan ns. Kuningatar Sophien timanttitiara. Kreikan kuninkaallisen perheen käsiin tiara saapui alunperin vuonna 1889, jolloin Preussin prinsessa Sophie nai Kreikan kuningas Konstantin I:n ja julkisuudesta tiara katosi 1960-luvulla Kreikan monarkian kaaduttua. Tiaran viimeisin tunnettu omistaja oli kuningas Konstantin II:n äiti, kuningatar Frederika, joka ei mitä ilmeisimmin siirtänyt tätä tiaraa miniänsä kuningatar Anne-Marien käsiin. Vuosikausien spekulointi tiaran kohtalosta nousi huippuunsa, kun se nähtiin yhtäkkiä kruununprinsessa Marie-Chantalin päässä. Missä tiara vietti nämä vuodet ja miksi sitä kantoi kruununprinsessa kuningattaren sijaan? Joka tapauksessa kuningatar Sophien timanttitiara sopii ikänsä ja historiansa, sekä kokonsa ja timanttimääränsä ansiosta helposti big gun -kategoriaan.

Ison-Britannian kuninkaallisen perheen jalokivikokoelma taitaa ylittää heittämällä kaikki Eurooppalaiset kilpailijansa. Tiaroita ja muita jalokivikoruja on kokoelmassa huima määrä, mutta kuningatar Elisabet on vuosien saatossa pysytellyt melko tarkasti muutamissa suosikkitiaroissaan. Pienikokoinen, mutta majesteetillinen kuningatar ei tarvitse lippaan suurinta kruunua päähänsä ja onkin valinnut käyttöönsä valikoiman keskikokoiset tiarat. Onneksi prinssi Charles toi perheeseen vuonna 2005 uuden jäsenen, jonka piirteet ja erityisesti hiukset kantavat kevyesti suurempiakin koruja. Cornwallin herttuatar Camillan hiuksilla onkin nähty viime vuosina kaksi Britannian kuninkaallisen perheen luultavasti suurinta tiaraa, joista Greville-tiara on peräisin vuodelta 1921 ja Delhi Durbar -tiara vuodelta 1911. Greville-tiara, joka tunnetaan myös nimellä Boucheronin hunajakennotiara, on varsinainen timanttimuuri, joka vaatii kantajaltaan paljon niin kokonsa, kuin tyylinsäkin puolesta.

Delhi Durbar taas on tyyliltään sirompi, mutta senkin mittasuhteet ovat moniin muihin tiaroihin nähden valtaisat ja kulta-, sekä platinarunkoon on istutettu timantteja aika reilulla kädellä. Kreikan kuninkaallisen perheen suuren timanttitiaran tavoin tämäkin koru lepäili holvissa yli 60 vuotta ja ilmestyi yllättäen julkisuuteen kuningattaren miniän hiuksilla tämän ensimmäisessä tiaratilaisuudessa.

Kaikkia kuningashuoneita ei ole siunattu suunnattomilla jalokivikokoelmilla, eikä niiden omistuksessa ole myöskään aivan mahdottomia tiaroita. Tanskan kuningatar Margareeta ei esimerkiksi voi kantaa merkittävimmissäkään tilaisuuksissa suunnatonta timanttikasaa hiuksillaan, mutta toisaalta joskus merkitys ja historia voi kilpailla puhtaiden karaattien kanssa. Kuningatar Margareetan valinta tiarakisassa olisi luultavasti helmikoristeinen Pearl Poiré Tiara, joka on peräisin niinkin kaukaa kuin aivan 1800-luvun alusta. Vuosien aikana tiara on ehtinyt kulkea Saksasta Alankomaihin ja sieltä Ruotsin ja Norjan kautta Tanskaan. Kuten Kreikan smaragditiaraan, myös helmitiaraan kuuluu muitakin koruja ja yhdessä ne muodostavat korusetin, joka sisältää kaulakorun, korvakorut ja rintaneulan. Kuningatar Margareeta valitsee korun usein muotokuviin, sekä merkittäviin tilaisuuksiin, kuten uudenvuoden juhlallallisuuksiin. Tiara on erityisasemassa myös kuninkaallisen perheen sisällä, sillä se on erikseen varattu vain kuningattaren käyttöön, vaikka ei olekaan tämän henkilökohtaista omaisuutta.

Myös Belgian kuningattaret joutuvat tulemaan toimeen pienemmillä tiaroilla kuin monet kollegansa. Belgian kuningashuoneen kokoelmassa lähimmäksi big gun -kategoriaa pääsee Nine Provinces tiara, joka siirtyy aina kuningattarelta kuningattarelle. Tiaran moderni tyyli on perua 1920-luvulta ja vaikka se ei varsinaisesti ole koolla pilattu, muodostuu se kuitenkin aikamoisesta määrästä timantteja.

