Prinssi Joachim muuttaa perheineen Kööpenhaminaan

Tanskan prinssi Joachim, kuningatar Margareetan ja prinssi Henrikin nuorempi poika, muuttaa perheineen Kööpenhaminaan.

Prinssi Joachim on asunut vuodesta 1993 saakka Schackenborgin linnassa pienessä Møgeltønderin kaupungissa Etelä-Jyllannissa. Prinssi on viljellyt linnaan kuuluvia maita ja samalla kunnostanut linnaa merkittävästi, osin ensimmäisen avioliittonsa myötä häälahjaksi saamillaan rahoilla. Erottuaan vuonna 2004 Frederiksborgin kreivitär Alexandrasta, prinssi jäi asumaan linnaan yksin. Vuonna 2008 linna sai uuden linnanrouvan, kun prinssin nykyinen vaimo, prinsessa Marie muutti linnaan. Linnan porttia koristavat parin monogrammit.

Tanskan prinssi Joachimin ja prinsessa Marien monogrammit Schackenborgin linnan portissa

(c)  harry_nl via photopin cc

Møgeltønder on ollut prinssi Joachimin koti yli 20 vuotta ja esimerkiksi kaupungin kauniissa valkoiseksi rapatussa kirkossa on vietetty sekä prinssi Joachimin ja prinsessa Marien häitä, että kastettu parin lapset, prinssi Henrik ja prinsessa Athena. Myös prinssi Felix, nuorempi prinssi Joachimin pojista hänen aiemmasta avioliitostaan kreivitär Alexandran kanssa, kastettiin Møgeltønderin kirkossa.

Hovin antaman lehdistötiedotteen mukaan muuttopäätös oli prinssi Joachimille vaikea, mutta hän on siihen nyt kuitenkin hyvin tyytyväinen ja uskoo, että linnan tulevaisuuden kannalta päätös on oikea. Muuton taustalla ovat sekä vaikeudet linnan hoidon ja maanviljelyksen yhdistämisessä prinssiparin muihin työtehtäviin, sekä perhesyyt. Kööpenhaminassa asuvat luonnollisesti niin prinssi Joachimin pojat prinssi Nikolai ja prinssi Felix, kuin prinssin vanhemmat ja veli, kruununprinssi Frederik, perheineen. Luultavasti myös suuri osa perheen ystävistä asuu pääkaupungissa tai sen läheisyydessä.

Vuosien varrella ainakin epäviralliset tiedot ovat antaneet aika valitettavan kuvan linnan tilanteesta ja kertoneet, että prinssi Joachimilla on ollut suuriakin ongelmia tilan pitämisessä kannattavana. Nyt linna ja tila annettaan vastaperustetun Schackenborg-säätiön hoitoon. Säätiön ovat perustaneet prinssi Joachim, Bitten ja Mads Claudenin säätiö, Ecco Holding, sekä Ole Kirkin säätiö. Säätiön 113 miljoonan Tanskan kruunun suuruisesta alkupääomasta 13 miljoonaa tulee prinssi Joachimilta. Jatkossa prinssipari tulee asumaan linnassa ajoittain, sillä he toimivat uuden säätiön suojelijoina ja säilyttävät muutkin siteensä linnaan, sekä Møgeltønderin kaupunkiin ja eteläiseen Jyllantiin.

Kööpenhaminassa prinssi Joachimilla ja prinsessa Mariella on asunto Amalienborgin linnassa, Christian VIII:n palatsissa. Samassa pihapiirissä asuvat myös kuningatar Margareeta ja prinssi Henrik, sekä kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary. Hovin antamasta tiedotteesta ei selvinnyt, asettuuko prinssi Joachim perheineen kyseiseen asuntoon, vai hankkiiko perhe Kööpenhaminan alueelta ehkä jonkin hieman suuremman kodin.


Viitteet:

Hovin lehdistötiedote, Tanskan kuningashuoneen nettisivu englanniksi

Schackenborgin linnan historiaa, Schackenborg -blogi (Englanniksi Google Translaten avulla)

Advertisements

6 kommenttia artikkelissa “Prinssi Joachim muuttaa perheineen Kööpenhaminaan

  1. Luin myös kyseisestä aiheesta eilen. Ymmärtääkseni Marien on ollut vaikea sopeutua Tanskan maaseudulle suurkaupungeissa vietettyjen vuosien jälkeen :). Mielestäni on hienoa, että kuninkaallisia asumuksia on useita ympäri Tanskaa, eivätkä ne ole keskittyneet vain pääkaupunkiseudulle. Luin myös, että Joachim valitsi lapsilleen sisäoppilaitoksen julkisen koulun sijaan, tämä on herättänyt hieman arvostelua kansalaisten keskuudessa.

