Juhlahumua luvassa Monacon ruhtinasparin kaksosten syntymän kunniaksi

Viime viikolla kirjoitin Monacon ruhtinatar Charlenen raskaudesta ja odottavan äidin viimeisistä kuulumisista. Laskettu aika on ruhtinas Albertin mukaan aivan joulun alla, mutta vauvat voivat kaksosten tapaan syntyä parikin viikkoa etuajassa. Joka tapauksessa on mahdollista, että kuukauden sisään Monacossa juhlitaan vauvaonnea ja juhlintaa on lilliputtivaltiossa todella luvassa. Lehtihaastattelussa ruhtinas vielä piti salaisuuden verhoa yllä ja puhui yllätyksistä, mutta nyt hovi on tiedottanut virallisesti tulevista juhlallisuuksista.

Sekä kruununperillisen, että muidenkin prinssien ja prinsessojen syntymää juhlistetaan usein kuningaskunnissa tykinlaukauksilla. Myös Monacon ruhtinaskunnassa tämä tapa on olemassa, mutta hieman päänvaivaa on aiheuttanut lasten lukumäärä ja epätietoisuus heidän sukupuolistaan, sillä perinteisesti kruununperillisen eli ensimmäisen pojan syntymän kunniaksi on ammuttu 101 tykinlaukausta ja tytön kunniaksi vain 21. Tasa-arvoisella 2000-luvulla ruhtinaskunnassa on päädytty kompromissiin ja tällä kertaa laukauksia kajahtaa tasan 42, eli 21 kummallekin vauvalle sukupuolesta ja kruununperimysasemasta riippumatta. Laukaukset ammutaan sataman ylle kohoavasta Fort Antoinesta. Tykkien jylinän lisäksi ilouutista kuuluttavat kirkkojen kellot, joita soitetaan viisitoista minuuttia, sekä niiden soittoa seuraavat kunniatörähdykset satamassa olevien laivojen torvista.

Jos vauvojen syntymästä haluaa nähdä todisteen omin silmin, eikä luota vain kuuloonsa, kannattaa iloisen monacolaisen suunnata suoraan palatsille. Sen sisäänkäynnille asetetaan kyltti, jossa julistetaan lasten syntymä. Asiakirjan on allekirjoittanut tuore isä itse, eli Monacon ruhtinas Albert II. Samalla reissulla voi käydä myös kirjoittamassa nimensä onnittelukirjaan palatsissa.

Monacon vauvajuhlallisuuksissa on selvästi haluttu ottaa mukaan pikkuvaltion asukkaat. Sen lisäksi, että uutista kuulutetaan koko valtakunnan alueella ja jokainen voi käydä sen omin silminkin toteamassa, toivotaan, että kaupungin asukkaat osallistuisivat iloon koristelemalla kotinsa ja katunsa lipuin ja muin koristein kansallispäivän tapaan. Näiden koristeiden toivotaan pysyvän esillä aina syntymästä siihen päivään saakka, jolloin ruhtinaspari esittelee lapsensa kansalle palatsin parvekkeella.

Merkittävän juhlatilaisuus on tietenkin juuri tämä lasten astuminen julkisuuteen vanhempiensa sylissä. Tilaisuus järjestetään ruhtinaan palatsin edustalla ja luultavasti ruhtinaspari esittelee lapsensa samoista ikkunoista, joista he vilkuttivat vastikään kansallispäivänä. Jotta mahdollisimman moni monacolainen pääsisi paikalle päivä julistetaan vielä yleiseksi juhlapäiväksi. Näiden juhlallisuuksien tarkka ajankohta ilmoitetaan luonnollisesti vasta myöhemmin.

Tulevat vanhemmat ovat toivoneet, että sen sijaan, että vauvoille lähetettäisiin lahjoja, ihmiset lahjoittaisivat rahaa hyväntekeväisyyteen. Myöhemmin ilmoitetaan viralliset ohjeet siitä, kuinka lahjoituksen voi tehdä ja kun rahat ovat koossa, ne jaetaan ruhtinasparin valitsemille tahoille.

Tässä vielä muutamia videoita, joiden mukana voi palata tunnelmiin kuutisenkymmentä vuotta sitten. Ensimmäisessä ruhtinas Rainier ja ruhtinatar Grace esittelevät esikoislapsensa eli prinsessa Carolinen kansalle ja kahdessa jälkimmäisessä voi nähdä miten prinssi Albertin syntymää juhlittiin.

Videot (c) Critical Past ja British Pathé via Youtube

Mainokset

2 kommenttia artikkelissa “Juhlahumua luvassa Monacon ruhtinasparin kaksosten syntymän kunniaksi

    • Itseasiassa se taitaa olla niin, että kruununperilliselle 101, pitää korjata jos kirjoitin väärin. Yleensä kun se perillinen on poika, niin tuli ajatusvirhe. 🙂 Varmaankin toiselle tai kolmannelle pojalle ammuttaisiin vain 21.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s