Jos joillain kuningashuoneilla on hiukan pulaa tiaroista, toisilla niitä on niin sanotusti toista holvia. Alankomaiden kuninkaallisilla riittää jalokiviä joka lähtöön ja ilmeisesti niitä on jopa niin paljon, että osan voi jättää vaikka kokonaan käyttämättä. Prinsessa Beatrix ei kuningataraikoinaan nimittäin koskaan kantanut julkisesti kokoelman merkittävintä tiaraa, ns. Stuart-tiaraa, joka lainaa nimensä merkittävimmältä osaltaan eli keskellä tiaraa komeilevalta 40 karaatin Stuart-timantilta. Sen historia tunnetaan jopa 1600-luvun lopulta saakka, mutta tiaraa se pääsi koristamaan vasta 1800-luvun lopulla. Historia on siis pitkä ja merkittävä, eikä tiara muutenkaan kalpene keskipisteensä rinnalla. Kuningas Willem-Alexanderin isoäiti, kuningatar Juliana käytti tiaraa merkittävissä tilaisuuksissa ja nyt täytyy pitää peukut pystyssä, että kuningatar Maxima jonakin päivänä (mielellään jopa ihan lähitulevaisuudessa) kaivaa tämän korun holvista esiin. Internetin loputtomassa huhumyllyssä pyörii onneksi, vielä tosin vahvistamattomia, tietoja tiaran viemisestä kunnostettavaksi.

Alankomaiden Hollannin kuningatar Juliana Stuart-tiara

(c) Wim van de Plas via Wikimedia Commons

Nyt kun ollaan vihdoin päästy varsinaiseen asiaan, eli niihin suurimpiin tiaroihin, onkin jo oikeastaan loppuhuipennuksen aika. Luxemburgin suurherttuaperhe  ja Ruotsin kuninkaallinen perhe pitävät hallussaan niitä kahta tiaraa, jotka allekirjoittaneen mielestä ovat julkisuudessa nähtävistä tiaroista ne varsinaiset isot pyssyt, jos taisteluun käydään. Luxemburgin suurherttuatar Maria Teresa saapui Ruotsin kruununprinsessa Victorian häihin päässään ns. Luxembourg Empire Tiara, 1800-luvun alkupuolelta peräisin oleva timanttirakennelma, joka taitaa olla Euroopan kuninkaallisten tiaroista  lähimpänä perinteistä mielikuvaa kruunusta. Tämän tiaran kohdalla ei varmasti tarvitse keskustella siitä, riittävätkö sen ulkoiset avut nostamaan sen jättitiaroiden joukkoon, mutta sen arvoa nostaa silti vielä sen asema suurherttuattaren kokoelmassa, sillä tätä tiaraa Maria Teresa käyttää todellakin vain harvoissa ja valituissa tilaisuuksissa.

Ja jos vieraaksi saapunut suurherttuatar pisti peliin suurimman tiaransa, ei voida väittää, etteikö kuningatar Silvia olisi vastannut täyslaidallisella. Äitinsä puolelta puoliksi brasilialainen kuningatar kantoi hiuksillaan yli 12 senttimetriä korkeaa ja arvioiden mukaan kilonpainoista timanttitiaraa, jonka kulta- ja hopearunkoon timantit on istutettu monimutkaisiin kuvioihin. Timantteja ja kokoa piisaa jopa siinä määrin, että ensivilkaisulla Braganza-tiaraa saattaa pitää jopa hieman epämääräisenä kekona jalokiviä, mutta ah, kuinka upeana epämääräisenä kekona. Pitkään kuningatar Silvia käytti tiaraa vain virallisissa muotokuvissa, sekä maahan saapuneiden valtiovieraiden kunniaksi järjestettävillä illallisilla, mutta 2000-luvulla tiara on matkustanut ensimmäisen kerran maasta esiintyäkseen Tanskassa. Tiaran ehkä tunnetuin esiintyminen tapahtui kruununprinsessa Victorian häissä 2010. Brasilian keisarinna Amélielle alunperin kuulunutta tiaraa voi sanoa ehkä jopa naurettavan suureksi, mutta kuningatar Silvia kantaa sen silti tyylillä, eikö?


Advertisements

4 kommenttia artikkelissa “Euroopan kuningashuoneiden suurimmat tiarat

  1. Olipa mielenkiintoista ja hauskaa luettavaa. Kasapäin timantteja tosiaan,mutta ah niin upeita. Kuinka kaunis Silvia onkaan kuvassa, mikä lienee sieltä 1970 luvun lopulta? ja upea on tiara, mikä alkaa vastata mielikuvaa kruunusta.
    Onko saatavissa tietoa tiarojen arvoa rahassa?