    Tykkää

    • Luin samankaltaisia väitteitä Marien sopeutumattomuudesta ja kyllähän ne ovat oikein järkeenkäypiä. Jos on ikänsä asunut kaupungissa, maatilan emäntänä ei välttämättä viihdy.

      Etelä-Jyllannissa oltiin kai aika pettyneitä, kun Marie ja Joachim muuttavat pois. Menettävät varmasti myös turisteja jonkun verran. Varmasti on ollut mukavaa, kun kuninkaallisen perheen jäseniä on oikeasti asunut, eikä vain lomaillut omalla alueella. Ennen kuin sanoit, en ollut edes ajatellut, kuinka pääkaupunkikeskeisesti monet kuninkaalliset perheet asuvat.

      Kouluvalinnoista on tosiaan tullut arvostelua. Jostain mielestäni kuitenkin luin, ettei tämä niin poikkeuksellisellista ole, vaan Joachim ja Frederik kävivät myös yksityiskouluja. Tietysti nyt aikakin on eri ja ihmiset ovat tottuneet odottamaan kuninkaallisilta ”tavallisuutta”.

      Siitä Nikolain uudesta koulusta taisi muuten tulla yleltä ihan vastikään dokumenttisarja, harmi ettei tullut katsottua yhtään jaksoa!

      Tykkää

      • Tuosta dokumentista en olekaan kuullut. Löytyisiköhän areenasta? Niin tuntuu siltä, että Joachim saa enemmän arvostelua aina päällensä kuin Frederik. Vähän vastaava kuin Ruotsin Madeleine. 🙂 Tanska on vielä hyvin kahtiajakautunut maa pääkaupunkialueeseen ja muuhun maahan. Tämä johtuu siitä, että siltamaksut ovat todella kalliita, jolloin pääkaupungissa ei lähdetä käymään aivan huvin vuoksi. Tämän vuoksi esimerkiksi euroviisujen järjestämistä Kööpenhaminassa arvostelitiin, sillä kaikilla ei ollut varaa viisuja tulla katsomaan. 🙂

        Tykkää

        • Ei taida olla areenassa, ainakaan tämän linkin mukaan. 😦

          http://yle.fi/ohjelmat/2561058#kaikki

          Taitaa olla niin, että kruununperillinen on aina vähän suosikki ja ”pyhimys” ja sitten sisarus joutuu olemaan pahis, jotta saadaan kontrastia aikaa. Victoria ja Madeleine, Frederik ja Joachim, William ja Harry, Elisabet ja Margaret, Belgiassa Philippe ja Laurent jne. Osa saa ehkä ansionsa mukaan, mutta osa on kyllä ihan juuri tuota vastakkainasettelua. Ja joissain tapauksissa voi olla, että varsinainen kruununperillinen saa anteeksi/kaikkea ei julkaista, jotta ei rapauteta koko systeemin perustaa. Frederikin kohdalla on ehkä vähän tällainen olo, vai mieltä olet?

          En tiennytkään tuota Tanskan jakautumisesta, kiitos! Varmasti tämä muutto harmittaa nyt monia.

          Tykkää

  2. Kyllähän se näin on, että selvästi kruununperillistä suojellaan. Hänen kannatuksestaan ja maineestaanhan on kiinni koko perheen tulevaisuus. Uusimmassa Jälkiviisaat jaksossa käsiteltiin kihlajaisuutisia, kyseinen pätkä löytyy Yle areenasta. Tuli mieleen, että voisit tehdä postauksen siitä, jos Suomi olisikin kuningaskunta. Ei tietenkään ole pakko 🙂 mutta mielestäni kiinnostava aihe!

    Tykkää

    • Kiitos vinkistä, käyn kurkkaamassa! Ja postaukehdotuksesta myös, laitan sen muistiin. Nyt on ollut kovasti paljon näitä ajankohtaisia aiheita, mutta kyllä se taas kesän myötä hiljenee ja muitakin, yleisempiä aiheita voi käsitellä. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s