    Tykkää

    • Kuva taitaa tosiaan olla ihan sieltä ensimmäisiltä kuningatarvuosilta, eli tosiaan 1970-luvun lopulta. Tosi kaunis kuva muuten. 🙂

      Yleensä tiaroille ei kerrota hintaa, tai sitä ei edes ole. Kuningatar Elisabetin kokoelmaa sanotaan usein mittaamattoman arvokkaaksi, koska karaattien lisäksi huomioon pitäisi tietysti ottaa historia, käsityö ja sitten tiaran maine ja painoarvo, joka on tullut kuninkaallisten omistajien myötä.

      Norjan kuningatar Sonjan käytössä ollut vanha perintötiara varastettiin kultasepältä vuonna 1995 ja silloin timantti- ja helmitiaran arvoksi kerrottiin noin 200 000 puntaa, mutta se on tietysti vain yksittäistapaus. Valitettavasti tuota tiaraa ei koskaan muuten saatu takaisin, vaan nykyään käytössä on siitä tehty kopio.

      Tykkää

  2. Hei mistä syystä Ruotsin kuningassukuun liittyneet saivat arvonimet prinssi ja prinsessa Sofia, mutta Englannissa taas Catherinesta tulikin herttuatar eikä prinsessa? Tuleeko Catherinesta aikanaan kuningatar? Ja kuinka kuningatar Elisabethin puoliso on prinssi eikä kuningas? Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi!

    Tykkää

    • Heippa ja tervetuloa blogiin, taidat olla uusi kasvo täällä? 🙂

      Mutta pistitpä pahan kysymyksen heti kättelyssä! 😀 Nämä arvonimethän ovat siis äärimmäisen mielenkiintoinen aihe, mutta ah, niin monimutkainen. Olen jopa harkinnut postausta tai kahta tästä teemasta, täytyy varmaan nyt kysymyksesi myötä nostaa ne listan alkupäähän.

      Philipiä koskeva kysymys on näistä helpompi. Perinteisesti kuningas on aina ollut valtakunnassa se kaikkein korkein titteli. Jos hallitsija on nainen, silloin luonnollisesti kuningatar on korkein, mutta usein lakitekstissä (esim. Tanska) käytetään kuningasta hallitsijan synonyymina. Siis, jos kuningatar avioituisi ja puolisosta tulisi titteliltään kuningas, hän olisi periaatteessa vaimoaan korkeampiarvoinen. Samaa ongelmaa ei ole toisinpäin, sillä kuningatar on aina käytännössä tosiaan se vasta toiseksi korkein titteli. Lisäksi esim. englanniksi hallitsija-kuningatar ja puoliso-kuningatar erotetaan toisistaan (Queen regnant ja Queen consort), mutta suomeksi ja normipuheessa englanniksikaan tätä ei yleensä tehdä.

      Ja miten tämä sitten menee Catherinen kohdalla? Hänestä tulee kuningatar, samoin kuin esim. Hollannin Letiziasta tai Ruotsin Silviasta. Samoin kuningatar Elisabetin oma äiti oli kuningatar (kuningatar Elizabeth), kun miehensä oli kuningas (Yrjö VI). Tällä hetkellä Catherine on itseasiassa myös prinsessa, mutta Britanniassa homma menee niin, että hänen pitäisi käyttää miehensä nimeä, eli prinsessa William on Katen arvonimi. Briteissä kuitenkin kuninkaallinen herttua-arvo on syntyperäistä prinssiyttä korkeampi ja siksi Williamin korkein arvonimi on nykyään Cambridgen herttua. Samalla myös Katesta käytetään herttuatarta, koska se on hänen korkein arvonimensä.

      Kuten huomaat, kirjoitan ’Britanniassa’, ’Briteissä’ jne. Säännöt nimittäin vaihtelevat eri maissa ja eivät välttämättä ole edes mitenkään kiveen kirjoitettuja, vaan hallitsijan harkittavissa ja päätettävissä. Pohjoismaissa prinssin/prinsessan arvo on tärkein ja siksi sitä esim. Carl Philipistä käytetään. Perinteisesti pohjoismaissa vaimo on myös saanut avioituessaan miehensä arvonimen ja voinut liittää siihen oman nimensä (prinsessa Sofia, kruununprinsessa Mary, prinsessa Marie…). Ruotsissa siis toimitaan eri säännöillä kuin Britanniassa.

      Selvittikö tämä yhtään? 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s